Onko jotenkin "hienoa", jos lapsi on pienikokoinen?

Vai onko ne jo täysi-ikäisiä?

Jotain 20-kiloista 2-vuotiasta on tosi hankala nostella ja pukea, kun ei ne vielä kuitenkaan oikein itse osaa.

ja se pituushan tosiaan tuntuu olevan erityinen meriitti! Mulla on pienikokoinen ja siroluinen tyttö joka toki mielestäni on kaunis kuin keiju mutta en näe tässä mielipiteessäni mitään pahaa! Samoin moni kehuu pitkää lastaan ja sekin ok eikös vaan?

Te liikutte tosi omituisissa porukoissa!

Jos lasten koko on niin iso juttu aikuisille. Lapset on eri kokoisia ihan niin kuin aikuisetkin, eiköhän se ole ihan normaalia.

Oma poikani on ikäisiään lyhyempi ja söpö kuin mikä. En kai minä äitinä alkaisi häntä vieraille haukkumaan, vaikkei olekaan "miehen mitoissa"? Tottakai minä puhun lapsen koosta positiiviseen sävyyn!

Tai sitten vain nämä vastaukset kertovat kirjoittajien omasta alemmuudentunteesta tai ylipäätään oudosta asenteesta lasten kokoon.

Tottakai lasten koosta puhutaan välillä! Mutta se, miten kuulemansa tulkitsee riippuu kyllä kuulijasta. Jos kaikki kommentit vaikkapa toisen lapsen pituudesta, siroudesta tai mistä vain otetaan vastaan tietyllä asenteella, muuttuu neutraaliksi tarkoitettu kommentti "kehumiseksi" tai "moitteeksi".

Täytyisi varmaan varoa vielä nykyistäkin enemmän kommentoimasta mitenkään vieraiden kuullen omien lastenkaan kokoa. Luulevat pian, että pidän mainittua piirrettä jotenkin ylivertaisena verrattuna heidän kullannuppuunsa ja haluan siksi mainostaa tai kehuskella asialla.

Parikin ystävääni jaksaa joka käänteessä muistuttaa, kuinka heidän lapsi on niin kirppukokoa ja laiha pikkuinen.

Jos sanoo lapsensa olevan laiha tai kirppu, niin onko tämä ylpeilyä?

Poikani on pieni ja laiha. Usein mainitsen hänen pienestä koostaan hieman vieraammillekin ihmisille. Tarkoituksena on selittää että poika on paljon vanhempi kuin ihmiset usein luulevat. Tuttuja pitää muistuttaa että eivät ostaisi lahjavaatteita "normaalien" kokojen mukaan, koska ne eivät olisi vuosiin sopivia.

Vauvavuosi meni sairaalassa rampatessa kun pojan kasvua seurattiin. Ruokailu tehtiin pitkään ravintoterapeutin suositusten mukaan. Jos poika jatkaa samalla käyrillä kasvua hän on aikuisena n. 160 cm ja mallia kukkakeppi. Suuri osa 2 tai 3 -vuotiaista painaa enemmän kuin meidän 6-vuotiaamme. Onhan tuo poika söpö ja siro, mutta ei hänen ihan noin pieni tarvitsisi olla.

on tyttö ja hän olikin sellainen "ihana pullero". Itse olin aina pitänyt pulleita vauvoja suloisina ja siksi kovasti ihmettelin outoja kommentteja vauvan koosta. Vähän väliä joku oli kysymässä paljonko hän painaa. Ja hän oli kuitenkin ihan normaalin rajoissa. Parin vuoden jälkeen hän alkoi hoikistua ja on nykyään mallia salko. Isänsä perua ikätovereitaan pidempi ja hyvin hoikka. Monen kyselijän lapset ovat sitä vastoin iän myötä alkaneet pullistua. Toinen poika on roteva malliltaan ja myös hänen painostaan oltiin kiinnostuneita. Nyt 3,5-vuotiaana on edelleen roteva, mutta ei lainkaan pullea. On kova liikkumaan ja ketterä, joten on enemmänkin lihasta koko poika. Kolmas on taas pullero ja kohta parivuotias. Uskon, että kohta hänkin alkaa hoikistumaan.



Meidän lapset ovat parin vuoden ikäiseen asti syöneet tosi paljon ja ovat liikkuneet myös paljon. Sen jälkeen ovat itse alkaneet syömään vähemmän, mutta liikkuneet entiseen malliin. Vastustan puolipakolla syöttämistä ja siksi lapset ovat hoikistuneet omia aikojaan. Mutta allekirjoitan täysin väitteen, että joillekin äideille on hirveän tärkeää, että lapsi on hoikka ja sitä korostetaan joka käänteessä. Ajattelen itse, että se kertoo enemmän äidistä kuin lapsesta...

nämä kehumistulkinnat kertovat jotakin kuulijasta. Ei oman lapsen sanominen kirpuksi ole kehumista. Ehkä kuulija itse ihannoi siroutta, ja siksi tulkitsee kommentin kehumiseksi.

koska ylipaino lapsella on hirveää.

Naapurissa asuu perhe jossa molemmat lapset ovat ylipainoisia kuten vanhempansakin. Jos lihottaa lapsensa niin tekee tosi ison karhunpalveluksen heille. Vaikuttaa sosiaalisiin suhteisiin ainakin jo kouluun mennessä ja huudellaan läskiksi yms, tulee tosi paha mieli heidän puolestaan. Pienet lapset eivät itseään lihota vaan kyllä vanhemmat sanelevat mitä syödään ja kuinka paljon. Luulisi että lasten painoa olisi helpompi kontrolloida kun omaa jos itsellä hillintä ei pidä. Minäkin herkuttelen mutta vaan illalla salaa lapsilta;-). Lapsetkin saavat joskus herkkuja mutta harvakseltaan.



Meillä toinen lapsista on siro ja toinen roteva. Siro on kyllä kaunis keijukainen..Sellaista aivopesua tämä länsimainen yhteiskunta on meille tehnyt. Molemmat ovat yhtä rakkaita minulle. Kaikki lapset ovat ihania ulkonäköön katsomatta!

Itselläni on kaksoset ja sattuneesta syystä he olivat pienenä tosi pieniä. Naapurin nainen sitten suuressa fiksuudessaan aina vertaili, miten heidän kaksi vuotta nuorempi lapsensa on samankokoinen kuin meidän lapset :).



Mutta niin vain kävi, että nyt kun ovat 8-v ovatkin ikäisensä kokoisia ja menneet muuten ohi tästä naapurin naisen pari vuotta nuoremmasta. Enää hän ei mainitse asiasta.



Joku pituus on sellainen asia, että sille kun ei voi mitään. Painolle sentään voi jotain, mutta eipä sillekkään paljoa.

Lapsethan ovat luonnollisesti hoikkuuteen taipuvaisia, mutta on olemassa vanhempia, jotka ihan tieten tahtoen haluavat lapsensa olevan iso. Se on jotenkin terveen merkki, että lapsi on pyöreä. Jos lapsi saisi itse säännöstellä ruokansa ja vanhemmat tarjoaisivat vain terveellistä ruokaa niin hyvin harva lapsi olisi ylipainoinen. Mutta eikös totta: iso osa leikki-ikäisistäkin ovat jo ylipainoisia?

pituudella taas ei minusta ole mitään väliä, tosin ääripäät tuntuvat erikoisilta.

Minun poikani on ihan huomattavasti muita pienempi (hän on aasialainen perimältään ja oman maansa asukkaisiinkin verrattuna pikkuruinen ja laiheliini) ja itse koen että enimmäkseen se on ikävää. Etenkin pojalle itselleen, koska Suomessa miehen kuuluu olla iso. Onneksi hän ei tähän saakka ole tuntenut siitä pahaa mieltä vaikka välillä miettiikin miten monet pari vuotta nuoremmat ovat isompia. Nykyään lihavuus taitaa olla lapsillekin se kaikkein tuomittavin seikka, joten pienuudesta ja laihuudesta ei ehkä niin paljon kaverit kiusaa kuin ylipainosta. Itse kyllä välillä pelkään miten poika pärjää täällä, mutta pitää vain yrittää saada hänet tuntemaan itsensä muulla tavoin arvokkaaksi, hyvä itsetunto kun on niin muiden sanomiset ei niin paljon hätkäytä. Kun on tottunut omia pieniä lapsia katsomaan niin täytyy myöntää että omaan silmään ei suomalaiset pullukat pikkulapset näytä kovin kauniilta, mutta jokainen on omanlaisensa eikä sille paljon mitään kukaan mahda joten mitäpä sitä arvostelemaan ryhtyisi.

mutta muutaman kuukauden iässä tipahti miinuskäyrille. Neiti on söpö, kun mikäkin, mutta en pistäisi pahaksi, vaikka hän saisikin pari lisäkiloa. Ja se ärsyttää, että kaikki jotka ihannoivat laihoja ihmisiä, jankuttavat, että ei tyttö niillä lisäkiloilla mitään tee. Onpas ollut tosi "kiva" juosta neuvolassa ja sairaalassa kun tutkitaan, onki kaikki ok. Keskitie painoasioissakin on paras.

Minä kyllä usein joudun mainitsemaan, että lapsi on pienikokoinen, mutta se ei TODELLAKAAN ole kehuskelua. Voi miten toivoisinkaan pojan olevan keskikäyrillä, olisi elämä paljon helpompaa.



Kuten aiemmista jo muutamat mainitsivat, siitä pienikokoisuudesta joutuu mainitsemaan ihan käytännön syistä. Puistossa ihmetellään, että kylläpä lapsi puhuu hyvin (no kyllä vajaa kolmivuotias jo puhuu!) tai kiipeilee ketterästi.



Tai muuten vaan ympäristö kiinnittää huomiota lapsen olemukseen niin, että sitä joutuu selittämään. Kyllä, lapsi on vasta 86-senttinen, vaikka onkin jo tuon ikäinen.



Minä asialla en ainakaan leuhki, ja mielummin olisin asiasta mitään sanomatta, ettei poika itse ala asiaa miettimään vielä sen enempää.

ja on ollut iso jo alusta asti. Sekä pitkä että painava... Tosi "kivaa" kun vaikka neuvolalääkäri mainitsee että: tota, tää teidän lapsi ei ole mikään ihan pieni... Tai kun terveyskeskuksessa vieraat mummot tulevat sanomaan että tuo vauva pannaan varmaan kohta laihdutuskuurille.



Kurjalta tuntui... tissimaidolla ja kasvis- ja hedelmäsoseilla kasvanut poika. Eikä nyt mikään tolkuttoman suuri, pituus ja paino menevät molemmat +2 käyrän tuntumassa.

Minä kyllä usein joudun mainitsemaan, että lapsi on pienikokoinen, mutta se ei TODELLAKAAN ole kehuskelua. Voi miten toivoisinkaan pojan olevan keskikäyrillä, olisi elämä paljon helpompaa.

Kuten aiemmista jo muutamat mainitsivat, siitä pienikokoisuudesta joutuu mainitsemaan ihan käytännön syistä. Puistossa ihmetellään, että kylläpä lapsi puhuu hyvin (no kyllä vajaa kolmivuotias jo puhuu!) tai kiipeilee ketterästi.

Tai muuten vaan ympäristö kiinnittää huomiota lapsen olemukseen niin, että sitä joutuu selittämään. Kyllä, lapsi on vasta 86-senttinen, vaikka onkin jo tuon ikäinen.

Minä asialla en ainakaan leuhki, ja mielummin olisin asiasta mitään sanomatta, ettei poika itse ala asiaa miettimään vielä sen enempää.

Meillä kun ei ainakaan tarpeeksi kapeavyötäröisiä housuja meinaa löytyä mistään:( Toinen ongelma on se, että kun lapsi on pieni kooltaan, mutta ikää jo kumminkin "paljon", niin ei viitsisi häntä enää ihan potkuhousuihin pukea, mutta paljon muutapa ei ole tarjolla (meillä laopset ovat siis olleet 1-vuotiaina n. 68-senttiä pitkiä)...

Ja sitten taas koululaisilla on se ongelma, ettei viitsis enää mitään puuha pete, nalle puh-linjaa pukea päälle esim. 3 luokkalaiselle, joka on vain n. 120-senttinen...muuta tarjontaa ei vain hirveästi ole:(

Jos lapsi on isokokoinen ikäisekseen. Tarkoitan, että on pitkä ja kehittyneen oloinen. Se aiheuttaa tosi kummallisia tilanteita, kun kanssaihmiset odottavat hänen käyttäytyvän vanhemman lailla. Siskollani on erittäin pitkä tyttö ja hän oppi puhumaan hieman myöhemmin kuin ikätoverinsa. Monta sekaannusta tuli, että tyttö on kehitysvammainen. Oma pitkä ja roteva poikani meni kaksivuotiaana neljävuotiaasta, eikä hän tietenkään käyttäytynyt neljävuotiaan tavoin. Noloja tilanteita tuli, kun ihmiset olettivat hänen käyttäytyvän paremmin.

Ensinnäkin, urheilukaupoissa on fiksuja vaatteita ihan tuosta 120 cm alkaen. Myös H&M löytyy paitoja, missä ei ole mitään kuvaa. Myös kaikki farkut siis H&M, Lindex, KappAhl vyötäröt on varustettu kuminauhasäädöllä.

En kyllä oikeasti ole juurikaan törmännyt siihen, että joku olisi jotenkin omaa ylemmyyttään kehunut omaa lasta ja sitten samalla pitänyt toisten erikokoisia lapsia huonompana, vaan enemmänkin sellaista oman ihastelua, joka on tietty luonnollista :) Meillä 12-v tyttö on todella pieni ja siro ja hänelle itselleen on ongelma olla toisia lyhyempi ja pienempi... Hänelle tulee sitten aika useinkin sanottua, että olet nätti siro tyttö, on tietysti totta, mutta myös yritän mainita siitä sen vuoksi, ettei tuntisi koko ajan itseään huonommaksi kun on pieni. Ihailen myös meidän 6-v ikäisekseen pitkää poikaa.

voisin vaikkapa sanoa tytölle, että sustahan tulee ihan mallimittainen ja näyttävä. Enköhän pojalle keksisi positiivista myös, omia on helppo kehua, kun ne on omasta mielestä maailman parhaita ;)

Siis pieni ja siro poika ja pitkä tyttö? Sanoisitko tytölle, että uljas pitkä tyttö ja pojalle nätti siro poika?