Vanhemmat polttavat pilveä!
Ystäväpariskuntamme nainen kertoi polttelevansa miehen kanssa monta kertaa viikossa pilveä lasten mentyä nukkumaan. On kuulema ihan eri asia kuin alkoholi ja rentouttaa hyvin.
Parilla on kolme lasta ja nuorin on 1,5 kk. Äiti imettää, muttei varmaan polttelemisen jälkeen(?). En oikein tiedä miten suhtautua, mutta tuli vähän sellainen olo, ettei tuo nyt ole ihan ok. Onko jollain kokemusta kannabiksesta ja sen vaikutuksista? Onko kykenevä hoitamaan mahdollisesti herääviä lapsia, jos on poltellut?
Kommentit (105)
Osaako joku perustella miksi kemikaaliton vanhempi on parempi, kuin kemiallinen?
niin eivät ole valmiita vanhemmiksi. Sen pössyttelyn ja ryyppäilyn voi alottaa sitten eläkkeellä kun lapset ovat kasvaneet aikuisiksi.
Miksi moni vanhempi on niin itsekäs ettei voi suoda lapsilleen selvää vanhempaa? Sellaista joka ei ole aamulla väsynyt tai sekava. Lapset pois itsensä päihdyttäjiltä. Lastenkoti on parempi paikka kuin humalaisten tai pilviveikkojen koti.
Ovatko kaikki vanhemmat, jotka käyttävät jotakin päihdeaineita aina automaattisesti kotona silloin lasten kanssa. Ärsyttää että jos nyt muutaman oluen ottaisi illanvietossa ja jointin polttaisi niin heti syyllistetään että lapselta viedään kaikki mahdollisuudet terveeseen lapsuuteen. Entäpä jos lapsi ei ole paikalla ja aineen vaikutuskin on kerennyt häipyä ennen kuin lapsi taas on paikalla. Hyvät hyssykät sentään! Kaikki päihteiden käyttäjät eivät kuitenkaan ole idiootteja.
Mikä siinä on niin vaikeaa antaa vauvalle kemikaaliton lapsuus. Ei kahvia ei alkoholia ei tupakkaa saati kannabista.
Edes vuoden voi olla myrkyttämästä omaa kehoaan että vauva saa puhdasta maitoa. Ei helvetti että on itsekkäitä vanhempia.
Kannattaa myös varmuuden vuoksi jättää pois muut kofeiinipitoiset tuotteet. Älkääkä herranjumala saastuttako lastanne lääkkeillä jos tulette sairaiksia ja kaikista pahimpia ovat lisäaineet, koska niitä ei ole edes tutkittu. Kyllä nyt imetysajan luulisi ilman näitä selviävän. Hoitakaa nyt hommanne kunnolla kun kerran aloitatte! Ja jos joskus törmään sellaiseen ihmiseen joka on onnistunut suojelemaan lastaan kaikelta pahalta nostan kyllä hattua!
on usein vahan pihalla koko ajan. Ainakin mun tuttuni ovat sellaisia. Ei ne ihan skarppeja ole silloinkaan kun luulevat olevansa, he ovat katsos "rentoja"...
Siis onko täällä palstalla kaikki jotain huumeidenkäyttäjiä?? Ja vielä äitejä?!? Tuosta vaan hyväksytään huumeidenkäyttö, vielä lapsiperheessä! Ihan kauheaa, lapsiparat :(
Kyllähän sitä hamppuakin on monen vahvuista. Aivan niin kuin alkoholiakin. Onko lehteä vai kukkaa. Sativaa vai indicaa. Roccoa vai pakia. Kasvin osa vaikuttaa kuten myös lajike. Eli jos puhutaan Kannabiksesta ja keskikaljasta ollaan hakoteillä Tai alkoholista ja northern lightistä. Vertailuja voi suorittaa ainoastaan kannabis alkoholi kontekstissa tai alkoholilaji kannabislaji kontekstissa. Kannabiksissa on yhtä paljon eroja kuin pirtussa ja ykkösoluessa.
[quote author="Vierailija" time="20.01.2015 klo 12:18"]
Siis onko täällä palstalla kaikki jotain huumeidenkäyttäjiä?? Ja vielä äitejä?!? Tuosta vaan hyväksytään huumeidenkäyttö, vielä lapsiperheessä! Ihan kauheaa, lapsiparat :(
[/quote]
Sanos muuta. Maailmassa on paljon kaikkea inhoittavaa. Voimme samaistua reaktioosi ja kuvitella miten isoisovanhempamme olivat kauhuissaan keskikaljan vapautuessa ruokakauppoihin. Moni pelkäsi miten se vaikuttaa juurikin lapsiperheisiin ja sitä kautta lapsiin.
Ilman muuta se on pilanut monta perhettä ja tulevaisuutta. On se myös tuonut veromarkkojakin osuutensa. Sitten on tämä uusi kannabis huume. Sen suosio on niin korkea että puhutaan mediassa avoimesti laillistamisesta ja tuotteistamisesta. Yhdysvalloissa on käynnissä laaja kannabisbuumi ja pian se rantautuu myös meille. Kannabis tuo lisää ongelmia lapsiperheille ja pilaa arvaamattoman monta tulevaisuutta.
Voiko nyky-yhteiskunta enää puuttua yksityisten ihmisten elämään ja valintoihin niin tiukasti, kuin esimerkiksi DDR:ssä tai nykyisessä Pohjois-Koreassa puututaan?
Meidän jokaisen on taisteltava päihteettömyyden nimeen omissa valinnoissamme. Kukaan ei laita keskikaljaa tai savuketta huulilleni ellen minä itse. Tästä lähdetään.
[quote author="Vierailija" time="20.01.2015 klo 02:48"]
"Mitä se lekurikontakti siihen vaikuttaa??? Ettei psyykemömmöt vaikuta imetettävään, jos lääkäriä käy moikkaamassa? Niiden pitkäaikaisvaikutuksista ei tiedä ketään, kun labrasta melkein suoraan apteekin hyllylle niitä suolletaan. Sano minun sanoneen, niin niissä kytee varsinainen aikapommi!"
Kyllä, oon samaa mieltä. Mun ajatus oli just se, että, jos on hyvä lekurikontakti, niin psyykenlääkkeistä hän sitten ohjeistaisi imettävää äitiä.
Poltteleva äiti on taas sitten eri asia ja tästähän tässä ketjussa keskustellaan.
Eli minä en pidä polttelua sen pahempana kuin satunnaista juomista, kunhan mikään ei mene överiksi.
Halusin tosiaan näitä näkökulmia tilanteeseen, missä olen kummina.
Kiitos paljon jo kaikesta, keskustelua saa tulla lisää :)
"kummi"
[/quote]
Vähän ohis, mutta miten kuvittelet lääkärin ohjeistavan imetysvaiheessa psyykenlääkkeiden käytöstä? Jos potilaalle on määrätty lääkettä ja hän nauttii sitä imetyksen aikana, lääkärin ehdotuksesta, mikä tekijä tässä säästää vauvan näiltä psyykenlääkkeen vaikuttavilta aineilta?
[quote author="Vierailija" time="20.01.2015 klo 14:56"]

Voi, kun oli mukava lukea jonkun täysjärkisenkin kommentti., jossa ei ollut kiihkoilun makua eikä itsensä ylistämistä. Asia on juuri näin, jokainen tekee omat valintansa. Aina on ollut tietty prosentuaalinen osuus västöstä, jotka ovat pilanneet omansa ja lastensa elämän päihteiden liiallisella käytöllä ja aina tulee olemaan. Holhousta ja kieltolakiakin on yritetty, ne eivät ole estäneet mitään. Oikeastaan päinvastoin.
[quote author="Vierailija" time="20.01.2015 klo 15:16"]
[quote author="Vierailija" time="20.01.2015 klo 02:48"]
"Mitä se lekurikontakti siihen vaikuttaa??? Ettei psyykemömmöt vaikuta imetettävään, jos lääkäriä käy moikkaamassa? Niiden pitkäaikaisvaikutuksista ei tiedä ketään, kun labrasta melkein suoraan apteekin hyllylle niitä suolletaan. Sano minun sanoneen, niin niissä kytee varsinainen aikapommi!"
Kyllä, oon samaa mieltä. Mun ajatus oli just se, että, jos on hyvä lekurikontakti, niin psyykenlääkkeistä hän sitten ohjeistaisi imettävää äitiä.
Poltteleva äiti on taas sitten eri asia ja tästähän tässä ketjussa keskustellaan.
Eli minä en pidä polttelua sen pahempana kuin satunnaista juomista, kunhan mikään ei mene överiksi.
Halusin tosiaan näitä näkökulmia tilanteeseen, missä olen kummina.
Kiitos paljon jo kaikesta, keskustelua saa tulla lisää :)
"kummi"
[/quote]
Vähän ohis, mutta miten kuvittelet lääkärin ohjeistavan imetysvaiheessa psyykenlääkkeiden käytöstä? Jos potilaalle on määrätty lääkettä ja hän nauttii sitä imetyksen aikana, lääkärin ehdotuksesta, mikä tekijä tässä säästää vauvan näiltä psyykenlääkkeen vaikuttavilta aineilta?
[/quote]
Eniten olen huolissani siitä miten näitä psyykenlääkkeitä määrätään alle 25 vuotiaille vaikka aivot ovat täydessä kehitysvaiheessa. Mielialalääkkeillä saadaan samaa tuhoa, kuin päihteiden käytöllä. Kehittyvät aivot muovautuvat tietynlaisiksi ja arvaamattomin seurauksin.
Vaikka näillä laillistajilla ja hyväksyjillä on hyviä perusteluja niin eivät ne silti ole perusteluja sille että pitää laillistaa tai hyväksyä käyttö. Kyseessä on huumausaine ja asenne pitää olla ehdoton ei ja ei. Ei huumeille.
Mikä nykyihmisiin on oikein mennyt, kun huume sananakaan ei kavahduta sydäntä ja säikätä mieltä???
Onko asiat niin pahasti ja sekaisin että ei enää välitetä terveydestä ja elämästä?
[quote author="Vierailija" time="20.01.2015 klo 02:55"]
[quote author="Vierailija" time="20.01.2015 klo 02:48"]
"Mitä se lekurikontakti siihen vaikuttaa??? Ettei psyykemömmöt vaikuta imetettävään, jos lääkäriä käy moikkaamassa? Niiden pitkäaikaisvaikutuksista ei tiedä ketään, kun labrasta melkein suoraan apteekin hyllylle niitä suolletaan. Sano minun sanoneen, niin niissä kytee varsinainen aikapommi!"
Kyllä, oon samaa mieltä. Mun ajatus oli just se, että, jos on hyvä lekurikontakti, niin psyykenlääkkeistä hän sitten ohjeistaisi imettävää äitiä.
Poltteleva äiti on taas sitten eri asia ja tästähän tässä ketjussa keskustellaan.
Eli minä en pidä polttelua sen pahempana kuin satunnaista juomista, kunhan mikään ei mene överiksi.
Halusin tosiaan näitä näkökulmia tilanteeseen, missä olen kummina.
Kiitos paljon jo kaikesta, keskustelua saa tulla lisää :)
"kummi"
[/quote]
Aivan. Ongelmaksi muodostuu juuri se, että kukaan ei noista pitkäaikaisvaikutuksista tiedä. Lääkärit ei varsinkaan, kun ei edes niiden kehittelijät. Imetysaika olisi kyllä hyvä olla ilman mitään myrkkyjä. Kannabinoidien siirtymisestä äidinmaitoon en osaa sanoa mitään.
[/quote]
Onhan aiheesta tutkimuksia tehtykin. Kannabista poltetaan joissain kulttuureissa paljon. Nyt en muista mihin tuloksiin niissä tultiin vauvoja koskien, mutta raskaudenaikaisella kannabiksenkäytöllä ei todettu olevan pitkäaikaisvaikutuksia.
Tuttavani äiti oli narkkari, koko raskausajan poltti kannabista mutta ei käyttänyt muuta. Lapsi on normaali 20v tätä nykyä
[quote author="Vierailija" time="02.01.2010 klo 15:26"]Meillä lasteni isä on riippuvainen kannabiksesta. Tällä hetkellä hän polttaa päivittäin. Välillä hän pitää jopa parin kuukauden tauon, jonka aikana alkaa jo taas haaveilla pössyttelystä. Sitten taas polttelee aina useammin ja useammin.
Miehelläni on kehittynyt jo sellainen toleranssi, että kukaan ulkopuolinen ei huomaisi hänen käyttäneen mitään. Työt ja kotityöt hoituu. Lastenkin kanssa on tarkka. Uskallan siis antaa hänen hoitaa lapsiamme.
Tosin kannabiksen käyttö muuttaa persoonallisuutta. Miehelläni tulee uupumisjaksoja, masennusta, välinpitämättömyyttä ja ärtyneisyyttä. Tämä ei vaikuta arkiaskareiden sujumiseen, mutta meidän suhteemme hyvinvointiin se vaikuttaa. Syy hänen masennukseensa ja kiukkuunsa on tietenkin aina minussa, yhteiskunnassa tms. Haaveilen erosta.
Tietenkään kaikki kannabiksenkäyttäjät eivät ole riippuvaisia. Sinänsä en pidä kannabiksen käyttöä pahana, jos se on vain satunnaista huvia. Sinun ystäväpariskuntasi polttelee kyllä niin paljon, että kyse voisi olla jo jonkinlaisesta riippuvuudesta. Heilläkin on varmaan toleranssia sen verran että voivat huolehtia yöllä heräävästä lapsesta. Itsestäni ei pössyttelyn jälkeen olisi lapsenhoitajaksi.
[/quote] kuvaa hyvin myös minun miestäni.Kukaan ulkopuolinen ei arvaisi miehestäni että hän polttaa.On hyvä palkkainen duuni ja hyvä sosiaalinen elämä.
Mutta lähes joka ilta polttelee,olen uhannut satoja kertoja erolla ellei lopeta polttamista..aina lupailee mutta ei.On siis täysin riippuvainen.
Ja tuo kiukkuisuus ja ärtymys on tuttua,aina kaikki on minun vika ei koskaan hänen.
[quote author="Vierailija" time="20.01.2015 klo 17:19"]
[quote author="Vierailija" time="02.01.2010 klo 15:26"]Meillä lasteni isä on riippuvainen kannabiksesta. Tällä hetkellä hän polttaa päivittäin. Välillä hän pitää jopa parin kuukauden tauon, jonka aikana alkaa jo taas haaveilla pössyttelystä. Sitten taas polttelee aina useammin ja useammin.
Miehelläni on kehittynyt jo sellainen toleranssi, että kukaan ulkopuolinen ei huomaisi hänen käyttäneen mitään. Työt ja kotityöt hoituu. Lastenkin kanssa on tarkka. Uskallan siis antaa hänen hoitaa lapsiamme.
Tosin kannabiksen käyttö muuttaa persoonallisuutta. Miehelläni tulee uupumisjaksoja, masennusta, välinpitämättömyyttä ja ärtyneisyyttä. Tämä ei vaikuta arkiaskareiden sujumiseen, mutta meidän suhteemme hyvinvointiin se vaikuttaa. Syy hänen masennukseensa ja kiukkuunsa on tietenkin aina minussa, yhteiskunnassa tms. Haaveilen erosta.
Tietenkään kaikki kannabiksenkäyttäjät eivät ole riippuvaisia. Sinänsä en pidä kannabiksen käyttöä pahana, jos se on vain satunnaista huvia. Sinun ystäväpariskuntasi polttelee kyllä niin paljon, että kyse voisi olla jo jonkinlaisesta riippuvuudesta. Heilläkin on varmaan toleranssia sen verran että voivat huolehtia yöllä heräävästä lapsesta. Itsestäni ei pössyttelyn jälkeen olisi lapsenhoitajaksi.
[/quote]
Vähän ot, mutta miehelläni on myös tuollaisia välinpitämättömyys, uupus välinpitämättömyys, ärtyneisyys ja masennusjaksoja. Hän ei käytä mitään päihteitä. Pahimmat jaksot ovat kesäisin, kun töitä on eniten. Lääkäri on määrännyt hänelle rauhoittavia stressiin. Ei silti syö niitäkään. Yleensä helpottaa talvea kohti, kun työmäärä vähenee.
Itse olen käyttänyt joskus kannabista (myöhään) vaikka pari vuotias lapsi. Sen vaikutusta voisin verrata punaviinilasilliseen. Oon käyttänyt sitä n. 8 vuotta sillon tällöin. En ikinä kokeilisi kemikaaleja. Mulla on aurallinen migreeni johon siitä on helpotusta.
[quote author="Vierailija" time="19.01.2015 klo 23:31"]
Kyllähän pössyttely on pahempi, kuin esim keskikalja. Kannabiksesta päihtyy ja siitä yhdestä saunakaljasta tuskin humaltuukaan.
Ehkä, jos hengittää vain yhden henkäisyn savua kuituhmpun kukinnosta niin ettei edes päihdy niin sitten varmasti ok.
[/quote]
aivan. monesti nämä pössypäät vertaavat alkoholiin, josta toki saa kovan kännin aikaiseksi ja alkoholista voi sisäelimet tulehtua ja hajota. silti se yksi keskikalja saunassa ei ole mitään verrattuna yhteen päihtymys annokseen kannabista. Keskikalja haihtuu nopeasti pois, jos siitä edes humaltuukaan (harva humaltuu). Kannabista taas nautitaan pelkästään päihtymisen vuoksi ei maun kuten keskikaljaa. Siksi kannabis on huume ja keskikalja elintarvike. Alkoholi siis käytännössä ja teoriassa on miedompi "päihde", kuin kannabis. Pelkästään yksi sisäänhengitetty pahamaineinen "sauhu" aiheuttaa todella kovan sekavuustilan, jos vertaa keskikaljan (1kpl) vaikutusta päihdyntä tarkoituksessa.
Näen päivittäin työssäni näitä kannabiskultuurin aivopesun saaneita, jotka jankkaavat kuinka alkoholi on kovempi jne. Todellisuudessa keskikalja ei vain ikinä voi olla päihtymistarkoituksessa yhtä päätä sekoittava, kuin henkäys huumesätkästä. Niin se vain on. On ihan turha valehdella itselle ja muille.
48 lisää vielä että vaikka kannabis on päihtymistarkoituksessa kovempi nautintoaine, kuin yksi tai kolme keskikaljaa niin ei se silti tarkoita sitä että kannabiksen laittomuus on hyödyllistä tai järkevää.
[quote author="Vierailija" time="20.01.2015 klo 22:51"]
Kyseessä hieman pienempi paha, kuin esim. säännöllinen, tai jopa päivittäinen kofeeinin käyttäminen.
[/quote]
Paskat. Pilvenpolttajat kasvattaa huonommin lapset, koska lapset eivät saa huomiota ja rakkautta vanhempien ollessa pilvessä. Kahvi ei vie ajatuksia muualle.
[quote author="Vierailija" time="20.01.2015 klo 22:38"]
Kyllä juon päivittäin kahvia, piristää aamuisin katkonaisten öitten jälkeen. Täytyy olla todellisuudesta vieraantunut, jos rinnastaa kahvin päihteisiin tai alkaa syyllistää äitejä kahvin juomisesta. Kaikesta sitä kanssaihmisiä kehdataankin syytellä.
[/quote]
Miksipä ei piriste piristäisi. Ei kai kahvia varsinaiseen päihteeseen ole rinnastettu. Kyllähän tupakointiakin on paheksuttu, vaikkei päihdytä sen enempää. Riippuvuutta aiheuttavana stimulanttina sitä on käsitelty. Jota se onkin. Olen pannut merkille aivan saman. Jopa satunnainen hampun käyttö tuntuu olevan aihe syyttelyyn. Kyseessä hieman pienempi paha, kuin esim. säännöllinen, tai jopa päivittäinen kofeeinin käyttäminen.