Onko jotenkin "hienoa", jos lapsi on pienikokoinen?

Isokokoisia vauvoja ja lapsia ihastellaan, pienikokoisia säälitään.

Oma lapseni meni aikoinaan pari pykälää miinuskäyrillä, kunnes kolmannen ikävuotensa aikana "nousi" nollakäyrälle. Sain kummallisen usein kuulla kommentteja tyyliin "saako se tarpeeksi ruokaa?" yms. Se kieltämättä pahoitti mieleni. Minun kasvatustaitoni oli ikäänkuin sidottu lapseni fyysiseen kokoon joidenkin silmissä. Pahinta oli, että nuo kommentoijat olivat suurimmaksi osaksi omia sukulaisiani.

Jos itse olisin esittänyt kysymyksen käänteisesti isokokoisten lasten vanhemmille, "saako se liikaa ruokaa?", niin minut oltaisiin takuuvarmasti haukuttu alimpaan helvettiin (anteeksi ruma sana) ja tuomittu vähintään ennakkoluuloiseksi. En koskaan tehnyt sitä, mutta muutamana kertana olisi kieltämättä tehnyt mieli, ihan vain nähdäkseni töksäyttelevän "vastapuolen" reaktion (joka sattui olemaan serkkuni, jolla oli isokokoinen lapsi. Häneltä sain kuulla pahimmat töksäytykset).

Omalla kohdallani kävi niin, että neuvolatäti vaihtui lapsen ollessa parivuotias. Ensimmäinen neuvolatäti maalaili kauhukuvia eteeni muka nälkää näkevästä lapsestani (joka todellisuudessa söi kuin pieni hevonen, mutta liikkui senkin edestä), joka tulisi saamaan ties mitä tauteja "lähiaikoina". Asia meni jopa niin pitkälle, että joka neuvolakäynti alkoi seuraavalla hoitajan kysymyksellä: "ollaankos sitä oltu sairaina tässä kuussa?" :)

Kun ei oltu, niin se oli aina suuren suuri ihmetyksen aihe. Sivumennen sanoen, kyseinen neuvolatäti sairasteli itse huomattavasti enemmän kuin tämä meidän muka nälkää näkevä ja tulevia kamalia tauteja saava lapsi.

Neuvolatäti siis kuitenkin vaihtui. Uusi hoitaja näki lapsemme aivan eri valossa kuin ensimmäinen. Ensitöikseen hän katsoi lapsen käyrät ja totesi, etteivät ne menneetkään keskitason mukaan, mutta että lapsi kuitenkin kasvaa tasaisesti omalla käyrällään. Hitsit, että ilahduin hänen asenteestaan ja kommenteistaan!

Nykyisin "nälkää näkevä ja kamalia tauteja saava" lapsi on keskikokoinen koululainen, joka aloittaa syksyllä toisen luokan. Mitä sairasteluun tulee, niin hän oli tänä vuonna kolme päivää kipeänä juhannuksen tienoon ajan. Kouluaikana ei sairastanut kertaakaan. Jospa ensimmäinen neuvolatäti tietäisi... :)

Tekopyhästi väitetään, että erilaisuus on rikkaus, mutta todellisessa maailmassa ruohonjuuritasolla erilaisuus on vähintään säälin aihe, kuten sanoit - ja se aihe revitään vaikka penkin alta.

Yksi asia näyttäisi kuitenkin olevan sama, oli aihe mikä hyvänsä: arvostelun kohde edustaa aina juuri päinvastaista "ääripäätä" kuin mitä arvostelija itse.

Lasten arvostelu aloitetaan jo kehdosta - siinä etenkin meidän sukupuolemme on suvereeni (olettaen, että me tähän ketjuun vastanneet olemme kaikki naisia): kenen lapsi on söpöin/komein, tervein, kehittynein/fiksuin jne.

Monesti unohdetaan iloisesti, että meillä on jo jotain niin ainutlaatuista, etteivät mitkään maailman mahdit ole mitään sen rinnalla: oma lapsi. Eikö se ole kuitenkin maailman tärkein asia? Kaikilla ei ole sitä, vaikka haluaisivatkin.

Miksi siis kilpailla lapsen toisarvoisilla asioilla kuten nyt esimerkiksi ulkonäöllä?

Toiseksi: miksi aiheuttaa tahallisesti pahaa mieltä toisessa äidissä laukomalla rumia huomautuksia hänen lapsensa ulkoisesta olemuksesta? Huono itsetuntoko siihen ajaa, vai mikä? Ollaanko noita arvostelijoita kenties itse arvosteltu ulkonäön perusteella lapsina?

Itse olen arvatenkin lyhyehkön 121 cm ekaluokkalaisen äiti. Lapsi todennäköisesti tulee olemaan luokkansa pienin poika, tosin vielä 6 v. Vielä hän ei ole surrut omaa lyhyyttään ja tietää, että hänestä ei perimän perusteella mitään pitkää koskaan tulekaan.

Mutta mikä ihmeen vika lyhyissä miehissä on? Täällä kun joku heitä säälitteli. Lyhyys (alle 170) ei todellakaan tarkoita heikkoa.

ei ole mielestäni hienoa. Erityisesti toivoisin pituutta lisää, leveyttäkin saisi olla vähän enemmän, siis lihaksia en tietty läskiä kaipaa. Vaikka saisi sitä rasvaakin vaikka hiukan olla ettei heti yhden taudin tullessa kuiduttaisi kasaan.

mikä noita poikiakin vaivaa nykyään. 2/3 on pulleroita, velttoja ja vätyksiä fyysisesti. Osalla "pulleruus" voidaan peittää vaatteilla eli eivät varmaan ole mitenkään kauhean ylipainoisia, mutta koko olemus on sellainen pullamainen ja vätys. Pienet rinnatkin löytyy. Sitten tietysti osa on selvästi mahakkaita ja siinä hyllyy selluliitit jo pienten poikien mahalla. Vain kolmasosa on hoikkia ja jänteviä.



Itse en tosiaan ole mikään painonatsi, mutta tuollaisten 7-10 -vuotiaiden pitäisi olla luonnostaan hoikkia ja erityisesti poikien, kun ovat eläväisempiä usein.



Mitä ihmettä te syötätte niille lapsillenne, kun teette niistä sellaisia veltonnäköisiä ja roikkuvia pikkupoikia? Meillä syödään normaalia ruokaa, välillä hamppareita ja herkkujakin. Me miehen kanssa kamppaillaan painosta koko ajan eli meidän perheen ruokailutottumukset on aika väljät. Silti lapset on hoikkia ja jänteviä.

ja kyllä se pikemminkin niin päin on mennyt, että ennemminkin muut ihmiset siihen huomiota kiinnittävät! Etenkin rotevien ja/ tai pyöreähköjen lasten vanhemmat. Tässä hiljattain yksikin äiti alkoi puistossa "avautua" ihan oma-aloitteisesti siitä, kuinka hän on huolissaan oman poikansa painosta. No enpä siihen paljoa kommentoinut, kun meillä ei mitenkään lasten painoa vahdata. Siroja, hoikkia ja liikunnallisia ovat olleet aina ja hyvin syövät. Jotkut kyllä tuota syömistä epäilevät, ennen kuin näkevät ne ruokamäärät ;-)

päätellä aikuispituutta. Etenkin pojat kasvavat usein enemmän vasta murroisässä. Hyvänä esimerkkinä mieheni, joka oli todella pieni murrosikään asti (ennuste 165 cm), mutta sitten yht'äkkiä venähtikin pituutta 15-16 v:nä ja kasvoi lopulta 177 cm:ksi. Kasvutapa vaihtelee, ja on muuten myös jossain määrin perinnöllistä.

Onhan pienet ja lihavat vauvat söpöjä mut jossain vaiheessa se pienuus voi kostautua.Miettikää oikeesti miltä tuntuu esim.murrosikäisestä pojasta olla aina päätä lyhyempi kuin kaverit ja tieto siitä et aikuisena voi jäädä alle 170.

Mieheni 8v.tyttö on fyysisesti noin 5.vuotiaan kokoinen ja sitä kiusataan ja haukutaan kääpiöksi.Ei siinä lämmitä tieto et on jonkun aikuisen mielestä suloinen.Siitä tytöstä tulee todennäköisesti vaan päälle 150-155 aikuinen.

asia on ihan päinvastoin eli pienet ja hoikat lapset kärsivät koostaan. Aina saa selitellä, että ei ei tuo oo 5 v. vaan todellakin 7 ja menossa kouluun :( Ja sitten verrataan alle yksivuotiasta vauvaan meidän kohta 2 v. että aijaa, on muuten aika samankokoinen tai oisko tää meidän vauva vähän isompikin. Oikein semmoista ylpeyttä äänessä. Kyllä se paino ja pituuskasvukin tasaantuvat kun lapsi oppii kävelemään mutta samankokoisia lapsista ei varmaan koskaan tule. Eihän me aikuisetkaan olla samankokoisia vaikka oltais ihan samanikäisiä! Moni tuntuu luulevan, et lapset on kaikki täsmälleen samanpainoisia ja samankokoisia tietyssä iässä ja sitten yhtäkkiä aikuisena toiset onkin 190 cm ja toiset 150 cm :)

jos lapsi syntyy raskausviikkoihin nähden pienikokoisena. Tavallista useammin nämä lapset ovat myöhemminkin pienikokoisempia kuin normaalikokoisina syntyneet.

tuntuu olevan hienoa että ollaan miinuskäyrillä ja painotarkkailuissa. Viime kesänä oltiin sukujuhlissa ja serkullani oli samanikäinen 5kk tyttövauva kuin itselläni ja kauhea päivittely oli siitä kuinka iso meidän tyttö on (ihan normaalikokoinen hän oli, näytti vain mahtimimmiltä tietty sen pienemmän rinnalla!) ja millaiset kouratkin sillä on, ai kauheeta..!

Lapsen myöhemmällä koolla ei muuten ole välttämättä mitään tekemistä syntymäpainon kanssa. Esikoinen oli 47cm ja 2730g syntyissään ja nyt 3v neuvolassa 104cm ja 16kg! Kuopuskin oli alle 3,5kg ja 50cm, nyt 1,5v 90cm ja 12,5kg.

Naapurista kyselivät saako lapsi syödäkseen, kun on niin laiha... Kaverini sanoi, että olisit sanonut ettei, nälässä pidetään.



Mutta itse olen lapsena kärsinyt kiusaamisesta ylipainoisena ja olen iloinen, että lapsi on terve, hyvin syövä, urheilijapoika jolle paino ei ole ongelma.

alakäyrä - 2 jo kohta 10 vuotta