Arvosteletteko mielessänne ystävienne elämää, valintoja, arvoja paljonkin?

Mä olen samaa mieltä kuin joku muukin, ikä tässä tekee tehtävänsä. Ei ole niin kiire arvostella muita, kun on oppinut kantapään kautta, että hyvin erilaisilla tavoilla päästään hyvään

lopputulokseen.



Välillä tietysti ihmettelee, että itsellä ei olisi tullut mieleenkään tehdä jotain ratkaisua. Esim. muuttaa kolmen lapsen pienen lapsen kanssa kotiäidiksi pienelle paikkakunnalle, jossa ei tunne ketään ja työmatkat miehellä vähintään tunti suuntaansa. Mutta tyytyväisiltä vaikuttavat. Itse en olisi, mutta niinpä en tuohon elämäntilanteeseen hankkiudukaan.



Mulle tulee vain yksi perhe mieleen, jota arvostelen mielessäni. Lapset ovat kirjaimellisesti isovanhempien hoidossa, niin että selkeästi nukkuvat enemmän öitä isovanhempien kotona kuin omassa kodissaan. Lapset kutsuvat mummiansa äidiksi jne. Luulen, että lasten äidillä on joku sairaus, joka on ohjannut heidät tuohon tilanteeseen. Lapsilla sinänsä asiat ainakin minun näkökulmasta ok, heillä on selvästi rakastavat ja huolehtivat isovanhemmat.

jonkin verran. Viimeksi arvostelin sitä, kun he laittoivat 120-senttisen auton etupenkille istumaan pelkällä korokkeella.

Ja se on aivan normaalia.



Silloin on tosi kurjaa, jos toinen aikuinen tulee väliin sotkemaan. Haukkumaan lasta vauvaksi?

useimmiten en. Jos joku on jo alusta asti ollut onneton parisuhteessaan, niin sitä ihmettelen että miksi hän jatkaa siinä. Toinen mitä ihmettelen, on se että lapsi laitetaan pienenä hoitoon, vaikka äidin sydän siinä selvästi särkyy ja hän mieluummin hoitais itse. Vaikka syyksi sanotaan aina raha, niin mulla on käsitys, että useimmiten takana on miehen painostus. Nainen nyt voi muutaman kuukauden elää vähän niukemminkin lapsensa vuoksi. Mies ei kestä sitä, että kavereilla on korkeampi elintaso, joten muksu hoitoon ja nainen töihin, sehän on tasa-arvoa joidenkin mielestä.

asioissa märehtimään. Sen sijaan yleisellä tasolla tai jostain itse julkkikseksi tunkeneesta voikin jo enemmän kirjoitella ja ajatella!

Alan näin 30+ ikäisenä olla sen verran aikuinen että ymmärrän, etten voi omista lähtökohdistani arvostella toisten elämää, ratkaisuja, mieltymyksiä jne. Parikymppisenä olin vielä kärkäs arvostelemaan.



Niin kauan, kun toisten elämäntapa ei ole selvästi häiritsevää tai toisia vahingoittavaa, niin ei ole minun asiani puuttua.

itseäni, kun mietin liikaa jonkun kaverin - minun mielestäni - pöljää valintaa.



En ole kyllä niistä täällä palstalla avautunut. Mielessäni vain pähkäillyt.

jos hänen valintansa kovasti ihmetyttää. En siis haukkuen vaan ihan ystävällisesti kysymällä, miksi hän tekee niin. Sitten aiheesta voi keskustella ja kun saan tietää syyt, ymmärrän ehkä paremmin.



Minulta saa aivan vapaasti kysyä (ja on kysyttykin) minun valinnoistani. Juuri vähän aikaa sitten yksi kysyikin, miksemme ole avomieheni kanssa naimisissa ja toinen, että enkö pelkää, että poikani hampaat kärsii, kun yhä yöimetän (aika iso poika jo) ja yksi, että miksei lapseni käytä kypärää luistellessa. En todellakaan loukkaantunut, vaan selitin ja aloin miettiä, että ehkä hankin tytölle kypärän ja se yöimetys pitäisi tosiaan lopettaa:)

Jos ne ovat mielestäni perustellusti vääriä. Esim. 2v laitetaan autossa nenämenosuuntaan päin tai 3kk ikäiselle syötetään jo kiinteitä.

esim. sitä, että eräs tuttu meni töihin, kun lapsi oli 6kk ja toinen laittoi ekat lapset aina hoitoon 9kk iästä. En ole ihan suvaitsevainen alle 2-vuotiaan (saati sitten alle vuoden ikäisen!) hoitoon laittamiselle varsinkin, kun ei kummassakaan tapauksessa ollut minkäänlaisia taloudellisia ongelmia.



Toinen, mitä olen moittinut kovastikin mielessäni on se, että kaveri miehensä kanssa jakelee lapsille luunappeja :(

mutta lapsenkasvatukseen liittyvissä asioissa en märehdi muiden touhuja. Jos vievät virikehoitoon lapsensa ajattelen, että heidän oma asiansa, itse kantavat vastuun. Omieni kanssa haluan tiiviin tiimi "jengin". Jokaisen oma valinta. Parisuhdeasioita voin joskus miettiä, miksi jatkavat huonoa liittoa tai miksi nainen on miehensä tossun alla.

esim. vanhempia, jotka juovat alkoholia todella paljon..

Muuten en juurikaan uhraa ajatuksia muiden elämänvalinnoille..

tuttavia paljon enemmän. Ketään oikeasti tuntemaani ihmistä en kuitenkaan lähellekään niin paljon kuin osaa av:n friikeistä.

Mutta olen huomannut, että riippuu niin paljon siitä, olenko "samalla tasolla" ystäväni kanssa vai en. Samantasoisia kadehtii eniten, valitettavasti...



Esimerkiksi eräs ystäväni sai lapsia jo nuorena - helppo olla iloinen hänen puolestaan kun on ihanat lapset. Mutta nyt eräs ystäväni on kertonut yrittävänsä vauvaa ja tekisi niin mieli päästä kertomaan hänelle nopeammin, että meille syntyy esikoinen eikä heille! Typerää, tiedän. Meilläkin siis vauvan yritys päällä...



Samoin olen joskus miettinyt nuoresta asti yhdessä olleita pariskuntia, että näinköhän liitto kestää kun ei ole mitään kokemuksia muista kummallakaan. Ja tiedän että tämäkin johtuu vain siitä että löysin oman kumppanini kolmekymppisenä. Siksi tämä "vapaa nuoruus ja paljon kokemuksia ja sitten vasta sitoudutaan" tuntuu oikealta, vaikka onhan siinäkin paljon hyviä puolia että on ollut nuoresta asti saman kanssa.

nro 4.



Aikas samoilla linjoilla mennään.



T. hieman alle 30 vee

Olen itsekin miettinyt miksi. Jotenkin ongelma minulla on että ajattelen lasten olevan itse syyttömiä siihen miten heitä kohdellaan ja eivät voi samalla lailla vaikuttaa omaan elämäänsä. Siis todellakin ihmettelen useiden ystävien toimimista lastensa kanssa. Kuitenkaan eivät ole sitä tasoa asioita että olisi kyseessä lapsen laiminlyönti (no jokunen tukistaja kyllä on ja se on nykyään lain vastaista).



Sitä vastoin aikuisten keskeisistä asioista en välitä. Minulle on ihan sama muiden parisuhteet, lasten lukumäärät ja uskonnot yms. Ainoastaan jos ystävä itse valittaa asioista, eikä tee ikinä mitään niiden eteen, niin en jaksa iäisyyttä toimia "Leelian lepotuolina".



Mietin miksi olen niin kärkäs tuossa lasten kanssa toiminnassa. Olen päätynyt siihen että oma lapsuuten alkuun päällepäin hyvässä perheessä (tosin myöhemmin tuli vielä isompia ongelmia, mutta tuskin ne näkyivät niin kenelläkään eikä ketään kiinnostanut minun vointini) oli niin huono, että olen edelleen todella herkkä näissä lapsiin vaikuttavissa asioissa. Aikuisten maailma rationaalisine ajatuksineen ja aikuisten valitsemien vaihtoehtojen mukaan ei välttämättä ole aina lapselle se mitä lapsi tarvitsee. Ja jokaisen lapsen pitäisi saada hyvä lapsuus, josta ponnistaa.

Itse asiassa vähän liiankin kanssa - häiritsee välillä itseäni, kun mietin liikaa jonkun kaverin - minun mielestäni - pöljää valintaa.

En ole kyllä niistä täällä palstalla avautunut. Mielessäni vain pähkäillyt.

Mä en sano päin naamaa, en vain ole sellainen ihminen. Pitäisi jättää toisten asiat vähemmälle murehtimiselle, ja oon oikeastaan jo jättänytkin.

Eräs ystäväni on tosi hyvä äiti, mutta muutamaa juttua ihmettelin kyllä silloin, kun hänen lapsensa oli vauva, esim. sitä, että vauvalle ei aluksi ollut autossa turvaistuinta (ei kai kuitenkaan matkustanut siinä kovin usein), ja sitten kun istuin oli, vauva istui siinä kasvot menosuuntaan. Tämä ystäväni on älykäs ja yliopistossa opiskellut, mutta silti teki näin! Tätä asiaa en voinut ymmärtää, enkä ymmärrä vieläkään.

Toinen on yhden ystäväni törkeä uskottomuus. En ole itsekään viaton pulmunen, mutta tekee oikeasti pahaa ystäväni miehen takia, kun hän toimii niin törkeästi. Tosin on siitä asiasta puhuttukin hänen kanssaan ja syistä siihen.



Toinen asia on se, kuinka huonosti toinen ystäväni kohtelee miestään. Ei petä, mutta alistaa ja haukkuu todella törkeästi. Mies on aivan ääliö idiootti ystäväni mukaan. Haukkuu miestä vaikka olisi vieraita paikalla ja vaikka missä seurassa. Myös lapset saavat osansa ja kukaan muu kuin ystäväni ei osaa mitään.

Tästä en ole uskaltanu sanoa, mutta siitä täydellisyyden tavoittelusta olen yrittänyt puhua, ettei kaiken tarvitse olla niin täydellistä. Ei kannata vaatia itseltään ja muilta niin paljon, että hermot on niin kireällä.

esim se että toiset tuntuvat lahjovan lapsiaan leluilla..

ja se että annetaan lapselle periksi, annetaan esim. kymmenen vuotiaann käyttäytyä kuin viisi vuotiaan.. tällöin olen kyllä sanonut lapselle itselleen suoraan että hän on kuin vauva.

muuten en arvostele ap:n luettelemis uskontoa tms parisuhde asioita..

Mulla on ystävinä monenlaisia ihmisiä ja heillä monenlaisia tapoja elää. Yhtä tuttua olen arvostellut ja paheksunut todella paljon, mutta tässä oli kyseessä lastensuojelutapaus. Normaalielämää, jossa ketään ei merkittävästi vahingoiteta, en lähde arvostelemaan.