Jaksanko minä, uraihminen, olla kotona lapsen kanssa kunnes täyttää kaksi?

No, minä en jaksanut, painelin töihin kun tyttö oli 8 kk. Nyt, kun muksu on 3 vee, olisin ilosta kirkuen kotona;) Ymmärsin sitten asioiden tärkeysjärjestyksen melko myöhään. Yllättäen työ ei ollutkaan yhtään niin hohdokasta kuin olin muistanut eikä asemalla/etenemisellä/millään ollut enää samaa merkitystä. Siperia opettaa=)

ei tarkoita, että muut tuntisi samoin! Olet varmaan niitä jotka ovat 10v kotona ja nyt hädissäsi yrität jotain propagandaa täällä lietsoa.

Siksi lapsen kanssa oleminen ei ole mikään b-vaihtoehto sille OIKEALLE elämälle, vaan täyttä elämää joka hetki.

No, minä en jaksanut, painelin töihin kun tyttö oli 8 kk. Nyt, kun muksu on 3 vee, olisin ilosta kirkuen kotona;) Ymmärsin sitten asioiden tärkeysjärjestyksen melko myöhään. Yllättäen työ ei ollutkaan yhtään niin hohdokasta kuin olin muistanut eikä asemalla/etenemisellä/millään ollut enää samaa merkitystä. Siperia opettaa=)

ei tarkoita, että muut tuntisi samoin! Olet varmaan niitä jotka ovat 10v kotona ja nyt hädissäsi yrität jotain propagandaa täällä lietsoa.

Häh, WTF?? Yritin lähinnä sanoa, että mieli voi muuttua. Kymmenen vuotta kotona, onko sulla sisälukutaidossa jotain vikaa, kerroin olleeni kotona, kunnes tyttö oli 9 kk?

Itse oikein toivoin kolmatta lasta jotta pääsisin kotiin lepäämään, en jaksanut enää aamuheräämisiä ja ruhkassaistumisi, kiireist ja vaativaa työelämää, saatika sitten iltoja kun juostaan asioilla, kaupoissa ja kotiin tekemään ruokaa, pesemään pyykkiä. Hetki miehen ja lasten kanssa kunnes sama alkaa seuraavana aamuna. Plääh!

Nyt olen vuoden ollut kotona ja paniikkihäiriön oireet ovat hävinneet, samoin päänsärky ja ihottuma, kaikki ilmeisesti johtui stressistä, jonka pelkää taas alkavan kun parin vuoden päästä on pakko palata töihin.

Rupeaa vauvakuume sitten varmaan taas nousemaan ;)

lasten kanssa. Sen sijaan moni katuu päinvastaista. Tästä aiheesta on tietääkseni lukuisia tutkimuksiakin tehty, mutta toki jokainan parhaiten tietää omat prioritteettinsä.

Menin suosiolla töihin kun lapsi 1 v. Miksi pitäisi olla hampaat irvessä kotona, jos mielenterveys ei sitä kotonaoloa kestä? Ei ollut väärä valinta.



uraäiti

vaikka ovat pitkään kotona. Itse olin vajaa viisi vuotta kahden lapsen kanssa. Mulle työssäkäynti on lähinnä vaihtelua kotitöihin, mutta mieummin pienten lasten äitinä touhusin kotona lasten kanssa. En ole pitänyt koskaan ammattiani kutsumuksena, vaikka joku höynähtänyt siitä sellaisena puhuukin. Nyt lapset ovat reippaita koululaisia ja minä reipas työläinen. Kiva muistella lasten pikkulapssiaikaa.

Itse en edes harkitse moista. Olen ollut kotona nyt kymmenen kuukautta ja tunnen olevani ihan valmis takaisin töihin. Kotona on välillä ollut niin hirvittävän vaikeaa. En ole ihmistyyppi, joka jaksaisi keskustella toisten äitien kanssa vauvajutuista kaikki päivät, en todellakaan. En siedä vieläkään vauvan itkua, se stressaa. En erityisemmin pidä vauvoista, mutta odotan, että oma lapsoseni on pari kolme vuotias, jolloin lapsen kanssa voi toivon mukaan tehdä yhdessä jo enemmän, eikä vaadi jatkuvaa hoitamista. Tämä muuten jää meidän ainoaksi. Ja kuten joku jo aiemmin kirjoitti, niin sapattivapaa on ihan hyvä vaihtoehto sitten myöhemmin pitää. Itsekin suunnittelen, että jäisin töistä vuoden vapaalle, kun lapseni on 4 tai 5 vuotta, joilloin on mahdollisuus vielä lähteä vaikka asustelemaan ulkomaille.

Elämä ja arvomaailma voi tuntua erilaiselta äitiysloman alkaessa, kuin siinä vaiheessa, kun oma lapsi on jo syntynyt.



Mulle oli itsestäänselvää, etten raaski laittaa lapsia hoitoon/mennä töihin/antaa muiden hoitaa lapsiani 9h päivässä tai vähempääkään, kun ovat pieniä ja avuttomia. Työ sinällään inspiroi kovasti, mutta arvoasteikollani ovat nyt ykkösenä lapset ja heihin keskittyminen. Lapset kyllä kasvavat nopeasti isoiksi ja itsenäisiksi, ja sitten saan taas rauhassa istua nauttimassa työelämästä.

Minä, uranainen myös, ajattelin samoin ennen äitiyslomalle jäämistä. Onneksi minulla oli mahdollisuus osa-aikaiseen työntekoon. Olenkin siis kuutisen tuntia viikossa töissä ja lopun aikaa lapsen kanssa kotona. Se vasta tuntuukin sitten "rankan" työnteon jälkeen aina luksukselta. Kun lapsi on 2v ja vähän päälle, palaan kokopäivätyöhön.

Itse mietin miksi joku hankkii lapsen, jos ei halua sen kanssa olla.



t. korkeasti koulutettu yrittäjä-äiti, joka oli kotona ilolla

Mulle oli itsestäänselvää, etten raaski laittaa lapsia hoitoon/mennä töihin/antaa muiden hoitaa lapsiani 9h päivässä tai vähempääkään, kun ovat pieniä ja avuttomia.

että tuo mainittu tunne tuli sitten, kun lapsi oli jo syntynyt. Sitä ennen en pahemmin miettinyt kauanko haluan olla kotona. Niin kauan kuin tuntuu luontevimmalta olla kotona, jos talous suinkin sallii niin senkun pysyy kotona.

Olin jo aivan kyllästynyt ja hajalla kotielämään ja nautin täysillä, kun pääsin töihin. En kokenut "päiväkotirumbaa" raskaaksi ja lapsikin sopeutui hoitoon hyvin. Nyt kun lapsi on jo eskari-ikäinen, olen välillä kaivannut takaisin kotiin, mutta tiedostan sen, että en vieläkään jaksaisi kotona vauvan/taaperon kanssa, vaan nauttisin nyt lapsen kanssa kotona olemisesta enemmän, kun lapsi on ihanassa iässä. Lapsi taitaa vaan kaivata niin paljon kavereita, että ei paljon arvostaisi äidin kanssa kotiin jäämistä... =)

ITse olen 44 ja lapseni on vuoden ikäinen (vanhin jo teini).



Teini-ikäisen kanssa oli kiire töihin. Ikä ja elämänkokemus tuovat viisautta. Eli minun ei edes tulisi mieleeni kysyä tuollaista asiaa. Olen kotona joko niin kauan kuin tyttö on 2,2 vuotta tahi 2,9 vuotta - riippuen siitä, jääkö mieheni hoitovapaalle puoleksi vuodeksi.



Jos olet about 30, sinulla on työuraa vielä vähintään 30 vuotta edessäsi. SIIS SAMAN VERRAN KUIN OLET VANHA. Etköhän sinä ehdi tehdä sitä uraa vielä sen jälkeenkin. Jos olet uraihminen, olet tod.näk. vaativassa ammatissa ja olet varmasti ihan älykäs ihminen. Käytä siis älyäsi tässäkin kysymyksessä. Minun ikäiseni älyää jo, että uraa ehtii vielä tehdä. Työt eivät tekemällä lopu. Niin ja minä olen ylempi toimihenkilö isossa kansainvälisessä pörssiyhtiössä.



Joku kirjoitti viisaasti, että miten jaksaa sekä työn että kodin. Sitä minäkin pelkään.

21, ei kun sellaisia, joilla on arvoja...

t. korkeasti koulutettu yrittäjä-äiti, joka oli kotona ilolla

Jaan tämän näkemyksen täysin, koska itse pidän myös työstäni kovasti, se on haasteellista ja inspiroivaa, samoin pidän työssäolosta ihan sosiaalisessakin mielessä, mutta niin se vain on, että lapset asetan etusijalle tässä asiassa. Mamma voi intohimoineen odotella jonkun vuoden, lapsen varhaiset vuodet ovat vain kerran. Palkinto on erilainen kuin työelämässä, mutta se on kuitenkin suuri.

Uskoakseni kotona oloa sietämättömillä äideillä on nimenomaan vaikeuksia nauttia lasten kanssa olemisesta ja lapsista sinällään. Heitä ei siedetä kuin pienissä erissä, ja se selitetään omalla kunnianhimoisuudella ja oikeastaan paremmuudella muihin nähden: MINUNLAISENI nainen tarvitsee paljon haasteita jne.

Äitiyslomalla ollessani koti oli kuin pommin jäljiltä, eikä mitkään kotityöt maistuneet, kun ne olivat koko ajan siinä "nenän edessä". Kun palasin töihin, tuntuivat kotityöt kivalta vaihtelulta ja siivoaminenkin alkoi taas maistua.

Joku kirjoitti viisaasti, että miten jaksaa sekä työn että kodin. Sitä minäkin pelkään.

joiden arvot esimerkiksi työvoiman palkkaamisen ja irtisanomisen suhteen ovat vähintäänkin epäeettisiä. Eli se niistä arvoista. Kenestäkään äidistä ei tee huonompaa se, että hän tekee muutakin kuin hoitaa lapsia.

21, ei kun sellaisia, joilla on arvoja... Itse mietin miksi joku hankkii lapsen, jos ei halua sen kanssa olla.

t. korkeasti koulutettu yrittäjä-äiti, joka oli kotona ilolla

Toivottavasti teille ei satu elamassa traumaattisempaa kokemusta, kuin kotiaitina oleminen pari vuotta.



Jotenkin pelottaa ajatus, etta uramaailma on taynna naita karvan vaille mielenterveyspotilaita, joiden paassa napsahtaa jos joutuu ottamaan paavastuun oman lapsensa hyvinvoinnista 2 (kaksi) vuotta.



Onnea vain teillekin...

Ihme avautuminen täysin ohi aiheen.

olen juuri palaamassa töihin. Lapsi nyt 1v8kk ja ei kyllä töihin paluu tule tippaakaan liian aikaisin. Mutta entä jos tekisit osa-aikaista. Se minusta ehkä paras vaihtoehto jos selkeästi jo nyt asia mietityttää? Itse tulen tekemään 4pv viikko. Toivottavasti sujuu...