Järkky toi hääohjelma

ja nyt niillä 4 lasta ja äiti on päälle 30v.

Onnellisesti on saman miehen kanssa ollut yli 10v.

Ei ne kaikki liitot hajoa.

Oli elänyt hyvin vahdittua lapsuutta ja nuoruutta. Sitten pääsi tansseihin ja siellä tapasi miehen, jonka kanssa meni naimisiin. Oli 17-vuotias. Esikoinen syntyi 9,5kk päästä!

Toinen 14 vuoden kuluttua. Yhdessä ovat edelleen. Avioliittoa takana lähes 40 vuotta.

Minun ja mieheni suhteen alkuaikana oltiin varmaan lähes samanlaisia. Pari kuukautta yhdessä ja mentiin kihloihin. Vajaa vuoden yhdessäolon jälkeen esikoinen ilmoitti tulostaan. Reilu vuosi oltiin oltu yhdessä ja mentiin naimisiin. Häät kyllä järjestettiin itse ja omasta pussista. Olisi siinä apuakin enemmän saanut äidit ja muut antaa. Olin silloin 20 ja mieheni huomattavasti minua vanhempi ja langat pysyivät paremmin minun kuin hänen hyppysissään siinä tilanteessa, vaikka hoidin pientä vauvaa samalla. Nyt olen 22 enkä ole tuntenut itseäni liian nuoreksi missään vaiheessa sitoutumaan. Ja voin kertoa, että olen itse osittain samanlainen unohtelia. Olen kassini jättänyt useampaan kertaan erinäisiin paikkoihin. Puhelin unohtuu kyläpaikkaan usein ja sitä saakin palailla hakemaan. Unohdan tehdä joskus lupailemiani asioita. Kaikessa tohinassa ja hääräilyssä voi entistä enemmän ajatukset mennä sekaisin. Eikä se ikä aina katso sitä, että ei olla kypsiä tekemään joitain asioita. Toiset eivät tunnu olevan koskaan kypsiä menemään naimisiin, vaikka ikää olisikin paljon. On pareja jotka menevät naimisiin vanhemmalla iällä ja eroavat silti. Tai niitä jotka ovat olleet naimisissa iät ja ajat ja lopulta toinen löytääkin uuden elämänsä rakkauden, ja ero tulee. Ja niitä jotka ovat kuolemaansa asti yhdessä. Meitä on moneen junaan ja moni jää vielä asemallekin.

...ei kyllä ole mikään kovin pitkä aika vielä eikä siinä ajassa vielä ehdi paljoakaan mullistavaa muutosta tapahtua...

minä kritisoin vaan se että kun ollaan rakkauden vaaleanpunaisten hattaroiden pehmeydessä ei välttämättä muiteta että avioliittoon kuuluu myös valtavasti vastuuta, vakavia asioita, paljon haastetta, työtä sekä suuria arvomaailman asioita.



Ällöt rakastavaiset saattavat toki muistaa nämä ja pärjätä avioliiton arkistumisen vaiheessa... mutta kyllä moni menee rakkaudesta hulluksi ja odottaa että homma itsestään säilyy samanlaisena ja sitte 5v kuluttua huomataan ettei kaikki mennytkään niin vaivattomasti... ja sitä himoa ja huumaa jäädään kaipaamaan eikä tajuta etsiä sitä uudelleen omasta aviopuolisosta tai pitää yllä jo ylipäätään...

varma merkki rakkaudesta...



Jengi varmaan ajattelee meistä että ollaan onneton pariskunta kun ei nuolla ja kyhnätä toisten nähden. Me ollaan 8v jälkeenkin hulluna toisiimme mutta ei tehdä siitä muille numeroa vaan kuhertelemme omassa rauhassa. Jokainen toki tyylillään mutta mun mielestä on epäkunnioittavaa toisten seurassa tuollainen liika nuohous.

ainakin melkeen.se mitään viikkoja kest. meil kesti päivän periaatteessa. Pe iltapäivällä soitettiin maistraattiin.maanantaina klo 14 vihittiin

morsian oli kuin pikkulapsi. JA sulhasta suututti kun joutui jotain tekemään eli tyhjentämään auton peräkärryn.

Miksi vanhemmat järjestää tuollaisten puolesta mitään? Meneekö heillä koko elämä siihen että joku muu tulee tekemään ikävät ja vaikeat asiat?

Kunhan vaan tramppiksella hypellään.

He ovat nuoria ja vastuuttomia mutta sopivat toisilleen erityisen hyvin. Ja siperia opettaa vastuuseen ja elämään... Ovathan he vielä nuoria ja aikaa oppia.

uusinta

t. porilainen

Morsian selitti niin rakastuneen oloisena sulhasestaan kun " sillä on ollu ainakin 5 tyttökaveria ja ainakin sataa se on pussannu". Jotenkin kuulostaa ihan 10 vuotiaan höpinöiltä.

Kyllä on eroa 19 vuotiaassa ja 19 vuotiaassa!

siellä tytön kotona:) Olivat sen oloisia, että mitähän tästä oikein tuleekaan;-)

19-vuotiaiksi. Joo ei haittaa tatuointi, en tule tekemään asiakaspalvelutyötä...Hohhoijaa, mitä sitä elämästä tietää 19-vuotiaana. Tuohon vielä pari rakkauslasta ja parin vuoden päästä erotaan. Tyttö varsinkin vaikutti aivan keskenkasvuiselta.

Rakastuneita olivat juu... ällöttävyyteen saakka. En ole koskaan voinut sietää tollaista ylitakertuvaa joka paikassa imuttelua ja kyhnäämistä :P



Mutta siis... Luulen että nuorilla tulee olemaan tosi suuri ongelma silloin kun rakkaus tasaantuu arjeksi... Toivottavasti osaavat pitää silloinkin yhtä ja jatkuvasti jaksavat panostaa suhteeseensa. Ja toivottavasti ne arvot, elämän tavoitteet yms. sattuvat yksiin.

Ei nimittäin suhde pelkällä pussailulla ja silmiin tuijotuksella kasassa koko elämää pysy. JA kyllä nyt tuossa iässä pitäis jo ottaa jämäkästi asiakseen itsenäistyä ja kypsyä huolehtimaan tulevaisuudestaan...

oltiin juuri tuon ikäisiä. ollaan edelleen yhdessä, mutta naimisiin ei olla vielä ehditty..

äijä veti lonkkaa millon missäkin oli pitkällään, lattiallakin.

Ensin on tehtävä avioliiton esteidentutkinta ja se kestää viikon.

ja 3kk:n seurustelun jälkeen menivät naimisiin..ihan tuosta vaan olivat saanu kaupungilla idean että mennään naimisiin.. Olivat sit suoraan kävelleet maistraattiin..

Ensin on tehtävä avioliiton esteidentutkinta ja se kestää viikon.

ja 3kk:n seurustelun jälkeen menivät naimisiin..ihan tuosta vaan olivat saanu kaupungilla idean että mennään naimisiin.. Olivat sit suoraan kävelleet maistraattiin..

ja saivat sit vihkiajan viikon päähän.

Ihan samanlainen "ällö" ja vastuuton pari olimme nuorina teineinä! Mummelit tulivat aukomaan päätään kaupungilla ja vanhemmat yrittivät saada meitä erilleen jotta koulu sujuisi paremmin. Vaan ei ;).



Nykyään meillä on yksi pieni lapsi ja elämässä on myös riitelyä ja joskus jopa tappelua. Ei kuitenkaan tulisi mieleenkään erota, elämä on parasta näin :).



Antakaa nuoren parin olla. Miksi aikuisten ihmisten pitää "ällötellä" muiden tekemisiä, varsinkin nuorempien?? Syytätte että morsiamen äiti teki kaiken mutta eikö sekin ole jo melkein perinne että aikuisen hääparin vanhemmat kustantavat 90% touhusta? ;) Miettikääs.

Vaikka niiden iholle katsominen ärsyttikin. Ärsytti varmaan juuri siksi, että sitä ihanuutta ei meillä enää ole.



Minä ainakin rakastuin palavasti nykyiseen mieheeni ja lasteni isään. No tuosta on jo aikaa reilu 10 vuotta, mutta silti joskus mietin, että mihin oikein rakastuin tai näinkö miehessä jotakin, mitä ei oikeasti ollut olemassakaan.



Minusta myös kauhean nuoria ja jotenkin järkyttävän saamattomia ja tottuneet siihen, että joku hoitaa kaiken heidän puolestaan.



Tuntui myös, että kaikki pitit tehdä jotenkin erilailla ihan vain protestiksi. Ikinä en ottaisi tatuoitua sormusta puhumattakaan tuollaista kämmenselkän asti ulottuvaa tatuointia. Mites sille sitten tehdän, jos liitto ei kestäkään.