Lasten järkkäämät einiinkivat yllätykset :o/
Minkälaisia ikäviä ylläreitä teidän lapsukaiset on järkänny silloin kun hetkeksi valvonta on herpaantunut? Mitä kaikkee ne keksiikään!?
Meidän likka 1v 8kk oli tänä aamuna lääppinyt siskonsa huulirasvatuubin kokonaan tukkaansa ja naamaansa :O Äiti oli vähä väsyny ja lepäili sängyssä vielä, kun toinen oli jo touhua täynnä :D
Kommentit (121)
Tässä herran älynväläyksiä:
-2 vuotiaana pojat oli mummilassa, kun itse kävin neuvolassa ja asioilla. Mummi oli unohtanut permanent tussin keittiön pöydälle (oli piirtämässä kaavoja, kun mentiin). Noh esikoiselle oli tullut kakkahätä ja kun mummi oli pyyhkimässä pyllyä, kuopus oli ottanut tuon tussin ja ehtinyt siinä muutamassa minuutissa värittää sekä jääkaapin oveen että tiskikoneen oveen "kukkia" JA piirtää itselleen viikset ja poskiin "kukat", samoin hiuksissa oli sitä tussia ja käsissä..
Ei siinä mitään, mutta seuraavana päivänä olisi ollut kerhokuvaus.. Päätettiin sitten, että viedään pojat ihan valokuvaamoon, kun kuopus on ihmisen näköinen.
-Toisen kerran tuo välkky keksi 4 vuotiaana, että leikitään pikkuveljen kanssa inkkareita, kun isoveli on eskarissa. Itse lepäilin sohvalla ja luulin, että pojat leikkivät junaradalla eteisessä, kun kuulin poikien juttelevan.
Noh, 4v oli sitten reippaana poikana etsinyt veikan huoneesta sormiväripurkit ja kumpikin poika oli riisunut itsensä ilkosen alasti ja 4v oli sitten koristellut kummatkin pojat päästä varpaisiin punaisen, sinisen, vihreän, keltaisen, oranssin ja lilan sävyillä.. Ja tulivat sitten ylpeinä esittelemään aikaan saannostaan. Tämä tapahtui pari kuukautta sitten.
-Pari viikkoa sitten herra päätti ilahduttaa minua ja tehdä kakun. Poika oli herännyt jo klo 6.00 (herää yleensä klo 8.30-9.00) eikä ollut herättänyt ketään. Olin ensin lukenut ja leikkinyt Legoilla ja saanut sitten sen kuningas ideansa. Hän oli ottanut kaapeista ties kuinka monta kippoa ja kuppia. Jauhoja löytyi pitkin lattioita, myös toinen kissa oli saanut jauhokuorutuksen. Lattialta löytyi ties kuinka monta munaa (ja toinen kissa oli saanut myös munakuorutuksen). Lattialta löytyi myös maitoa ja piimää. Kulhoihinkin oli kyllä mennyt noita.
Mies sitten heräsi klo 7.30 töihin ja löysi sotkun ja poika esitteli ylpeänä aikaan saannostaan.. Oli läntännyt sen sekasotkun lautaselle ja hänen mielestään se oli hieno kakku!
-Viime viikolla herra keksi, että pikkuveli (ikää herralla on 1,5kk) tarvitsee uutta väriä tukkaansa ja oli jo värittämässä vauvan päätä mustaksi (vauvalla on pari hassua haiventa päässä). Mies oli tuolloin juuri 2v:n kanssa vessassa kakalla.
Kyllähän tuo eskari ja 2v:kin keksivät kaikkea, mutta tuo 4v huoh.
Tähän mennessä ainakin
-kaksospojat ovat värittäneet makuuhuoneen kakalla, kynsilakalla ja perusvoiteella (eri kerrat)
-keittiön lattialle kaadettu ruokaöljyä
-puolen talonmitan verran tultu näyttämään äidille rikkoontunutta ketsuppipulloa
-tehty nuotio leikkimökkiin (tuli vaan lattiaan musta läikkä)
-leikattu pikkuveljen hiukset
-kiipeiltu tila-autossa kuraisissa kengissä, siis penkeillä..
-sormiväreillä maalattu itsensä vihreäksi
-kaadettu hyllykkö leikkihuoneesta
-kolautettu vasaralla vasta tapetoituun huoneeseen joka seinälle merkit
-nykitty tapetteja seiniltä
-uusi polkupyörä "tuunattu" puolessa tunnissa karmeaksi romuksi
Äidin pikku enkelit ovat oikein kilttejä, tosin vaan aika oma-aloitteisia ja tekevät samaa mitä aikuisetkin perässä :) Vaahteramäen Eemelin sielunkumppaneita kaikki..
.. ei käyty sitten muutamaan kuukauteen uimahallissa.
Näitä lukiessa saa nauraa vedet silmissä. Toisaalta pistää miettimään kannattaako niitä lapsia hankkia :D Ei vaiskaan...
Kiitos pitkästä aikaa parhaasta :)
-Tapetin repiminen on tuttu juttu. Ja se nimen omaan alkoi siitä että se reuna oli vähän huonosti ja sitä sitten revittiin pikkuhiljaa lisää.
-Sisko huijasi äitiä niin että kun äiti kysyi minulta että montako perunaa syön, vastasi sisko vaikkapa seitsemän ja äitihän sitten laittoi seitsemän perunaa.
-Siskoni myös laittoi omat ruoan tähteet minun lautaselle kun ei jaksanut syödä enempää.
-Minä taa syötin ruokapöydässä meidän koiraamme. Pitihän sitä nyt kaverillekin antaa jotain. =D
-Minä ja serkkuni tuhosimme äitini käsirasva purkin. Muistan vielä sanoneeni että tästä tulee tosi pehmeät kädet. xD
-tulviva oja (erittäin mutainen) oli tooooosi hyvä leikkipaikka.
miltei kauhulla tässä odottaa että mitä tuo lapsonen sitten keksii. =D
ollut äitini kanssa kyläilemässä perheessä jossa oli melkein vastasyntynyt vauva,tarkkaa ikääni en tiedä mutta olin kuitenkin alle 3-vuoden vanha.Olin sitten äitini ja ystävättärensä suureksi kauhuksi ilmestynyt yhtäkkiä keittiöön tämä vastasyntynyt sylissäni.Molemmat hirveän rauhallisesti pyrkivät ottamaan vauvan äkkiä pois etten vaan tiputa sitä.Olin kuulemma sitten selitelly että kun vauva oli siihen sängylle jätetty.Onni oli että olin jostain kumman syystä onnistunut kannattelemaan vauvan niskaa...
mutta enoni oli ollut n. 2-vuotias, kun tuttavapariskunta samanikäisen tytön kanssa oli ollut kylässä. Kun olivat olleet lähdössä, enoni oli heittänyt ison kiven keskelle tytön otsaa. Pappani oli ollut hirveän pahoillaan ja häpeissään ja kysynyt enoltani, että mitäs nyt sanotaan. Enoni oli hyvin tyytyväisenä itseensä todennut, että "osui!" :)
jotain leikkiä. Pojat hyppi katolla niin että sisäkaton muovikangas tuli alas. Mulle tuli kesken kaiken kakkahätä mutta malttanut mennä vessaan, joten hain potan ja etupenkillä istuen päkistelin kakan pottaan. Käsittääkseni siitä ei seurannut sen enempää sotkua :).
kanssa tupakoinnin vastaisia. Olimme ala-asteikäisinä survoneet äitimme tupakoihin suurella vaivalla papatteja. Niin, ettei niitä huomannut äkkivilkaisulla. Bingossa äiti sitten sytytti tupakan ja komeasti pamahti. Tykkäsi kovasti, kun huomasi, että joka tupakka oli paranneltua mallia.
kanssa tupakoinnin vastaisia. Olimme ala-asteikäisinä survoneet äitimme tupakoihin suurella vaivalla papatteja. Niin, ettei niitä huomannut äkkivilkaisulla. Bingossa äiti sitten sytytti tupakan ja komeasti pamahti. Tykkäsi kovasti, kun huomasi, että joka tupakka oli paranneltua mallia.
Vaikkei hän Bingossa käykkään.
meinas mennä lapsen 1-v sisaruskuvat ja samassa perhepotrettikuvat pilalle kun isompi tyttö oli katsomassa kun laitoin naamaani. Meikkasin kylppärissä, en kovin usein meikkaa joten tyttöä kovasti kiinnosti. Menin vähän ajan päästä katsomaan mitä hän huoneessaan oikein duunailee, niin oli vetässyt huuliin punaista muumitussia. Apua, ja valokuvaan oltiin menossa!?!?!? Äkkiä pestiin ja saatiin onneksi jynssättyä pahimmat pois!
2v neiti repi yläkerran tapetteja. No, kissathan oli jo homman alottaneet...
Syötti 6kk pikkusiskolle kiviä
- Olen siskoni kanssa noin 2-3-vuotiaina leikkinyt mollamaijojen kanssa ja lauloimme hartaasti Karhunpoika sairastaa. Äitikin jopa tajusi, että mollamaijat taitavat nyt olla sairaina. Kun tuli katsomaan, olimme levittäneet nuhaan tarkoitettua voimakasta lääkettä (siihen aikaan oli sellaista tahmeaa nenän alle laitettavaa voimakastuoksuista Vicksin lääkettä) mollamaijoihin aivan kaikkialle. Pesuun nuket sitten joutuivat.
- Omat tyttöni levittivät aurinkorasvapullon kaikkialle huoneeseensa sekä hiuksiinsa, kun valmistin keittiössä ruokaa. Kyllä oli kunnon sotku!
- Nuorimmaiseni on ehtiväistä sorttia, vähän sellainen Eemeli-henkinen kaveri, ja häntä tuleekin vahdittua vähän koko ajan. Kaupassa hävisi sekunniksi silmistä, kun oli 1,5-vuotias ja eikö ollut jostain löytänyt lasisen pullon (alkoholitonta viiniä), jota kantoi innoissaan ja huuteli, että ostetaan tämä. Minä yritin nopeasti huudella, että pysy paikalla, äiti ottaa sen ja juuri kun käteni oli sentin päässä pullosta, tiputti sen alas...
Mummuni oli keittänyt puuroa ja soppaa hellalla ja mennyt käväisemään toisessa huoneessa kun enoni ja tätini olivat leikkineet keittiössä ja tätini oli ollut ilman vaippaa. 5 v enoni oli sitten nostanut paljaspyllyisen tätini kuumalle hellalle istumaan.. Kipeät palohaavathan siitä tuli ja mummu salamana keittiöön..:O
6v veljeni oli juuri oppinut kirjoittamaan ja vessanpytyllä istuessaan otti taskusta kynän ja kirjoitti vessan tapettiin "Vi**n homo!" Oli kuulemma isot pojat koulussa opettanu! :D Ehti meillä useammat vieraat käydä ennenkuin äiti ja iskä ehtivät tapetointihommiin! :D
...esikoinen maalasi värillisellä kosteusvoiteella ja huulipunalla vessan seinät smalla, kun istui potalla. Äiti muisti kyllä sen jälkeen laittaa meikkipussin yläkaappiin. Paitsi sitten, kun kuopus oli reilu yksivuotias. Poika oli löytänyt tod. näköisesti lattialle pudonneen vedenkestävän ripsivärin. Muutamassa minuutissa ripsivärillä oli maalattu eteisen ja olohuoneen vaaleisiin tapetteihin kunnon graffitit. Onneksi tapetit kestivät ripsivärin poistoaineella ja kunnon vesipesun...
Esikoinen auttoi omatoimisesti isää autonpesussa. Tuli kiva lopputulos tuosta kuorinnasta, kun käytti porrasharjaa omaa hiekkaämpäriä ja kuravettä...
Kuopus on meillä tosi vilkas ja häntä on aina joutunut pitämään silmällä tosi tarkasti. Alle kaksi vuotiaana mummolassa oli niin monta aikuista, että lopulta kaikki luulivat kait jonkuin muun vahtivan pojua. Niinpä kohta kuului katon reunalta iloisesti "täällä ollaan!" Tuli isällekin kerrankin tosi kiire! Poika oli päässyt jotenkin kiskomaan itsensä tikapuille, vaikka alimainen puola on korkealla.
Samainen kuopus on myös leikannut itse tukkansa (keskelle päätä iso tyhjä kohta) ja samalla tuli päiväkodissa paranneltua kahden kaverinkin kampaus. Pojat olivat löytäneet askartelusakset ja ottaneet ne salaa mukaan majaleikkiin...
Niin ja kerran oli kiva tilataideteos, kun vanhempi poika oli potalla istuessaan (jostain syystä se on luova hetki hänelle) kastanut vessapaperia pönttöön, muovaillut paperista palloja ja heitellyt ne vessan kattoon. Huomasin ne vasta seuraavana päivänä, kun no olivat kuivuneet jo kattoon kiinni.
Kaksostytöt pesivät hiuksensa vessapöntössä silläaikaa kun iskä otti päikkärit sohvalla.
Isosisko laittoi vähän hajuvettä kaatoi vain koko pullon omaan ja pikkusiskojen paitojen kauluksesta alas. Ihan kamala tuoksut jotka ei meinannut lähteä suikussakaan pois ja vaatteet haisi vielä pesun kin jälkeen.
Äiti ei antanut neidille kanamunaa kun pyysi, illalla sitten löytyi ylläri tyynyn alta kun yöpuku oli ihan märkä, oli ottanut salaa ja piilottanut tyynynsä alle.
Poika 4v väritti omansa ja 2v pikkuveljen pippelin mustaksi vedenkestävällä tussilla... .. ei käyty sitten muutamaan kuukauteen uimahallissa.
Meillä esikoinen piirsi kauniin kuvan vessan lattiakaakeliin huultenrajauskynällä. Harmi kun sattui kulkuväylälle, olisin ehkä muuten jättänyt näkyville. Kulkuväylältä oli pakko pestä pois, suttuseksihan se olisi muutenkin mennyt.