Mt-ongelmaisen parin vauvakuume

Minkä ikäisiä olette? Onko koulutusta ja työtä?

Tulin vähän yllättäen raskaaksi ja vieläpä aika nuorena, päätimme silti pitää lapsen. Ensimmäinen vuosi oli helvettiä minulle, mieheni pärjäsi todella hyvin. Kun lapsi kasvoi, jaksoin osallistua enemmän ja nykyään muksu on jo niin iso että käy osapäivähoidossa. Pelkkiä kehuja satelee kaikkialta, aivan ihana lapsi! Moni onkin tunnustanut että pelkäsi lapsen puolesta vähän kun tiesivät ongelmistani mutta nyt joutuvat perumaan puheensa :).



Hankalaa saattaa olla, etenkin alussa- mutta se ei mitenkään poissulje sitä etteikö arki siitä lähtisi rullaamaan. Itselläni tuohon "ekan vuoden helvettiin" vaikutti varmasti läheisen perheenjäsenen menetys juuri ennen laskettua aikaa (eikä synnytyskään mennyt hyvin).

Vaikea sanoa toisen puolesta tilannettanne sen tarkemmin tuntematta. Lapsen saaminen voi vaikuttaa niin monella tavalla ja aiheuttaa monenmoisia yllätyksiä, että ainakin varmistaisin, että saisin apua tarvittaessa.

Jos nyt kumminkin lapsen "hankitte", varmistakaa että teillä muuten on vähän kuormittavia tekijöitä. Ja lisäksi on hyvä jos on turvaverkkoa, isovanhemmat tms. lähellä joiden apuun voi turvata.



Olen lapsuudesta saakka sairastanut keskivaikeaa masennusta. Raskausaika sujui ongelmitta, mutta lapsen ensimmäiset 1,5 vuotta olivat täyttä h...tiä. No, meillä oli muita elämää vaikeuttavia asioita eikä ketään joka olisi jakanut osan kuormasta. Mutta omalle voinnille tuo aika ei tehnyt hyvää.

Pelkkiä kehuja satelee kaikkialta, aivan ihana lapsi!

Masennustaustaisen äidin kannattaa olla tarkkana ettei lapsi ole ihana siksi ettei muuta voi. Ainakin uhma pitää lapsesta löytyä, kiukuttelua jne. Muuten olisin huolissani.

Äidilläni on mahdollisesti myös, hän ei vain tiedä sitä. Kuten myöskään sitä että minulla on persoonallisuushäiriö. Joka tapauksessa äitini oli lapsuudessani pitkiä aikoja masenntut. Äitini sanoo että olin iloinen lapsi. Valokuvissa olen aina hymyilevä ja sen näköinen kuin minulla olisi suorastaan ratkiriemukasta, silloinkin kun muut lapset ovat vakavina. Itse en muista että olisin ollut iloinen lapsi. Olin ahdistunut, pelokas lapsi.

hän tiennee tilanteenne parhaiten.

ettekä lähde tuosta vain soitellen sotahan. Muunkinlaisia esimerkkejä valitettavasti löytyy, kuten ex-poikaystäväni. Hän piti itseään ilman muuta sopivana isyyteen monenlaisista ongelmistaan ja epäkypsyydestään huolimatta. Kun hän viimein keski-iässä sai perheen perustettua, kävi aika nopeastikin ilmi että lisääntyminen ja parisuhdekuviot ylipäätään olisi ollut paras jättää muille.

muutama vuosi sitten sairastuin. Haluaisin vielä kolmannen mutta en missään tapauksessa enää tee. Tiedän etten jaksaisi. Onneksi omani eivät ole enää ihan pieniä.

ÄLKÄÄ TEHKÖ LAPSIA KÄRSIMÄÄN TEIDÄN ONGELMISTA.



siitä ei seuraa mitään hyvää,vain surua ja murhetta viattomille lapsille.



ei millään pahalla,mutta noita on nähty...

iihmisillä usein on elämä ja taustalla jotain ongelmia. Niiden ei kuitenkaan pidä antaa estää elämää. Itse sairastan kaksisuuntaista mielialahäiriötä ja minulla on diagnosoitu myös persoonallisuushäiriö. Olen ollut pitkään lääkityksellä, mutta nyt raskauden aikana lääkitys on purettu.



Mt-ongelmaisen, varsinkaan jos sairaus on aktiivisessa vaiheessa, ei pitäisi hankkiutua tuosta noin vaan raskaaksi. Pitää keskustella hoitavan tahon kanssa, miettiä valmiiksi kaikki 'entä jos'-jutut läpi. Jos ei hoitokontaktia ole, sellainen pitää hankkia viimeistään kun testi plussaa. Ja avoimuus on pakollista. Niin neuvolassa kuin mielenterveyspuolellakin. Kaikesta pitää voida puhua.



Itselläni on lapsia useampi. Psyyken ongelmistani huolimatta pyrin varmistamaan ettei heidän tarvitse minun mielen epävakaudesta kärsiä. Tähän mennessä olen onnistunut kohtuullisen hyvin. Avoimuus ja rehellisyys on avainasemassa.

joka ei osaa olla empaattinen. Eiköhän se suju Ap:lta tuo lasten hoitaminen ihan hyvin. Tukiverkostoa on hyvä olla ja apua kannattaa pyytää jo ennen lapsen syntymää. Niitä on kuule pahempi ongelmaisia ja se saavat pitää lapsensa. Kaikenmaailman narkkarit ja alkoholistit saavat lapsia ja niiden lapsia ei välttämättä edes huostaanoteta. Olen nähnyt miten alkoholisteja taputetaan päähän, kun niillä on niin vaikeeta elämässään, huh.

ÄLKÄÄ TEHKÖ LAPSIA KÄRSIMÄÄN TEIDÄN ONGELMISTA.

siitä ei seuraa mitään hyvää,vain surua ja murhetta viattomille lapsille.

ei millään pahalla,mutta noita on nähty...

Mulla on ollut masennusta vuosikausia... jo ennen lasten syntymää. Joo - kyllähän lasten kanssa väsyy. Ja kiukuttaakin joskus.



Olen kuitenkin sitä mieltä, että jos mulla ei olisi perhettä niin oisin varmaan joko alkoholisti tai muuten surkimus. Masennukseen saa apua, lääkkeitä tai terapiaa ...ja mulle lapset on se paras apu.



En tarkoita, että käyttäisin heitä itseni lääkitsemiseen vaan että olen vaan niin onnellinen perheestäni, että jaksan taistella masista vastaan. Käyn lenkillä ja hoidan itseäni (ja syön lääkkeitä).