Te jotka olette masentuneita/ahdistuneita,

Itselläni ei ollut lapsuudessa tai nuoruudessa mitään erikoisia ongelmia, koen että se oli erittäin hyvää aikaa. Samoin muutenkin olen tyytyväinen elämääni, mutta sen jälkeen kun sain keskeytyneen keskenmenon raskauden puolivälissä, sairastuin masennukseen. Joten myös jokin kokemus voi sen aiheuttaa..

vaikuttivat:

-koulukiusatuksi joutuminen

-huono parisuhde

-hylätyksi tulemisen pelko jo pienestä lähtien, meillä lapsuudessani ei sanottu että minua rakastetaan, ei näytetty tunteita tai "lässytetty"

Koko suku on pitänyt mua pienestä pitäen pikkasen vammasena, kun en oo osannut totella käskyjä vielä koulussakaan. Sillä ei tietenkään ole kenenkään mielestä merkitystä, että mun annettiin koko lapsuuteni elää kuin pellossa (plus isovanhemmat lellivät mut pilalle, sain mm. paljon rahaa siitä kun söin lautasen tyhjäksi eikä koskaan tarvinnut pistää tikkua ristiin minkään asian eteen) Eli kasvatus on ollut todella olematonta. ja sitten tosiaan ihmeteltiin, miksi 7v kakara ei äkkiä alakaan totella sääntöjä, kun ensimmäistä kertaa joku jopa vaatii jotain tekemään?!



Tästä syystä mä olen varmaan koulukiusattukin ollut, ainakin peruskoulun ajan. Eivät voineet muut ihmiset hyväksyä että mä sain tehdä mitä huvitti, kun he joutuivat tekemään niinkuin sanottiin. (tosiaan eivät opettajatkaan kovin kauaa jaksaneet mulle rajoja laitella, antoivat olla) Ja tästä syystä mut lähetettiin myös osastotutkimuksiin.



Ja yläasteen jälkeen mutsi ajoikin mut sitten ihan kokonaan pois kotoa, olin kuulemma syy kaikkiin "hänen perheensä" ongelmiin sekä hänen juomiseensa ynnä muuhun pahaan oloon. Ja asustelin erään mielenvikaisen sukulaisen nurkissa 3 vuotta, ennenkuin pääsin takaisin kotiin, ja samantien masennuslääkitykselle, jota siinä vaiheessa jo tarvitsinkin...



Sitten alkoi ropisemaan tukirahaa tilille, yli 500€ kuussa, ja opin taas sen, ettei mut tarvitse tehdä paskaakaan elantoni eteen, riittää kun vähän itkee ahdistusta sossulle.



Ja nyt kun olen ammattikoulussa, olen TAAS koulukiusattu, syrjitty, vihattu, enkä tunne osaavani mitään, en saa itseäni aamuisin ylös, opettajat uhkaavat erottaa koulusta. Ahdistaa kyllä sen verran kiitettävästi että ihan mielelläni sieltä lähtisin.



Siitä sitten takaisin sossutuille?

Lapsuus meni mielenvikaisen äidin "hoivissa", hän myös joi joka päivä kaljaa. Tämän seurauksena minulle kehittyi teininä rajatilapersoonallisuus, thanks a lot. Eli siis turvaton lapsuus.



* Koulukiusaus eskarista amikseen

* Juovat vanhemmat (isäkin aloitti myöh.)

* Ongelmien piilottelu niin hyvin ettei kukaan uskonut kertomaani sossussa

* Huostaanotto ei-juovaan mutta muuten täysin mielenvikaiseen perhekotiin

* Vastoinkäymisiä elämässä harvinaisen paljon

* Vanhempien traagiset kuolemat



Nämä ovat omalta osaltaan vaikuttaneet siihen kuinka minusta tuli ahdistunut,työkyvytön luuseri.

Olen katkera, sillä itsestäni riippumattomista syistä elämäni on monessakin mielessä pilalla- en välttämättä voi työskennellä koskaan kuin korkeintaan siivoojana, sillä aivoni eivät "riitä" enää mihinkään. Olen menossa ns. pääkuvaukseen lähiviikkoina, sillä muistini on 90-vuotiaan dementikon tasolla ja syyksi veikataan traumoja ym. :(

kotona oli alkoholismia, väkivallan uhkaa, itsemurhayrityksiä, sai olla varpaillaan ja pelätä. tunteita ei näytetty sanoin eikä myöskään ollut läheisyyttä. (ei juuri halattu tms)



suvussani on myös muilla masennusta ja ahdistusta, eli löytyy myös perinnöllisyystekijöitä.



koulussa minua kiusattiin. minun on vieläkin vaikea saada ystäviä.

on harvinaisen onnellinen lapsuus tasapainoisessa keskiluokkaisessa kodissa. Edelleen loistavat välit vanhempiin, sisaruksiin ja isovanhempiin. Ei niin mitään selittäävää tekijää sillä rintamalla.

mahtava ammatti, loistava mies ja ihanat lapset. Silti ajoin itseni burn outin kautta masennukseen . Terapian kautta olen oppinut, että suorittajatyyppiä, vaikka en siis mikään perfektionisti. Lapsuuskoti oli turvallinen, mutta kertaakaan en muista, että minua olisi kehuttu tai kiitetty mistään. Ehkä hellyyttäkin olisin halunnut enemmän. Nyt yritän omien lapsien

kanssa kiinnittää enemmän huomiota juuri noihin asioihin. Voi olla 10 oppilas, mutta jos se otetaan itsestäänselvyytenä, näköjään se jossain vaiheessa voi lyödä korville. Koulukiusattu en ollut ja muutama hyvä ystävä on aina ollut.

Ei mitään mainittavia isompia luurankoja kaapissakaan.



Siksi kyllä toisaalta ihmettelen miksi voin niin huonosti ja olen ahdistunut. Syytä en tiedä.

- toiseen vanhempaan huono suhde, toiseen lähes olematon

- koulukiusaamista

- vaikea parisuhde jossa henkistä väkivaltaa



Lisäksi toinen vanhemmista sairastaa myös masennusta ja molemmilla myös jonkinasteinen alkoholiongelma. Suvussa myös muuten paljon masennusta. Itse sairastan toistuvaa masennusta jossa keskivaikeita ja vaikeita jaksoja.

- vaikea parisuhde jossa henkistä väkivaltaa i]

En siis enää tässä suhteessa, mutta olin vuosia.

- dominoiva äiti

- vuosien koulukiusausta

- pessimismi (voi muuten olla lähtöisin lapsuuden kodista, koska lapsi oppii vanhempien ajattelutavan)

- yksi huono parisuhde

- suorittajaluonne

- mielenterveysongelmia suvussa



Lapsuus oli muuten hyvä. Ilman hyvää lapsuutta en tiedä missä olisin.



Ystäviä ei montaa ole, koska en luota ihmisiiin. Itsetunto on todella nollassa.

masennus- ja ahdistuneisuushäiriöriskin kanssa.

-koulukiusausta

-negatiivinen ajattelutapa

-suvussa mielenterveysongelmia

-alkoholismia lapsuuden kodissa

-samoin väkivaltaa

-perfektionismi

-kiltin tytön syndrooma

-ehkä hyväksikäyttöä, tästä on hyvin hatarat muistikuvat

Sillähän siitä pääsette.

-Hoitopaikka- ja koulukiusausta

-Vanhempien avioero, josta syytin itseäni (väärin, tiedän...)

-Alistava, rajoittava ja nöyryyttävä parisuhde



Nyt takana 6v lääkitystä ja 2½v terapiaa ja pikkuhiljaa alan toipua.