Mies ottaa todella päähän. Onko muilla tällaista?

Meillä ei voi keskustella mistään. Mies kieltäytyy keskustelemasta. Sanoo siis, ettei tarvitse keskustella silloin kun minä niin haluan tai hän ei keskustele, koska minä olen tuollaisessa mielentilassa (ja olen ihan normaali) tai, että minä en päätä, että mistä oin keskustellaan. Ja se mistä haluaisin keskustella on mm. lasten kasvatus ja säännöt ja yleensä parisuhteesta. Jos yritän näistä keskustella, niin ole liikaa lukenut naistenlehtiä ja luulen, että niistä pitäisi keskustella, ei kuulemma kukaan muukaan keskustele. Olen myös sanonut, että meidän pitäisi olla samoilla linjoilla, mutta on kuulemma sekin naisten lehtien juttua. Ja vaikka sanon, että siitä ihan tutkimuksiakin, niin eivät kuulemma häntä kiinnosta, eikä ne tutkimukset ole oikeassa. Jos mies itse olisi tämän "keksinyt" tai ottanut puheeksi niin sitten se toki olisi tärkeä asia. Mutta ihan tajuttoman vaikea pitää mitään sääntöjä, kun toinen antaa tehdä ihan toisin (esim. syödä karkkia tai muuta makeaa ennen ruokaa tai yleensä syödä missä tahansa). Jos minä sitten "komennan" lapsia, niin saattaa lasten kuullen sanoa, että et sinä noin voi sanoa tai kieltää tai miten sinä noin sanot ja sitten antaa lapsille luvan tehdä sitä, mistä juuri kielsin. Jos sanon, että voi olla eri mieltä, mutta ei lasten kuullen vaan siitä pitää sanoa, niin ettei lapset kuule. Tähän sitten sanoo vain, että kuka niin sanoo. Lasten on kuulemma ihan hyvä tietää, että kuka on oikeassa. Harvoin puuttuu mihinkään lasten käytökseen, etenkin jos minä ole siinä lähellä. Monesti joudun ihan toisesta huoneesta pyytämään, että viitsitkö puuttua tilanteeseen tai katsoa, mitä on käynyt, kun joku huutaa niin kuin päätä leikattaisi irti. Ei siis välttämättä huomaa olleenkaan, että mitä ympärillä tapahtuu tai sitten ei välitä tai sitten ei halua olla ikävä aikuinen ja puuttua/komentaa. Olisi niin kiva olla vain se kiva aikuinen. Joskus jos toinen on lyönyt toista ja kun siitä torun, niin tämä lyöjä alkaa itkemään ja menee isän syliin ja isä sitten parhaimmassa tapauksessa hakee jotain karkkia ja lohduttaa, kun äiti taas meni "huutamaan". Siis lohdutta kiusaaja-lasta, ennen kuin lapsi on edes pyytänyt toiselta anteeksi. Minusta taas siitä vasta voisi kehua, jos on reippaasti pyytänyt anteeksi ja myöntänyt tehneensä väärin toista kohtaan... Siis olen ihan hukassa.

Eli se mistä haluan puhua, olisi hyvin tärkeä kaikkien kannalta.

Jos vähänkin tulee "erimielisyyttä" tai keskusteluyritystä, niin mies ei suostu keskustelemaan tai lähtee pois kotoa.