Koin esikoisen vauva-ajan hyvin rankaksi, ja nyt toinen tulossa..jännittää

Ota nyt aikaa itsellesi ja tee jotain kivoja juttuja. Samoin tee kaikkea kivaa esikoisen kanssa. Ota asenne, että kun vauva syntyy, on lasten aika ja sitten joskus taas myöhemmin on omaa aikaa. Kyllä sitä taas joskus tulee.



Minullakin esikoinen oli vaativa. Nukkui kyllä yöllä suht. kivasti, mutta päivät olisi ollut vaan sylissä eli tosi itkuherkkä ja heräämisherkkä päiväaikaan, ja lisäksi se iso muutos äidiksi. Toinen vauva oli paljon helpompi etenkin vauvana, mutta myöhemmin ollut kova tahtomaan.



Muista tämä: anna aikaa esikoiselle kahden edes pieniä hetkiä aina silloin tällöin vaikka olisi kuinka paljon muuta tekemistä. Se on yksi harvoja keinoja lievittää mustasukkaisuutta, joka ei välttälmättä ala vauvan tultua kotiin, meilläkin vasta muutaman kk. päästä. Muista, kun on raskaita hetkiä vauva-aikana, ne menevät ohi, ehkä kuukauden, ehkä puolen vuoden päästä, mutta lapset kasvavat ja tilanteet muuttuvat.



Minuakin jännitti ja pelotti, kun testasin toivotun plussan tokalta. Minulla oli sen verran rankkaa (ei apuvoimia siihen aikaan, paitsi mies), että kolmatta en uskaltanut ajatella pitkään aikaan, kunnes syntyi toivottuna ja todella hartaasti odotettuna toisen lapsen ollessa päälle 4 vuotias. Se vauva-aika oli alussa ihan täynnä lapsia, en ehtinyt edes mainoslehtiä lukea, koska tottakai isommatkin kaipasivat taas äitiä. Mutta hyvin meni ja nyt alkaa olla omaakin aikaa, kun kolmas on jo yli 2,5 v. Koko ajan olen ollut kotona ja viihtynyt ja nyt tykkään äitiydestäni kaikista eniten. Isommat ovat koulussa jo.



Se kannattaa muistaa, että lapset kasvaa ja elämä muuttuu. Sullakin tulee sen verran lyhyellä ikäerolla, että kun nuorin on lähellä kolmea, alkavat yhteiset leikit ja äidillä on aikaa vaikka kuinka. Riitoja on meillä ollut paljon, lasten kesken mutta nyt on selkeämpi vaihe ja isompi asunto.

riippuu varmaan täysin tilanteesta ja äidin, isän ja lasten ominaisuuksista, mutta yleensä toisen kanssa on helpompaa kuin ensimmäisen, ihan vaan siksi että osaa ottaa rennommin.



Minulle esikoisen vauva-aika oli mukavaa mutta myös rankkaa ja stressaavaa välillä, mutta toinen lapsi oli vauvana rehellisesti sanottuna pelkkä ilo. Osasin ottaa rennosti ja hoitaa vauvaa mutkattomasti. Objektiivisesti ottaen molemmat lapset olivat ihan yhtä vaativia vauvoja, eroa oli vain omassa tyylissäni. Jos esikoinen ja isä lähtivät ulos, minulla oli yhtä rento olo vauvan kanssa kuin olisin ollut yksin. Myös esikoisen kanssa kahdestaan olo alkoi tuntua tosi hauskalta ja rennolta. Kahden lapsen kanssa olosta tuli nopeasti normaalitilanne.



Itse koin, että elämä muuttui mukavammaksi ja jollakin tavoin jopa helpommaksi, kun toinen lapsi syntyi. Ikäeroa on noin kaksi vuotta. Toki vaikeita paikkojakin on, esimerkiksi sisarkateus ja se, ettei riitä kahteen paikkaan, kun molemmat tarvitsevat äitiä.

Miten sitä muistaisikin/tajuaisikin niinä oikeasti rankkoina hetkinä lopen uupuneena valvomisista ja pinnan kiristyessä kiukutteluihin että tämä menee äkkiä ohi, jaksa nyt vaan?! Kun sen muistaa sitten helpompana aikana, mutta silloin kun tilanne ja paha mieli päällä... unenpuutteessa kaikki vaan tuntuu niin raskaalta.



Jos toinen n. 2,5 ja toinen vauva, saako niitä millään nukkumaan päivisin samaan aikaan, että olisi äidilläkin mahdollisuus torkkuihin jos vauva valvottaa kovin öisin?

Koin esikoisen vaativaksi vauvaksi, kakkosta en. varmasti syynä oli osittain myös paitsi esikoisen koliikki, oma varmuuteni ja kokemukseni. Siitä omasta ajasta oli ikään kuin jo kertaalleen luopunut. Näin käy varmasti teillekin.



Väsymyksen hetkiä tulee. Esikoinen kiukuttelee ja uhmaa, vauva valvoo, esikoinen saa kerhosta kaiken maailman pöpöt, koko perhe sairastaa, mutta...



..elämään lapsiperheenä on jo tottunut. Se oma aika tulee vielä. Edelleenkin välillä tuntuu, että sitä saisi olla enemmän, vanhemmuus on vaativaa. Silti elämä ihanaa ja täyttä.



Muista ottaa edes joskus pieni hetki itsellesi. Älä suostu siihe, että esikoinen vaatii kaikenlaista juuri silloin, kun sinä otat kymmeneksi minuutiksi sen naistenlehden ja kahvikupposen eteesi. Lapsi oppii kyllä viihtymään vaikkapa samassa huoneessa hetken lelujen kanssa, jos äiti ei heti hyppää lapsen näennäisten tarpeiden perässä.Puhun nyt vanhemmasta lapsesta. Jos lapsi on saanut hellyyttä, ruuan yms..., on äidillä oikeus omaankin tuokioon.



Mielestäni on selvää, että aikuinen kaipaa myös aikuisten juttuja. Olen myöhemmin muutamissa sukulaisperheissä kovasti ihmetellyt sitä, että lapsen annetaan jonkin turhanpäiväsen asian varjolla jatkuvasti pompottaa äitiä. Sitten äiti on aivan umpiväsynyt. Aikuisella on oikeus myös esimerkiksi siihen lehdenlukuun.



Samoin aikuisella on oikeus vaikkapa keskustella kyläreissulla toisen aikuisen kanssa, ilman että lapsi huutaa puheen päälle, marisee milloin mitäkin, tunkee omat tarjoilunsa syötyään syliin syömään äidinkin pullaa ja lyömään pöytää lusikalla.



Ihan ok mennä täysin lapsen ehdoilla, jos äiti jaksaa. Keromissani tapauksissa se äiti ei kuitenkaan tahdo jaksaa.

meni totutellessa. Tuntui kaaokselta, miten pystyy kahtaalle repeämään, sitten alkoi tulla rutiinia.



Tokan lapsen kohdalla on ollut helppoa kun 'osaa' jo hoitaa lasta, eikä vastuu paina. Ja kai siihen on jossain määrin tottunut ettei sitä omaa aikaa ole ollut miesmuistiin. (vituttaa vaan, että mies kokee oikeudekseen harrastaa entiseen malliin, noin 3viikkoa jaksoi olla ihanteellisesti).



Meillä kakkonen on tosi rauhallinen ja 'kiltti',mutta öisin syö aika useaan ja olen ollut väsynyt. Tosi hyvä että eka lapsi jatkaa päiväkodissa 6h päivässä, niin ehdin nukkua päiväunia, muuten olisin pirttihirmu. AP:llä varmaan riippuu paljon tuosta nukkumisesta, ja miehen yhteistyökyvystä...

Meilläkin on esikoinen vaativa, vauvasta lähtien. Hirvitti tosi paljon, millainen seuraavasta tulee kun ikäeroa on tasan 2 v. Esikoinen nukkui huonosti, oli yliherkkä vähän kaikelle ja sai todella voimakkaan reaktion aina kun asiat eivät miellyttäneet häntä. Usein en tiennyt yhtään, mikä hänellä on, enkä tiennyt, millä saan hänet taas tyytyväiseksi. Hän oli sellainen sairaalasta lähtien, hoitajatkaan eivät tienneet, millä saisivat hänet rauhoittumaan, vaan huusi vastasyntyneenä monta tuntia.



Onneksi kakkonen oli aivan erilainen vauva, todella helppo, varsinkin kun vertasi esikoiseen. Vielä kun esikoinen oli "kouluttanut" minut niin hyvin, niin olin jo varsin hyvä hoitaja kakkosen kanssa. :) Olin ihan hämmästynyt! Hänkään ei nukkunut kovin hyvin, mutta hereillä ollessaan oli hyvin tyytyväinen ja varsinkin kun kannoin häntä kantoliinassa. Nukuin öisin hänen vieressään ja menin nukkumaan hänen kanssaan samaan aikaan, se auttoi jaksamaan ekana vuonna.



Esikoinen sai edelleen uhmaraivareita jne., mutta koska kakkonen oli tyytyväinen ja hyväntuulinen vauva, ei ollut niin raskasta kuin olin pelännyt.



Kolmonen onkin taas jotain noiden väliltä. Jos kaikki olisivat kuin esikoinen, tuskin olisin uskaltanut yrittääkään kolmatta. :) Esikoinen on nykyään hyvin fiksu ja ihana lapsi, lahjakas ja taiteellinen. Edelleen hän on herkkä, mutta siinä asiassa on myös hyvät puolensa!



Kaikki lapset ovat yksilöitä. Toinen lapsenne voi olla ihan erilainen kuin esikoinen. Lisäksi sinä osaat jo hoitaa häntä paljon paremmin kuin esikoista, kaikkea ei tarvitse enää opetella alusta. Kyllä ne asiat siitä lutviutuvat! :)