*****Tammikuun tähdet vko 3*****
Kommentit (41)
Jennulille ja TätiVihreälle onnittelut pojista!
Täällä edelleen yhtenä kappaleena ja maanantaina sanoivat että viikon päähän neuvola, eli 25.1 ja sitten varataan 41+5 päivälle yliaikakontrolli jos ennen tuota ei ole tapahtunut mitään. Ja luulen että tuonne yliaikaan mennään koska minkäänlaisia tuntemuksia ei ole siitä että vauva olisi haluamassa ulos.
Rupeaa vähän stressaamaan kun tahtoisi jo oman pikkuisen syliin kun tuntuu että kaikki muut saavat, epäreilua! Minun hyvä ystäväni oli 2 päivää minua jäljessä ja hän sai jo oman nyyttinsä. Olisin niin halunnut olla hänen kanssaan samaa aikaa synnyttämässä, ties vaikka oltaisiin päästy samaan huoneeseen.
Supu3 40+3
Raskausdiabetes mulla oli. Dieetillä hoidettavissa. viim 3 kk ei paino noussut ollenkaan, joten en osannut ollenkaanodottaannoin isoa... 4,5 oli isoin mihin olin varautunut...
ONNEA Jennuli:) Loppu hyvin kaikki hyvin ja mieskin pääsi mukaan??? Taisin tunnistaa sut heti kun kotiuduin toissa keskiviikkona. Jutut ruokalassa ja täällä natsas;)
Supulle paljon tsempityksiä!!! ei kauaa enää...Voimia!
ciira ja pienisuurimies
Ciira, tiedän hyvin ton tunteen kun lähdetään kiikuttamaan leikkaussaliin ja mies jää kuin nalli kalliolle, eikä voi auttaa mitenkään :/ Mä toivuin fyysisesti tosi hyvin mutta henkisesti menikin muutama kuukausi ja välillä vieläkin kelaa päässä sitä koko tapahtumaa (mitä nyt shokilta muistan)..
Tää ei meinaa vissiin syntyä ollenkaan :D Turhaan stressannnu esikoisen hoidot ja muut ;) No eiköhan vauva joku päivä tuu ulos tavalla tai toisella..
Riesa on tainut päästä synnyttämään kun ei ole mitään kuulunut?
Mmamma rv 40+4 (nii ja tänhän ei pitänyt mennä yliaikaseks;))
Kyllä ei ole päässyt mihinkään...!
Päivät loppuvat armotta seinään.
Sanotaan että voimallinen tahto vie miehen vaikka läpi harmaan kiven.
Nyt en tiedä kuinka sen läpi päästään.
Toivon, että ensimmäisen kerran kaikkien raskauksien jälkeen,(siis kuusi jo takana)tämä raskaus menisi yli.
Pää leviää jos laskettuna tulee, eli 23.
Mies on kotona, tämä rouva tanssii seinillä.
Onnea kaikille pienistä kääröistä!
Ha ni så bra!
Voimia teille jotka vielä odotatte omanne syntymää.
Jennulille onnea pojasta! Oltiin siis samaan aikaan Hyvinkäällä...
Päästiin sairaalasta tiistaina kotiin, tyttö siis syntyi lauantaina. Paino oli vaan laskenut sairaalassa, joten käytiin jo tänään neuvolassa vaa'alla. Painoa oli tullut 68g/päivä, kun normaali on 20g. Tästä olen todella tyytyväinen.
On tämä vauva-arki niin ihanaa, kun ei tarvitse huolehtia kun vain vauvasta. Mies huolehtii ihan kaikesta muusta. Maitoa tulee aivan liikaa. Yöllä vuotaa sängyn aivan märäksi ja kun nousee sängystä, niin aivan kun hanat avautuisivat, valuu ihan tolkuttomana. Eilen on nyt sitten rintapumppu ostettu, josko se auttaisi asiaa edes hieman.
Tyttö on todella kiltti ja ihana. Kerran päivässä on pidempään hereillä ja kovasti katselee ja ihmettelee. Muuten vaan syö ja nukkuu.
Miksi kukaan ei kertonut kuinka vaikeaa on vastasyntyneen laittaminen turvakaukaloon? Jonkun aikaa joutui sairaalassa ihmettelemään, ennen kun päästiin lähtemään kotiin :)
Lykkyä Riesalle, toivotaan parasta.
Sande87 ja Sara 4vrk
Mut otettiin sisään sairaalaan maanantaina 11. päivä äitipolikäynnin yhteydessä kohonneen verenpaineen vuoksi. Ensin haluttiin katsoa miten vuodelepo vaikuttaisi ja annettiin kertaluontoisesti verenpainelääkettä. Tiistaina lääkäri oli sitä mieltä että voisin päästä lääkityksellä vielä kotiin. Keskiviikkoaamuna (erikoistuva, nuori) lääkäri lähti varmistamaan kotiutusasiaa päivystävältä lekurilta ja palasi kertomaan että synnytys onkin päätetty käynnistää koska ei ole järkevää enää tässä vaiheessa odottaa ja syödä lääkkeitä. Vähän oli puusta pudonnut olo ja jotain siinä änkytin, että jaaha, näinkö meinasitte. Eipä siinä mitään kyllähän tuo kai passaa.
Siispä pakkasin kimpsuni ja muutin naistentautien puolelta synnytysosastolle tarkkailuhuoneeseen, pieneen kopperoon jota jaoin toisen äitiehdokkaan kanssa. Aamukympin aikaan laitettiin ekat cytotecit kohdunsuuta kypsyttämään, ne saivatkin supistukset käynnistymään kohtalaisesti. Sain ohjeeksi olla liikkeellä, joten aloin ravata sairaalan käytäviä ees taas, lienen ollut hauska näky portaissa puhkuessani :)
Yhden aikaan ei ollut tapahtunut mitään, joten laitettiin seuraavat tabut, jotka kovensivatkin supistuksia koko lailla kipeiksi. Siinä vaiheessa alkoi olla jo välillä hankalaa pysyä liikkeessä, enkä uskaltanut enää lähteä synnytysosaston käytävää pidemmälle lenkkeilemään. Viiden aikaan supistukset olivat edelleen voimissaan, joten uusia tabuja ei laitettu, jatkoin lenkkeilyä ja palasin aina välillä käyrän ottoon sängylle. Illalla tilanne ei edelleenkään ollut edistynyt vaikka supisteli hyvin edelleen. Sitten sanottiin että pitäisi ruveta nukkumaan, heh-heh. Tarjosivat supistuksia lieventäviä lääkkeitä, mutta niitä en halunnut ettei mahdollinen edistyminen pysähtyisi.
Aamulla hyvin valvotun yön jälkeen jatkettiin samalla kaavalla. Kympin aikaan tabut ja lenkille. Sitten alkoikin olla niin tuskaista, että puoliltapäivin otetun käyrän jälkeen lekuri havaitsi kohdunsuun alkaneen (vihdoin) avautua. Siispä muutto synnytyssaliin ja kalvojen puhkaisuun. Kysyin miten pian kannattaa ilmoittaa isännälle että alkaa tulla paikalle. Ei kuulemma kannata pitää kiirettä, jossain vaiheessa puhkaisun jälkeen voisin laittaa viestiä, hommassa voisi kestää vielä aika kauan ennen kuin mitään kummempaa alkaisi tapahtua. Laitoin viestin kuitenkin koko lailla heti - onneksi. Kävi nimittäin niin että kalvojen puhkaisu ei saanut vesiä tulemaan, mutta koko lailla kuolettavia supistuksia kylläkin. Asiaa pahensi se, että piti maata sängyssä käyrällä vaikka olisin halunnut liikkua.
Kätilö oli sanonut että otetaan käyrää hetki, olin tähän mennessä oppinut että aina kun sanottiin että otetaan 20min se aika oli helposti 40min. Nyt ei kärsivällisyys kuitenkaan riittänyt tuohon pidennettyyn hetkiseen, joten soittelin kelloa. Sisään tulikin joku toinen kätilö, joka oli pihalla tilanteestani mutta pääsi nopeasti jyvälle kumihanskojen avustamana. Hän irrotteli minut kytkennöistä ja pääsin ylös sängystä. Kipuja oli helpompi kestää kun pääsin huojuttelemaan itseäni nojatuoliin nojaten.
Viiden minuutin päästä oma kätilöni palasi ja ihmetteli miksi minut on "päästetty irti"? Vielä ei olisi kuulemma saanut niin tehdä, että eipä muuta kuin reipas pyrähdys sängyn viereen, sain onneksi luvan jäädä lattialle kyykkimään ja huojumaan vaikka olinkin piuhoissa kiinni. Sain ohjeet ilokaasun käyttöön, jonka jälkeen kätilö taas hävisi vuoropalaveriin. Siinä kohtaa mies onneksi saapuikin ja taisi hiukan kauhistua nähdessäni minut vaikeroimassa lattialla maskin kanssa. Oli ravannut luonani sairaalassa päivittäin, ja aina tähän asti ollut sama virsi: "tässä voi mennä vielä parikin päivää..."
Ilokaasu toimi ja sai hyvän pöhnän päähän, mutta kolmannella kierroksella aloin voida pahoin ja oksentaa. Ei siis enempää sitä lajia tähän pöytään, kiitos. Miehen hälyttämänä paikalle saapui sitten iltavuoron kätilö, joka olikin aivan ihana tyyppi ja minulle tuttu jo alkuviikosta.
Kysyin että voisikos altaaseen päästä, siitä oli ollut puhetta jo aiaemmin. Ei kuulemma onnistu enää, mutta suihkuun sentään pääsisin (avautumisvaiheessa se oli helpottanut oloa). Siellä sitten istua ynisin ja mies päivysti ovella oksennuspussin kanssa, koska supistuskivut ja ehkä ilokaasukin saivat minut edelleen voimaan huonosti. Mainittakoon että mies siis voi itse äärimmäisen huonosti muiden oksentelusta, mutta kesti tehtävänsä tosi urheasti. Suihkussa totesin että alkaa meikäläisen kipuraja nyt tulla vastaan, jos tätä pitää vielä pitkäänkin kestää. Kätilö oli samaa mieltä ja tilasi anestesialääkärin, joka tulikin nopsasti. Kello oli tuolloin kutakuinkin 16. Epiduraali oli erinomainen valinta, se tehosi hyvin ja taittoi suurimmat kivut pois, ilman sitä en varmaan olisi niin kauaa enää jaksanutkaan. Ponnistamisen tarve alkoi jo puolen tunnin päästä, mutta koska kohdunsuu oli vasta kuutisen senttiä auki, piti vielä odotella. Vauvan päähän oli kalvojen puhkaisun yhteydessä laitettu anturi mittaamaan sydänääniä.
Viiden jälkeen alkoivat ongelmat, kun kyljellä maatessa sydänäänet supistusten aikana alkoivat heiketä ja välillä hävisivät kokonaan. Laitteet piipittävät kuin viimeistä päivää ja porukkaa ryntäsi sisään kätilön avuksi, minut komennettiin nousemaan kontilleni, joka onnistui yllättävän helposti supistuksesta huolimatta, tietoisuus vauvan huonosta olosta antoi potkua persuksiin. Sitten alkoikin pohdinta ponnistusasennosta; kätilö pohti että paras vauvan kannalta tuntui olevan puoli-istuva asento, mutta mun olisi tosi hankala siitä ensikertalaisena ponnistaa, kun jalkojakaan ei saanut tuettua mihinkään vaan ne sojottivat pystyssä kuin jenkkisarjoissa konsanaan. Totesin että nyt mennään sen mukaan mikä on vauvalle helpoin, tuskin munkaan oloa helpottaa se että asentoa jouduttaisiin kesken vaihtamaan. Niinpä asettauduin valmiiksi, aina välillä toistui sama sydänäänihälytys-tupa täyteen-kontilleen-mahan vatkausta ja äidille happea-sessio. Niiden aikana kukaan ei oikein ehtinyt selittää mulle mitä tapahtuu, joten yritin itse kuunnella toisella korvalla kätilöiden ja lääkärin neuvottelua, jotta osaisin vähän varautua siihen mitä seuraavaksi voi tapahtua. Mies istui monitorin ääressä painamassa kuittausnappuloita hälytysten tullessa, jotta kätilö saattoi keskittyä muuhun. Vähän ihmettelin sitä, että vaikka ongelmia oli vähän väliä, apujoukot häipyivät aina heti kriittisimmän vaiheen mentyä juostakseen kohta uudestaan takaisin.
Kuudelta oli väylä vihdoin vapaa ja päästiin hakemaan ponnistussuuntaa. Kuten arvattua, se osoittautui melko haasteelliseksi, mutta löytyi sentään. Kaksi kätilöä toimivat jalkatukinani (eikö olisi kätevämpää jos niissä jalkatelineissä olisi valmiiksi tuet...?), yksi piti hartioista ja paikalle taas ilmestynyt lekuri piti silmällä tähtiesiintyjää jalkojen välissä. Edelleen ongelmia sydänäänissä, minua kannustettiin työntämään minkä ikinä pystyn. Korvaan osui lääkärin välihuomautus yhdelle hoitajalle että varoittaa leikkurin väkeä pysymään valmiudessa. Ajattelin että ei helkutti, kaikki tää vaiva niin minähän hoidän tämän loppuun. Kuulin myös kun lääkäri pyysi saksia, joten ehdin valmistautua henkisesti niiden käyttöön pari minuuttia, siinä kohtaa sivummalle komennettu mies onneksi istui. Oli kuulemma tehnyt vähän heikkoa nähdä saksien ilmestyminen varoittamatta kuvioihin. Itse leikkaaminen ei siinä konkurssissa enää juuri tuntunut, keskityin vain täysillä hengittämään ja ponnistaan. Klo 18.46 vauva saatiin imukupin avustamana maailmaan, valkoinen pieni pylly vain vilahti kun häntä jo kiidätettiin virkoamaan. Napanuora oli ollut kiertyneenä kaulan ympäri, joka supistaessa oli sitten kuristanut pientä. Mokoma sintti, pitikö mahassa riehua niin että menee paikat solmuun... Ikuisuudelta tuntuneen ajan jälkeen hänet tuotiin onneksi takaisin, alun neljä pistettä tuplaantui kahdeksaan viidessä minuutissa. Lupasin kyllä että voin opettajana antaa hänelle 10+:n, kun niin kiltisti kuitenkin heräsi.
Isi siirtyi kuvaamaan mittauksia ja kylvetystä ja otti sitten vauvan kainaloon, kun minua viihdytettiin käsityö-tuokiolla. Alakerran leikkaus oli ompelevan lekurin mielestä veemäinen (tarkoitti kirjaimen muotoa) ja hankala ommella, huomautin että sopiiko muuta odottaakaan...
Puoliltaöin alettiin olla sitten valmiina ja isäntä lähti kotia kohti, osastolle hän ei olisi voinut tullakaan siihen aikaan. Tutut kätilöt häipyivät ja tilalle tuli pari muuta auttamaan minut vessaan ja salista ulos, heillä oli ”omatkin” äidit synnyttämässä. Mua kuitenkin huippasi niin että sänky piti siirtää lähelle vessan ovea, siitä sitten horjuin pöntölle pissaa houkuttelemaan katetroinnin jäljiltä (mikä oli myös valloittava kokemus). Suihkuttelun ja pienimuotoisen ilma-akrobatia-näytöksen jälkeen olin ikionnellinen siitä pienestä lirusta! Horjuin vessasta ja minulle sanottiin että saisin lähteä vauvan kanssa osastolle, tavarani oli viety sinne jo valmiiksi. Lähteä? Siis tarkoitetteko että nyt? Omin jaloin? Vauvan kanssa? Ei kuulkaa, ei onnistu. Enhän mä pysy pystyssä edes paikalla seisten. Voisin kuulemma pitää tukea vauvan sängyn laidasta (?!), kätilöllä oli kiire jatkamaan toiseen synnytykseen. Sanoin että seuraavaksi saattekin sitten keräillä mua JA vauvaa tuolta käytävän lattialta, jos näin on. Suostui sitten lähtemään saatille, kipitti edellä ja minä horjuin vauvansängyn kanssa perässä. Onneksi matka ei ollut pitkä. Matkalla kävelimme taulun ohi jossa näkyvät päivän aikana syntyneet vauvat ja syy henkilökunnan kiireeseenkin selvisi. Muina päivinä oli syntynyt pari vauvaa, torstaina saldo oli 10 joista 4 oli sektioita (yleensä niitä otetaan korkeintan kaksi per päivä). Kätilö häipyi ja minä jäin ihmettelmään huoneeseen vauvan kanssa, jossa näkyi olevan jo kolme muuta äitiä. Sänky oli taas erilainen kuin aiemmat, enkä onnistunut löytämään vipua josta sitä saisi laskettua. Aikani kamppailtuani sain kuin sainkin itseni makuuasentoon. Siinä sitten ihmettelin että tässäkö tää oli ja toivoin ettei vauva ala ilmoitella itsestään, koska en kyllä pääse täältä enää omin voimin ylös. Onneksi kohta tuli yövuoron kätilö ilmoittautumaan ja kertomaan miten saan apua paikalle yön aikana. Loppuyöstä en muistakaan sitten mitään.
Seuraavat päivät kuluivatkin sitten aina vain uusien ongelmien ilmetessä ja kotiutumisen siirtyessä; vauvan pienipainoisuus, hankala synnytys ja mun verenpaine ilmoittelivat itsestään vauvan välillä liian alhaisilla verensokereilla, joiden takia niitä mittailtiin monta kertaa vuorokaudessa. Muru oli kauhean uninen koko ajan ja häntä oli usein vaikea saada syömään, vaikka oppikin kutakuinkin heti tissietiketin. Syykin tähän selvisi, maksan toiminnassa oli häikkää ja bilirubiiniarvot kohosivat, siispä lisää päivittäistä pistelyä ja valohoitoa, lastenosastolle siirtoakin väläyteltiin. Sanomattakin lienee selvää että nämä toimet eivät ainakaan verenpainettani laskeneet. Taivaan onni oli että henkilökunta oli mukavaa ja empaattista, suurimman osan kanssa natsasi hyvin yhteen ja huonekaveritkin olivat ihan kivoja. Huoli ja ja jatkuva trafiikki huoneessa tekivät nukkumisesta kuitenkin melko mahdotonta, joten ehdin kerätä melkoiset yöunet viidessä päivässä. Päivisinkään ei voinut nukkua, kun jatkuvasti oli jotain ohjelmaa punnituksissa, verikokeissa ym. joko itsellä tai kämppiksillä. Murmeli juhlisti viimeistä sairaalapäivää ja –yötä vääntämällä laskentatavasta riippuen 5-7 kakat kahdeksassa tunnissa, joista yhdet lavuaariin ja parit hoitopöydälle. Laitoin vain uutta vaippaa sisään minkä kerkesin. Viimeisillä peppupesuilla kakkamaisteri ei ollut enää edes hereillä, vaan nukkui autuas ilme kasvoillaan ja reporankana. Onhan se ihanaa kun saa suolen toimimaan, ja sillä maitomäärällä minkä hän viimeisenä yönä imuroi olisi ruokkinut helposti pari keskikokoista vasikkaa.
Loppu hyvin, kutakuinkin kaikki hyvin. Nyt on univelanmaksu aloitettu omassa sängyssä, oi autuutta! Näemmä tästä kehkeytyi nyt tällainen terapiaromaani, mutta voin lohduttaa että en tule järjestämään aiheesta kirjallista läksynkuulustelua ;)
Lunttilappuna varmuuden vuoksi koonti:
päivät sairaalassa: 11.-20.1.
syntymäaika: to 14.1. klo 18.46, synnytys käynnistetty ke 13.1. klo 10
säännölliset supistukset alkaneet to klo 10.45, kalvot puhkaistu klo 13.03, lapsivedet menneet klo 18, ponnistusvaihe klo 18-18.46.
vauvan mitat : 2871g, 50cm, päänympärys 36cm
apgarpisteet 1min jälkeen 4, 5min jälkeen 8 (äiti antoi 10+).
Jennuli ja murmeli 6vrk
ps. Ciira: tunnistin sut kyllä myös täällä. Noi mitat on syöpyneet mun mieleeni ikuisiksi ajoiksi.
Viime yönä nousi kuume, aamulla mittasin lukemat 38,2. Just kiva joo, rintatulehdus :( Menin lääkäriin aamupäivästä ja diagnoosini varmistui, ja sain antibioottikuurin. Poika oli lääkäriin otettava mukaan, ja ensimmäinen ulkoilu oli sitten 17 asteen pakkasessa. Vaikkei nyt niin paljoa ulkona oltu, mitä nyt siirtymiset autoon/autosta. Mutta kuitenkin. Lääkärin toimistolla sain myös ensituntumaa julkisella paikalla imettämiseen pitkän tauon jälkeen ja tekniikka ei nyt oikein ollut hallussa. Paita kastui, kun yritin siveästi itseäni peitellä. Kotona suunnilleen kuljen tissit paljaana, eikä maitovahinkoja tule. Julkisiin tiloihin tämä menettely ei sovi ;) Useampi henkilökuntatäti ihasteli pientä "untuvikkoa".
Tänään oli vielä esikoisen koulunkäynnin aloitukseen liittyvä palveri, jonne kuumehoureisena raahauduin (mies jäi kotiin pojan kanssa, kun kuulemma ei siellä palverissa mitään osaisi sanoa.. huoh). Huomenna pitäisi kans tuossa pakkasessa raahautua neuvolaan. Autolla varmaan sit mennään, eikä vielä korkata uusia vaunuja.
Jennuli: Kiitos tarinasta, paljon oli samaistumisen kohteita omaan synnytykseeni. Just toi piuhoissa makaamisen tuska sun muut.
Teillähän on ollut Hyvinkäällä epävirallinen listatapaaminen :) Itse olen Helmikuun listalta yrittänyt vakoilla, jos Jorvin huonetoverini olisi sinne kirjoitellut (vauva syntyi rv 37), mutta ilmeisesti hän ei kirjoittele tänne.
19.1.2010 (rv 40+0) päätti poikanen syntyä :) Painoa 3910g, pituutta 50cm. Kotiin päästiin eilen.
Mulla murtui häntäluu synnytyksessä, joten ei oikein kärsi istua surffailemassa... kertoilen ehkä myöhemmin sitten lisää ;)
Onnea muillekin, ketkä nyyttinsä noutaneet!
t.aLmA ja poika 3vrk
Kaikille vauvan saaneille.
JENNULI: Sulla oli tosi vaiheikas synnytys, onneksi loppu hyvin kaikki hyvin. Nyt sitten vaan harjoittelemaan ensihetkiä vauvan kanssa.
ELISABET_B: Auts, rintatulehdus. Itsekin pelkään kun tulee silloin tällöin viuhahdeltua ulkoilmassa. Paranemisia.
Meillä menee hyvin. Toissapäivänä oli poitsulla masuvaivaa ja illasta oli pahalla päällä kun ei enää nukuttanut. Eilinen meni taas kuin unelma. Johtuiskohan jostain syömästäni, kun vain tietäisi. Toisaalta välillä vauvoilla vaan on huonompia päiviä, oikea salapoliisi saisi olla jos joka kähinään tietäisi vastauksen. Normaalit väsy ja nälkäitkut tunnistan ja välillä poika kitisee kakkasta/märkää vaippaa. Ihanaa kun vauva kasvaa ja kehittyy, ensimmäiset hymytkin saimme nähdä eilen, liiks.
Kolmosmuru ja murunen kohta 4vk
Synnytyksen kesto oli 45 min, josta 25 min oltiin autossa matkalla sairaalaan :) Ilokaasua kummempaa en taaskaan ehtinyt saada ja melkoista rytinää oli, mutta palkkio tuhisee tuolla isin sylissä ja on niin ihana että! Pojan mitat 3685g ja 49,5cm. Tänään kotiuduttiin.
Voimia kaikille vielä nyyttiään odottaville ja Onnea jo nyyttinsä lunastaneille!
Minsku
kolmosmuru: meneekö aika oikeesti näin nopeesti? Teillä on kohta jo neljän viikon ikäinen...
Jennulin ja Ciiran synnytyskertomukset saivat kylmät väreet aikaiseksi. Ei ole ollut helppoa. Ehkä mä olen tyytyväinen siihen kahden tunnin synnytykseen ja 5min ponnistukseen. Lääkäri muuten sanoi että mun synnysytä ei lasketa käynnistetyksi, koska cytotecit ovat vasta kypsyttelyä. Jos olisi kalvot puhkaistu niin sitten vasta puhutaan käynnistyksestä.
Onnittelut Minskulle! Teillä vasta nopeeta toimintaa on ollut :)
Meillä typy on niin ihana että. On alkanut olemaan pidempiä aikoja hereillä. Mulla alkaa vähitellen flunssa helpottamaan, niin pääsen haistelemaan miltä vauva tuoksuu :) Huomenna otetaan isukin kanssa omenapiirakkaa vaniljakastikkeella, kun tyttö on sitten jo viikon ikäinen.
Sande87 ja Sara 6vrk
.. vaikkakin tuo häntäluun murtuminen kuulostaa kamalalta. On vauvalla ollut sitten kova kiire (ja voima!) tulla ulos kun piti paikkoja noin rikkoa, vai?
Kolmosmuru: Millon sulle tuli "voi voi, ne kasvaa liian nopeasti.." fiilis ekaa kertaa? Mulle taisi tulla ennen kuin poika oli edes viikon vanha. Tuskailin, kuinka meillä ei nyt enää ole vastasyntynyttä kotona, vaan on tommonen "iso poika" :) Vaikka ainoat poispakatut vaatteet ovat olleet 50-senttisiä, mitkä eivät koskaan olisi mahtuneetkaan ja pienimmät vaipatkin menee vielä.
Me oltiin eilen neuvolassa ekaa kertaa. Normaalisti kävelymatka on 10min, mutta kun pakkasta oli sen verran reippaasti, piti sinne mennä autolla ja pakata pikkumies kaukaloon pakkasvarusteisiin. Parka huusi siellä tulipunaisena, vaikka mielestäni laitoin "vähän" päälle (body, housut, sukat, fleece-housut, fleece-huppari, lapaset, töppöset, Lodger Shelter kaukalokapalo fleece-vuorella). Beckham taitaa vaan olla niin kuumaverinen, kotioloissa tarkenee pelkässä bodyssa. Jos äitini eläisi, hän hermostuisi, kun "lapsi on alasti talvipakkasilla!" :)
Neuvolassa sitten neuvolatäti jutteli, että 8 päivää sitten sairaalasta lähtöpaino oli ollit jotain 3700g ja risat ja nyt olisi hyvä, jos syntymäpaino (3885) olisi jo saavutettu. Poikaa punnittaessa kuului vaan "...Herregud!" kun painoa oli jo 4398g :) Oli tullut melkein 700g 8 päivässä painoa. "Sulla maitoa tulee joo ihan riittävästi joo" oli tuomio :) Juuri ennen punnitusta riisuttiin likomärkä vaippa, ja edellinen syöttö oli ollut pari tuntia aikasemmin, joten tuore maito ei mahassa painanut, eikä virtsa rakossa. Miestä eivät lukemat ilahduttaneet, hän kun yrittää laihduttaa ja nyt näkee pojan painonkehityksen jonain sukuvikana... huoh taas.
Elisabet ja Beckham 12 pv
Pikaisesti: Tänään kotiuduttu Naikkarilta, luvattu tyttö syntyi keskiviikkona 20.1. klo 15:45 alateitse. Synnytys alkoi ke-aamuna klo 5, kun heräsin märkien pikkareiden tunteseen ja lapsivettähän se oli. Hiukan myöhemmin tuli 2 niin kipeetä supparia, että tiesin niistä, että nyt se on menoa (JEE!) Soitin Naikkarille 6.21 ja paikanpäöällä oltiin ennen 7.30. Sain toivomaani kivunlievitystä epiduraalin ja ilokaasun muodoissa.
Tulen jossain vaiheessa kertomaan tarkemmin synnytyksen kulusta, nyt täytyy keskittyä lepäämään, laitoksella en pystynyt nukkumaan juuri lainkaan ja toinen huolenaihe on, kun typyn paino on laskenut liikaa, tänään paino oli 3640g, joten joudun vastahakoisesti antamaan vastiketta pullosta, olisin niin halunnut vain imettää, mutta minkäs teet. Maito nousi viime yönä, mutta tiheästä imetyksestä huolimatta paino oli laksenut eilisestä lääkärintarkastuksen yhteydessä tehdystä mittauksesta vielä 20 g lisää :(((
Huomenna joudumme käymään punnituksessa Naikkarilla, toivottavasti typyn paino lähtee nousuun.
Typyllä on pitkä tumma tukka (sisarukset ovat olleet vauvana melkein kaljuja ja vaaleahiuksisia) ja strategiset mitat: 4028g, 50 cm ja päänympärys 35,1cm.
Jännä sattuma, että kaikki 3 lastani on valinnut syntymäpäiväkseen keskiviikon.
Riesa, 200110 onnistui täällä, mutta nyt on tosiaan ongelmana se, että onko horoskooppimerkki kauris vai vesimies ja millaisia "rajatyypit" ovat ;)
Äitsyliini ja typy 3 vrk
Onnittelut Minskulle ja perheelle pojasta. Rytinällä tosiaan tuli poika.
Sande: Sanoppa muuta, aika menee tosiaan nopeesti. Pitää ottaa tästä kaikki irti. Mullakin oli flunssa synnyttäessä ja hastelin vastasyntynyttä vasta muutaman päivän päästä.
Elisabet: Mullakin tuli jo heti muutaman päivän iässä, että aika ei saa rientää eteenpäin. Haluaisin olla tässä ja nyt vielä pitkään. Meilläkään ei enää ole vastasyntynyttä kotona, pulskistunut on poika ja kun kunnon vauva-akne pukkaa, teini-ikä siis ;) Täällä saa jo 56cm pakkailla pois, niisk. Hyvin on teilläkin poika kasvanut.
Onnittelut myös Äitsyliinille pikkuprinsessasta. Meillä keskimmäisellä oli paino laskemut "liikaa" kotiin lähtiessä sairaalassa, mutta luotin juuri nousseeseen maitooni ja seuraavassa punnituksessa paino olikin kasvussa. Tsemppiä sinulle, kyllä se paino nousuun lähtee.
Kolmosmuru ja murunen huomenna tasan neljä viikkoa.
Riesa taas kuulolla, väsyneenä ja risaisena kuin mikä!
Täällä ollaan vielä yhtenä, mikä tosin on hyvä, kun miettii missä liekissä ja kuolemantuomion odotuksessa on tämän päivää ollut.
Kahteen päivään en ole itseäni ulkona näyttänyt, mies ollut kotona torstaista saakka. Mutta nyt näyttää jo valoa tunnelin päässä ja ilta on käsillä. Olen laskenut tunteja sekä minuutteja...ja kohta rouva ampaisee taas tuttuun tapaan iltalenkille ja tekee kaksi kierrosta ihan siitä ilosta ettei vauva kuitenkaan tälle päivälle syntynyt.
Ajatelkaa, että koko tammikuu on mennyt jos jonkinlaista volttia heitellessä, että vauva syntyisi/olisi syntynyt "ajoissa", eikä olisi tarvinnut menettää pelihousujaan pelkäämällä, että syntyy juuri sinä päivänä kun sitä eniten pelkää.
Tosin, vieläkään en ole ihan "selvillä vesillä" tästä päivästä, sillä jos lapsivedet menevät niin vauva on ulkona parissa tunnissa.
Ja vielä muistutus, etten ole koskaan mennyt yliaikaa vatsan kanssa. Tämän seitsikon kanssa sitten vissiin niin käy.
Mutta! Sisälläni kuohuu ajatus laittaa kengät jalkaan ja pinkaista kohta ulos. En kyllä millään pysty tajuamaan, kuinka joku voi olla sängyssä ja tekemättä mitään viikkokausia...meitsi hyppii seinillä kahdesta päivästä.
Ei tullut meille elukkaa, menee armotta vesimieheen. Mutta eikös se niin ole, että ensin tehdään elukat ja sitten niiden hoitajat :-)
ONNEA ÄITSYLIINI! Pidä sinä vain vauvaa sarvipäänä, kunnes sitten itse näyttää sen mitä on...rajatapaukset voivat olla hyviä tyyppejä!
Niin minä sinuna tekisin.
Ja ONNEA kaikille muille vauvan saaneille!
Riesa taas positiivisella mielellä!
.. vaikkakin tuo häntäluun murtuminen kuulostaa kamalalta. On vauvalla ollut sitten kova kiire (ja voima!) tulla ulos kun piti paikkoja noin rikkoa, vai?
Minskulla ei tainnut se häntäluu murtua vaan mulla ;) Oli mulla rankka synnytys pojan huonosta tarjonnasta johtuen, ponnistusvaihe pitkittyi... jouduttiin avustamaan lopussa imukupilla, jolloin kuului rusahdus ja häntäluuhan se taas meni :( Esikoinen syntyi myös imukupilla ja siinä kävi samoin. Nyt vedän kahta eri särkylääkettä kamalaan pyrstökipuun :(
Maito nousi rintoihin eilen kunnolla ja niissäkin oma tuskansa (pinkeet ja kovat ku mitkä nuo pallot tuossa. Onneksi on poitsu todella söpö ja kiltti, rauhallinen. Juuh ja komppaan Kolmasmurua; kolmonen on helpoin ;)
t.aLmA ja poika 4vrk
Kun painaa "vastaa viestiin" niin siinä näkee vaan sen yhden viestin (yleensä ketjun viimeinen), ja sit en muistanut nimiä/aikasempia viestejä oikein ja sit käy näin... olisko tämä sit meijeridementiaa? :) Onnea kuitenkin aLmAlle myös!
Riesalle henkisiä voimia. Ja raskaushan ei ole yliaikainen ennen rv 42+1 ;)
Riesa vielä yhtenä.
Samaa vanhaa kaavaa noudattaen olen porskuttanut tämän päivän.
Elo alkoi maistumaan taas mukavalle eilen illalla, ja sen kunniaksi teimme miehen kanssa piiiitkään iltalenkin.
Yöllä oli "alfamies" vauhdissa, kun antoi merkkiä että uskaltaisiko sitä vielä... :-) No, tottahan toki uskalsi!
Aamulla pitkä metsälenkki ja tämä loppu päivä siivousta, lapsia, ruoanlaittoa.
Ja mikä parasta: NYT ANTAA VATSA MERKKIÄ ETTÄ OLLAANKO SITÄ VALMIINA!!
Toivon jatkuvan samanlaisena ettei supparit lysähdä pois. Jos jatkuu niin vauva on perheessä tänään, jos lysähtää niin rouva jatkaa hiusten halkomista sekä polun tallontaa vielä jonkun kerran. :-)
Lastenhoito järjestetty isosiskon ja hänen kaverinsa kanssa. :-) Luotto omaan on suurin kun EI muita sukulaisia lähellä ole.
Ja minähän en käy sairaalassa kuin kääntymässä...jos lähtö tulee tänään niin huomenna aamupäivästä ollaan kotona! Ja iltapäivällä on ulkona koirien kanssa. :-)
Riesa toivoa uhkuen.
Pusut kuonoon.
Viimeinkin ehdin ja jaksan nettiin. Meille syntyi tyttövauva torstaina 21.1.2010 klo 11.27. Synnytys oli pitkä ja rankka, melkeinpä kaikki vastoinkäymiset sattuivat mitä sattua voi. Kerron tarkemmin joku toinen päivä. Itse pääsin tänään illalla sairaalasta kotiin ja vauva on yhä lastenosastolla, joten aika tahtoo olla kortilla nyt vielä hetken juostessa kahden paikan väliä.
Niin, painoa tytöllä oli 4140g ja pituutta 53cm, päänympärys 36,5cm. Pisteet 6-8-8.
Onnittelut kaikille vauvautuneille ja Riesalle tsempit että pian olisi sinunkin vuoro!
Sognatore ja typsy 3vrk
Iltaa!
Tänään kotiuduttu kevyeltä puolentoista viikon Hyvinkään keikalta. Torstaina 14.1. klo 18.46 syntyi 2871g, 50cm pitkä ja hoikka urheilijanuorukainen. Kerrottavaa on paljon, mutta palaan asiaan myöhemmin. Nyt voidaan molemmat hyvin ja ollaan kotona, se on tärkeintä.