Lue keskustelun säännöt.
Eikö kellään ole ollut mahdollisimman peruselämää?
22.01.2010 |
Ilman minkään näköisiä skandaaleja tai ikävää lapsuutta. Haluan kuulla sellaisen tarinan. Kellä on ollut mahdollisimman tylsä ja tavallinen elämä niin saa eniten pisteitä. Ja mitään kokemuksia ei saa olla. Sallitakoot, että kokemus avioliitton purjehtimisesta ja yhdestä lapsesta (synnytys) saa olla 24-vuotiaalla ja jos on 30-vuotta täyttänyt saa olla kaksi lasta. 32-ikävuoden jälkeen ei lapsilukua enää rajoiteta. Nämä eivät ole aivan ehdottomia rajoja.
Kertokaa tylsistä elämistänne!
Kommentit (14)
Keskiluokkainen tausta, asuimme ns. hyvämaineisessa kaupunginosassa, kävin hyvää koulua, kirjoitin 6 ällää olematta mikäään "hikari", pääsin töihin heti kirjoitusten jälkeen ja menin yliopistoon opiskelemaan, menin naimisiin ylästeiän heilani kanssa, erosin samantien, tapasin nykyisen mieheni, menimme naimisiin, ensimmäinen lapsi syntyi kun täytin 27 vuotta, viimeinen ja kolmas 37-vuotiaana. Asumme rivitalossa ja meillä on tila-auto :-)
Tämä ns. neutraaliversio. Ex-miehen isän itsemurhasta, yhdestä abortista, puolison mielenterveysongelmasta ja lasten sairauksista en siis tässä mainitse mitään ettei illuusio rikkoudu :-)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
lapsuus keskiluokkaisessa perheessä (isä DI, äiti kunnalla töissä), yksi sisar, asuttiin keskikokoisessa maalaiskunnassa lähellä suurehkoa kaupunkia. Olin hyvä koulussa mutta en mikään nero, harrastin naisvoimistelua ja pianonsoittoa. Kävin lukion omassa kotikunnassa, sitten yliopistoon josta valmistuin keskinkertaisilla papereilla. Opiskeluaikana aloitin seurustelemaan nykyisen mieheni kanssa. Menimme naimisiin, muutimme PK-seudulle. Pääsin töihin valtion virastoon. 1. lapsi 28-vuotiaana, nyt lapsia 3 ja lapsiluku on täynnä. Olemme 37-vuotiaita, meillä on OTK ja tila-auto.
wau, tää saa jo lähtöön yhdeksän pistettä. (Isäsi on vähän liian korkeasti koulutettu ;) niin ja teillä ei ole koiraa (vai onko allergioita?). Tiedätkö saatiinko ensimmäin lapsi keskimäärin ton ikäisenä silloin, kun sait ensimmäisen lapsesi. Nykyisinhän kyseinen ikä taitaa olla 28 tai 29 vuotta.
Keskiluokkainen tausta, asuimme ns. hyvämaineisessa kaupunginosassa, kävin hyvää koulua, kirjoitin 6 ällää olematta mikäään "hikari", pääsin töihin heti kirjoitusten jälkeen ja menin yliopistoon opiskelemaan, menin naimisiin ylästeiän heilani kanssa, erosin samantien, tapasin nykyisen mieheni, menimme naimisiin, ensimmäinen lapsi syntyi kun täytin 27 vuotta, viimeinen ja kolmas 37-vuotiaana. Asumme rivitalossa ja meillä on tila-auto :-)
Tämä ns. neutraaliversio. Ex-miehen isän itsemurhasta, yhdestä abortista, puolison mielenterveysongelmasta ja lasten sairauksista en siis tässä mainitse mitään ettei illuusio rikkoudu :-)
No mutta minkäs sille älykkyydelleen voi. Mutta kun paljastit liikaa annan sulle 7,5 :) ap
Valitan, mutta en voi mitään sille että isäni oli väkivaltainen ja äitini mielisairas, ja että äidin sairaus on vain pahentunut näin vanhetessa.
Enkä voi mitään sillekään että kimppuuni on käyty, tai että jouduin onnettomuuteen jne. jne.
lapsuudenkoti maatila keski-Suomessa, isäni erittäin kiltti ja äitikin ihan ok. Koen saaneeni erittäin turvallisen ja hyvän lapsuuden, murrosikäkään ei juuri kiukutellut. Lukion jälkeen lähdin opiskelemaan AMK-insinööriksi ja muutin toiselle paikkakunnalle. Koulussa tapasin tulevan mieheni, ensimmäinen kunnon poikaystävä. Kaikki koulut ovat sujuneet hyvin, olen siinä hommassa lahjakas.
Noh, siis valmistuttuani sain työpaikan ja muutin pääkaupunkiseudulle, olen edelleen saman työnantajan palveluksessa (11 vuotta), tosin työtehtävät ovat vaihtuneet. Mies muutti jonkin ajan kuluttua perästä, menimme kihloihin ja ostimme rivitaloasunnon. Parin vuoden kuluttua syntyi esikoinen, olin 26-vuotias, siitä kolmen vuoden päästä seuraava lapsi. Menimme naimisiin, rakensimme omakotitalon ja saimme vielä kolmannen lapsen ollessani 32-vuotias. Olen myös opiskellut kaiken tämän ohella DI:ksi ja sitten tänä vuonna pitäisi valmistua.
Nyt siis ikää 34 ja kun luen juuri kirjoittamaani, niin en voi uskoa, kuinka tylsää elämää olen viettänyt...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
seiskan piti vielä lisätä, että anoppikin on mukava eikä hänenkään kanssaan ole ollut konflikteja ;)
lapsuudenkoti maatila keski-Suomessa, isäni erittäin kiltti ja äitikin ihan ok. Koen saaneeni erittäin turvallisen ja hyvän lapsuuden, murrosikäkään ei juuri kiukutellut. Lukion jälkeen lähdin opiskelemaan AMK-insinööriksi ja muutin toiselle paikkakunnalle. Koulussa tapasin tulevan mieheni, ensimmäinen kunnon poikaystävä. Kaikki koulut ovat sujuneet hyvin, olen siinä hommassa lahjakas.
Noh, siis valmistuttuani sain työpaikan ja muutin pääkaupunkiseudulle, olen edelleen saman työnantajan palveluksessa (11 vuotta), tosin työtehtävät ovat vaihtuneet. Mies muutti jonkin ajan kuluttua perästä, menimme kihloihin ja ostimme rivitaloasunnon. Parin vuoden kuluttua syntyi esikoinen, olin 26-vuotias, siitä kolmen vuoden päästä seuraava lapsi. Menimme naimisiin, rakensimme omakotitalon ja saimme vielä kolmannen lapsen ollessani 32-vuotias. Olen myös opiskellut kaiken tämän ohella DI:ksi ja sitten tänä vuonna pitäisi valmistua.
Nyt siis ikää 34 ja kun luen juuri kirjoittamaani, niin en voi uskoa, kuinka tylsää elämää olen viettänyt...
eiks jee, ihan asumaan. Älä ota miestäs mukaan. :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
repäistä nyt vanhoilla päivillä. Jäi kyllä mainitsematta, että olen ollut vaihto-oppilaana ulkomailla kahteen eri otteeseen ja muutenkin matkustellut kohtalaisesti, joten en nyt ihan pullossa ole elänyt ;)
repäistä nyt vanhoilla päivillä. Jäi kyllä mainitsematta, että olen ollut vaihto-oppilaana ulkomailla kahteen eri otteeseen ja muutenkin matkustellut kohtalaisesti, joten en nyt ihan pullossa ole elänyt ;)
siis elämän, mutta tuosta ulkomaan matkailusta siitä saa aika paljon.. Höm mutta lasten kanssa yksin moinen olisi varmaan hankalampaa. 9 ja ap.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
eli idylli perhe vanhemmat ja yksi sisarus( veli) äiti kunnalla töissä ja samoin isä. perheessä koira ja asuimme kerrostalossa. koulussa perus hyvä, harrastin liikuntaa säännöllisesti. kävin lukion jonka jälkeen ammattikoulun. nyt asun mieheni kanssa omakotitalossa ja molemmat töissä kunnalla. meillä on koira ja kaksi kissaa. ensimmäinen lapsi tulossa. ikä 26.
aika perus settii:)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meidän perhe on/oli ihan tavallinen Suomalainen perhe pienestä kylästä.
Asuimme lapsuuden omakotitalossa, äidin ollessa ala-asteella opettajana, isän pyörittäessä rautakauppaa.
Vierelläni juoksi leikeissä isosiskoni ja pikkuveljeni ja meidät on saatettu maailman 2 vuoden eroilla.
Kävin peruskoulun 8.9 papereillä läpi ja sen jälkeen lähdin opiskelemaan kampaajaksi naapuri kaupunkiin. Tein kampaajan töitä 2 vuotta ja ei ollut minun juttu.
Hain lähihoitajaksi opiskelemaan, pääsin, valmistuin ja sitä työtä teen edelleenkin.
Olen sentään päässyt pieneltä kylältämme pois 40km Päähän:)
Naimisiin menin ylä-asteella tapaamani poikaystävän kanssa 20 vuotiaana.
Esikoisen sain ollessani 25, keskimmäinen 28, ja kuopus 32 ja nyt olen 33 vuotta.
Asutaan omakotitalossa kaupungin laidalla.
Oman perheeni ja mieheni perheen kanssa meillä on erittäin ihanat välit.
En ole koskaan käynyt Suomen ulkopuolella, en edes Ruotsissa tai kuuluisilla talliinan risteilyillä.
Ohhoh, kylläpäs kuulostaa tylsälle, kun lukee :/
Mutta, itse olen viihtynyt hyvin omassa elämässäni ja viihdyn tästä edeskin :)
mut jätän jännät kertomatta ;)
lapsuudessa: vanhemmat sähköinssi ja sihteeri. perheessä oli lapsuudessa 2 lasta ja koira. omistusrivari ja farmari.koulussa keskiarvo 8,5, en pinko, enkä "luuseri". opiskelut lukion jälkeen, muutamia seurustelusuhteita ja aviomies löytyi 23 vuotiaana. naimisin 25v, nyt 30v 2 lasta, omakotitalo, farmariauto, vakityö. miehellä myös keskipalkkainen vakkariduuni...
pakko paljastaa ne yllärit, eli asiat, jotka tekee elämästäni vähemmän tylsän: koira annettiin allergian takia pois, isäni narsisti ja henkistä väkivaltaa harjoitti ja ryyppäsi, äiti ylen alistuva, itse masentunut ja ahdistunut tästä, kotiolot yleisesti ok, mutta toki nuo isäni luonteenpiirteet ja ongelmat varjostivat aika pitkälti lapsuutta.
takana pari itsariyritystä ja varastelua, valehtelua, itsetunto-ongelmia, pätemisen tarvetta. sairaalassa sairauden vuoksi, lääkitystä...
vaihtooppilasreissu ulkomailla, siellä intohimoinen suhde ja paljon yhdenillanjuttuja tai lyhyitä suhteita, sekä ääretöntä bailausta, myös ääretön masennuskausi.. ymsyms. siellä opin tuntemaan itseni ja nyt ihan ok.
lapsuus keskiluokkaisessa perheessä (isä DI, äiti kunnalla töissä), yksi sisar, asuttiin keskikokoisessa maalaiskunnassa lähellä suurehkoa kaupunkia. Olin hyvä koulussa mutta en mikään nero, harrastin naisvoimistelua ja pianonsoittoa. Kävin lukion omassa kotikunnassa, sitten yliopistoon josta valmistuin keskinkertaisilla papereilla. Opiskeluaikana aloitin seurustelemaan nykyisen mieheni kanssa. Menimme naimisiin, muutimme PK-seudulle. Pääsin töihin valtion virastoon. 1. lapsi 28-vuotiaana, nyt lapsia 3 ja lapsiluku on täynnä. Olemme 37-vuotiaita, meillä on OTK ja tila-auto.