***MAALISMASSUT TAMMIKUU***
Kommentit (60)
Tänään olen ollutkin ihan super-reipas, vaikka aamusta väsytti kovasti. Kun sain ihteni hereille, niin lähdin kaupungille ostamaan tarpeita "isyyspakkaukseen". Siihen sainkin jo vauvan osuuden ostettua. Enää puuttuu kaikki ne huumorijutut isille. Sisuja kyllä jo ostin. =D
Netistä otin selvää myös meijän paikkakunnalla toimivista vertaistukiryhmistä ja tänään meninkin kysymään perhekahvilasta, että ottasko ne minut mukaan jo ennen vauvan syntymää. =) Meninkin sitten sinne imetystukiryhmään samalla kertaa ja vaikkei meitä montaa mammaa mukana ollutkaan niin kiva oli päästä vähän edes luomaan sosiaalisia suhteita samassa elämäntilanteessa olevien kanssa. =)
Huomenna varmaan jatkuu samat hommelit... Lähden metsästämään loppuja tarpeita pakkaukseen ja samalla käyn tutustumassa toiseenkin ryhmään, joka on suunnattu 0-6kk:n ikäisille vauvoille ja näiden perheille. =) Oikeastaan ajattelin mennä kuuntelemaan päivän teemaa pelkästään, mutta tiijä vaikka innostuisi siellä käymään ihan viikottain. On sitten ehkä helpompi mennä mukaan vauvankin kanssa, kun on tutturyhmä. =)
Jaksuja supistelijoille! Onhan nuita minullakin ollu jonkun asteisia, varsinkin saunassa käydessä. Harmillista, kun saunominen kuuluu niihin minun lempparijuttuihin... =/
Tässä kun alkaa olla isyyspakkaus valmis, niin aloin miettiä tulevalle isosiskollekin pakkausta... Ei vaan meinaa millään saada ajatusta, että mitä siihen kaikkea kannattaa laittaa. Tyttö on kuitenkin jo 8-vuotias, että varmasti auttamaankin tahtoo.
Nyt varmaan ens yö meneekin valvoessa, kun miettii pakkauksen sisältöä. =D
Heippa taas kaikille! Kiva nähdä että tämä sivusto vilkastuu :)
Minulla sitten tiistainan likehälytystä pukkas, en ollu tuntenut vauvan liikkeitä edellisen illan ja yön aikana ja lisäksi jatkuvaa kovaa kipua alavatsalla. Äitipolillehan sitä mentiin. Mieslääkäri siinä kandin kanssa otti munut vastaan ja rupesivat ultraamaan. Ensimmäinen kommentti lääkäriltä ääneen oli, että ei täällä mitään hengitysliikkeitä näy....Minä siinä sitten parahdan itkuun ja huudan että MITÄÄÄÄÄ??? Noh lääkäri sitten vaan rauhallisesti sanoo, että odotahan vähän,ei kun nyt näkyy. Siis luoja!!!!Miten tollasta voi lääkäri päästää suustaan!! HUH HUH! Noh sitten lopulta vauvalla oli kaikki hyvin, painoa 2060 gr, joten keskikäyrällä edelleen mennään. Kovasti on jo pää painunu lähtöasemiin. Lapsivettä oli aika niukasti joten menen 2 vk:n päästä kontrolliin. Kyllä säikäytti tuo käynti.
Nyt sitten kipu muuttunu jaksottaiseksi, eli supistelee edelleen ja eilen nousi kuumetta. Kaikki kuulemma hyvin jos vauva vaan liikkuu. Kyllä kieltämättä olo on huolestunut kun odottaa liikkeitä. Noh ehkä tämä tästä lepäillen helpottaa!
Nunu 32+6
Suuri myötätuntohalaus Nunulle!Kamala tilanne, ja erittäin kömpelö lääkäri. Mun temperamentilla olis varmaan lääkäri saanut hirveet haukut päälle säikyttelystä.Tuohan oli selkeesti moka, päästi suustaan ajatuspuhetta erittäin herkässä tilanteessa.
Nyt toivon kovasti että sulla ja vauvalla kaikki on hyvin ja liikkeet tuntuu. Ettei tarvitse olla jatkuvasti huolissaan. Tsemppiä tsemppiä!!!
Sannaleinen, tuo sun ajatus isosisko-pakkauksesta on kiva, ajattelin ryöstää sen! Meillä kun kaksi innokasta vauvanhoitajaa on myös ennestään.Mitä sinne pakettiin sitten valikoitui, uteloitsen?
Berenike 32+4
Nunulle kyllä kaikki sympatia! Todella säikäyttävää tuommoiset puheet. Raskaana ollessa on muutenkin niin herkillä, saatikka sitten kun pääsee tuollaista lääkärin suusta! =( Toivottavasti vauva vilkastuu taas loppuakohden enemmän, niin ei tarvihe olla huolissaan.
Tänään oli tarkotus käydä kaupoilla kiertelemässä ja saamassa ideoita sitä siskopakkausta varten, mutta sattuipa niin somasti, että rauhassa istuin perhekahvilassa ja huomasin kellon olevan niin paljon, että tyttö pääsee koulusta. Meni muutama minuutti, ennen kuin aloin muistella aamua. Tytön kännykkä jäi eteisen penkille. Tytön sanat: "en ota tänään kouluun mitään mukaan", tarkoittaen juuri kännykkää JA AVAIMIA! Tulipa mammalle kiirus kotiin... Ovella odottelikin itkeneen, mutta huojentuneen näköinen tyttö, joka juoksi suoraan halaamaan, kun kurvasin pihaan. (Ja olisi kyllä poliisi sakottanut, jos olisi huomannut minut liikenteessä...) Onneksi ei tyttö ollut kun n.10 minuuttia ulkona pakkasessa. Sitä kun taas mittari näyttää päälle 20 astetta... =(
Ensi viikolla taidan jatkaa tuon siskopakkauksen miettimistä, kun viikonlopuksi lähdemme koko porukalla vielä käymään sukulaisten luona. Tällä hetkellä ideoita pakkaukseen on:
- Korvatulpat
- T-paita "Isosisko"-painatuksella
- Vauvalle body esim. "Siskon kulta"-painatuksella
- Kunniakirja/ruusuke isosiskoksi tulon johdosta
- Kuulokkeet stereoihin + lempimusiikkia
- Apulaispaketti vaipan vaihtoon (sisällys vielä epäselvä.. Vaippa? Pyykkkipoika?)
- Lastenlaulukirja, josta voi laulaa/soittaa vauvalle
- Satukirja, josta voi lukea vauvalle
- Vauvan tulosta kertova kirja...?
- Tietysti jotain karkkia ja omaa viihdykettä...
On vielä vaillinainen tuo lista. Jotenkin tuntuu, ettei löydä siihen niin helposti sitä "punaista lankaa" niinkuin isän kohdalla jo tiesi, mitkä asiat sitä pelottaa vauvan tulossa ja mihin itse tahtoo sitten apua vauvan hoidossa.
Tämmöstä tällä kertaa... Uusioperheen arkea! =)
Joka on paljon pienempi kuin Sannaleinen isosisko olen suunnitellut vauvanuken ostamista. Ajattelin, että poika saisi sen sitten sairaalassa. Jos vaikka innostuisi hoitelemaan "omaa" vauvaa, ja saisin imetysrauhaa...
Olen jotenkin viime päivinä ollut aiempaa enemmän huolissani arjen ja ennen kaikkea öiden sujumisesta kahden pienen kanssa. Jostain syystä isoveli on alkanut uudestaan heräillä öisin. Viimeyönäkin heräsi kahdesti. Onneksi voin nyt nukkua päivällä.
Joku (Sagas?) kyseli ammattiani. Olen terveydenhuoltoalalla, mikä vaikuttaa siihen, että mielipidettäni omista asioistani kysellään aika tiiviisti. Joskus on vain helpompi antaa muiden päättää. Niinkuin sitten synnytksessäkin :-).
Tsemppiä kaikille!
Elo 33?
Nukkeleikithän on tytöllä jo vähän menneen talven lumia, vaikka kärttääkin välillä kaupassa baby bornille niitä tarvikkeita... Jos olisi oikein näppärä, niin ompelisi "peipparille" ja vauvalle jonkun samanlaisen vaatteen. =)
Taas joku uusi ajatuksen siemen. Tätä onkin hyvä jalostaa nukkuessa. Kiitän. =)
Harvoin olen tänne ehtinyt ja etsinyt, ja on tuntunut että kaikki on kadonneet johonkin!!
Mutta itse alan varmaan täällä nyt enemmässä määrin notkua, kun maanantaina alkaa jo äippäloma! LA siis 2.3.2010 ja synnytyspaikka SeKS.
Odotus mennyt ihan ok, joskin yöunet risaistuneet, mikä töissäjaksamisesta onkin loppuaikoina tehnyt aika hankalaa. Aamuyöstä tahtoo olla valvomista jne. Olotila on myös edellisodotuksia selvästi jäykempi ja valasmaisempi, mutta eiköhän se tästä nyt jo loppuun saakka mene. Kolmonen siis tulossa.
Ihanaa, kävin juuri reippailemassa pakkasessa ja kyllä tuli hyvä olo! Hassua on vaan meno, kun mulla tuo vatsa on kaikkinensa edessä kuin lentokoneen nokka, ja kävely pukkaa olemaan sellaista vaapuntaa. Se on todella huvittavaa huomata, koska olen ammattiliikkuja ja arvelen yleensä hallitsevani kehoni aika hyvin. Nyt otan kävelyt päivittäiseen ohjelmaan etten aivan hyydy loppumetreillä.
Heippa Adalmina, kirjoittele vaan tiheästi! Täällä on edelleen kyllä aika hiljaista, vaikka pieniäkin ajatuksia on kiva lukea. Nämä on kuitenkin niitä viimeisiä viikkoja kaikilla, ja jaetut ajatukset vahvistaa ja valmistaa vauvan tuloon -näin tuumin itse. Mulla kun ei ole samassa "tilassa" olevia mammoja ystäväpiirissä!
Eilen vietettiin kuopuksen synttäreitä HopLop -meiningillä. Mahtavaa, kun sai jättää sotkut henkilökunnan huoleksi, eikä ohjelmaa todellakaan tarvinnut keksiä. Lapset painoi menemään posket punaisina pitkin ja poikin, harvinaisen kivaa oli kaikilla. Ja lahjaksi kertyi iso kasa petshop -lemmikkejä... me hukutaan niihin....
Seuraavaksi ajattelin lähteä kirpputorikierrokselle, nyt voisi vauva saada jo jotakin vaatetta varastoihin. Tänään on vapaapäivä, loppuviikosta päivät kuluu sitten työprojektin parissa. Kampin kauppakeskuksen P.O.P. -liikkeestä kyllä löysin jo viime viikolla hyvilä alennuksilla joitakin ihanuuksia!
Maha potkii ja venkoilee, sitä samaa teille muillekin!
Berenike rv 33
Eli viime viikolla kävin neuvolassa, kaikki oli hyvin. Eli vauva lähtökuopissa ja hb oli noussut 110:stä 124:n. Joudun kuitenkin vielä syömään lisärautaa... Paino oli pysynyt ihan samana kun viimeksi. Odotan jo mielenkiinnolla tietoa että onko alakerrassa tapahtunut jotakin,kun kuitenkin on jonkun verran suopistellut, no reilu parin viikon päästä on neuvolalääkäri sitten saa senkin selville.
Tänään oli esikoisella korvien jälkitarkastus, oli kolme viikkoo sitten korva tulehdus ja tärykalvo oli puhjennut. Onneksi kaikki oli hyvin nyt. Sen kunniaksi käytiin koko perheen voimin uimassa illalla, oli tosi kivaa pitkästä aikaan tehdä jotakin koko perhe yhdessä. Miehellä ollut paljon töitä koko tämä vuoden, tuntuu jotenkin siltä että ei olla keretty mitään tehdä perheen kesken. Toivottavasti kohta helpottaa nämä työ kiireet.
Joku oli yhdessä viestissä kertonut että tuleva arki jännittää, ja että mietityttää miten kahden pienen lapsen kanssa pärjää. Itsellä iski viikko sitten ihan hirvee paniikki samasta asiasta. Esikoinen kerkee melkein täyttää 1v7kk kun vauva syntyy, tällä hetkellä hän on niin vilkas ja super nopea että pelottaa ajatella mitä hän on sitten. Ja sitä mitä kaikkea hän kerkee tehdä kun esim. imettää vauvaa... Myös se pelottaa että jaksaako sitä antaa tarpeeksi huomiota ja hellyyttä molemmille. no kai siitä jotenkin selviää. Jostain syystä myös tuleva synnytys on alkanut pelottaa, esikoisen synnytys oli hieman rankan puoleinen syntyi lopulta imukupin avulla. Puhuin viime kerralla neuvolassa siitä että on alkanut hieman pelottaa, sovittiin sitten että jos siltä tuntuu niin voin mennä juttelemaan sairaalaan synnytyksestä ja muista asioista jotka pelottaa.
Nyt on pakko mennä nukkumaan niin että huomenna taas jaksaa juosta pojan perässä.
mamma-86 33+5?
Anteeksi, kommentoin joku toinen päivä kirjoituksianne, halaus niille jotka sitä tarvitsevat.
Täällä tosiaan iski vatsatauti, Itselläni koko viimeyön särki maha eikä tiennyt missä asennossa nukkuisi, tai eihän siitä nukkumisesta oikein mitään tullutkaan, nyttenkin mahaan koskee ja vatsa hiukan löysä, pikkainen kyllä liikkuu vilkkaasti vaik nyt sitä kyllä toivoisi että nukkuisi eikä yhtään mylläisi näin kovaa. Esikoinen ilmoitti joskus 4 aikaan että kaikki tulee ylös, aamulla herätin keskimmäisen joka myös sano et kiertää, vatsa löysä ettei myöskään kykene kouluun. Pikkuneitimme oli la-su välisenä yönä kun kuvittelin että kun lauantaina leivoin pullaa et neiti söi liikaa niitä et sen takia yöllä sit pari kertaa ökäs ja aamulla oli täysin kunnossa. Toivonkin että nuo meidän teinitkin nyt paranisivat tänpäivän aikana kun tää on niin sovittamista kun yhtä vessaa jakaa 3 suht samaan aikaan tarvitsevat niin on välillä ihmettelemistä.
Mies nyt on ainoa joka ei vielä aamulla ainakaan valitellut vatsaansa et katsotaan nyt, ihme jos säästyy.....
Huomenna olisi neuvola, toivottavasti pääsen sinne ettei tarvitsisi perua kun nimenomaan aika varta vasten et terkan pitäis uudestaan kokeilla et kuinka päin tämä vauveli tuol masussa nyt on et pitääkö seuraavalla viikolla mennä äippäpolille ultraan tarkistukseen ;)
Jaksuja kaikille !!!!
Neljäs 33+3
Neljäs- Voih... Voin vaan kuvitella... Meillä on kanssa vaan yksi vessa ja vaikka meitä ei ole kun vasta kolme, niin aamuisin on kyllä normaalistikin tunkua vessaan! Saatikka, että olis vatsatautia... =( Jaksamista ja pikaista tervehtymistä!
Minulla alkoi äitisloma maanantaina, turvotuksen kera... Viikonlopun reissu etelään päin ei ollut varmaan ihan paras idea, mutta kun ei ennen sitä ollut yhtään huono olla. Enkä muistanut ollenkaan sitä, miten sisko ison mahan kanssa aikoinaan vielä oli ratissa pitkän matkan... Jo sillon perjantaina oli kaikki luut hävinny näkyvistä jaloista ja kädet semmoset vauvan pulskat pallerot. =( No jospa tämä helpottas edes vähän nyt kun ei ole minnekkään menoa. Pystyy päivän makoilemaan jalat pystyssä ja nauttimaan sitä vettä. Kun eihän sitä matkan aikana kamalasti tullu juotua, ettei tartte vessaan koko ajan pysähtyä. Sitä kun on mies ratissa niin se on sitte tuli perseen alla koko matkan... =D
Koko ajan on kyllä semmonen tunne, että on tekemättömiä tehtäviä... Huusholli kun on aika sekasin. Sais edes pestyä pyykkiä, mutta laiskuus meinaa iskee... =P
Jos sitä alkas edes tuolle koululaiselle jotain välipalaa ehtimään.
Sannaleinen 35+1
Olin tosiaan odottanut tätä viikonloppua.Isoäidin piti tulla meille lastenvahdiksi ja meidän lähteä miehen kanssa ulkoilemaan illalla. Ja päivällä olin suunnitellut joogaa, isoäidin kanssa shoppialua ja kahvittelua ja sunnuntaille koko perheen uinti ja asuntonäyttöretkeä.
Noh, la aamuna kaaduin niin että rytisi. En päässyt kävelemään kahteen päivään. Vauva onneksi selvisi säikähdyksellä. Itse en jaksanut odotella päivystyksessä kuvausta mahdollisen pienen lantiomurtuman poissulkemiseksi. Tai siis odottelin n.5h, koska tässä tilassa olisi ollut pakko ottaaa magneetti ja siihen tarvitaan erikoislääkärin konsultaatio, mutta totesin sitten että nyt riitti ja lähdin kotia. Ja kyllähän asia selvisi koska jo 2vrk päästä pystyin taas varaamaan jaloilleni. Nyt kävelen kuin ahtisaari...eli vaappuen. Taisi tuo häpyliitos aikalialla venähtää. :-)
Tähän kun lisää supistukset niin on minun toimintakuntoni aika surkea. Suurinta mitä fyysisesti saan aikaan on hakea esikoinen päiväkodista ja senkin jälkeen olen usein n.18 alkaen supistelujen takia petikuntoinen. Ja edellisen kerran tosiaan pyöräilin, vaelsin ja työskentelin aivan loppuun saakka :-). Ei voi ennakoida.
En nyt kommentoinut teidän kuulumisia sen enempää. Ikävä kuulla mahatudista neljäs. Ja mamma 86, kiva kuulla toisesta odottajasta niin samassa elämäntilanteessa.
Olipa vuodatus! Hyviä vointeja teille kaikille! Alkaa jo viimeiset ajat ja synnytys olla mielessä ja sehän on ihanaakin...
t.Elo 33-34 (?)
Kiva, että täällä nyt enemmän kuulumisia luettavana..ja varmasti lähestyvät synnytykset sen saavat aikaan.
Neljäs: Tosi harmi tuo vatsatauti. Se on kyllä rankka tauti!
Elo: Tosi harmi tuo kaatuminen! Onneksi vauva kuitenkin kunnossa! Itsellä on ollut nyt talvella piikit kenkien pohjissa, joten pahimmilta muksahduksilta onneksi selvitty.
Itsellä tuo häpyliitos on myös aivan järkyttävän kipeä ja istumisesta nouseminen ja yöllä sängystä nouseminen tekee niin kipeää, että viimeiseen asti yöllä venyttää vessareissuja.
Supistuksia ei juuri ole, mutta veristä niukkaa vuotoa melkein kerran viikossa. Sen takia olen päivystyksessä juossut, mutta tänään taas kun tuli hieman veristä vuotoa niin en ainakaan nyt heti viitsi vaivautua taas sinne menemään, koska aina on todettu, ettei tiedetä mistä vuoto johtuu ja käsketty vaan seurailemaan...tiedä nyt tuosta...
Tänään kokosimme pinnasängyn vauvaa varten ja tuntuihan tuo vähän aikaiselta, mutta ompahan nyt tehtynä ja saa iso-veikka vähän totutella ajatukseen. Innokkasti oli kokoomassa mukana ja ruuveja pyörittelemässä.
Pahoinvointi jatkuu lahjakkasti, mutta tuntuu kuitenkin ihan kestettävältä, kun tietää, et enää on jotain 6 viikkoa jäljellä.
Mulla on synnytystapa-arvio tossa enskuun alussa, joten sit selviää miten tämä lapsi maailmaan tulee. Itse toivoisin sektiota, koska edellisestä kerrasta jäi niin pahat muistot ja synnytys päättyi kiireelliseen sektioon. Toipuminen pelottaa, mut enemmän pelkään et edellinen synnytys toistais itseään. Yöt menee synnytystä pelätessä ja pelätessä sitä, et lääkärri ei kuuntele mun ajatuksia siitä pelosta ja edellisestä kokemuksesta. Onneks mies lähtee sinne syn.arvioon mun mukaan.
No mut tässä nyt hieman tällaista omanapa asiaa ja toivottavasti muutkin innostuvat navoistaan kirjoittelemaan!
-emily 33+5
Pääsinpä minäkin tänne taas myös, alkuraskaudesta kirjoittelinkin :)
Täällä tosiaan nyt 33+1 , maanantaina oli neuvola, jossa tuo sf-mitta oli vain 25cm , (esikoisesta 27cm samaan aikaan).
Sain lähetteen äippäpolille , aika perjantaina. Vähän jännittää kyllä, tosiaan kun ei ole juurikaan vatsaa , eikä tiellä ole tuo ollut vielä lainkaan, nyt ehkä tällä viikolla koneella ollessa painaa vauva keuhkoihin ja raskaampi hengittäää, mutta muutoin ei mitään.
Mutta tosiaan esim ulkopuolinen ei vatsaani huomaa hupparin tai takin alta, kireen neuleen kanssa näkyy kyllä muttei muutoin, usealla tuttavalla ollut viikolla 12 jo samankokoinen vatsa mitä mulla nyt.
Lähtömitat mulla 163/47kg, ja nyt painoa 51,5kg.
Mitä teidän muiden sf-mitat ovat olleet ?
Mulla oli tosiaan esikoisesta (1,5v sitten) synnärillä suurimmillaan 30cm ettei isoa vatsaa tullut lainkaan, mutta kuitenkin isompi oli tässä vaiheessa, tosin oireeton raskaus, nyt kun taasen lantio,nivuset, reidet ym särkevät ja kävelemään ei kykene edes 100metriä, vatsa alkaa heti sattua.
Liikkeet kyllä tuntuu tosi hyvin ! Ja viikolla 25 yksityisellä ultrassa vastasi viikkoja vielä, saapi nähdä nyt sitten.
Oli pakko tulla purkamaan ajatuksia, ja tosiaan laittelen perjantaina sitten kuulumisia vielä, mitenkä ultrassa sujui.
-Adeliini & pikkukakkonen 33+1 -
Ihanaa, elämä voittaa. Eilisestä selvitty
Nyt olisi neuvolassakin tänään käyty. Pikkanen on ehkä raivotarjonnassa, näin ainakin terkka epäili ja potkutkin tuntuneet enemmän navanseutuvilla kun vielä viimeviikolla enemmän tuol alhaalla. Ensviikolla vielä tarkistelee kokeilemalla ja sit katsotaan et onko tarvetta mennä äippäpolille ultraan
Pissa oli puhdas mut ketoiinit oli 2 plussalla mut epäili et johtuu kuivumisesta, enhän mä eilen juonut oikeestaan yhtään mitään, puhumattakaan syömisestä. Verenpaine oli hieman kohollaan 135/ 75 mut sekin meni niissä uomissa missä liikuskellut. Hempan sanoi ottavansa vasta ensviikolla ja paino oli tippunut -1,2kg eli turvotusta lähtenyt kun viikko sitten tosiaan painoa oli tullut tuon 1,2kg/vko. Sf-mitta oli 32cm kun viimeeks 33,4 ja tämänkin laittoi samaisen turvotuksen häviämiseen. Kaikenpuolin siis kaikki kunnossa =)
Elo, huh huh mikä viikonloppu sulla takana. hyvä et vauvelilla kuitenkin masussa kaikki hyvin. Nyt vain saat itsesi kuntoon, ota rauhallisesti.
Sannaleinen, toivotaan että turvotuksesi helpottaa.
Nyt hetkeks telkun ääreen, palaillaan.
Jaksuja kaikille ;) Neljäs 33+4
Aamulla neuvola. Tunsin oloni melkoiseksi ruikuttajaksi. Terkka yritti yhäkin tarjota 3vko väliä seuraavaan käyntiin, mutta pyysin lyhyempää, koska minulla on nyt ollut lähes joka neuvoloiden välissä päivystys tms.käynti, joten ilmiselvästi tarvitsen tässä vaiheessa enemmän tukea, ja on kaikille osapuolille mielekkäämpää saada sitä neuvolsta kuin keskussairaalapäivystyksestä :-).
Muuten kaikki normaalisti. Verenpaine oli laskenut sairasloman myötä. Yläpaine tosin 140, mutta mitäs tuosta. Omaa painoa olin saanut turhan paljon liki 600g viikossa. Se on varmaan myös loman ansiota, normaalisti kun olen melkoinen väkkärä liikkeissäni ja olen aina tottunut syömään ihan mitä mieli tekee. Vauva ei onneksi ollut kasvanut liikaa. SF-mitta oli 29cm, eli kääntyt hiukan laskuun käyrillä. Poika on ollut jo useita viikkoja raivotarjonnassa, joten todennäköisin syy SF-mitan laskuun lienee sikiön laskeutuminen. Esikoiseni laskeutui jo 6vko ennen, mikä oli sinällään mukavaa kun sitten synnytyksessä ei tarvinnut odotella lapsen asettumista vaan ainoastaan avautumista.
Minulla oli viimeksi tosi helppo synnytys, enkä mistään hinnasta toivoisi tälläkään kertaa sektiota/epiostomiaa tms.mikä hidastaisi toipumista. Mutta sitähän ei voi ennakoida...
Luen aina teidän jutut, mutta jotenkin tuntuu hassulta kommentoida niitä. Olen hengessä mukana.
Hyviä vointeja kaikille!
t.ELO 33+3 (tietää nyt viikot :-))
Mulla oli myös erittäin helppo synnytys tuo eka, ja muutenkin raskaus, mutta tosiaan nyt tuntuu kaikki mietityttävän enemmän, toivottavasti kaikki olisi huomisessa ultrassa ok, niin sais vähän hengähdettyä liiasta stressaamisesta.
Mulla ei neuvolatäti ota kantaa yhtään mihinkään, eikä tosiaan ole kertoillut mitään mistään, vaikka en oikeesti musita mitään edellisen raskauden ajoilta.
Synnytystä en pahemmin viitsi miettiä, ekastakaan en mietiskellyt kun vasta synnärillä :D Aattelin vaan , etten mä siihen synnytyksen kulkuun voi vaikuttaa miettimällä tai stressaamalla.
Mutta tosiaan nyt kauhea paniikki on ton sf-mitan vuoksi, kuitenkin esikoisestakin oli isompi näillä viikoilla ja sekin oli tosi pieni kuulemma.
Huomista kovasti odotellaan ja JÄNNITETÄÄN !! Varmaan ei tuu uni sekunniksikaan yöllä !!
Minä jo monesti kävin kahtomassa, että eihän tänne enää kukaan kirjota mitään, mutta nyt älysin, että on menny keskustelu jo toiselle sivulle... =D
Huomenna on meilläkin neuvola. Varmasti taas tullu se melkein kilo lisää painoa per viikko. Mutta onneksi turvotus sentään hävisi lepäillen jalat pystyssä sohvalla ja juomalla entiseen tapaan runsaasti vettä. =)
Tyttö aamulla valitti päänsärkyä ja kun mittasin kuumeen niin oli yli 38 astetta. Eipä ollu ressukasta kouluun lähtijäksi ja kahto ennen kaheksaa kelloa sanoen, että "neljän minuutin päästä alkais minulla koulu"... Hassua, että nyt kun on kipeä, niin tahtois kouluun ja muuten aina narisee, että ei halua lähtee... =D Toivottavasti ei minuun tartu, kun huomenna on sekin neuvola.
Tänään kävin ostamassa tytölle siihen "isosiskopakkaukseen" tarpeita. =) Löysin semmosen "maailman paras sisko"-mukin ja olihan se lisättävä sitten "isyyspakkaukseen" vastaava isä-teemalla. =) Sitten ostin vauvalle bodyn ja tytölle t-paidan ja kirjoitin tekstiilitussilla t-paitaan "ISOsisko" ja bodyyn "siskon kulta". =) Vielä tekisi mieli ostaa jotain kivaa, mutta alkaa olla nuo laatikot täynnä jo. =D
Onhan tämä taas omien kuulumisien kertoilua, mutta kun näin päivän päätteeksi kertoo yleisesti, mitä on tehnyt päivän aikana, niin jää jotenkin parempi mieli. Sitä kun lukee sitten samalla kivat asiat ja ikävät sitten näkee konkreettisesti, ettei ne nyt niin ylitsepääsemättömiä ole. =)
Jaksamista kaikille!
Sannaleinen 35+3
Voimia kaikille supistelijoille! Musta sairaslomaa kannattaa pyytää ihan hyvillä mielin ilman omantunnon tuskia. Meillä terkkari sanoi ekaa odottaessani että heti vaan sanot jos tuntuu ettei jaksa/pysty töihin niin saa lomaa. Mä olin kyllä aika fyysisessä työssä mutta loppuun asti jaksoin.
Painoa on mullakin tullut 9-10kg, mutta en pidä sitä hirveänä eikä terkkari oo kommentoinut. Pe olis seuraava neuvola.
Meillä on emmaljungan yhdistelmärattaat, joissa pehmeä irrotettava kantopussi. Ihan hyvät olleet ja tyttö nukkui niissä vielä lokakuussa kun juuri mahtui. Sitten on acta crakon turvakaukalo ja matkarattaat, joihin saa kiinnitettyä kaukalon. Kovin kauaa tosin kaukaloon ei mahtunut kun jalat otti kiinni jo takapenkkiin. Pitäis hankkia vielä tuplarattaat kun isomipi ei jaksa paljon kävellä mutta tiedä mitkä kannattaisi, jos jollain olisi vinkkiä? Crakolla on peräkkäin istuttavat, joihin myös tuo kaukalo kävisi, mutta onko sellaset käytännölliset? Tiedä paljonko sitä kaukaloa niissä tarvis. Ne ei olleet kovin kalliit ja ovatkin aika kevyet. Vai oisko parempi rinnakkain istuttavat. Useisiin ainakin saa sen emmaljungan kantopussin siirrettyä, että on lämpimämpi ja pystyy siinä nukkumaan. Oon sitäkin miettinyt että kiva ois nukuttaa pitkille päikkäreille rattaisiin, mut siihen ois hyvät ne yhdistelmät kun saa enemmän lämmikettä ja miten se nukuttaminen sit onnituu kun isosisko on mukana....? Niin seisomalauta kans on varmaan tarpeen isommalle kun osaa siinä seisoa lyhyen matkaa.
Nyt pitää lopettaa kun tyttö heräs.
Palaillaan ja vointeja!
T:Sahrami 34+0