Lue keskustelun säännöt.
Onko teidän mielestä outoa, jos vanhemmat eivät anna rahaa
24.01.2010 |
aikuisille lapsilleen tai tue heitä muuten taloudellisesti? Olettaen siis, että rahaa on "yli omien tarpeiden"?
Itse en saa vanhemmiltani yhtään rahaa tai muutakaan avustusta, sillä heillä ei ole antaa. Jos olisi, niin saisin varmasti.
Tuttavapiirissä kaikki saavat vanhemmiltaan rahaa, jos ei muuten niin joulu/ syntymäpäivälahjaksi. Osa on saanut ennakkoperintöä, ja joillekin on jopa ostettu asunnot.
Kysyn siksi, kun kuulin tapauksesta, jossa erittäin hyvätuloiset velattomasti asuvat vanhemmat eivät halua antaa lapselleen rahaa, ja minusta se oli outoa. Tämä aikuinen lapsi elää hyvin pienillä tuloilla.
En tietenkään tarkoita tässä nyt sitä, että vanhempien tulisi elättää aikuiset lapsensa. Mutta eikö ole aika yleistä että vanhemmat haluavat auttaa lapsiaan taloudellisesti jos heillä vain on siihen mahdollisuus? Vaikka ei olisi varsinaisesti tarvettakaan..
Kommentit (66)
Meille on suku tärkeä, ei se, että on pärjättävä omillaan. Ei ihme, että suomalaiset ovat niin pahoinvoivaa kansaa, kun ei voi edes tukea ottaa omilta vanhemmiltaan vastaan. Ymmärrän toki, jos vanhemmat ovat vähävaraisia, mutta tuollainen "meillä on oma elämä ja omat rahat" -ajattelumaailma on jotenkin naurettavan uhitteleva.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kannatan toki, ihan verotuksellisista järkisyistä, ennakkoperinnön antamista mahdollisuuksien mukaan ja arvokkaita lahjoja saa antaa, ken siihen kykenee, mutta sitä en ymmärrä, että vanhemmat säännöllisesti tukisivat lapsiaan taloudellisesti.
Meillä nämä asiat on sovittu ihan pankin tiskin ääressä. Kuukausittain emme rahaa saa, vaan saadaan se veroton maksimi,oliko se 4000 per nenä per lahjoittaja kolmessa vuodessa (+joku sijoitusrahasto tms. joka on juuri tuohon ennakkoperintötarkoitukseen). Tuon lisäksi joskus saadaan öljyä säiliöllinen tai talven polttopuut tai vaikkapa pesukone.
Vanhempani haluavat nimen omaan antaa kovalla työllä ansaitsemansa rahat lapsilleen, ei valtiolle verojen muodossa.
Varmasti tulisimme toimeen hyvin myös ilman vanhempien apuakin. Meillä on hyvät koulutukset ja työpaikat. Töitä olen tehnyt 15-vuotiaasta asti, enkä ole ikinä elänyt tuhlailevasti.
Eli kyllä minun minelestäni on hieman kummallista jos hyvätuloiset, runsaas omaisuuden omistavat vanhemmat eivät siirrä rahaa eläessään jälkikasvulleen, varsinkin jos nämä elävät "kunnollista" elämää.
Jos vanhemmilla on ylimääräistä rahaa runsaasti ja lapsella puolestaan taloudellisesti tiukkaa, tuntuu kummalliselta elleivät vanhemmat halua avustaa lapsensa perhettä. Toki jos lapsi on jonkin sortin lusperi, jolla ei ole intoa työntekoon tms, niin en itsekään antaisi yhtään mitään.
Omat vanhempani auttavat meitä esimerkiksi ostamalla huonekaluja ja kodinkoneita sekä maksamalla lomamatkoja. Koskaan emme heiltä mitään pyydä ja pärjäämme omillammekin ihan hyvin.
vaikka olis mistä antaa.
Opiskeluaikana asuin vanhempieni omistamassa yksiössä ja maksoin siitä käypää vuokraa. Sitä ei kukaan kavereista uskonut.
Ehkäpä vanhempieni ansiota on että osaan hoitaa omat raha-asiani, enkä tarvitse heiltä rahallista apua????
Tulee mieleen, että tällaiset lapset eivät pysty pärjäämään omillaan vaan ovat vähän luusereita.
Minusta aikuisuuteen juuri kuuluu se, että pärjätään omillaan.
Päinvastoin. Tuttavapiiristäni olen huomannut, että ne joilla eniten on, myös saavat eniten apuja vanhemmilta. Esim tyttö joka nyt on noin 40v nainen, ei ole koskaan saanut mitään vanhemmiltaan, vanhemmat olivat koko kouluajan alkoholisteja ja työttömiä, nyt ovat eläkeläisiä ja työttömiä. Kuten 40v nainen itsekin.
Sitten taas toinen kaverini, jolle pienenä ostettiin kaikki mahdollinen, on nyt hyvässä ammatissa kuten miehensäkin, sai juuri vanhemmiltaan uuden citymaasturin tuosta noin vaan.
Ei sillä antamisella ja ottamisella tosiaankaan ole mitään tekemistä sen kanssa, että miten pärjää, vaan sen kanssa, millaisia ovat ne vanhempien taloudelliset paukut ja millaiset ovat välit lapsiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Päinvastoin. Tuttavapiiristäni olen huomannut, että ne joilla eniten on, myös saavat eniten apuja vanhemmilta.
taloudellinen tilanne vain tasapainotetaan. tulevaisuuden säästöksi jää tuolloin vain vähemmän.
Mutta olet oikeassa verosuunnittelua on tehtävä. Parhaiten tuotolle mielestäni pääsee vielä enemmän luovuttamalla omaisuutta, huoenistoja näissä hyvissä euroopanmaissa joissa perintöveroa ei ole. Eli kierrättämällä saa kaikkein suurinta kokonaishyötyä jos sitä hakee.
Omassa tilanteessasi tosin saa nopeimmin vakautta nykytilanteeseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Juuri näin!
Päinvastoin. Tuttavapiiristäni olen huomannut, että ne joilla eniten on, myös saavat eniten apuja vanhemmilta.
Tuntuu hyvätuloisuus ja hyvät koulutukset kulkevan suvuissa. Samoin tapa avustaa lapsiaan. Useinhan nämä myös liittyvät toisiinsa.
Mutta tosi asia on se, että meidän perheen tulot ovat paremmat kuin vanhempieni.
Opiskeluaikana äitini ja isäpuoleni tulot olivat olemattomat. Äiti on myöhemmin sanonut kärsineensä siitä, ettei ole voinut tukea minua ja sisartani tarpeeksi taloudellisesti. Hätätilanteessa olen toki saanut apua, mutta isovanhemmiltani. Äitini osallistui häidemme kustantamiseen laittamalla tarjottavat ja auttaa aina tarvittaessa lapsenhoitopulmissa.
Isäni taas auttaa meitä paljon, mutta lähinnä ylimääräisenä käsiparina muutoissa (meillä niitä riitti välillä joka vuodelle), remonteissa hän on aina apuna. Rahallista tukea olen saanut häneltä viimeksi 18-vuotiaana.
Jos taas puhutaan miehen vanhemmista. Appiukko on takaajana asuntolainallemme. Mistä suuri kiitos hänelle. Mutta kun anoppi joutui pulaan autonsa kanssa, mieheni maksoi huollon äitinsä pyynnöstä. Heidänkin apunsa on enemmänkin arjen apua. Pojalla on aina hoitopaikka jos hätä tulee.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
saavat ovat menestyvämpiä ja lisäksi vielä osaavat hoitaa ne raha-asiansa. Se mielikuva sellaisesta "pappa betalar" -tyypistä, joka loisii vanhempien rahoilla vailla päämäärä, on väärä. Sellaisia ei oikeasti juuri ole.
Mä uskon, että tuo yhtälö oman pärjäämisen ja vanhempien antamisen välillä syntyy juuri siitä, että menestyvät vanhemmat yleensä saavat lapsensakin menestymään. Raha-asiansa hoitavat osaavat opettaa myös lapsensa hoitamaan raha-asiansa.
pari tonnia miehen vanhemmilta. Kaduttaa, että otettiin ja palauttaisin mieluusti jos sen voisi tehdä jollain tahdikkaalla tavalla, josta ei syntyisi draamaa.
Jo ennen sitä lahjaa kaikkea kuluttamistamme ja rahankäyttöämme kytättiin, nyt se on saanut aivan järjettömät raamit. Olemme hulluja, kerskailijoita ja typeryksiä, jos ostamme lapselle kahdet talvikengät, käymme rossossa syömässä ystävänpäivänä tai viemme kesällä muksut muumimaahan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lasten on käytävä tietynlainen koulutus, jotta suku hyväksyy. Ei missään tapauksessa ammattikoulua vaan vähintään lukio ja AMK, mielellään kuitenkin yliopisto.
Näitä lapsia on niin paljon, jotka itkevät kun eivät halua mennä esim. lukioon mutta vanhempien painostuksen ja uhkailun vuoksi on mentävä. Järkyttävimpiä ovat ne, jotka eivät vielä aikuisinakaan uskalla asettua eri puolelle vaan menevät "Polille" kun siellä on ollut isä ja isoisä jne. vaikka oikeasti kiinnostaisi vaikka joku käsityöammatti.
No ei olekaan ihme, että hyvätuloisten ja muutenkin hyvien perheiden lapset ja aikuisetkin voivat huonosti. Tietenkin tämä usein salataan sen hienon talon seinien sisälle. Mutta itsemurhia, huumeiden- ja alkoholinkäyttöä, kiireisyyttä, lasten pahoinvointia löytyy vaikka muille jaettavaksi asti.
Tilastoissa tämä ei niin hyvin näy kun se yritetään aina salata viimeiseen asti.
saavat ovat menestyvämpiä ja lisäksi vielä osaavat hoitaa ne raha-asiansa. Se mielikuva sellaisesta "pappa betalar" -tyypistä, joka loisii vanhempien rahoilla vailla päämäärä, on väärä. Sellaisia ei oikeasti juuri ole.
Mä uskon, että tuo yhtälö oman pärjäämisen ja vanhempien antamisen välillä syntyy juuri siitä, että menestyvät vanhemmat yleensä saavat lapsensakin menestymään. Raha-asiansa hoitavat osaavat opettaa myös lapsensa hoitamaan raha-asiansa.
Varmaan on niitäkin, jotka ovat aikuisena masiksessa, kun vanhemmat painosti ties mihin, mutta tasapainoisen ja vähintään sopivasti vauraan (keskiluokkaisen) perheen lapset taitavat ihan keskinmäärin olla onnellisempia myös elämässään. Kyllä ne onnettomimman tyypit myös aikuisena löytyy niistä perheistä, joilla ei ollut aikanaan lapsille tarjota mitään. Ei henkistä eikä materiaalista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olemme auttaneet sen minkä olemme voineet, kouluttaneet lapset korkekouluasteella. Heidän ei ole tarvinnut opintovelkaa ottaa. Olemme auttaneet perheiden perustamisessa, sekä antaneet pieniä summia silloin tällöin. Toisen erotessa, hyvin palkattu, moninkertaiset tulot meihin vanhemppin nähden, pyytelee rahaa nyt kun uusi suhde on eronnut henkilö, maksaa neljästä lapsesta elatusmaksuja, on hieno auto ja moottoripyörä, ilmeisesti velkaakin, vuokralla asui. Olemme mysö jo kahdessa talossa tehneet mittavan työn ilmaiseksi, mutta nyt emme ole enää valmiit elättämään tai jo terveytemme vuoksi muutenkaan tekemään. Pyytää vain ihna pokkana pakastimestamme ruokaa ja rahaa pyysi nyt talon asioihin. Tarvitseeko mielästänne enää auttaa.
Lapsenlapsillemme olemme valmiit ruokaa laittamaan täällä omassa kodissamme ja muutoinkin heistä huolehtimaan, mutta tämä uusi porukka on liikaa.
Tätä en ole ikinä ymmärtänyt. Aikuinen huolehtii itse itsestään, vanhemmilla on oikeus ostaa rahoillaan vaikka pallolaajennus tai aivoveritulpan liuotus.
Minulla on kuvailemasi tilanne, en ole saanut vanhemmiltani rahaa milloinkaan enkä sitä ole kyllä kaivannutkaan.
Vanhempani ovat hieman yli 70-vuotiaita He ovat työskennelleet 14-vuotiaista saakka eläkkeelle pääsyyn saakka fyysisesti raskaissa ammateissa. Elämää on eletty "ei ne suuret tulot vaan ne pienet menot"-mottoa noudattaen. Minulla ja sisaruksilla on aina ollut mitä olemme tarvinneet, mutta olemme oppineet myös työskentelemään mikäli olemme halunneet matkustella tai vaikkapa ostaa auton ajokortin saamisen jälkeen.
Vanhempani elävät vaatimattomasti ja tyytyväisinä; heille rahan käyttäminen "turhuuksiin" on vaikeaa. Suurena myönnytyksenä he ovat kehotusten jälkeen investoineet myös itseensä; pienet kotimaan hotellilomat, auton vaihtaminen paremmin tarkoitukseen sopivaksi ja hierojalla käynti ovat heille arjen opeteltua luksusta.
Haluan vanhempieni nauttivan työnsä tuloksesta. Teen samoin, omilla tienesteilläni.
Kunnioitan sinua.
Terveisin, kolmekymppinen vanhemmiltaan apua saanut ja siitä huonoa omaatuntoa tunteva.
musta se ois outoo jos antais aikuiselle.. c'moon..
No, itse en haluaisi pyytää rahaa, mutta jos tarvitsen, saan kyllä. Viimeksi vuokravakuuden ja vuokran, kun muutettiin eikä ollut rahaa. Tosin aion nämä takaisin maksaa vähitellen. Tiedän, että jos tulee rahapula, otan vanhemmiltani mieluummin lainan kun annan velkojen mennä ulosottoon. Ei siis ole pelkoa siitä. Tietysti mitään älyttömiä summia tuskin saisin, eivöt mitään rikkaita ole, mutta asuntovelat maksettu. Haluan pärjätä itse jos mahdollista. Musta se opiskelijaelämä tulee elää vaikka makaronia syöden ja asuen halvassa asunnossa, kuin että totuttautuu siihen, että kaiken saa tekemättä mitään. Jos taas ei olisi varaa vaikka kirjoihin tai johonkin välttämättömään, pyytäisin. Haluan vanhemmillani olevan rahaa omiin lomamatkoihin ja vaikka elämiseen jos tulee joku kriisitilanne. Olisi törkeää shoppailla omat rahat turhaan ja syödä ulkona ja pyytää sitten vanhemmilta rahaa lisää.
En saa rahaa vanhemmiltani, itse maksan elämiseni. Mutta minusta on vain hieno juttu, jos joidenkin vanhemmat pystyvät tukea taloudellisesti lapsiaan! Ei se paha asia voi olla!
oma isoäitini sairastuttuaan syöpään 75-vuotiaana piti huolta kovasti, että hänen osuutensa omaisuudesta eli tasan puolet menee lapsille kuoleman jälkeen. Olivat isoisän kanssa naimisissa yli 50 vuotta, mutta koki isoisän osuuden tarpeeksi suureksi jo muutenkin ja lisäksi oli nähnyt monta esimerkkiä lähipiirissä, kuinka leskimies tyhjennetään kummasti. Okei, leskimiehellä on oikeus tehdä rahoillaan haluamansa ja juhlia ne nuoremman naisen kanssa, mutta isoäidin tahto oli, että hänen osuutensa ei päädy tuollaiseen vaan menee lapsille. Itseasiassa siinä kävikin juuri niin ja ei kukaan ollut isoisälle siitä nyrpyllään. Hänellä oli oikeus pitää hauskaa viimeiset vuodet.