Lue keskustelun säännöt.
Kumman valitsen aviomiehen vai rakastajan? Ajatuksia tilanteestani?
11.01.2009 |
Okei, tätä valintaa ei tehdä huutoäänestyksellä, mutta silti kuulisin mielelläni riippumattomia mielipiteitä tilanteestani. Oikeastaan se pelkistyy otsikossa mainituksia valinnaksi, vaikka noin kirjoitettuna näyttää aika karsealta.
Minulla ja miehellä takana reilut 10 vuotta kestänyt suhde. Tänä aikana on käyty läpi paljon rankkoja asioita. Mieheen rakastuin aikoinaan päättömästi ja hynttyyt löin hänen kanssaan yhteen vastoin järjenääntä. Ja on ollut pahempaa kuin pelkäsin, jos sitten parempaakin kuin toivoin. Lapsiakin on ja ovat vielä alle kouluikäisiä, esikoinen eskarissa ja pienimmän kanssa olen vielä vanhempainvapaalla.
Mies on vaikea. Taustalla hyvin väkivaltainen lapsuus ja seksuaalista hyväksikäyttöä. Asiat tulivat pintaan avioliittomme aölkuaikoina ja hän on käynyt terapiassa. Diagnoosina PTSD, mutta oikeastaan oirhetii vähemmän kuin voisi kuvitella. On jossain määrin ahdistunut, työnarkomaani ja perfektionisti ja suhtautuu elämään suorittamisena ja hänellä on hyvin alhainen omanarvontunto. Kaikesta huolimatta toimintakyvyssä ei ole moittimista. Hyvä isä, tekee varmaankin enemmän kotitöitä kuin minä, työssään loistava. Puolisona välillä hankala ja äärettömän ärsyttävä (lähinnä perfektionismin ja pedanttiuden vuoksi), mutta osaa olla myös huomioonottava ja suloinenkin. Erittäin suojeleva minua ja lapsia kohtaan ja hänelle on hyvin vaikea avautua tunteistaan yms. Hänellä on suhteemme aikana ollut pari yhdenyönjuttua, jotka on itse tunnustanut ja jotka olen antanut anteeksi. Viime vuodet on ollut uskollinen. Viimeisin pettäminen oli jonkinlaisen kertneen ahdistuksen huipentuma.
Toisen lapsen jälkeen sairastuin synnytyksen jälkeiseen masennukseen ja siitä toivuin hitaasti. Tälle lapselle isä on edelleen minua läheisempi, koska vauva-aikana hän jäi lähes täysin miehen hoidettavaksi. Palattuani tämän lapsen jälkeen töihin, tapasin tämän rakastajani. Aluksi se varmaan oli kai lähinnä jonkinlaista oman viehätysvoimani testausta ja halua johonkin omaan rankan kotonaolon jälkeen, mutta hän on aivan loistotyyppi. Minulla oli sinkkuaikoina pitkä lista vaatimuksia sopivalle miehelle, aviomieheni täyttää niistä pari, tämä rakastajani lähes kaikki. Hänkin oli perheellinen, mutta emme silti pystyneet lopettamaan suhdetta aikoihin. lopetin sen viime keväänä, kun olin raskaana, mutta nyt olemme vaihdelleet taas meilejä ja tapasimmekin pari kertaa. Mitään ei tapahtunut, mutta hänen vaimonsa sai tietää ja kertoi myös minun miehelleni. he ovat eroamassa, minun mieheni olisi valmis vielä yrittämään kanssani. Rakastajani haluaisi, että muuttaisimme yhteen.
Molemmissa miehissä on puolensa. Aviomieheni on tietysti lasteni isä ja hän on ehkä kuitenkin se suuri rakkauteni, jos sellaista nyt sitten on olemassa. Mutta hänen kanssaan on kaikki vain niin vaikeaa ja kipeää. Rakastaja on hauska, kiva ja hänen kanssaan on kaikki helppoa ja mukavaa ja hän on luotettava.
Seksistä tässä ei ole kyse. Se on itse asiassa parempaa mieheni kanssa, mutta oikein ok rakastajankin kanssa.
Mieheni sai tietää tästä toisesta viime viikolla ja olen nyt vanhempieni luona miettimässä asioitani. Niin omituista kuin se onkin, niin jotenkin asiat tuntuvat menneen väärinpäin. Jotenkin sen pitäisi olla niin, että aviomieheni olisi rakastajani ja rakastajani aviomieheni, silloin valinta olisikin helppo, mutta kun ei ole. Enpä olisi ikinä uskonut, että tällaisesta sotkusta itseni löydän.
Kommentit (29)
hyväksikäytetty? Eikö miehistä silloin yleensä tule itsestäkin pedofiilejä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
samaa mietin- tuo hyväksikäyttö kai siirtyy helposti? Ja jos on noin pahoin haavoitettu ennenstään, voi reagoida aika epätoivoisestikin.
No eihän sun tarvitse olla hänen hoitajansa tietenkään- eikä siksi jäädä suhteeseen- mutta jotenkin kauhean hepposelta kuullostaa tuo rakastaja- juttu. Ainahan paremman löytää- mut onko niin et miehesi kanssa ei ole vaalimisen avroista suhdetta+ Jos on niin jäisin vaalimaan. Jos ei, lähtisin
hyväksikäytetty? Eikö miehistä silloin yleensä tule itsestäkin pedofiilejä?
Olisiko elämä silloinkin pelkkää onnea ja autuutta? Mun mielestä kannattaa miettiä sitä ja yleensäkin kuinka kokonaisuus toimisi jatkossa. Kummallakin teistä on perheet ja lapset Miten heidän käy? Jaksatko elää lopun elämääsi mielentervysongelmaisen kanssa, huolehtia jatkuvasti toisesta ja järjestä omaa elämääsi toisen sairauden huomioon ottaen? Pelätä toisen reaktioita yms.?
Toisaalta kannustaisin sinua ottamaan kamat ja juoksemaan, vielä kun pääsee elämään terveessä suhteessa terveen ihmisen kanssa! Itse olen jumissa ns. ylimenosuhteessa (kestänyt jo yli 10v ja naimisissa ollaan), enkä ole vielä saanut rohkeutta lähteä.
ihmiset ovat tuollaisessa tilanteessa.
Mitäs miehet tuumaisivat, jos ehdottaisit että se rakastajasikin muuttaa asumaan teille :) ?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
häntä sellaisena osaisi ajatella. Diagnoosi on, mutta jonkinlaisen diagnoosinhan pystyisi antamaan lähes jokaiselle. Ja onhan minullakin se mielenterveysongelmaisen diagnoosi. Ja pahemmassa kunnossa minä synnytyksen jälkeisen masennuksen takia olin kuin mieheni ikinä. Hänellä oireet ovat ehkä monijnaisempia, mutta vaikuttavat vähemmän toimintakykyyn kuin tuo masennukseni vaikutti minun.
En myöskään ole ollenkaan varma, että rakastajani olisi parempi mies sen enempää minulle kuin yleisesti ottaenkaan kuin aviomieheni. Helpompi ja simppelimpi kyllä. Osittain epäilen, että kärsin ehkä lähinnä turnausväsymyksestä ja siksi tämä toinen mies houkuttaa. Rehellisesti sanoen en nimittäin rakasta häntä läheskään samalla intesiteetillä kuin aviomiestäni.
Lasten kannalta ero olisi hankala. Varmasti saisimme käytännön asioista sovittua ja miehenikin varmasti haluaisi lapsille parasta, mutta enpä tiedä, mitä se paras olisi. Mieheni on oikeasti hyvä isä ja kuten sanoin, niin etenkin toiselle lapsellemme minua tärkeämpikin. Sitten on tietysti vielä rakastajani lapset. Heillä ero on ilmeisesti selviö, mutta hänen lapsiaan en edes tunne. Ja yhteensä meillä on lapsia sen verran, että ei mahduttaisi kerralla edes tavalliseen tila-autoon.
Ap
mutta emme olleet mieheni kanssa naimisissa, ja ei ollut lapsia....
olin hyvin ihastunut, jopa vähän syvempää tunsin kun ihastusta, en ehkä puhuis rakkaudesta kuitenkaan...
meillä oli taivalta takana jo pitkästi ja arki koittanut jo vuosia sitten.... ja kun tapasin tän ihastuksen, ni se vei jalat alta (sattui vielä saumaan ku kärsimme mieheni kans jostai kriisistä muistaakseni 7vuotis) oli ihana, huomaavainen, yllätyksellinen, päättäväinen, mutta myös antautuvainen, ja aivan mahtava tapaus....
no rakastin kuitenki miestäni ja tiesin että vaikka eroaisin, en uuteen suhteeseen lähtisi heti, vaikka siinä kovasti sen sortin suuntausta olikin.... ja toisekseen tiedän että arki se koittaa joka suhteessa ennemmin tai myöhemmin..
jäin mieheni tykö ihan omasta tahdostani, itse asiassa meillä kävi niin päin että mies oli lopulta se harkitseva osapuoli että haluaako jatkaa vai ei......
jatkoimme ja elämä meni omalla raiteellaan, itse asiassa paremmin ku koskaan, puhuimme mieltä kalvavista asioista jne.... olen joskus näin vuosien jälkeen koittanut asiaa ottaa puheeksi mutta mieheni ei enää asiasta suostu puhua.....
rakastan miestäni vielä yhä tänäkin päivänä, enkä ole valintaani katunut edes huonoina päivinä ja niitähän kyllä mahtuu vuosiin...
pääasiassa elämme tavallista arkea, mitä se nyt kellekkin on... meillä on kaks ihanaa pientä lasta ja muutenkin asiat ok....
niinku itse sanoit kirjoituksessasi että miehesi on sun rakkautesi, niin eikö se jo kerro sinulle jotain?? lasten takia ei suhteeseen kannata jäädä roikkumaan...
uudessa suhteessa se ensihuuma katoaa varsin pian, ehkä sua on nimenomaan ihastuksessasi kiehtonut se kiinnijäämisen pelko ja se uutuuden viehätys ja se että se on ollut kiellettyä, jos se yhtäkkiä muuttuukin sallituksi ni onko se enään nii kivaa?? katoaako kaikki hohto??
voimia sulle päätökseen, päätitpä mitä hyvänsä!
itse toivon etten enää omalla kohdallani joudu tilanteeseen.....
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ärsyttävä ja hankala - siinä kaikki?
Ja AP sitten on mukava, aina?
On houkuttelevaa ajatella jotain, mikä kertarysäyksellä poistaisi kaikki ongelmat. Niin ei kuitenkaan oikeassa elämässä ikinä käy, korkeintaan saa vaihdettua ne ongelmat uusiin.
Sinulla on jo mies ja kirjoituksestasi päätellen olette ihan toimiva tiimi. Olisitko ihan oikeasti valmis luopumaan hänestä? Tuo jonkun ehdottama aviomiehen vaihtaminen rakastajaksi ja rakastajan aviomieheksi kun ei taitaisi kuitenkaan ihan niin vain onnistua. Oikeastiko haluaisit vaihtamaan selvästi kovasti rakastamasi miehen johonkuhun, joka on kiva ja mukava ja jonka kanssa seksikin on ihan ok?
Onnea matkaan avioliiton takaisin parempaan kuosiin kursimisessa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pidä miehesi, häntä oikeasti rakastat.
Valitsetko oman aviopuolison vaiko eroamassa olevan perheellisen miehen?
Ei aviomiehestä rakastajaa saa. Pettäjä hän on kuten sinäkin...
Kauhean jännittävää kirjoittaa rakastaja, luuletko että se tekee sinusta kauniin ja rohkean ja haluttavan ihmisen...
Jospa kiinnittäisit enemmän huomiota lapsiisi vaihteeksi!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
hyvät ja huonot. Molemmissa on kuitenkin ne "Muuten mutta... olisiko toinen sittenkin parempi?" Eroa ja ole hetki yksin. Mieti ja kokoa ajatuskesi. Oletko ajatellut edes tätä vaihtoehtoa? Kyllä sinulla on muitakin vaihtoehtoja kuin nämä kaksi! Sen jälkeen voit tavata sen jonka kanssa ei tarvitse punnita vaihtoehtoja vaan todeta, että tässä on elämäni mies. Miksi aikuisen naisen, äidin, pitäisi tyytyä yhtään vähempään?!
Jospa kiinnittäisit enemmän huomiota lapsiisi vaihteeksi!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen ollut samankaltaisessa tilanteessa ja nyt kuuntele kun sanon: VALITSE MIEHESI. Jos luet nuo kolme viimeistä kappaletta ensimmäisestä viestistäsi, niin ymmärrät ehkä sen itsekin.
Ihastuksia tulee ja menee. Niitä tulee silloin kun parisuhteessa on ongelmia, silloin ihastus näyttäytyy ruusunpunaisten lasien takaa täydellisenä siippana. Liiankin täydellisenä. Totuus on kuitenkin se, että suhteesta toiseen siirtyminen onnistuu äärimmäisen harvoin. Jotta voisit vaihtaa miestä, tulisi sinun päästä ensin henkisesti eroon nykyisestäsi. Sitä et ole vielä tehnyt, eikä kannata tehdäkään. Teillä on jotain ainutlaatuista ja tavoittelemisen arvoista. Teillä on ydinperhe.
Minulla meni oma aikani ennenkuin tajusin mitä ja ketä todella haluan. Oma mies odotti minun pääni selvittämistä eromme jälkeenkin. Jälkeenpäin ajatellen kadun niitä 5 kuukautta jotka vietimme erossa. Mutta jotain hyvääkin siitä seurasi, nyt vietämme uutta kuherruskautta.
Lähtisin ennemmin parantamaan suhdetta omaan mieheesi. Käykää yhdessä terapiassa ja kohdatkaa ongelmanne. Alkakaa puhua toisillenne. Tehkää asioita yhdessä koko perheen kanssa.
En myöskään ole ollenkaan varma, että rakastajani olisi parempi mies sen enempää minulle kuin yleisesti ottaenkaan kuin aviomieheni. Helpompi ja simppelimpi kyllä. Osittain epäilen, että kärsin ehkä lähinnä turnausväsymyksestä ja siksi tämä toinen mies houkuttaa. Rehellisesti sanoen en nimittäin rakasta häntä läheskään samalla intesiteetillä kuin aviomiestäni.
Ap
[/quote]
vaikka mies oli kuinka mukava ja ihana, niin jos häntä ei rakasta tarpeeksi , ei rakasta. Mieti siihen kaupan päälle kaikki ne uusperheen ihanuudet, kun vieraat lapset ja vihainen ex-vaimo tulevat mukaan kuvioihin. Mieti. Mieti lapsiasi. Ja lue uudestaan tuo lauseesi. Eikö valinta liene selvä? Pysy nykyisessä.
Menkää miehesi kanssa yhteiseen parisuhdeterapiaan. Turnausväsymyksen takia ei vielä kannata vaihtaa uuteen.
Sen takia ei vaihdeta miestä. Se ei olisi reilua kumpaakaan miestä kohtaan. Hakekaa miehenne kanssa apua ongelmiinne ja miettikää, miten voisitte helpottaa ihan arkipäivännekin sujumista. Jos ei auta ja et enää jaksa, niin sitten eroat miehestäsi, mutta et jonkun toisen miehen takia, vaan itsesi.
Avioliittosi ei ainakaan sinun puoleltasi ole missään nimessä ohi ja millään muulla suhteella ei edes olisi mitään onnistumisen mahdollisuuksia ennen kuin olet päästänyt irti miehestäsi. Jos siis nyt edes haluat päästää.
Jos kerta asiaa puntaroidessa puntit ovat lähes tasan ja aviomies peräti voittaa rakastajan rakastajana, niin eikö liene itsestään selvää, että aviomies on se oikea vaihtoehto. Ethän oikeasti voi tietää, onko rakastajan kanssa todellinen arkinen yhteiselo sen helpompaa kuin ajoittain hankalan miehesi kanssa. Siitä sinulla ei ole mitään kokemusta, vaikka hurvittelu nyt ihanaa ja mutkatonta olisikin. Kaupanpäälle vielä ne lapset ja exät.... Ei kai tuota nyt oikeasti tarvitse edes miettiä.
Ja minäkin tosiaan olen sitä mieltä, että perhettä ei kannata rikkoa, jos ei ole ihan pakko. Ei ainakaan pelkän turnausväsymyksen takia.
jäisit yksin ja keskenäsi? Ero voi olla vähemmän kiinnostava, jos sitä ei seuraakaan huikea uusi suhde, vaan yksinäinen asunto ja omat mietteet.
rakastajasi kanssa ja jatkat seksisuhdetta exään. Sitten on puolisot ja rakstajat oikein päin.