Haahujen tammikuu
Kommentit (65)
Ensiksi Jennulille oikein paljon onnea pojasta!
Kiitos muille tsemppauksesta. Toivottavasti Thelma palailet pian tänne puolelle. Ultrassa olin aamupäivällä ja siellä se kaveri hyvävointisena kelliskeli. Nyt on tosi huojentunut olo ja pystyn taas (ainakin hetken) nauttimaan tästä. Np-ultra onkin sitten jo vajaan kahden viikon päästä. Ei siis tarvi kauaa odotella, et pääsee taas näkemään tilanteen.
Sirusade, toi on varmaan tosi rassaavaa kun saa jokaista pirahdusta jännätä. Tsemppiä odotteluun!
kjt-78 + toivo 10+0
Fantary sun kanssa, olen niin kironnut tämän maan neuvola järjestelmää jo viimeisen vuoden. Tosin niin myös teki lääkärini, jolla olen käynyt viimeiset 17 vuotta yksityisellä, manasi hänkin käyntien vähyyttä yms. tukea (ai mitä tukea) mitä sieltä saa.
Itse kirjoitin ensimmäisellä kerralla papereihin kohtaan "omat tuntemukset raskaudesta" kovin sanoin että pelottaa, ahdistaa, mietityttää yms. se kohta kyllä ohitettiin vaikka istuin käynnillä 1h40min. keskityttiin siihen syönkö terveellisesti ja teenkö lantionpohja jumppaa yms. niin olenhan 4:jättä kertaa raskaana niin hyvä on tietää.
Viimeksi myös huomautin käyntien vähyyttä, johon todettiin että pitäisikö sun sitten mennä yksityiselle. Että silleen, tulihan taas vähän valitettua.
Sirusade
Jennulille onnittelut pienestä pojasta!
Ihanaa Kjt, että kaikki oli hyvin ultrassa! Onneksi ei ole pitkä aika seuraavaan ultraan. Mä olen todennut, että jos vaan vielä raskaaksi tulen, mä hankin kanta-asiakaskortin johonkin yksityiselle ultraan.
Mä uskon kanssa, että pääsen tänne pian takaisin. Ainakin tähän asti raskautuminen on onnistunut helposti. 2 yrityskiertoa, 2 raskautta, mutta valitettavasti myös 2 keskenmenoa. Vielä tärkeämpää kuin tähän pinoon pääseminen on täällä pysyminen, kuten kaikki tiedätte.
Mä käyn täällä lueskelemassa kyllä. Meillä on tuolla mukava porukka kuumeilijoiden puolella keskenmenon jälkeen yrittämässä tai vasta keskenmenosta toipumassa. Yksi plussa on jo tullut ja toivottavasti tulee lähikuukausina lisää.
Mukavia talvipäiviä haahuille!
Thelma
Jennulille Onnea!!!!
Nopsaan vaan onnittelut ;) Pikkujätkä alko kiljumaan ruokaa paikalle ;D
Irish ja jätkä
Ihanaa uusia haahuvauvoja tulee! Tulepas sitten kun jaksat niin kertomaan kuulumisia tuonne vauva-puolelle!
Paljon tsemppiä teille alkumetreille!
Myy ja tytöt
JENNULI suuronnittelut vauvasta!! Oon edelleen käynyt lueskelemassa täällä puolella juttujanne vaikka oma Muru jo 2kk tänään:)
Meillä on arki sujunut jo jonkin aikaa melko hyvin vauvan kanssa, hirmu nopeasti tämä aika kulkee kyllä! Hiukan on ollut outo "ikävä" raskausaikaakin, muistan tän tunteen tosin jokaisen synnytyksen jälkikuukausista, mutta onneksi voin myötäelää teidän mahakkaiden haahujen kanssa odotusta:)
ZERIA on varmasti myös vauva sylissä jo, odottelen uutisia:)
Helene+Muru 2kk
Mut otettiin sisään sairaalaan maanantaina 11. päivä äitipolikäynnin yhteydessä kohonneen verenpaineen vuoksi. Ensin haluttiin katsoa miten vuodelepo vaikuttaisi ja annettiin kertaluontoisesti verenpainelääkettä. Tiistaina lääkäri oli sitä mieltä että voisin päästä lääkityksellä vielä kotiin. Keskiviikkoaamuna (erikoistuva, nuori) lääkäri lähti varmistamaan kotiutusasiaa päivystävältä lekurilta ja palasi kertomaan että synnytys onkin päätetty käynnistää koska ei ole järkevää enää tässä vaiheessa odottaa ja syödä lääkkeitä. Vähän oli puusta pudonnut olo ja jotain siinä änkytin, että jaaha, näinkö meinasitte. Eipä siinä mitään kyllähän tuo kai passaa.
Siispä pakkasin kimpsuni ja muutin naistentautien puolelta synnytysosastolle tarkkailuhuoneeseen, pieneen kopperoon jota jaoin toisen äitiehdokkaan kanssa. Aamukympin aikaan laitettiin ekat cytotecit kohdunsuuta kypsyttämään, ne saivatkin supistukset käynnistymään kohtalaisesti. Sain ohjeeksi olla liikkeellä, joten aloin ravata sairaalan käytäviä ees taas, lienen ollut hauska näky portaissa puhkuessani :)
Yhden aikaan ei ollut tapahtunut mitään, joten laitettiin seuraavat tabut, jotka kovensivatkin supistuksia koko lailla kipeiksi. Siinä vaiheessa alkoi olla jo välillä hankalaa pysyä liikkeessä, enkä uskaltanut enää lähteä synnytysosaston käytävää pidemmälle lenkkeilemään. Viiden aikaan supistukset olivat edelleen voimissaan, joten uusia tabuja ei laitettu, jatkoin lenkkeilyä ja palasin aina välillä käyrän ottoon sängylle. Illalla tilanne ei edelleenkään ollut edistynyt vaikka supisteli hyvin edelleen. Sitten sanottiin että pitäisi ruveta nukkumaan, heh-heh. Tarjosivat supistuksia lieventäviä lääkkeitä, mutta niitä en halunnut ettei mahdollinen edistyminen pysähtyisi.
Aamulla hyvin valvotun yön jälkeen jatkettiin samalla kaavalla. Kympin aikaan tabut ja lenkille. Sitten alkoikin olla niin tuskaista, että puoliltapäivin otetun käyrän jälkeen lekuri havaitsi kohdunsuun alkaneen (vihdoin) avautua. Siispä muutto synnytyssaliin ja kalvojen puhkaisuun. Kysyin miten pian kannattaa ilmoittaa isännälle että alkaa tulla paikalle. Ei kuulemma kannata pitää kiirettä, jossain vaiheessa puhkaisun jälkeen voisin laittaa viestiä, hommassa voisi kestää vielä aika kauan ennen kuin mitään kummempaa alkaisi tapahtua. Laitoin viestin kuitenkin koko lailla heti - onneksi. Kävi nimittäin niin että kalvojen puhkaisu ei saanut vesiä tulemaan, mutta koko lailla kuolettavia supistuksia kylläkin. Asiaa pahensi se, että piti maata sängyssä käyrällä vaikka olisin halunnut liikkua.
Kätilö oli sanonut että otetaan käyrää hetki, olin tähän mennessä oppinut että aina kun sanottiin että otetaan 20min se aika oli helposti 40min. Nyt ei kärsivällisyys kuitenkaan riittänyt tuohon pidennettyyn hetkiseen, joten soittelin kelloa. Sisään tulikin joku toinen kätilö, joka oli pihalla tilanteestani mutta pääsi nopeasti jyvälle kumihanskojen avustamana. Hän irrotteli minut kytkennöistä ja pääsin ylös sängystä. Kipuja oli helpompi kestää kun pääsin huojuttelemaan itseäni nojatuoliin nojaten.
Viiden minuutin päästä oma kätilöni palasi ja ihmetteli miksi minut on "päästetty irti"? Vielä ei olisi kuulemma saanut niin tehdä, että eipä muuta kuin reipas pyrähdys sängyn viereen, sain onneksi luvan jäädä lattialle kyykkimään ja huojumaan vaikka olinkin piuhoissa kiinni. Sain ohjeet ilokaasun käyttöön, jonka jälkeen kätilö taas hävisi vuoropalaveriin. Siinä kohtaa mies onneksi saapuikin ja taisi hiukan kauhistua nähdessäni minut vaikeroimassa lattialla maskin kanssa. Oli ravannut luonani sairaalassa päivittäin, ja aina tähän asti ollut sama virsi: "tässä voi mennä vielä parikin päivää..." Ilokaasu toimi ja sai hyvän pöhnän päähän, mutta kolmannella kierroksella aloin voida pahoin ja oksentaa. Ei siis enempää sitä lajia tähän pöytään, kiitos. Miehen hälyttämänä paikalle saapui sitten iltavuoron kätilö, joka olikin aivan ihana tyyppi ja minulle tuttu jo alkuviikosta.
Kysyin että voisikos altaaseen päästä, siitä oli ollut puhetta jo aiaemmin. Ei kuulemma onnistu enää, mutta suihkuun sentään pääsisin (avautumisvaiheessa se oli helpottanut oloa). Siellä sitten istua ynisin ja mies päivysti ovella oksennuspussin kanssa, koska supistuskivut ja ehkä ilokaasukin saivat minut edelleen voimaan huonosti. Mainittakoon että mies siis voi itse äärimmäisen huonosti muiden oksentelusta, mutta kesti tehtävänsä tosi urheasti. Suihkussa totesin että alkaa meikäläisen kipuraja nyt tulla vastaan, jos tätä pitää vielä pitkäänkin kestää. Kätilö oli samaa mieltä ja tilasi anestesialääkärin, joka tulikin nopsasti. Kello oli tuolloin kutakuinkin 16. Epiduraali oli erinomainen valinta, se tehosi hyvin ja taittoi suurimmat kivut pois, ilman sitä en varmaan olisi niin kauaa enää jaksanutkaan. Ponnistamisen tarve alkoi jo puolen tunnin päästä, mutta koska kohdunsuu oli vasta kuutisen senttiä auki, piti vielä odotella. Vauvan päähän oli kalvojen puhkaisun yhteydessä laitettu anturi mittaamaan sydänääniä.
Viiden jälkeen alkoivat ongelmat, kun kyljellä maatessa sydänäänet supistusten aikana alkoivat heiketä ja välillä hävisivät kokonaan. Laitteet piipittävät kuin viimeistä päivää ja porukkaa ryntäsi sisään kätilön avuksi, minut komennettiin nousemaan kontilleni, joka onnistui yllättävän helposti supistuksesta huolimatta, tietoisuus vauvan huonosta olosta antoi potkua persuksiin. Sitten alkoikin pohdinta ponnistusasennosta; kätilö pohti että paras vauvan kannalta tuntui olevan puoli-istuva asento, mutta mun olisi tosi hankala siitä ensikertalaisena ponnistaa, kun jalkojakaan ei saanut tuettua mihinkään vaan ne sojottivat pystyssä kuin jenkkisarjoissa konsanaan. Totesin että nyt mennään sen mukaan mikä on vauvalle helpoin, tuskin munkaan oloa helpottaa se että asentoa jouduttaisiin kesken vaihtamaan. Niinpä asettauduin valmiiksi, aina välillä toistui sama sydänäänihälytys-tupa täyteen-kontilleen-mahan vatkausta ja äidille happea-sessio. Niiden aikana kukaan ei oikein ehtinyt selittää mulle mitä tapahtuu, joten yritin itse kuunnella toisella korvalla kätilöiden ja lääkärin neuvottelua, jotta osaisin vähän varautua siihen mitä seuraavaksi voi tapahtua. Mies istui monitorin ääressä painamassa kuittausnappuloita hälytysten tullessa, jotta kätilö saattoi keskittyä muuhun. Vähän ihmettelin sitä, että vaikka ongelmia oli vähän väliä, apujoukot häipyivät aina heti kriittisimmän vaiheen mentyä juostakseen kohta uudestaan takaisin.
Kuudelta oli väylä vihdoin vapaa ja päästiin hakemaan ponnistussuuntaa. Kuten arvattua, se osoittautui melko haasteelliseksi, mutta löytyi sentään. Kaksi kätilöä toimivat jalkatukinani (eikö olisi kätevämpää jos niissä jalkatelineissä olisi valmiiksi tuet...?), yksi piti hartioista ja paikalle taas ilmestynyt lekuri piti silmällä tähtiesiintyjää jalkojen välissä. Edelleen ongelmia sydänäänissä, minua kannustettiin työntämään minkä ikinä pystyn. Korvaan osui lääkärin välihuomautus yhdelle hoitajalle että varoittaa leikkurin väkeä pysymään valmiudessa. Ajattelin että ei helkutti, kaikki tää vaiva niin minähän hoidän tämän loppuun. Kuulin myös kun lääkäri pyysi saksia, joten ehdin valmistautua henkisesti niiden käyttöön pari minuuttia, siinä kohtaa sivummalle komennettu mies onneksi istui. Oli kuulemma tehnyt vähän heikkoa nähdä saksien ilmestyminen varoittamatta kuvioihin. Itse leikkaaminen ei siinä konkurssissa enää juuri tuntunut, keskityin vain täysillä hengittämään ja ponnistaan. Klo 18.46 vauva saatiin imukupin avustamana maailmaan, valkoinen pieni pylly vain vilahti kun häntä jo kiidätettiin virkoamaan. Napanuora oli ollut kiertyneenä kaulan ympäri, joka supistaessa oli sitten kuristanut pientä. Mokoma sintti, pitikö mahassa riehua niin että menee paikat solmuun... Ikuisuudelta tuntuneen ajan jälkeen hänet tuotiin onneksi takaisin, alun neljä pistettä tuplaantui kahdeksaan viidessä minuutissa. Lupasin kyllä että voin opettajana antaa hänelle 10+:n, kun niin kiltisti kuitenkin heräsi.
Isi siirtyi kuvaamaan mittauksia ja kylvetystä ja otti sitten vauvan kainaloon, kun minua viihdytettiin käsityö-tuokiolla. Alakerran leikkaus oli ompelevan lekurin mielestä veemäinen (tarkoitti kirjaimen muotoa) ja hankala ommella, huomautin että sopiiko muuta odottaakaan...
Puoliltaöin alettiin olla sitten valmiina ja isäntä lähti kotia kohti, osastolle hän ei olisi voinut tullakaan siihen aikaan. Tutut kätilöt häipyivät ja tilalle tuli pari muuta auttamaan minut vessaan ja salista ulos, heillä oli ”omatkin” äidit synnyttämässä. Mua kuitenkin huippasi niin että sänky piti siirtää lähelle vessan ovea, siitä sitten horjuin pöntölle pissaa houkuttelemaan katetroinnin jäljiltä (mikä oli myös valloittava kokemus). Suihkuttelun ja pienimuotoisen ilma-akrobatia-näytöksen jälkeen olin ikionnellinen siitä pienestä lirusta! Horjuin vessasta ja minulle sanottiin että saisin lähteä vauvan kanssa osastolle, tavarani oli viety sinne jo valmiiksi. Lähteä? Siis tarkoitetteko että nyt? Omin jaloin? Vauvan kanssa? Ei kuulkaa, ei onnistu. Enhän mä pysy pystyssä edes paikalla seisten. Voisin kuulemma pitää tukea vauvan sängyn laidasta (?!), kätilöllä oli kiire jatkamaan toiseen synnytykseen. Sanoin että seuraavaksi saattekin sitten keräillä mua JA vauvaa tuolta käytävän lattialta, jos näin on. Suostui sitten lähtemään saatille, kipitti edellä ja minä horjuin vauvansängyn kanssa perässä. Onneksi matka ei ollut pitkä. Matkalla kävelimme taulun ohi jossa näkyvät päivän aikana syntyneet vauvat ja syy henkilökunnan kiireeseenkin selvisi. Muina päivinä oli syntynyt pari vauvaa, torstaina saldo oli 10 joista 4 oli sektioita (yleensä niitä otetaan korkeintan kaksi per päivä). Kätilö häipyi ja minä jäin ihmettelmään huoneeseen vauvan kanssa, jossa näkyi olevan jo kolme muuta äitiä. Sänky oli taas erilainen kuin aiemmat, enkä onnistunut löytämään vipua josta sitä saisi laskettua. Aikani kamppailtuani sain kuin sainkin itseni makuuasentoon. Siinä sitten ihmettelin että tässäkö tää oli ja toivoin ettei vauva ala ilmoitella itsestään, koska en kyllä pääse täältä enää omin voimin ylös. Onneksi kohta tuli yövuoron kätilö ilmoittautumaan ja kertomaan miten saan apua paikalle yön aikana. Loppuyöstä en muistakaan sitten mitään.
Seuraavat päivät kuluivatkin sitten aina vain uusien ongelmien ilmetessä ja kotiutumisen siirtyessä; vauvan pienipainoisuus, hankala synnytys ja mun verenpaine ilmoittelivat itsestään vauvan välillä liian alhaisilla verensokereilla, joiden takia niitä mittailtiin monta kertaa vuorokaudessa. Muru oli kauhean uninen koko ajan ja häntä oli usein vaikea saada syömään, vaikka oppikin kutakuinkin heti tissietiketin. Syykin tähän selvisi, maksan toiminnassa oli häikkää ja bilirubiiniarvot kohosivat, siispä lisää päivittäistä pistelyä ja valohoitoa, lastenosastolle siirtoakin väläyteltiin. Sanomattakin lienee selvää että nämä toimet eivät ainakaan verenpainettani laskeneet. Taivaan onni oli että henkilökunta oli mukavaa ja empaattista, suurimman osan kanssa natsasi hyvin yhteen ja huonekaveritkin olivat ihan kivoja. Huoli ja ja jatkuva trafiikki huoneessa tekivät nukkumisesta kuitenkin melko mahdotonta, joten ehdin kerätä melkoiset yöunet viidessä päivässä. Päivisinkään ei voinut nukkua, kun jatkuvasti oli jotain ohjelmaa punnituksissa, verikokeissa ym. joko itsellä tai kämppiksillä. Murmeli juhlisti viimeistä sairaalapäivää ja –yötä vääntämällä laskentatavasta riippuen 5-7 kakat kahdeksassa tunnissa, joista yhdet lavuaariin ja parit hoitopöydälle. Laitoin vain uutta vaippaa sisään minkä kerkesin. Viimeisillä peppupesuilla kakkamaisteri ei ollut enää edes hereillä, vaan nukkui autuas ilme kasvoillaan ja reporankana. Onhan se ihanaa kun saa suolen toimimaan, ja sillä maitomäärällä minkä hän viimeisenä yönä imuroi olisi ruokkinut helposti pari keskikokoista vasikkaa.
Loppu hyvin, kutakuinkin kaikki hyvin. Nyt on univelanmaksu aloitettu omassa sängyssä, oi autuutta! Näemmä tästä kehkeytyi nyt tällainen terapiaromaani, mutta voin lohduttaa että en tule järjestämään aiheesta kirjallista läksynkuulustelua ;)
Lunttilappuna varmuuden vuoksi koonti:
päivät sairaalassa: 11.-20.1.
syntymäaika: to 14.1. klo 18.46, synnytys käynnistetty ke 13.1. klo 10
säännölliset supistukset alkaneet to klo 10.45, kalvot puhkaistu klo 13.03, lapsivedet menneet klo 18, ponnistusvaihe klo 18-18.46.
vauvan mitat : 2871g, 50cm, päänympärys 36cm
apgarpisteet 1min jälkeen 4, 5min jälkeen 8 (äiti antoi 10+).
Jennuli ja murmeli 6vrk
Tässä vielä kuva meidän murmelista.
Voi Jennuli, ihan selvä Fabiohan se siinä :D - IHANAN suloinen murmeli hän on :))))!!!! Ja ihanaa, että jaksoit kirjoittaa noin yksityiskohtaisen synnytystarinan - tuli ihan mieleen esikoisen synnytys, vaikka se ei siis ollut yhtään samanlainen, mutta kumminkin tuo tilanne ja sairaala :D! Mutta kamala miten jännissä merkeissä menitte :O, onneksi kaikki päättyi hyvin :D tai no tietenkin päättyi - sehän on selvä!
Voi jännää, että kohta on itse samassa tilassa taas... Eiiiih mä en kestä odottaa :D
fantasy rv30+1/31+1
Sain vihdoin TAAS itseäni niskasta kiinni ja aikaiseksi tämän viestin = )
ONNEA JENNULIN perheelle! Aikamoinen tuo sinun synnytysurakkasi ja kaikki jälkikuviot. Onneksi kaikki vaikutti nyt paremmalta ja sinä aina niin positiiviselta kokemuksesikin jälkeen.
Thelmalle peukut pystyssä. Toivomme että palaat pian ja tietenkin pysyt joukossamme 9kk eli loppuun asti.
Omassa mahassa myllertää. Olin jo huolissani, kun oli pari päivää rauhallisempaa, mutta nyt taas sama meno jatkuu. Olin kuumeessa ja mahavauvakin silloin hiljaisempi. Taas huomasin, että pelko menetyksestä itää edelleen taka-alalla, koska heti kun oli rauhallisempaa huolestuin. Huomaan että mieli alkaa jo kääntyä synnytykseen ja sen jälkeiseen elämään. Auto on nyt vaihdettu ja se murhe ratkaistu. Vähän harmittaa kun emme tiedä tulokkaan sukupuolta ja vauvavaatteiden pesu pitäisi aloittaa. Vanhat vauvanvaatteet ovat pitkälti vaaleanpunaisia ja pojalle toki haluaisin pukea päälle muutakin. Epäilen etten kauheasti ehdi ravailla kirppiksillä ja kaupoissa vauvan synnyttyä, kun isosiskokin silloin vasta vajaa kaksi vuotta. Kovasti on alkanut mietityttämään tuo synnytyskin tai lähinnä sairaalaan lähtö. Hoitaja reserviä olen yrittänyt kartoittaa jolle voisi H-hetkellä tuon neidin lykätä. Lähtö mietityttää sikäli että ekassa synnytyksessä ehdin olla sairaalassa vajaan tunnin ja toisessa peräti pari tuntia kun lähdettiin heti synnytyksen alettua. Tuossa välissä oli yli 13 vuotta väliä ja "paikat" paremmin kiinni kuin nyt vajaan parin vuoden välillä. Synnytyksen kestoa kun on niin vaikea etukäteen ennustaa.
Tälläistä omanapaista juttua taas tällä kertaa.
Leppoisaa uutta alkavaa viikkoa kaikille!
Tiuhti 31+4
Ja kauan ja hartaasti odotettu pikkuinen tyttö sylissä ?
Sairaalassa meni pari viikkoa ja koko homma oli ihan viittä vaille fiasko; kaikki meni vähän pieleen, mutta onneksi lopulta kaikki hyvin...
Viikon (!) tuloksettoman käynnistyksen jälkeen syntyi tyttö sektiolla 18.1.2010 painoa oli 3740g (vaikka painoarviossa siis peloteltiin peräti 4,5 kg:lla lapsella...) ja pituutta 52cm ja viikkoja siis jo 43+0! Lapsivesi oli vihreää joten pieni kiidätettiin heti lastenosastolle tehohoitoon ja antibioottilääkitykseen. Rankka reissu sekä fyysisesti että henkisesti mutta nyt siis ollaan kotona harjoittelemassa uutta arkea (toinen päivä menossa). Imetyksen kanssa on isoja ongelmia ja korviketta kuluu, mutta pääasia että lapsi saa ruokaa. Mies hoitaa vauvaa varmaan paremminkin kuin minä, ihanaa katsoa niiden puuhastelua ? Vauva on ihanan rauhallinen ja kärsivällinen ja antaa meidän uusien vanhempien rauhassa harjoitella :) Nukkuu vähän liiankin hyvin, että pitää herätellä syömään ja vaippoja tosiaan menee...
Mutta jos teitä kiinnostaa, voin jossain vaiheessa tulla rykäisemään terapiaraportin tuon synnytys-episodin eri vaiheista... Nyt pitää mennä etsimään jotain syötävää, kun ei enää aterioita tuoda nenän alle valmiiksi, niinkuin sairaalassa...
Terveisin Zeria ja pieni prinsessa 8 vrk
Ps: ja sanoinhan että Jennuli kiilaat jonossa ohi... :)
Meillä ovat vauvat tosiaan sisäistäneet mun mottoni; miksi tehdä helposti jos voi tehdä vaikeasti... Onnea hurjasti kovasta suorituksestasi ja ihanaa että olette päässeet kotiin. Mielenkiinnolla odotan tarkempaa kertomusta!
Täällä pyörii elämä uusissa urissa tissien ja vaippojen ympärillä. Nyt kun alkaa pikkuhiljaa olla homma hanskassa niin yritetään siirtyä kestoilemaan.
Murmeli on hauska tapaus, kova poika murisemaan niin tyytyväisenä kuin vaatiessaankin. Rauhallinen jäpikkä, paitsi tietysti nälkäisenä. Neuvolan täti kävi eilen kotikäynnillä, painoa tullut hienosti n. 450g sitten viime keskiviikon kun kotiuduttiin (paino nyt siis 3450g). Hyvin on pysynyt virkeänä ja syönyt, niin ei ole tarvinnut tuosta keltaisuudesta olla enää niin huolissaan.
Viime yö meni pystypainotteisesti joten tänään on laiva liikkuu mutta kukaan ei ohjaa-päivä. Onneksi mies on jakanut yövalvomisia kanssani vaikka menikin eilen töihin, en tosin raaski häntä niin paljon hyödyntää kuin on tarjoutunut. Mulla on kuitenkin päivällä ainakin teoreettinen mahdollisuus nukkua yhtä aikaa vauvan kanssa, tai vähintäänkin saan näyttää rauhassa räjähtäneeltä, toisin kuin mies.
Eilenkin nauroin iltapäivällä miehen tullessa kotiin että lapsi on kyllä viimeisen päälle huollettu mutta äiti on edelleen yökkärissä ja tukka sekaisin, aamupalan tapaisen olin sentään saanut syötyä. Poika on sellainen sylikissa että, ja silloinkin kun nukkuu mun tekee mieli vain tuijotella häntä... Taitaa äiti olla vähän höpsähtänyt, mutta se suotakoon ainakin hetkeksi.
Ai niin, kävin eilen pelokkain mielin vaa'alla ja painoa on lähtenyt jo 13kg eli saman verran kuin oli tullut, tästä eteenpäin on pelkkää plussaa :) Mahalölleröä nyt on tietysti vielä hyvin jäljellä, mutta eiköhän se siitä ajan kanssa. Enkä ole siis mitenkään alkanut laihduttaa, se ei olisi nyt imetystä aloitellessa järkevääkään, vaan nämä ovat ihan "luomusti lähteneitä kiloja" ;)
Pyykkien ripustukseen käypi tie...
Jennuli ja murmeli 13vrk
Lisää vauvautuneita haahuja, Onnea myös Zerialle, vetäsit kyllä pohjat ton yliaikaisuuden kanssa.
Toivottavasti jaksatte vielä vauva-arjen ohella piipahdella täällä ettei pino ihan kupsahda.
Missäs muut odottavat haahut luuhaa ??
Tiuhti mä niin allekirjoitan ton saman huolen olotilan, jossa pääni velloo koko ajan. Ei nää ajatukset jätä varmaan rauhaan ennen vauvan syntymää ja mullahan on siihen vielä pitkä matka. Onneksi sinä Tiuhti olet jo lähempänä h-hetkeä.
Sain tulokset lapsivesipunktiosta ja senkin pitäisi jo osaltaan rauhoittaa mieltä, mutta kun ei.Tulokset oli hyvät, normaalit kromosomit, pelkäämäni veritekijä joka olisi ongelmia aiheuttanut oli negatiivinen ja sukupuoli on TYTTÖ ! Mistä nyt löytäisi sen mielenrauhan vielä ? Liikkeet tuntuu jo, mutta mielessä myllää koko ajan että tasan viikon päästä ollaan juuri siinä päivässä kun edellinen vauva todettiin kuolleeksi. tähän taitaa vaan auttaa aika :-)
Hirvittävä päänsärky vaivaa ja nenä tukossa, joten nyt taidan vetäistä itseni vaaka tasoon.
Sirusade 17+0
ONNEA zeria, vihdoinkin!!! Mielettömän kauan ne kyllä käynnisteli :O! Onneksi kaikki on nyt hyvin, ihanaa vauva-arkea :)))
Joo vähän vähemmälle on jäänyt tässä pinosa poristelu, mutta nyt zemppi taas kaikille päälle :D!
Omaa napaa, mä kävin sitten ylsityisellä taas, kun tuolla julkinen on NIIN harvoin... Lääkäritkin on niin erimaata!! Kaikki oli kunnossa, eikä muutoksia kohdunsuulla - onneksi! Kun on tuota alaselkä särkyä ollut ja supisteluja myös niin eivät ole tehneet mitään... Painoarvion sain, ultralla tehtynä se on jo 2kg mötikkä :D! Eli iso jätkä tulossa! Kokoajanhan vauva on ollut isompi kun kuukautisista laskettuna, mutta jatkaa siis edelleen kirimistään :O
Että ihan mielenkiintoista kyllä, kun jätkällä on vielä 2kk aikaa kasvaa....
Hyviä vointeja kaikille! Huomenna mulla on vihdoin KOLMAS neuvola niin katsotaan mitä siellä sanotaan :)
fantasy rv31 (kuukautisten mukaan)
Eipä ole tullut tänne nyt paljon kirjoiteltua mutta en tiedä onko ollutkaan mitää ihmeellistä.
Onnea paljon vauvansa saaneille!
Mulla oli reilu viikko sitten lääkärineuvola ja siellä kaikki ok poikaakin näytti edelleen kun ultralla vilkaisi:)Tosin painoa oli tullut liikaa, mutta alun ressaamisen jälkeen päätin olla ihan liikaa murehtimatta.
Mutta oikein nyt omanapaisena niin alkaa kyllä välillä olla jo aika ahdistava olo tai siis tuntuu että maha on välillä kokoajan piukeena ja sitte tulee välillä supistuksia(kivuttomia)ja jännittääkin että pysyykö kaveri kyydissä loppuun asti mutta ainakin tuolla lääkärineuvolassa kaikki paikat hyvin kiinni niin eipä kai siinä hätää. Ja välillä ajatukset jokseenkin ristiriitaisia kun tosiaan välillä tuntuu että saisi kyllä tulla jo mutta siis en tosiaankaan halua että vielä tulee viikkojen vähyyden takia, että lähinnä toivoo että olisi jo se huhtikuu ja mitityttää että jos nyt jo välillä tosi tukala olo niin entäs sitten kolmen kuukauden päästä:D
Mutta tosiaan en hirveästi muuta pelkää nyt kuin sitä että syntyy ennen aikojaan ja joudun yliopistolliseen synnyttämään ja vaavi joutuisi tietenkin olemaan siellä niin kauan että pääsee kotiin ja siis kun tosiaan lähin yliopsitollinen on vajaan 200km päässä:/ Mutta toivotaan että jaksaa olla loppuun asti:)
have 27+3
kaikille käärön saaneille!
Tiuhti, Sirusade hyvin voin samaistua teidän ajatuksiin tuosta huolesta. Itse olen vielä niin alussa, että ne velloo ihan täysillä. Etenkin kun edellisyönä näin unta, että aloin vuotaa verta, niin nyt odotan ensi viikon np-ultraa ihan paniikissa. Viime keväänä näin vastaavanlaisen unen ja sitten olikin kehitys jo pysähtynyt. Oireetkin kun alkaa hiljalleen helpottaa, niin kaikkea voi kuvitella. Mieluummin siis voisin koko ajan huonosti, jos se takaisi, että kaverilla kaikki hyvin.
Eipä siis tosiaan taida kuin aika auttaa tähän.
kjt-78 + toivo 11+2
ZERIA, suuronnittelut prinsessasta!
Aika vähän on haahuille prinsessoja syntynyt ja kovin moni kuuluu prinssiä odottelevan parhaillaankin:)
Itse oon ollut ihmeissäni täällä, miten pikkumurusta onkin tullut jo isompi muru, tajusin vasta neuvolakäynnillä kun muru makasi neuvolatädin tutkaillessa siinä. Ei tuo olekaan enää sellainen kippurainen pikku-hento vaan ihan jäntevä ja pullea pikkuvauva! Eihän sitä kai itse huomaakaan miten kasvavat kun joka hetki pienen kanssa viettää. Kun miettii että kahdessa viikossa muru kasvanut 3cm pituutta niin eikö se kasvu pitäisi ihan silmin nähdä, sehän on jo 2mm päivässä..
Hirveä ikävä raskautta edelleenkin vaivaa, muistaakseni se oli tätä edellistenkin synnytysten aikaan tuollaisen puoli vuotta ja sitten hälveni. Ihan heti en edes suunnittele uutta raskautta, vaikka ei olla edelleenkään mitään "pitkäaikaisehkäisyä" mietitty. Nuo lemmenhetket niin kortilla ajanpuutteen takia että ne harvat kerrat saa ehkäistyä kondomi-ehkäisypuikko-yhdistelmälläkin:)
Muru on kyllä aivan syötävän ihana edelleen, yötkin sujuu jo yhdellä syötöllä! Nyt on murulta alkanut vauvatukkaa lähteä takaraivolta, saas nähdä kuinka paljon hiustenväri muuttuu kun vaihtuu, mustatukka kun ollut tähän saakka.
Hyviä hetkiä teille mahakkaille, nauttikaa ihmeessä masuistanne kun vielä ehditte, ennenkuin huomaattekaan niin masu on poissa ja ikävä tulee niitä mahakas-aikoja, vaikkette sitä nyt uskokaan:)
Helene+Muru 2kk1vko
Meillä alkoi tasan kahden viikon iässä mahavaivat, kuten neuvolan täti osasi varoittaakin. Suoliston bakteerikanta kuulemma kehittyy ja aiheuttaa niitä. Lisäksi kaveri on niin kova hätäilijä syödessä, että nielee ilmaa samalla, varsinkin pullosta. On sellainen muotoiltu, nännimäinen tuttikin pullossa, mutta ei kauheasti auta. Hötkyttely ja pystyasento auttavat, onneksi sentään sylittely, jumppa ja muu auttavat aika hyvin ja takapuoli pörisee... Täytynee kuitenkin huomenna käydä apteekin kautta hakemassa maitohappobakteereja ja muuta douppingia jotta vaiva helpottaisi.
Oon näköjään valinnut hyvän miehenkin, on auttanut tosi paljon öiden kanssa niin etten ole ihan tiltissä- ainakaan vielä. Viime yönäkin pirpana nimittäin vikisi 01.30-05.30. Tiistaina taas neuvolaan, vähän jännittää miten paino on kehittynyt.
Niin ja nimikin on päätetty, Fabiosta tuli Elmo
Jennuli ja Elmo 2vk 3pv
Jennuli, ihanaa Elmo - ONNEA Elmolle =))! Ihana kuulla myös, miten teillä on lähtenyt sujumaan!
Helene&muru, myös ihanaa kuulla teidän kuulumisianne =)! Niin se aika menee nopeasti, pelottavan nopeasti! Vaikka nyt toivoo, että menisi tämä loppuraskaus äkkiä, jotta saisi käärön syliin.. Ja sitten sais aika taas pysähtyä hetkeksi :)
On kyllä hiljastunut tämä pino, kertakaikkiaan, mutta itsekin kun kirjoittelen myös huhtisissa niin tämä jää valitettavan vähemmälle :)! Mutta ei nyt luovuteta, tämä on kyllä tärkeä pino kanssasisarillemme - sen tiedämme jokainen :)
Haluuko jo avata helmikuulle pinon? Mä kun oon avannut jo tuon huhtisten niin kohta mua pidetään jo friikkinä ;D
Omaa napaa, tässä kopioituna huhtisista tulee nyt oikein mukavaa tarinaa! =)
Eli kävin sitten tosiaan neuvolassa, jopa kolmannessa, viime perjantaina... Sanoin siellä sitten siitä, että yksityisellä oli pyydetty, että PÄÄSISIN sokerirasitustestiin!? Neuvolatätini sitten kovin ihanasti ääntä korottaen sanoi, että et sinä PÄÄSE sinne vaan ihan jo pelkän IÄN PUOLESTASI JOUDUT sinne!! Just joo, se kun ei ole mitään tosiaan aiemmin puhunut ja eikö se yleensä ole paljon aiemmilla viikoilla kuin rv31?!? Muutenkin tää neuvolatätini oli tosi törkee, kysy heti happamana että NOH miksi sä oikein yksityisellä oot käynyt?? Ja kuka oli lääkäri?? Täti myös tyrmäsi heti sen lääkärin pyynnön ja väitti, että EI sillä sokerirasituksella ole mitään tekemistä vauvan koon kanssa :O - siis whaa, eikö sitä just sen takia oteta?? Sitten oli mun painon vuoro, noh sanoin että mulle on nyt tullut lähes 13kg... Siihen se sitten kysyi, että ootko kiinnittänyt huomiota ruokavalioosi?? Sanoin, että olen kyllä ja syön terveellisesti ym. kerroin kun mulla ei ole edelleenkään ollenkaan sitä makeanhimoa niin on helppo ollakin syömättä mitään herkkuja... Ja sitten sanoin, että syön itseasiassa aika vähän... Täti tokaisi siihen sitten, että ei se määrä vaan laatu (noh justhan mä oli sanonut sille, että syön terveellisesti) ja sitten se alkoi kertomaan mitä pitää syödä... Sanoi esim. että syö mielummin täysjyväleipää kuin vaaleeta, tai hedelmää ennemmin kuin tuoremehua ja vettä pitää juoda tosi paljon ym... Kuuntelin kiltisti ja välissä sanoin vaan, että mä tiedän (koska ikilaihduttajana tiedän ihan kaiken suuhun pantavan kalorimäärät, mutta sitä en nyt sanonut ;)! En siis todellakaan mitenkään provosoivasti häntä! Sitten hän huudahti, että VOIN MÄ OLLA HILJAAKIN, KUN SÄ ET OO YHTÄÄN VASTAANOTTAVAINEN :O :O :O - ja mä jäin ihan suu auki, että whaat? Voi elämä, kello oli 8 aamulla ja mä olin sen ensimmäinen asiakas... On sitten täti valinnut "sen oikean" työpaikan... Noh nieleskelin kaikki, vaikka ihan itku meinasi tulla... Kaikki tuli niin puun takaa, että ihan hiljaseksi veti... Ja täti vaan jatkoi taas samaa, että kyllä pitää kiinnittää huomiota ruokavalioon! Ja oikein syyllisti, että miten vauvan PITÄÄ SAADA RAUHASSA KEHITTÄÄ TÄRKEITÄ ELIMIÄ eikä turhaan vaan saada massaa päälle äidin huonolla syömisellä :O :O :O!!! Sitten vielä kaiken kukkuraksi tokaisi, että kyllähän minäkin TIEDÄN kaikki laihdutusvinkit, mutta en silti laihdu! Että ei se tietäminen auta!! :O okei...
Huh huh sanon minä! Ei siis edelleenkään sillä, että vauvan isä on nyt aika isokokoinen mies (koko niiden suku on) ja syntyesään on ollut 55cm ja 4600g, OLE MITÄÄN MERKITYSTÄ??? Ja toinen, että esikoisen kanssa olen syönyt paljon "epäterveellisemmin" kuin nyt ja hän oli syntyessään 3250g ja 50cm (synt. rv40+5), mites ne nyt sen selittäisivät sitten?? Ja siis näillä eri isät!
Mulla esikoisen kanssa tuli 16kg, eikä silloin kyllä ikinä mitään sanottu siitä... Ne lähti pois myös ihan itsestään 2 kuukaudessa...
Nyt toki olen 8v. vanhempi, että pelottaa ettei kilot lähde nyt niin helposti, mutta siksipä juuri olenkin kiinnittänyt huomiota siihen mitä syön... En vaan voi käsittää mistä ne kilot on sitten tullut, kun se 13kg neuvolan mukaan on sitten NIIN PAHA JUTTU :`///! Lähtöpaino mulla oli vähän isompi kuin esikoisen kanssa, kun oli se keskenmeno just takana ja silloinkin alussa tuli heti pari kiloa niin ne eivät olleet kerinnyt lähteä... Mutta painoindeksi on silti siis mulla normaalissa (vaikka itseni mielestä tietenkin oon aina liian lihava :D) niin ihme että ne nyt noin kamalasti mulle kuittailee...
Että sellaista! Ja sokerirasituksessa kaikki oli kunnossa, että vauvan kokoon ei ainakaan sieltä selitystä löytynyt... Mä itse kyllä todellakin luulen tietäväni sen johtuvan ihan kuule geeneistä - ei ainakaan mun syömisistä! Onneksi itse tiedän mitä syön, mutta harmittaa vaan tollainen syyllistäminen todella paljon :/
Mitäs muille kuuluu, talviseen Helmikuuhun?
fantasy rv32
Jennuli, voi IHANAAA - onnea pikku prinssille ja koko perheelle!! Täällä ollaankin odoteltu uutisia kuumeisena :D! Heti sitten yksityiskohdat jakoon, kun jaksat... Voimia ja zemppiä!
Zeria, sinä kanssa - nyt varmasti jo jakautuneena :D! jännää...
Thelmalle, zemppiä kuumepuolelle! Ootko tehnyt uusiksi haahujen pinon siellä, kun se kuivahti tossa syksyllä? Ja pääsethän sä tänne tuota pikaa, ihan varmasti :)
Sirusade, voimia tulosten odotteluun! Inhottavaa odotella, mutta positiivisia uutisia tietenkin tulossa - ihan varmasti :)
Hermy, IHANA synntytystarina ja ihana myös kun jaksoit jakaa sen meidän kanssa :)! Nautinnollista vauva-arkea!
Oma napa se täällä vaan kasvaa, joku ihmeen pyrähdys just menossa... Viikossa on kyllä silmin nähden kasvanut, kun sitä ennen oli tasaisempi tahti :D! Muutenkin ihan hyvä vointi, vähän töissä alkaa olemaan raskasta kun joutuu nostelemaan välillä niin paljon ja liikkua koko ajan... Supisteluja on vähän ja selkäkin alkanut issiaksen lisäksi särkeä... Ja närästys tottakai... Ja pakko oli taas varata aika yksityiselle ens tiistaiksi, jotta saa taas tietää onko kaikki kunnossa... On se kumma kun vieläkään ei voi luottaa siihen, että poika syntyy... Ja noista yleisistä neuvoloista kun ei saa mitään tukea, niitä on niin vähän... Ajatelkaa, että olen käynyt vaan kaksi kertaa neuvolassa ja yhden kerran neuvolalääkärissä koko raskauden aikana ( plus tietenkin ne 2 ultraa )... Ja se ihan ekakertahan on vaan paperien täyttelyä...
fantasy rv29+6/30+6