Lue keskustelun säännöt.
Mies ottaa todella päähän. Onko muilla tällaista?
12.01.2009 |
Meillä ei voi keskustella mistään. Mies kieltäytyy keskustelemasta. Sanoo siis, ettei tarvitse keskustella silloin kun minä niin haluan tai hän ei keskustele, koska minä olen tuollaisessa mielentilassa (ja olen ihan normaali) tai, että minä en päätä, että mistä oin keskustellaan. Ja se mistä haluaisin keskustella on mm. lasten kasvatus ja säännöt ja yleensä parisuhteesta. Jos yritän näistä keskustella, niin ole liikaa lukenut naistenlehtiä ja luulen, että niistä pitäisi keskustella, ei kuulemma kukaan muukaan keskustele. Olen myös sanonut, että meidän pitäisi olla samoilla linjoilla, mutta on kuulemma sekin naisten lehtien juttua. Ja vaikka sanon, että siitä ihan tutkimuksiakin, niin eivät kuulemma häntä kiinnosta, eikä ne tutkimukset ole oikeassa. Jos mies itse olisi tämän "keksinyt" tai ottanut puheeksi niin sitten se toki olisi tärkeä asia. Mutta ihan tajuttoman vaikea pitää mitään sääntöjä, kun toinen antaa tehdä ihan toisin (esim. syödä karkkia tai muuta makeaa ennen ruokaa tai yleensä syödä missä tahansa). Jos minä sitten "komennan" lapsia, niin saattaa lasten kuullen sanoa, että et sinä noin voi sanoa tai kieltää tai miten sinä noin sanot ja sitten antaa lapsille luvan tehdä sitä, mistä juuri kielsin. Jos sanon, että voi olla eri mieltä, mutta ei lasten kuullen vaan siitä pitää sanoa, niin ettei lapset kuule. Tähän sitten sanoo vain, että kuka niin sanoo. Lasten on kuulemma ihan hyvä tietää, että kuka on oikeassa. Harvoin puuttuu mihinkään lasten käytökseen, etenkin jos minä ole siinä lähellä. Monesti joudun ihan toisesta huoneesta pyytämään, että viitsitkö puuttua tilanteeseen tai katsoa, mitä on käynyt, kun joku huutaa niin kuin päätä leikattaisi irti. Ei siis välttämättä huomaa olleenkaan, että mitä ympärillä tapahtuu tai sitten ei välitä tai sitten ei halua olla ikävä aikuinen ja puuttua/komentaa. Olisi niin kiva olla vain se kiva aikuinen. Joskus jos toinen on lyönyt toista ja kun siitä torun, niin tämä lyöjä alkaa itkemään ja menee isän syliin ja isä sitten parhaimmassa tapauksessa hakee jotain karkkia ja lohduttaa, kun äiti taas meni "huutamaan". Siis lohdutta kiusaaja-lasta, ennen kuin lapsi on edes pyytänyt toiselta anteeksi. Minusta taas siitä vasta voisi kehua, jos on reippaasti pyytänyt anteeksi ja myöntänyt tehneensä väärin toista kohtaan... Siis olen ihan hukassa.
Eli se mistä haluan puhua, olisi hyvin tärkeä kaikkien kannalta.
Jos vähänkin tulee "erimielisyyttä" tai keskusteluyritystä, niin mies ei suostu keskustelemaan tai lähtee pois kotoa.
Kommentit (62)
kun kirjoitat niin kirjoita lyhyemmin ja käytä kappalejakoa ei yhtä pötköä. Nyt on niin pitkä teksti, ettei sitä tuskin kukaan jaksaa lukea. Saisit vastauksiakin paremmin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä minusta tuo on outoa parisuhteessa jossa on lapsia, sanoisin ainakin miehelleni jotta olisi 2 vaihtoehtoa lähteä helv....tai pystyä keskustelemaan.
Jos ei muutu niin on kai parempi miettiä tulevaisuutta sitten vaikka lasten kanssa ilman isää.
Millaisen kuvan lapset saavat tuosta?? Molempien tarvitsisi minunkin mielestä pitää kiinni samoista asioista.
Mutta mä en tollasta kattelis. Sanosin että ei oo kotiin tulemista jos tollasia temppuja tekee. Totta kai yrittäsin ensin kaikkeni että keskusteltais ja antasin mahdollisuuden kertoa mikä mieltä painaa mutta kaiken tänä jälkeen jos edelleen tollanen olisi niin heittäsin ulos. Mä aloin jo ton teksitn perusteella inhoamaan sun miestäs.
näin suoraan sanottuna. Onko mies aina käyttäytynyt noin vai käytös muuttunut viime aikoina?
tuo sika (ei ole mies edes). voitte kaikki paljon paremmin, varsinkin lapset kun tuo kireys loppuu kotoa.
et varmaan tykkää, mutta elämää tarpeeksi nähneenä veikkaisin aika varmasti että miehelläsi on toinen nainen, kaikki tuo käytös viittaa sellaiseen.
sori.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
korvansa. Eli vähän tiivistämistä ja asioiden jäsentelyä peliin!
..te kanssasisaret noita helmiä löydättä? Ja vielä teette ison lapsikatraan ja katotte ristinänne. En kyllä sietäisi alkuunkaan, mutta en kyllä olisi moista miestä ottanut alunperinkään. Ei kai nuo kaikki käytöstavattomuudet voi ihan yllärinä tulla?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kertomasi perusteella miehesi on henkisesti keskenkasvuinen kakara. Olet kyllä aikamoinen arjen sankari, kun jaksat tuollaista katsoa.
Minä tekisin myös niin, että antaisin vielä mahdollisuuden kertoa, mikä on ongelma, ja jos ei keskustelua synny, niin ulos heittäisin.
Tuossahan tulee itsekin henkisesti sairaaksi, kun tuollaista joutuu katselemaan.
onko minussa vika vai olenko ihan päästäni sekaisin. Välillä on enää vaikea erottaa, että miten asian oikeasti pitäisi olla. Mies osaa aina asiat kääntää niin, että minussa on vika ja että minä ole todella omituinen.
JA sitä, että onko aina ollut tällainen? Ei varmaankaan, mutta tuollaista tunnekylmyyttä on ollut jo todella kauan, ja en enää edes muista, että milloin olisi ollut "normaali".
Mutta siis muille ihmisille on niin sympaattinen ja esittää "hyvää" isää jne. Ja ihan kauhein asia hänelle olisi, jos minä kertoisin jollekin meidän asioista. Tärkeintä on se, mitä muut luulee, ei se, mitä oikeasti on.
Ja oikeastaan ei edes haittaisi, vaikka olisi joku toinen. Ainoa ongelma on se, että olen hänen firmansa lainojen takaajana ja lainannut omalla nimelläni paljon ja jos lähtitin/heittäisin hänet ulos, niin jättäisi ihan varmasti minut pulaan.
Ja sekin vielä, ettei kukaan uskoisi vaikka jollekin sanoisin miehestä noita asioista. Hän ihan ihannemies muiden silmissä. Siksi oikeasti epäilen, että onko minussa vika vai mikä on?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olisi jo aika sen isoimman kasvaa aikuiseksi. Et sinä yksin voi kaikesta vastuuta ottaa
Ratkaisin asian eroamalla miehestä! Toki katselin sitä käytöstä ensin todella pitkään, mutta mies sanoi useita kertoja suoraan, että ei aio muuttua jos ei kelpaa niin lähde pois! Eikä käytös ole vieläkään muuttunut paljoakaan! On yhtä lapsellinen aina käydessään katsomassa lastaan!
Ota lapset mukaan ja lähde pois vaikka muutamaksi päiväksi! Katso muuttuuko käytös vai jatkaako samaa rataa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei kai vain miehesi olisi NARSU? (=narsistinen persoonallisuushäiriö)
Komppaan aiempaa että tee ihmeessä jotain ennen kuin todella väsyt itse henkisesti. Mä sen olen kokeillut läpi ja toiste en haluaisi mokomaa riesakseni.
Kertomasi perusteella miehesi on henkisesti keskenkasvuinen kakara. Olet kyllä aikamoinen arjen sankari, kun jaksat tuollaista katsoa.
Minä tekisin myös niin, että antaisin vielä mahdollisuuden kertoa, mikä on ongelma, ja jos ei keskustelua synny, niin ulos heittäisin.
Tuossahan tulee itsekin henkisesti sairaaksi, kun tuollaista joutuu katselemaan.
Miten kävisi jos koittaisit kirjoittaa paperille miltä susta tuntuu nuo miehen tempaukset ja miten sä ne näet.
Sano suoraan että sitten neuvotellaan perheneuvolassa tai muualla ulkopuolisen avustuksella, koska parisuhteessa ja perheessä pitää pystyä puhumaan. Sen ei tarvitse olla uhkaus, ja se pitäisi toteuttaa vielä kun jotain on tehtävissä. Ethän sää jaksa mitenkään loppuelämääs jos ukko tuollainen on.Ota selvää vaikka neuvolan kautta ja varaa aika ja ilmoitusluontoisesti kerrot siitä. Jos taas ukko ei sinnekään suostu, on siinä yksi vihje teidän suhteen tulevaisuudesta.
Onko muuten ollut samanlainen jurppu aina? Meillä muuttui meininki pikkuhiljaa ja enkä tahdo pelotella mutta meidän suhteelle se oli lopun alkua. En vaan sitä tajunnut ennen kuin oli liian myöhäistä. Meillä ei ollut ihan yhtä kärjekästä mutta ihme kilpailutilannetta mies piti puoleltaan yllä ja kärttyili mulle. Myöhemmin kävi ilmi että oli suhde jota piilotteli. Tuo ulkopuolinen keskusteluapu ajoissa olisi voinut auttaa, ennen kuin mies pilasi suhteensa loppuelämäksensä minuun. Sen katumus ei jälkikäteen enää paljon lämmitä, saisitpa miehes sen tajuamaan.
tsemppiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kun mies suuttuu niin sinä soitat jatkuvasti puhelimella tai laitat tekstiviestiä!
ei ehkä ihan niin paha kuin teillä mutta siihen suuntaan kuitenkin.
Vasta kun olen muuttunut vihan jälkeen yhdentekeväksi mies taisi viimeksi tajuta että ei tuo vaimo tuosta tykkää, ehkä se vielä eroaa minusta? Sen jälkeen se nimittäin muutui takaisin "järkeväksi". No, niin järkeväksi miksi se nyt voi muuttua. Ja muakin ärsyttää tosi paljon kun sillä oli tuo "vaihe" päällä ja oli selvästi puhunut minusta paskaa lapsille kun oli lasten kanssa kotona ja minä olin matkalla töistä kotiin. Lasten kysymyksistä kyllä saa samantien tietää mitä isi on taas puhunut. Meillä vaan "ongelmana" se, että mies on tuollainen muutaman viikon/kuukauden ja sen jälkeen kun tilanne on kärjistynyt tarpeeksi, kääntää kelkkansa ja muuttuu taas siksi mieheksi kenen kanssa menin aikoinaan naimisiin.
Mutta jos mieheni olisi tuollainen idiootti kokoajan olisin kyllä eronnut siitä jo muutama vuosi sitten. Nuo hyvät kaudet antavat minulle (turhaa?) toivoa tulevaisuudelle....
Katselin mieheltä tuommoista käytöstä noin 12 vuotta pienten lapsien kanssa,
kun oli niin järjetöntä touhua, etten vaan jotenkin voinut käsittää todeksi.
Siis epäilin omaa mielenterveyttäni, joka sitten jossain vaiheessa alkoikin rakoilla ja masennuin.
Lopulta otin eron kun tajusin millaisen perheen ja kodin ja asioidenhoitamis -mallin lapset saavat. En voisi ikinä antaa anteeksi itselleni jos poikani alkaisivat käyttäytyä isänsä tavoin tai tyttäreni ottaisi hänen kaltaisensa miehen.
Valitettavasti miehen huono käytös jatkuu silti kaikin mahdollisin tavoin yhä lasten tapaamis- ym asioiden kautta. Mutta ainakaan ei tarvitse enää olla kokoaikaa hämmentynyt kaikista järjettömyyksistä.
On ihan käsittämätöntä että kukaan ihminen ehdoin tahdoin järjestää tollasta helvetillistä meininkiä rakkaille läheisilleen!
Joo ei varmaan suostu, mutta siitä et voi muuta kuin syyttää itseäsi. Erota ja maksaa....
Ainoa ongelma on se, että olen hänen firmansa lainojen takaajana ja lainannut omalla nimelläni paljon ja jos lähtitin/heittäisin hänet ulos, niin jättäisi ihan varmasti minut pulaan.
/i]
Ollaan monta vuotta puhuttu naimisiin menosta.
Siitä oli heti puhetta kun menimme kihloihin. Silloin mies sanoi, että vuoden päästä naimisiin. No se sitten siirtyi syytä tai toisesta. Sitten seuraava ehto naimisiinmenolle oli, että kun ole valmistunut. Valmistuin ja ei kuitenkaan naimisiin. Seuraavaksi etapiksi laitettiin vakituinen työpaikka. No sain sen ja ei kuitenkaan naimisiin. Sitten syinä olivat seuraavaksi se, ettei ole varma, kun minä olen tuollainen jne. Hän ei siis koskaan koe, että hänellä olisi mitään tekemistä, jos esimerkiksi menee huonosti. Minä ole tehnyt väärin hän ei. Sitten 4 vuotta sitten puhuttiin taas kesähäistä ja peruutuksen syy oli tällä kertaa se, kun hänellä on niin paljon töitä. Sitten en ole asiasta jaksanut puhua.
Mutta siis onko muilla mietsä, joka kokoa ajan laittaa ehtoja ja asioita, joita pitäåisi tapahtua ja sitten kuitenkin nostaa sitä rimaa, kun toinen on asiat saavuttanut. Ja lisäski se, että niihin saavutusten eteen vain toisen pitää tehdä jotain tai muuttua jollakin tavalla tms.
Nyt kun olen oikein alkanut asiaa ajatella ja lapset kasvaa ja tarvitaan enemmän sääntöjä ym. niin nyt alan olla ihan hukassa.
Ja se, että on minustakin ihan kuin yksi lapsista, mutta silti pitää päästä päättämään ihan kaikesta, ja sanoa se viimeinen sana. Taulujakaan ei saa seiniin laittaa, ennenkuin on varma, että on varmasti oikea paikka. Ettei tule turhia reikiä...
Ja kun on jokun taulun kanssa jahkaillut vuoden, lyön naulan seinään ja ripaustan taulun. Niin sitten tulee kyllä mielipiteitä huonosta paikasta ja kuinka hän olisi laittanut ihan toiseen paikkaan.... Ja omasta mielestä minulla on ihan hyvä maku sisustamisen suhteen, mutta silti hän yrittää lyödä minut siinäkin lyttyyn ja osoittaa kuika hänellä on sekin paljon parempi. Aina pitää sanoa mielipide sellaisissakin asioissa, joissa se on jo myöhäistä ja kannattaisi jättää sanomatta.
ap
Viikonloppuna olimme toisessa kaupungissa ja lähdimme kaupoilla käymään. Nuorin lapsemme(3v) ei ollut nukkunut päiväunia ja oli todella väsynyt ja itkeskeli. Mies otti lapsen pois autosta ja antoi huutavan lapsen kävellä vierellään. Mies vain uhkaili, ettei lähde minnekään lähteä jos tuo lapsi huutaa. Itse olin pahassa flunssassa ja ääni lähes kokonaan poissa. Sanoin miehelle, että ota lapsi syliin niin kyllä se siitä rauhoittuu, mutta ei. No minä sitten otin lapsen syliin ja rauhoittui minuutissa. Pyysin miestä ottamaan lapsen syliinsä, koska en jaksanut lasta kantaa ja muutenkin oli voimat vähissä tämän flunssan kanssa. Sanoi, ettei ota, ettei siitä ole mitään hyötyä. Sanoin, että onhan siitä hyötyä, koska nyt on jo hiljaa. Sitten mies lähti ja jätti minut vieraaseen kaupunkiin kolmen lapsen kanssa. Sitten mies tuli rullaportaissa vastaan. Keskimmäinen (6v) sanoi menevänsä isän kanssa ja lähti saman tien rullaportaita takaisin isänsä luokse. Minun "huutoni" ei kuulunut mihinkään, koska sitä ääntä ei tullut. Sitten yritin soittaa miehen perään monesti, että poika tulee sinun kanssasi ja onko sen nyt sinun kanssa. Ei tietenkään voinut vastata puhelimeen. Kävin etsimässä lasta yläkerrassa ja koska en poikaa nähnyt, niin oletin hänen löytäneen isänsä. Silti yritin soittaa ja varmistaa asian. Sitten tuli pojan kanssa ja saman tien itse hävisi sanomatta mitään jonnekin. Yritin taas soitella, että mitä aikoo, mutta ei voinut edelleenkään vastata puhelimeen. Laittoi viestin, että odottaa autossa, kyllä sinä löydät. Vitoituskäyrä oli niin korkealla, että katsoin paremmaksi olla hiljaa ja en tosin voinut enää puhua, koska ääni oli lähtenyt kokonaan ja kurkku älyttömän kipeä.
Seuraavana päivänä olin kipeä ja lepäsin aamulla pari tuntia. Yritin voimieni mukaan laittaa paikkoja kuntoon ja mies teki ruoan ja ilmoitti lapsille, että ruoka olisi valmiina. Kun en kuullut mitä hän sanoi ja kysyin, että mitä? Mies vain tylysti tokaisi, ettei mitään sinulle. Oli siis tehnyt ruoan vain itselleen ja lapsille.
Sitten meillä on sellainen yhteinen harrastus illalla. Ehdotin hänelle , että jos hän menisi lasten kanssa, koska minä olin kipeä ja lapset kovasti odottivat sitä. Olisin muuten lähtenyt, mutta ääntä ei edelleenkään ollut ja en jaksanut olla pystyssä. Mies ilmoitti, että ei varmaankaan lähde, koska hänen pitää mennä maanantaina töihin (kuten myös minunkin). Sanoin sitten vain, että voisit ihan hyvin mennä ja käydä sen jälkeen heti nukkumaan. Harrastus on klo 19-20. "Loukkaantui" tästä taas niin kovasti, että laittoi vaatteet päälle ja lähti. Kun lapset ovessa vielä huusivat perään ja kysyivät harrastukseen menemisestä, ei vastannut kenellekään mitään vaan paukautti oven kiinni ja lähti. Kello oli silloin 17.00. Ajattelin, että mies tulee sieltä hetken kuluttua takaisin, mutta kun ei tunnin kuluttua kuulunut, yritin soittaa, että kävisi samalla kaupassa. Puhelin oli pois päältä. Laitoin viestin, jos vaikka sen lukisi. Mitään vastausta ei kuulunut. Sitten 10 min vaille 7 laitoin lapset valmiiksi ja ajattelin, että mies tulisi viimeistään silloin ja menisi sinne harrastukseen. Yritin soittaa, mutta ei vastausta. Laitoin viestin, että lapset valmiina, ei vastausta. Sitten kymmentä yli sanoin lapsille, ettei isä sitten tulekaan. No siitäkös itku seurasi. Olin ihan varma, että ajattelisi lapsia sen verran, että veisi lapset sinne, vaikka olikin minulle loukkaantunut. Mutta ei, pitää tuolla tavalla kiukutella lapsillekin. Sitten puoli yhdeksän aikaan laitoin taas kaikille päälle ja lähdin itse kauppaa, vaikka en edelleenkään jaksanut olla pystyssä, mutta sitä maitoa ja leipää tarvittiin kipeästi. Puoli kymmenen aikaan sitten tuli kotiin ja mitään ei sanonut. Kyselin vain, että miten sitten pystyit reiluksi 4 tunniksi lähtemään jonnekin, mutta et tunniksi lasten kanssa harrastukseen vaikka joka tapauksessa pitää maanantaina mennä töihin. Itse asiassa tämä keskimmäinen 6-vuotias ihmettelikin minulle eilen illalla, että miten isä jaksoi sitten lähteä jonnekin, mutta ei sinne heidän harrastukseen? Mitä siihen olisin osannut vastata, sanoin, että sitä sinun pitää kysyä isältä. Aamulla kun lapsi sanoi isälle asiasta, niin isä vain vastasi, että no mieti sitä, mitä äiti on tehnyt, siis lapselle noin (?) Onko ihan kypsän ja aikuisen ihmisen käytöstä?
Jos tästä eilisestäkin yrittäisin puhua (en siis enää jaksa), niin vastaus olisi jotain suuntaan: mieti mitä itse olet tehnyt, jos sinä et sitä tai tätä, niin hän olisi voinut tehdä ihan toisin. Siis syy hänen käytökseensä on tietenkin minun. Hän ei ole tehnyt mitään väärin. Minusta jokainen on itse vastuussa käytöksestään. Ja minusta lapsille ei kosteta vaikka olisikin toiselle vihainen, eihän? Itse en missään nimessä lapsille ole vihainen, vaikka kuinka tuo äijä ottaisi päähän ja siltikään en isästä puhu mitenkään huonoon sävyyn.
APUA!
ap