Onnellisesti naimisissa mutta ikävä exää?

ei tuo nyt ihan kuulosta siltä, että olisit älyttömän onnellisesti naimisissa. Tai siis varmaan miehesi ei juo, hakkaa eikä petä, mutta ehkä olet vähän kyllästynyt häneen ja elämääsi hänen kanssaan?

Varmaan puolet meistä naisista ajattelee joskkus jotain eksää. Mitä sitten! Ei sen takia nyt kannata alkaa eroa suunnittelemaan, kun kerran on onnellisesti naimisissa.

Varmaan puolet meistä naisista ajattelee joskkus jotain eksää. Mitä sitten! Ei sen takia nyt kannata alkaa eroa suunnittelemaan, kun kerran on onnellisesti naimisissa.

vaikka viisi kertaa vuodessa, ei joka päivä, niin kuin ap ilmeisesti tekee. Ja miksi hän toivoo, että eksälläkin olisi vielä tunteita? Ja miksi se on -kin, eli ap:lla on vielä rakkaudellisia tunteita häntä kohtaan?

välillä vaan tulee sellaisia kausia. Joskus näen hänestä unta ja sen jälkeen voin vaikka viikon olla mietteissäni.



Eroa nyt en edes mieti, tulevaisuutta exän kanssa ei ole. Jostain syystä kuitenkin toivoisin että hän tuntisi minua kohtaan samoin, typerää, tiedän.



ap

että otat exääsi yhteyttä.

Jotenkin vain tuntuu että pitäisi puhua meidän ero selväksi. Olemme siis satunnaisesti yhä yhteydessä facebookin kautta.



Mutta parempi varmaan vaan yrittää unohtaa.



ap

Jos siis todella et halua mitään muuta hänen kanssaan, riko toisen perhettä tms. Ehkä nuo tunteet ovat juuri ystävän menettämisen tunteita (jos eivät siis mitenkään seksuaalisia?)Minun mielestäni tuossa tilanteessa voisi ihan hyvin olla pitää yhteyttä ystävinä, erityisesti jos uudet puolisot hyväksyvät tämän eikä kenelläkään ole mitään syytä epäluuloon.



Luultavasti kaipaat myös tuota huoletonta nuoruutta - kuulostaa varsin tutulta ;)

Niin, jos teillä oli enemmän kaveruutta suhde niin miksi ei voisi pitää yhteyttä. Yleensä kai enemmän sellaiseen jää roikkumaan, jossa on ollut kovasti intohimoa ja liitto kaatunut riitoihin,jos vaikka ei ole osattu käsitellä tunteita. Ja silloin voi olla vaarallistakin alkaa käsitellä asoita, kun ne kaikki tunteet voi roihahtaa uudelleen liekkiin. Mutta ap tapauksessa tällaisesta ei kai ole kuitenkaan kyse.



Kuitenkin kyllä asiat, jotka mietityttää kannattaa käsitellä entisten kanssa. Jos ei muuten pääse yli. Vaikka se olisi vaikeaakin.

Minä taas en ikävöi exääni, koska emme sopineet yhteen, eikä suhde kauan kestänytkään. Sen sijaan hän on jäänyt ihmetyttämään ja ärsyttämään minua mm. käsittämättömän itsepetoksensa vuoksi. Minä olin seurustelun aikana exääni tyytymätön kaikilla parisuhteen (ja ihmisyyden) osa-alueilla, hän tiesi sen eikä kestänyt sitä. Kuitenkin eron yhteydessä hän omaksui yhtäkkiä retoriikan, jossa kaikki tyytymättömyys olikin hänen puolellaan ja minulla suunnilleen hääpuku valmiina kaapissa. Minä-minä-minä. "Minä" tein ratkaisun. Jos "minä" olisin päättänyt toisin, olisimme päätyneet yhteen.



Olen toivonut lähinnä mahdollisuutta oikaista tämän oudon harhaluulon, mutta tällainen asiahan ei ole minun oikaisemisestani kiinni. Kyse ei ole oikean tiedon puutteesta, vaan hänen oman, pateettisen heiveröisen itsetuntonsa tai minkälie pönkittämiseksi keksitystä fantasiasta, josta hän tuskin luopuisi mistään hinnasta. Sikälikään minun ei tarvitse mitään oikoa, että elämä on jo tehnyt sen puolestani, ja epäilemättä tekee yhä uudestaan. Elämä on osoittanut, että minä olen ihan selkokielellä sanottuna exääni paljon parempi ihminen ja kumppani; minä olen rakentanut paremman elämän ja onnellisemman avioliiton.

Kuulostaa vähän siltä kuin olisitte nykyisenne kanssa vain taloudellisista syistä ja haikailette exäänne. Miksi elää valheessa? Ettekö kykene itsenäiseen elämään kun pitää roikkua ihmisessä jota ei rakasta ja haikailette sitten exäänne?



Ettekö mieluummin haikailisi exäänne sinkkuna omavaraisesti itsenäisinä naisina?

Kuulostaa vähän siltä kuin olisitte nykyisenne kanssa vain taloudellisista syistä ja haikailette exäänne. Miksi elää valheessa? Ettekö kykene itsenäiseen elämään kun pitää roikkua ihmisessä jota ei rakasta ja haikailette sitten exäänne?

Kukaan tässä ketjussa ei ole sanonut ettei rakastaisi miestään. Elämä ei mene niin, että kun löytää elämänsä rakkauden, mielestä pyyhkiytyisivät samalla kaikki muistot aiemmista suhteista. Koska sinä et ilmeisesti tiedä tätä, ehkäpä elämänkokemukseesi ei kuulu niin onnellisia asioita kuin hyvän, pysyvän suhteen löytäminen. Ehkäpä elämässäsi on paljonkin mätää, kun näyttää olevan tarvetta tällaisiin kaukaahaettuihin höpötulkintoihin. Kukahan se elääkään valheessa...

Minä olin seurustelun aikana exääni tyytymätön kaikilla parisuhteen (ja ihmisyyden) osa-alueilla, hän tiesi sen eikä kestänyt sitä. Kuitenkin eron yhteydessä hän omaksui yhtäkkiä retoriikan, jossa kaikki tyytymättömyys olikin hänen puolellaan ja minulla suunnilleen hääpuku valmiina kaapissa. Minä-minä-minä. "Minä" tein ratkaisun. Jos "minä" olisin päättänyt toisin, olisimme päätyneet yhteen.

Joillekin kokemattomille ja tosi lapsellisille "miehille" on jättäjän status kaikki kaikessa, milläs sitä muuten pääsisi pätemään.

Hän on kyllä onnellisesti naimisissa toisaalla hyvän puolison kanssa.



Itsekin olen onnellinen, mutta...

että juttu ei päättynyt kunnolla vaan ulkomaankomennuksen takia. Eihän se ole kunnon "closure".

että elämässä on tehty ja tehtävä valintoja ja niiden kanssa eletään. Useallakin meistä on varmaan historiassamme henkilöitä, joista olisi voinut tulla läheisiä. Ja tulee mietittyä, millaista elämä olisi, jos joskus menneisyydessä olisi toiminut toisin, sanonut toisin, päättänyt toisin. Mutta kun valinta on tehty, turhat ajatukset voi ajatella läpi ja sitten painaa taka-alalle ja keskittyä taas tähän hetkeen. Arvoitus jää ratkaisematta.

että elämässä on tehty ja tehtävä valintoja ja niiden kanssa eletään. Useallakin meistä on varmaan historiassamme henkilöitä, joista olisi voinut tulla läheisiä. Ja tulee mietittyä, millaista elämä olisi, jos joskus menneisyydessä olisi toiminut toisin, sanonut toisin, päättänyt toisin. Mutta kun valinta on tehty, turhat ajatukset voi ajatella läpi ja sitten painaa taka-alalle ja keskittyä taas tähän hetkeen. Arvoitus jää ratkaisematta.

Ongelma vaan on siinä, etten täysin onnistu tuossa unohtamisessa. Mutta ehkä joku päivä sitten.

Ja myös edellinen oli oikeassa siinä, että ongelma varmaankin on tämä suhteen loppuminen. Se ei loppunut tunteiden puutteeseen, päätimme sen vain järkisyistä, ja nyt on jäänyt mieleen painamaan.

ap

että elämässä on tehty ja tehtävä valintoja ja niiden kanssa eletään. Useallakin meistä on varmaan historiassamme henkilöitä, joista olisi voinut tulla läheisiä. Ja tulee mietittyä, millaista elämä olisi, jos joskus menneisyydessä olisi toiminut toisin, sanonut toisin, päättänyt toisin. Mutta kun valinta on tehty, turhat ajatukset voi ajatella läpi ja sitten painaa taka-alalle ja keskittyä taas tähän hetkeen. Arvoitus jää ratkaisematta.

Mutta ihmismieli ei aina toimi noin. Joskus tulee niitä "mitä jos" ajatuksia, ei siinä mitään. Niiden kanssa on vain elettävä.

Minulla on vähän sama tilanne kuin ap:lla ja mietin pitäisikö ottaa eksään yhteyttä vai ei...

mutta mulla on kanssa todella suuri ikävä toisaalle. En todellakaan tiedä mitä tehdä.

Miehelleni en todellakaan voi asiasta kertoa, turhaakin se olisi, sillä exästä en edes haluaisi aviomiestäni. Kaipaan vain niin sitä aikaa kun olimme yhdessä...



ap