Saan vauvan miehen kanssa, jolla ns. vanha lapsi.

Olihan tullut aiheen tiimoilta tekstiä. Ei ihan mitä odotin. No, minä en ole miestä manipuloinut. En ole puuttunut asiaan mitenkään, koska periaatteessa asia ei kuulu minulle. Mies itse on avautunut ahdistuksestaan, ja minä olen vain kuunnellut. Tietty minua raastaa mieheni tuska.



Tilanne vain oli silloin eri, kun mieheni ja hänen ex tapasivat. Nainen oli erittäin sekopää nuori nainen niihin aikoihin. Kun mieheni säikähti tajutessaan, että lapsi on tulossa, ja yritti ottaa takapakkia, niin nainen ei päästänyt irti, vaan jankutti ja jankutti, itki ja märisi. Mutta nainen tulikin itse rikkonaisesta perheestä.



Mies vaan sai kammon. Ei siitä pääse mihinkään. Hän tajusi tehneensä hivittävän virheen. Mieheni antoi naiselle vielä mahdollisuuden ja vinkkasi aborttia, mutta raskaus oli jo liian pitkällä, noin viikolla 20. Olisi säästytty tältä tyttöäkin raastavalta tragedialta. Mutta ymmärrän kyllä ettei abortti enää noilla viikoilla ole kovin helppo juttu. Vaikka mikä nyt olisi lapsen kannalta ollut sitten lopullisesti parempi vaihtoehto..?



Niin, ja minullakin on lapsia ennestään kaksi. Eli tiedän kyllä mitä äitiys on. Minun lapset ovat aidosti harkittuja ja toivottuja, heillä on siksi isä. Että se siitä.



Huomasin, että täältä ei saa kuin kuraa niskaan. Juttelin kuitenkin vielä mieheni kanssa, ja tulimme siihen tulokseen, että hankimme tytön äidille lähestymiskiellon. Minä en jaksa enää, viikkoja on jo 31. Ja mies on todella kypsä tähän kymmenen vuoden rumbaan.

Miten ihmeessä ei tajkunnut täysikikäisenä mitä oli tekemässä. Eihän 21v. ole mikään teini vaan ihan täysikäinen nuori mies.

Mikä saa sinut kuvittelemaan että lapsen äidissä on jotain vikaa ku yrittää saada lapsen isää pitämään huolta omasta lapsestaan...

Miten kummassa ajattelet että osaa ottaa vastuun uudesta pienestä ihmisestä ku on jo yhden hylännyt?

En voisi elää sellaisen kanssa joka on oman lapsensa tieten tahtoen hylännyt.

Kaikenlaisia hiippareita maa päällänsä kantaa = sinut ja miehesi...



Onnea vaan uuden pppienen ihmislapsen kanssa,toivottavasti saa molemmat vanhemmat täysipainoisesti.

Olen aina pitänyt itseäni aika avarakatseisena, mutta tähän aloitukseen en kykene sympatiaa löytämään, en sitten millään.



Jos et muuta tee ap, niin mieti mitä sanot yhteiselle lapsellenne? Toiset sisarpuolet asuvat mitä ilmeisemmin teidän kanssa samassa taloudessa, mutta yhtä sisarpuolta ei saa edes tavata.



Vastuunkanto tarkoittaa sitä, että pyrkii huolehtimaan omien tekojensa seurauksista. Opetettako AP lapsillenne, että jos tekevät virheitä, niin paras tapa on syyttää muita ja paeta?

miettikää miltä tuosta tytöstä tuntuu!



omasta kokemuksesta voin kertoa, että tuntuu hirveän turvattomalta kun oma isä ei ota yhteyttä kun silloin tällöin. kun ei tunne omaa isäänsä vaikka haluaisi, tuntuu varmasti tosi pahalta, eikä uskalla sitä itse isälle sanoa kun on niin kaukaiset välit.



lapsesta tuntuu varmasti ihan hirveältä, sillä hän kyllä VARMASTI tajuaa ettei isä häntä halua tai saati sitten rakasta. Mikä kauheampaa, hän kyllä varmasti ymmärtää että sinä olet miehellesi tärkeä ja jos sinun mielipiteesi on tuollainen lapsesta, niin silloin miehesikin ajattelee niin. ja voin vain kuvitella miltä lapsesta tuntuu, kun teille tulee vauva ja isi rakastaakin sitä muttei häntä! HALOO!!!!!!!!!!!!!!!



Tytön äiti tässä on se ainoa järkevä! HÄN ei aiheuta sitä ahdistusta lapselle tuomalla hänet teille, vaan TE kun ette edes YRITÄ tutustua ja rakastua uudelleen lapseen!!!! Tuskin hän tuntee oloaan tervetulleeksi tullessaan teille. miksiköhän?



mieti nyt haluatko tosiaan omalle lapsellesi tuollaisen isän joka on jo kerran hylännyt lapsensa eikä koe tuntevansa mitään sitä kohtaan!!! miksei hän tekisi sitä sinun lapsellesi?!?!?!



ikä ei ole mikään selitys, vastuu on AINA kannettava!!!!! Kyse on LAPSESTA! Ja täytyy kyllä olla jotain päässä vialla jos OMA LAPSI ei herätä MITÄÄN tunteita!



t. äiti 19v!

vaikka miten yrittäisi.



Mutta jos ap haluaisi toimia noilla eväillä moraalisesti oikein, niin alkais vähän äkkiä rakentamaan suhdetta siihen 11-vuotiaaseen ja raahais miehen siihen mukaan.

Jos tuossa kuviossa mies on ainoa hulivili joka poukkoilee minne sattuu mutta edes kaikki naiset pitäisivät lapsen puolta (niinkuin anoppi ja ex jo tekevätkin) niin jotain toivoa ois vielä.



Hiukan ihmetytti tuo yks vastaaja jonka mies palasi "oikean" perheensä luo ja jätti uuden ja uuden lapsen - mitä juhlimista siinä on, jäi lapsi ilman isää eri osoitteeseen vaan.

LÄHESTYMISKIELLON?!!?!?!



millä perusteella?????



ei kyllä hyvin mee teilläkään... kohta haette varmaan kieltoa myös tyttäreen? vai?



siis haloo!! miettikää miltä tytöstä tuntuu kun ISÄ ottaa LÄHESTYMISKIELLON ÄITIIN!!!!!!!!!!!!!!!!!!



Avaa nyt hyvä ihminen mielesi ja ajattele!! Tää äiti tässä haluu sen LAPSEN hyvää!!!



Voin vaan kuvitella kuinka VITTUUNTUNUT ja AHDISTUNUT tää nainen on sen isän vuoksi joka ei pidä yhteyttä OMAAN TYTTÄREENSÄ!!!!!!!



Jos olet jo itsekin äiti niin mitä kohtaa tästä et tajua?!?!?!?!?!?

miehen äiti rakastaa lasta "jostain kumman syystä". Hyvänen aika, tyttöhän on hänen lapsenlapsensa ja miten kuvittelet (toivot?!), että mummon asenne muuttuu, kun teidän lapsenne syntyy. Eiköhän ensimmäisen lapsenlapsen asema säily silti!!

tilanteessa kuin sinä- ja näille kauhistelijoille voin kertoa että suhtautumistapanne on naurettava ja hysteerinen, eikä auta ketään, se on ainoastaan oman erinomaisuutenne pönkittämistä, mua yököttää tää mesoaminen.

Mutta ap- omasta kokemuksesta voin myös sanoa, että vika ei ole siinä äidissä vaan teidän suhtautumistavassa. KUn saat oman lapsen, ensin haluat puolustaa kynsin hampain oikeutta ydinperheeseen ja uskoa että sulla sellainen on kunhan vaan mitätöitte miehen "menneisyyden asiat". On ihan biologista puolustaa perhettään- mutta kun lapsesi kasvaa ja sen myötä toivottavasti sunkin maailmankatsomus, alat ymmärtää mistä on kyse. Mutta yhtä vaikeaa kuin näiden vouhottajaämmien on suhtautua ymmärtäväisesti, sunkin on varmaan vaikea sitä ymmärtää ennen aikojaan.

Totuutta ja todellisuutta ei voi kieltää ja kun ne yrittää mitätöidä, ihminen saa psyykkisiä/fyysisiä oireita.

Täytyy myös olla melko huono itsetunto että kokee lapsen uhkaksi. Jos mitenkään pystyt, voit vauhdittaa omaa kehitystäsi kuvittelemalla että sä ja sun vauva ootte ne ex (mikä sekin on elämässä ihan mahdollista) voit ehkä aavistella sen hädän mikä äidillä on. Mokia tapahtuu, niitä tapahtuu itse kullekin koko elämän ajan, itsensä ja muut kannattaa opetella armahtamaan. Mulla on 10v tytär, hän on todella herkkä ja ihana lapsi, ja hän usein sanoo että on turvallista kun on koko perhe kotona. 11-vuotias lapsi on todella herkkä ja haavoittuva, ei näytä tuskaansa vaan uhraa itsensä aikuisten ristiriitojen edessä.

Tiedän muutaman vastaavassa tilanteessa olleen miehen, ja miehelle on kyllä mahdollista, ihan suht normaalillekin lokeroida se oma lapsi tunteiden ulottumattomiin. Mutta naiselle se ei käy niin vaan- ei edes tuossa ap;n roolissa- ja kun sitä ei hyväksy, kuluttaa voimansa mitätöimiseen. Mä yritin monta vuotta kieltää myös todellisuuden, mutta vasta kun itse kasvoin aikuiseksi ja ymmärtämään että elämä on luopumista ja jokaisesta asiasta kannattaa olla kiitollinen, helpotti. Sulla lienee edessä pitkä tie. Ja aivan varmaa on se, ettei lapsi tai hänen äitinsä ole syyllinen vaan sinä ja miehenne yritätte elää valheessa.

Ja ihan pokkana ajattelet että se syyllinen teidän ongelmiin on lapsen äiti? Huhuhuh

Mun on kyllä myös pakko sanoo että olet ehkä sairaalloisen mustasukkainen- ja jotain on kyllä pahasti pielessä. Ehkä mies ei olekaan niin ihana että kestät koko todellisuuden? Sulle kelpaavat vain sellaiset mielipiteet, jotka ovat samoja sun kanssa? Ja koet lapsen jotekin uhkaksi omalle olemisellesi- ihmettelet vielä kuinka hän voi olla jollekin tärkeä? ja haluat eliminoida hänet elämästäsi?

Samanlainen suhtautumistapa todellisuuteen on ollut nimeltä mainitsemattomilla joukkomurhaajilla. Kannattais ehkä yrittää ottaa opikseen tästä ketjusta. Sen kasvunpaikan tunnistaa siitä, mikä eniten satuttaa.



trv. 34

siis ei voi olla totta!

Olet kyllä ap melkoisen empatiakyvytön ja simppeli ihminen...



Siis, uskot miehesi väitteisiin tytön äidin muinaisesta sielunmaisemasta. Hän siis ANTOI mahdollisuuden oikein vinkkaamalla abortista. Että oikein lapsen kannalta parempi...



Kuvittelepas tämä sama tilanne niin, että se koskisikin omia lapsiasi. Nyt sanot heillä olevan isä, koska he olivat toivottuja, mutta tällä tytöllä ei mielestäsi ole oikeutta isään, eikä mielestäsi siis isoäitiinkään!



Veikkaan poliisin nauravan partaansa jos sitä lähestymiskieltoa todella aiotte hakea. Todennäköisesti myös miehesi äiti alkavaa suhtautua sinuun hyvinkin kielteisesti.



Meillä suvussa löytyy myös yksi kaltaisesi äitipuoli. Kiitos hänelle hänen nyt ex-miehensä edellisen liiton lapsista toinen on kuollut ja toinen joutuu käyttämään psyykenlääkkeitä. Tämä ihana nainen sai miehensä uskomaan, ettei toinen lapsista edes ollut hänen, eikä tämä koskaan ollut tervetullut isäänsä tapaamaan. No, mies katkeroitui, alkoholisoitui, josta syystä sitten hänen lempattiin. Vanhempansa ovat joutuneet häpeämään tytärtään, ja ovat yrittäneet edes jotenkin sovittaa tämän ex-miehen nyt enää elossa olevalle lapselle kaiken sen vääryyden, mitä heidän tyttärensä oli tälle ja kuolleelle sisarukselle aiheuttanut.



Saa ap:kin vanhemmat olla "ylpeitä" tyttärestään... Ja niinhän se ap on, sitä saa mitä tilaa.

Eli kuraa tulee niskaasi ja täysin syystä.

hylätty lapsi on ahdistunut niin että on sairastunut henkisesti tai tehnyt itsemurhan.



sanot ettet mitenkään asiaan vaikuta, koska se on miehesi asia, todellisuudessa se näyttää olevan sulle elämän keskeisimpiä asioita- ethän enää meinaa edes kestää sitä että sun pitäis ottaa todellisuus vastaan semoisena kuin se on.

MIkään ei ole lapsellisempaa kuin mustamaalata näitä menneisyyden ihmisiä; tietysti nainen on jotenkin viallinen ja hullu- koska jos miehessä olis osasyy, et erinomainen minäsi voisi olla hänen kanssaan. Usko pois, rikkinäisissäkin perheissä kasvaa oikeita, eläviä ihmisiä, sydämellisiä, vastuullisia ja samalla tavoin rakkautta ja hyväksyntää kaipaavia kuin sinä.

kirjoittajan kanssa siitä, että olisi vaikea kuvitella näiden vouhkaajamammojen oikeasti olevan niin hienoja ja jaloja ihmisiä, etteivät itse sortuisi ikäväänkin ajatteluun. Pikemminkin tuollainen musta-valkoinen kaakatus viittaa siihen, että itse olisivat vastaavassa tilanteessa pahimmasta päästä. Kuinkahan moni heistä on itse kohdannut vastaavan tilanteen ja uusperheen muodostumisvaiheessa on ihan normaalia käydä ensihuuman jälkeen ikäviä ajatuksia läpi!



Tiedän itse uusperheen äitinä, että yhteistä odottaessa sitä kävi oikeasti tosi pohjalla miehen lasten suhteen. Enkä ole muuten ainoa vaan jälkikäteen olen tajunnut, että aika monella muulla tuo vaihe on just se vaikein aika toisen lasten suhteen, vaikkei sitä ääneen myönnetäkään. Olisikohan jotain pesänrakennusviettiä? Ehkä sukua sille, että leijonalaumassa uusi uros syö vanhan uroksen pennut pois tieltä?



En puolusta ap:ta ja ennen kaikkea miehen ajatukset tuntuu kamalilta. Meillä ei tilanne ollut koskaan noin sotkuinen ja ikävät ajatukset jäivät mun pään sisälle. Jos yrittäisi ap ottaa tytön nyt vaan avoimin mielin elämäänne ja tulet huomaamaan yhteisen synnyttyä, että vauva voikin olla tytölle tosi rakas. Meillä ainakin se hetki, kun tämä vanhempi lapsi näki vastasyntyneen pikkusisaruksensa ja silitti päätä varovaisesti oli se hetki, jolloin meinasin kuolla häpeästä. Kaikki ne odotusajan limaiset ajatukset (vaikkei niistä kukaan joutunutkaan kärsimään) tuntuivat niin pahoilta. Sisarukset on lapselle vahvuus ja rikkaus elämässä, puolikkaatkin. Ja seurattuani noita lapsia ja niiden keskinäistä välittämistä, olen tajunnut, että ei se mun "oma kullanmuru" jää mistään paitsi, vaikka isällä on lapsi ennestään vaan on saanut aivan ihanan isoveljen elämäänsä. En halua kuulostaa teennäiseltä ja sen verran voin tunnustaa vieläkin, että ensisijaisesti miehen lapseen syvät tunteet on heränneet itsekkäästi tuon yhteisen kautta ja sitä kautta, kuinka tärkeä tuo veli on pienelle. Mutta pidän ja rakastankin häntä ihan omana itsenään myös nykyään.

Oletko varma, että oma lapsesi merkitsee?



Oikeasti, sun pitäisi tukea miestäsi olemaan isä tuolle tytölle eikä ruikuttaa täällä tommosta.



Mistä tiedät mitä tyttö syvällä sisimmässään ajattelee? Hän tietää, ettei ole tervetullut, joten ei ala vaatia tapaamisia. Ihan varmasti tulisi, jos pyytäisitte.



Näkee, että sulla ei ole vielä omia lapsia. Toivottavasti alat nähdä selkeämmin kun vauvasi syntyy.

mies on valmis HYLKÄÄMÄÄN YHDEN ON HÄN SILLOIN TOISENKIN, varo vaan jos teille tulee riitaa!



MILTÄ SINUSTA TUNTUISI JOS LASTESI ISÄ HYLKÄISI OMAT, KUN SINULLE TULEE UUSI?



Tee abortti niin pääsette ONGELMISTA!

tuntea vanhempansa, myös miehsi tytär. Varautukaa miehesi kanssa kiperiin kysymyksiin tyttären kasvaessa.



Annatko omien lasten tutustua tulevaan, jos vastaat kyllä niin miksi miehesi lapsi ei saa tutustua siskoonsa/veljeensaä???

Ihan karseeta tekstiä.

ongelman siististi?

Kai se ongelman voi poistaa nyt 11 vuotiaana kun ei äiti suostunut poistamaan sitä 20 viikkoisena.

Olihan tullut aiheen tiimoilta tekstiä. Ei ihan mitä odotin. No, minä en ole miestä manipuloinut. En ole puuttunut asiaan mitenkään, koska periaatteessa asia ei kuulu minulle. Mies itse on avautunut ahdistuksestaan, ja minä olen vain kuunnellut. Tietty minua raastaa mieheni tuska.

Tilanne vain oli silloin eri, kun mieheni ja hänen ex tapasivat. Nainen oli erittäin sekopää nuori nainen niihin aikoihin. Kun mieheni säikähti tajutessaan, että lapsi on tulossa, ja yritti ottaa takapakkia, niin nainen ei päästänyt irti, vaan jankutti ja jankutti, itki ja märisi. Mutta nainen tulikin itse rikkonaisesta perheestä.

Mies vaan sai kammon. Ei siitä pääse mihinkään. Hän tajusi tehneensä hivittävän virheen. Mieheni antoi naiselle vielä mahdollisuuden ja vinkkasi aborttia, mutta raskaus oli jo liian pitkällä, noin viikolla 20. Olisi säästytty tältä tyttöäkin raastavalta tragedialta. Mutta ymmärrän kyllä ettei abortti enää noilla viikoilla ole kovin helppo juttu. Vaikka mikä nyt olisi lapsen kannalta ollut sitten lopullisesti parempi vaihtoehto..?

Niin, ja minullakin on lapsia ennestään kaksi. Eli tiedän kyllä mitä äitiys on. Minun lapset ovat aidosti harkittuja ja toivottuja, heillä on siksi isä. Että se siitä.

Huomasin, että täältä ei saa kuin kuraa niskaan. Juttelin kuitenkin vielä mieheni kanssa, ja tulimme siihen tulokseen, että hankimme tytön äidille lähestymiskiellon. Minä en jaksa enää, viikkoja on jo 31. Ja mies on todella kypsä tähän kymmenen vuoden rumbaan.

uskoa, että kaikki eivät välttämättä välitä kaikista lapsista. Onhan tuo ap:n kuvailema tilanne todella epämiellyttävä, mutta ei minun ole vaikea uskoa, että miehen tunteet ns. vanhempaa lasta kohtaa eivät ole isälliset.

Maailma ei ole täydellinen. Toki aikuisena pitää kantaa vastuu, mutta kyllä kaikki ovat tehneet virheitä.



Ja kyllä he voivat saada lähestymiskiellon, jos siihen on aihetta. Siiten vaan viranomaiset hoitavata tapaamiset ja muut.

äitiä kohtaan lähestymiskiellon ja PITÄÄ TÄMÄN JÄLKEEN TYTTÄREENSÄ SÄÄNNÖLLISESTI YHTEYTTÄ.



AP, ajattele millaisia psyykkisiä vaurioita aiheutatte viettomalle lapselle.



Miksi sen äidin kanssa on vaikea sopia, että haemme "Annan" joka toinen perjantai klo 18, sieltä ja sieltä tuomme kotiin sunnuntaina klo 15.00? Ei voi olla vaikeata! Tämän jälkeen ei tarvitse olla äitiin yhteydessä. Ostatte lapselle puhelimen liitätte sen niin, että sillä voi soittaa vain miehesi puhelimeen, näin tyttö saa suoraan yhteyden ISÄÄNSÄ.



Välittäkää jo OLEMASSA OLEVISTA LAPSISTA ENNENKUIN TEETTE NIITÄ LISÄÄ NOIN KYLMILLE VANHEMMILLE.

jotka purkavat omaa tyhmyyttään ap;hen . eipä teidänkään tunne-elämänne kovin korkealentoista ole.

Ap;lla on selvästi ongelmia itsensä kanssa. Ei hänen haukkumisensa mitään auta. Ap;n tunteet ovat tosi lapselliset, mutta ne omat tunteensa on kyllä vaan tunnettava. Jos yrittää esittää parempaa kuin on, ei koskaan tule kasvamaan mihinkään.

Mutta ap, juttuhan on niin että rakkaus kasvaa läheisyydestä ja hoivasta. Jos mies yrittää kieltää lapsen, ei hän voi rakastaakaan. Mutta jos hän /te olisitte tytön kanssa niin kiintyisitte varmasti. Oli hyvin koskettava tuon yhden uusperheen äidin kirjoitus. Kaikessa voi valita suhtautuuko rakkaudella vai vihalla (=pelolla), ja siltähän se elämä sitten näyttää miten valitsee. Jos suhtaudutte olemassaolevaan lapseen vihalla/pelolla, ei elämässänne kovin syvästi onnellisia päiviä ole tulossa.

Ja sun on ihan turha puolustella miestä yhtään; hänen pitäisi olla aikuinen ja vastata teoistaan, vinkuminen masennuksesta sun muusta on itsesääliä, vastuuttomuutta, aivan törkeää.

Mietipä miten elämä muuttuisi jos yrittäisit opetella tutustumaan tähän tyttöön- tuskin ainakaan huonoon suuntaan.

Ja kuten joku tuolla kirjoitti, 11-vuotias tyttö on herkkä ja hauras, tarvitsee kehuja ja tuntea itsensä rakastetuksi, muuten hänen elämänsä vaurioituu. Säkin olet joskus ollut sellainen (mutta ehkä et ole tullut rakastetuksi..?)

Pahoille tunteille ei voi mitään, mutta pahoille teoille voi.