Väsynyt ja kypsä kaikkeen, en tiedä mitä teen (parisuhde ym.vuodatusta)

Ollaan miehen kanssa oltu 13v yhdessä ja niistä n. 8v hän on ollut työnarkomaani. Alussa kaikki oli ihanaa ja kaikki näytti lupaavalta. Häät oli 3v yhdessä olon jälkeen ja sen jälkeen vähitellen "alamäki" alkoi. Pari vuotta häistä jätettiin pois ehkäisy yhteisestä päätöksestä, mutta kun mies viihtyi aina vaan enemmän töissä niin harkitsin jo vauvan hankkimisen lykkäämistä, mutta se oli myöhäistä, koska olin jo raskaana. Myöhemmin selvisi, että tulokkaita on yhden sijaan kolme ja järkytys oli melkoinen.



Mies lupasi raskauteni myötä, että vähentää työntekoa ja hetkeksi vähensikin, mutta kolmosten synnyttyä mies taas asui töissä. Palkkasimme hoitajan (ei ollut sillon eikä ole nytkään rahasta pulaa), jotta jaksan kolmosten kanssa, mutta miehen piti myös olla apuna eikä kuitenkaan ollut. Kävi kotona vain nukkumassa. Elämä jatkui samaa rataa, en halunnut lähteä, koska toivoin miehen muuttuvan ja kaikesta huolimatta rakastin ja rakastan miestäni.



Meni vuosi kunnes taas otin puheeksi miehen liiallisen työnteon ja sen, että minä olen käytännössä yksinhuoltaja, koska mies ei osallistu arkeen muuten kun maksaa laskut. Tuon jälkeen meni pari vuotta hyvin ja ehdin jo toivoa, että mies olisi muuttunut lopullisesti ja uusi vauvakin ilmotti tulostaan.



Ajan kanssa mies taas palasi vanhaan ja harkitsin lähtöäkin, mutta en sitten saanut lähdettyä, oikeastaan lasten takia jäin.



Neljäs lapsi syntyi kolmosten ollessa 5v. Tuon jälkeen elämä on jatkunut niin, että mies on melkein aina töissä ja kun alan puhua erosta niin lupaa muuttua ja väittää, ettei voi elää ilman minua ja jonkin aikaa meneekin taas hyvin ja mies on kotonakin vähän enemmän kun vaan nukkumassa.



Nyt olen täysin kypsä tähän ja vaikka syvällä sisimmässäni rakastan yhä miestäni, niin en vaan enää jaksa tätä "vuoristorataa". Olin jo ihan oikeasti päättänyt hakea eroa, mutta suunnitelmat meni uusiks kun huomasin olevani raskaana. Kolmoset on nyt 6v ja kuopus 2v. Jaksaminen on kortilla välillä näiden neljänkin kanssa ja viides vauva tuntuu mahdottomuudelta, varsinkin yksinhuoltajana, vaikka sitä olen tähänkin asti suurimmaksi osaksi ollut. Nuorin on just alkanu nukkua yöt ja kauhistuttaa, jos seuraavakin on huono nukkuja. Lisäksi yksi kolmosista on erityislapsi. Mutta toisaalta en tiedä onko minusta aborttiakaan tekemään, kun se on vastoin periaatteitani ja toisaalta jos pidän vauvan niin sillon on taas oma jaksaminen aika kortilla luultavasti.



Helpointa olisi jäädä avioliittoon, koska silloin talous olisi turvattu, mutta minua todellakin ahdistaa enkä usko, että kykenisin jatkamaan vain lasten takia.