Osaatko itkeä? Miksi ja milloin itket / itkit?
Minä en osaa itkeä, vaikka kaikki on niin kamalaa, että haluaisin osata itkeä. Olen kuin krampissa kaikesta sen sijaan. Uskon, että itkeminen helpottaisi.
Kommentit (6)
Itken ilosta, surusta, suuttumuksesta, häpeästä, rakkaudesta, onnesta...
Viikon sisällä olen itkenyt ainakin onnesta (pitkäaikainen unelmani toteutui) ja pettymyksestä (sain kalliin lahjan joka osoitti, että antaja tuntee minut käsittämättömän huonosti, vaikka on asunut kanssani 12 vuotta).
Joskus itku tulee liiankin herkästi. Joskus taas se ei tule, vaikka on tosi paha olla.
Esim. kun kävin lopettamassa vanhan rakkaan koirani. En itkenyt yhtään. Kun tulin ulos eläinlääkäristä ja olisi ollut mahdollisuus rauhassa itkeä, niin itku ei vaan tullut oli vaan tyhjä olo.
Nuorempana häpesin itkemistaipumustani, mutta iän myötä olen oppinut hyväksymään itseni paremmin. Olen muutenkin vahva tunteissani.
Viimeksi itkeä tirautin pari kyyneltä, kun yritin selittää miehelle, miksi minusta tuntui, ettei hän arvosta minun ponnistuksiani perheen eteen. Itku tulee helposti jos minun pitää puhua tunteistani.
Viikoittain ainakin. Useimmiten itsen jonkinlaisesta liikutuksesta. Tänään itkin elämäni ekan positiivisen raskaustestin takia.
Nyt on itkettänyt jo pari viikkoa erään läheisen kuolema ja siitä seurannut ikävä!
Itken myös helposti kun kuuntelen jotain musiikkikappaletta tai katson jotain tv ohjelmaa/elokuvaa.