Miten suhtaudut naiseen, jonka saat kuulla saaneensa lapsensa luovutetulla munasolulla?

Itse en kyllä luovuttaisi yhtäkään munasolua, en pidä itseäni minään hautomona.

hop

että onpa ihana että on saanut kokea raskauden ja äitiyden...

Pitääkö siitä erityisesti ajatella jotain??

suhtautumiseeni häneen ihmisenä mitenkään. Olen joskus harkinnut munasolujen luovuttamistakin. Sairaalakammo on sen verran paha etten taida uskaltaa. Ja lienenkö liian vanhakin jo? Onkos siinä jotain ikärajaa?

Yhtä lailla mä voisin ajatella et en ansaitse adoptiolastani... Ja melkein 40 olen minäkin.

"Luonto ei ole tarkoittanut minua äidiksi", miten niin? Ei äitiys ole BIOLOGIAA vaan lähtee sydämestä.

Ymmärrän kyllä traumasi, mutta MELKEIN loukkaannuin kaikkien adoäitien ja sijaisäitien sun muiden puolesta... :)

Nro 5, 18-35 v. on käsittääkseni ikäraja, ja pitää olla synnyttänyt. Sairaalassa ei tarvitse olla. :-)

No en kyllä ajattele yhtikäs mitään ja VARSINKAAN mitään tollaisia ettei luonto ole tarkoittanut äidiksi. Asia on oikeasti mulle ihan yhdentekevä. Pääasia että ap:llä on lapsi, kun sellaisen kovasti halusi. Eikä sitä paitsi luonto mitään tarkoita muutenkaan. Ei se osaa ajatella. Eikä se että lisääntymiselimissä on jotain ongelmaa joka estää lapsen saannin, tarkoita, että aivoissa on vastaava vika joka estää täysipainoisen äitiyden. Ei elimet ole sillä lailla kytkeytyneitä toisiinsa. Joten olet ihan sataprosenttisesti samanarvoinen äiti kuin ihan kuka tahansa muukin.

6, ei tarvitse loukkaantua, tämä on vain minun oma traumani, toivottavasti pääsen siitä vielä joskus eroon. En mitenkään tarkoittanut että KUKAAN muuten kuin luomusti lapsen saanut ei olisi sitä ansainnut, tuo ajatus häivähtelee vaan vieläkin joskus omassa päässäni. :-( Mutta ilman muuta tiedän oikeasti, että minä, sinä ja muutkin olemme lapsemme ansainneet.

Lähinnä ajattelen, että hienoa että sai lapsen luovutetuilla munasoluilla :)

Ei aiheuttaisi minussa suuria tunteita. Ottaisin tiedon vastaan, mutta en miettisi sitä sen kummemmin.



Mihinkään ihmissuhteisiin se ei vaikuta.

No en kyllä ajattele yhtikäs mitään ja VARSINKAAN mitään tollaisia ettei luonto ole tarkoittanut äidiksi. Asia on oikeasti mulle ihan yhdentekevä. Pääasia että ap:llä on lapsi, kun sellaisen kovasti halusi. Eikä sitä paitsi luonto mitään tarkoita muutenkaan. Ei se osaa ajatella. Eikä se että lisääntymiselimissä on jotain ongelmaa joka estää lapsen saannin, tarkoita, että aivoissa on vastaava vika joka estää täysipainoisen äitiyden. Ei elimet ole sillä lailla kytkeytyneitä toisiinsa. Joten olet ihan sataprosenttisesti samanarvoinen äiti kuin ihan kuka tahansa muukin.

Ok, siis näyttää että lapsettomuus on jättänyt jälkensä minuun.Ehkä pitäisi käväistä muutaman kerran ammatti-ihmisen luona, niin saisi ne vuosien kuonat kokonaan pois päästä. :-)

mutta jos joku kamalasti kelailee tuollaisia, alan ihmetellä mikä häntä vaivaa...

Vanhemmuus ei minusta ole geennejä vaan hoivaamista ja vastuunottoa. Itse olen ollut sperman luovuttajana. En mitenkää koe olevani "parempi" kuin avuntarvitsijat.

Vanhemmuus ei minusta ole geennejä vaan hoivaamista ja vastuunottoa. Itse olen ollut sperman luovuttajana. En mitenkää koe tä olevani "parempi" kuin avuntarvitsijat.

No on sillä nyt aika suuri merkitys, kun geenejäsi jaat.. itse en voisi sukusolujani luovuttaa. En voisi hyväksyä ajatusta, että geenejäni on tuntemattomissa ihmisissä..

Mutta kukin tavallaan, en moista tuomitsekaan.

6, ei tarvitse loukkaantua, tämä on vain minun oma traumani, toivottavasti pääsen siitä vielä joskus eroon. En mitenkään tarkoittanut että KUKAAN muuten kuin luomusti lapsen saanut ei olisi sitä ansainnut, tuo ajatus häivähtelee vaan vieläkin joskus omassa päässäni. :-( Mutta ilman muuta tiedän oikeasti, että minä, sinä ja muutkin olemme lapsemme ansainneet.

Kuten sanottu, vain melkein loukkaannuin. :)Ymmärrän kyllä tilanteesi.

Itsekin tulee joskus miettineeksi, että "olikohan ne viranomaiset nyt ihan varmoja kun lapsen meille antoivat"... Mut eikö jokainen äiti, lapsen saantitavasta huolimatta, joskus koe näin?

Tsemppiä sulle ja toivottavasti se kaivertava ääni sun sisälläsi vaimenee. Nauti lapsestasi ja ole ylpeä omasta tavastasi tulla äidiksi. :)

Vaan ajattelen, etta onpa hienoa, etta on saanut lapsihaaveensa toteuttua vastoinkaymisista huolimatta, ja vielapa saanut kokea raskauden ja ehka imetyksenkin. :-) Eipa minultakaan olisi elavien lasten saaminen onnistunut valttamatta ollenkaan, jos en olisi ollut hyvin tarkassa erikoislaakariseurannassa koko raskauden ajan, vaikka ihan omista munasarjoistani ovatkin lahtoisin... Eli olen itsekin vain kiitollinen siita, etta laaketiede on niin kehittynyt viime vuosina.

onnellinen puolestaan. Jos kerran mentäisiin noin henkilökohtaiseen keskusteluun, niin haluaisin varmaan myös kertoa omista kokemuksistani lasten saannin suhteen :-)

Olisin onnellinen, että tämä nainen on onnistunut saamaan lapsen.



Olen luovuttanut munasoluja 3 kertaa ja olisin todella iloinen, ettei se minun "panokseni" olisi mennyt hukkaan. Toki en tiedä, kuka on minun munasoluni saanut, mutta ainakin saisin varmuuden, että niiden avulla on ollut mahdollista saada aikaan uusi elämä.



Olen täysin oikeutettu onneesi, et yhtään vähemmän kuin "normaalisti" raskautunut.



Minä halusin nimeomaan luovuttaa munasoluja, jotta voisin antaa lapsettomalle mahdollisuuden.

Ei ne ole jumalia, vaikka itse niin luulevatkin.



Ja adoptioprosessi on niin inha ja typerä että jokainen sen läpi kahlannut on tasan kyllä ansainnut lapsensa.

suhtautuisin. Ehkä hieman häkeltyisin kuultuani koko tarinan, tyyliin en ole tiennytkään...Olisin onnellinen hänen puolestaan!