Millä diagnoosilla 36v pääsee nopeimmin eläkkeelle?
Käykö lorvikatarri? Ei kiinnostais enää töitä etsiä kun niitä ei kerta kaikkiaan ole. Eläkkeellä saisin enemmän rahaa ja asumistukea isompaan asuntoon, alennusta junissa, teatterissa, yms.
Tahtoo eläkkeelle jo ens kuussa.
Kommentit (30)
sairaseläkkeellä. Oli parissa työpaikassa jotenkin lievästi pahoinpidellyt työkavereita. Työntänyt jokun rullakon työkaveria päin tms. Opiskele antisosiaalisen persoonallisuushäiriön piirteet ja ryhdy sellaiseksi.
Sairastin kolme vuotta sitten psykoosin, josta olen vieläkin toipilaana. Eläke tuli vajaan kahden vuoden päästä siitä. Mutta ei tämä kivaa ole, haluaisin töihin ja haaveilen siitä että jonain päivänä olisin vielä työkuntoinen. Tosin sen työpaikan löytyminen olisi sitten kiven takana...
Ensinnäkään 36-vuotiaalla ei kahden vuoden masennus riitä, ja toiseksi. Kyllä tuollainen feikkaus huomataan.
saa jo "oikean" aikaan. 90% masennuksista nykyään on saatu aikaan itsesuggestiolla, tietoisella tai ei.
aika sairasta propagandaa OIKEASTI sairaita kohtaan. Ei mene esittämisesi läpi, toivottavasti et pääse ja esität turhaan, siinä voi käydä katsos niinkin. Sanon näin siksi, koska juuri tuollaiset ihmiset vaikeuttavat OIKEASTI sairaiden, kuten pahasta skitsofreniasta jne. kärsivien pääsyä eläkkeelle, mutta luotan että ammattilaiset huomaavat tuollaiset näyttelijät!!! Ja kuka hullu haluaa hullun leiman jos ei sitä oikeasti ole? Tiesitkö, että psykoosissa oleva ihminen voidaan laittaa tahdon vastaiseen pakkohoitoon, onneksi olkoon vain valitsemallesi tielle!
Ei varhaiseläkeläinen saa alenmuslippuja kulkuvälineisiin, teatteriin eikä liikuntapaikkoihin.
[quote author="Vierailija" time="20.01.2010 klo 21:22"]Käykö lorvikatarri? Ei kiinnostais enää töitä etsiä kun niitä ei kerta kaikkiaan ole. Eläkkeellä saisin enemmän rahaa ja asumistukea isompaan asuntoon, alennusta junissa, teatterissa, yms.
Tahtoo eläkkeelle jo ens kuussa.
[/quote]
Neliraajahalvauksella.
Olen alle 30-vuotias ja määräaikaisella eläkkeellä eli kuntoutustuella mielenterveyssyistä enkä voi kuin ihmetellä, jos joku haluaa samaa. Ensinnäkin pilaat vain kokonaan oikeasti sairaiden "maineen" ja vaikeutat vain hoidon ja tuen saamista. Kaltaistesi takia jokaista sairasta epäillään teeskentelijäksi. En minä ainakaan haluaisi olla hyödytön hullu vaan haluaisin kyetä normaaliin elämään, johon kuuluisi myös työt ja verojen maksu.
ja YHTÄJAKSOISTA SAIRASLOMAA, sitten täytellään lisää papruja ja ehkä pääset sairaseläkkeelle.