Ristiriita, josta emme mieheni kanssa selviä...

Rauhoitu nainen. Sulla on kaksi vaihtoehtoa, tässä yksi ja ihan realistinen.

Alat harjoitella ajamista, huonossa ja pimeässäkin kelissä, tässähän on aikaa harjoitella. Pyydä vaikka autokoulusta muutama tunti liukkaan/pimeän tai muun ajon harjoittelua, jos tuntuu ettet muuten uskalla.

Kyse on ihan tottumisasiasta.

Toinen seikka- mikä estää muuton lähemmäs työpaikkoja jos se on muuten järkevää? Neuvotelkaa ja katselkaa asuntoja, voi olla että asiat ratkeavat ihan sillä että löydätte lähempää kivan asuinympäristön.

Kolmas vaihtoehto, alat katsella työpaikkaa lähempää.

erotkaa nimellisesti. Sitten voitte vetää sosiaalitukia. Mies voi vaikka asua pihalla. Vaikka asuu teidän luona.

takia, 80 kilsaa suuntaansa ja jos ei ihan moottoritietä ole, venyy päivä vähintään +2 tunnilla. Itse ajoin 1,5 vuoden ajan töihin 60 kilsan matkan (yhteen suuntaan) ja olihan se syksyn pimeillä ja talven lumimyräkässä toisinaan pelottavaa, vaikka melko kokenut kuski olenkin.



Ehdottaisin muuttoa lähemmäksi työpaikkojanne tai sitten vakavaa keskustelua ukon kanssa siitä, päätetäänkö tällaiset asiat yhdessä vai saneleeko ukko toimintatavat.

Kyllä tuosta selviää. Itse asuin aikoinani Rovaniemellä ja kolmesti viikossa piti ajaa joko Ranualle ( 170km) tai Tornioon (240km). En ollut ajanut autolla yhtään reilu vuoteen ja sitä ennen vain kaupunkipyöritystä.



Oli kuitenkin kesä (kuten sinullakin tulee olemaan aluksi) ja mies vaihtoi auton parempaan diesel-autoon. Ensimmäinen viikko oli kamala kun unirytmiä piti etsiä, että jaksaisi ajaa. Mutta kyllä siihen tottui, sai miettiä matkan aikana päivän asiat, soitella kavereille ja muutenkin ajaminen alkoi tuntua rentouttavalta.



Kyllä siitä selviää, suurin ongelma on väsyminen rankan päivän lopulla, ja jos edellisenä iltana on mennyt nukkumaan myöhemmin, varmasti väsyttää. Silloin vain auto parkkiin p-paikalle, ovet lukkoon ja puolen tunnin nokoset, taas jaksaa.



Syksyllä ajaminen oli haasteellista varsinkin Ranuan pikkutiellä, poroja ja hirviä oli lähes joka aamu. Nelostietä oli kiva ajella, paitsi nyt kun tuli nuo kamerat, loppuaikoina aloin jo etsiä vaihtoehtoisia reittejä, että pystyisi ajamaan vähän lujempaa. Yhdet sakot sain 8 kuukauden aikana ylinopeudesta, muuten oli hyvä kokemus.



Nykyään en enää asu lapissa, mutta ajamistapani on nykyään rohkea, miehen mielestä välillä kaahailen. Eli tsemppiä vaan, kyllä tuohon tottuu. Ei ole mikään katastrofi, vaikka nyt siltä tuntuukin. Ajelkaa joku viikonloppu, vaikka parinakin viikonloppuna, reitti läpi niin, että sinä ajat ja mies on vieressä, huomaat että kyllä se sujuu.

todellakaan ole. Syrjäiset tiet, hyvä jos aura-auto käy lumet heittämässä tieltä iltapäivään mennessä. Ja tuota lunta näillä seuduilla riittää vaikka sinne etelän suuntaan jakaa. Olen ajatellut, että ottaisin vuokra-asunnon työpaikan läheltä ja asuisimme siellä viikot lasten kanssa. Mies ei halua kuunnella tällaista vaihtoehtoa lainkaan. Siksi tuon eron heitin tänne ajatuksena. Eihän todellakaan mies voi yksin päättää, että nyt tehdään niin kuin hänelle sopii. Miehen vuoksi täällä asutaankin...

Sympatiat sulle kyllä. Itse rakastan autolla ajoa ja ajan oikein mielelläni nyt päivittäisen 40 km työmatkan. Joskus kun mulla ei ollut lapsiakaan vielä, niin mulla oli jotain 45 km suuntaansa työmatka maaseudulla ja pimeässä ja voin sanoa, että jopa minä, joka tykkään autolla ajamisesta koin sen hyvin raskaaksi talvisin. Kelejä oli monenmoisia, pakkanen oli välillä niin jäätävää, että pikkuautooni jäädyin, vaikka lämmitys oli täysillä, välillä ei saanut bensatankin korkkia edes auki, monta kertaa näin, kun autoja ajoi ojaan, mitään valoja ei tiellä ollut (toisin kuin täällä, kun posotan aina hyvin valaistua ja aurattua kehä ykköstä), välillä eteen tuli traktori ja sen ohittaminen räntäsateessa vastaantulijoiden kaistalta oli melkoista puuhaa. Kun aamulla lähdit oli pimeää (oli siis paljon pohjoisemmassa) ja kun illalla tulit kotiin oli pimeää. Rehellisesti sanottuna jopa tuo 90 km työmatka oli noissa oloissa jopa lapsettomana kauhea.



Oleellisia kysymyksiä:



1) pidätkö työpaikastasi?

2) onko työpaikkasi pysyvä?

3) mikä sitoo teitä nykyiseen asuinpaikkaan?

4) mikä teille on elämässä tärkeää?



Tällä hetkellä kuulostaa siltä, että miehellesi on tärkeää se paikka missä asutte, sinulle taas se, ettet joudu ajamaan tuommoista työpaikkaa. Oleellisia minun maailmassa olisi taas esim. lapsen hoitopäivän pituus, perheen kanssa yhdessä vietettävä aika jne.



Miten pitkät työmatkat teillä olisi, jos muuttaisitte? Miten mies suhtautuu, jos joutuu viemään lapset joka aamu ja hakeamaan ne, jos sinun työmatkasi ovat pidemmät?

Täällä pohjoisessa asuvalle 100-200km päivittäinen työmatka on ihan peruselämää. Ja hyvä ajella rauhallisilla, joskin pimeillä teillä. Enemmän hirvittää loma-aikoina kun turisteja on seassa, (turvavälit lyhyinä, tilannenopeudet liian korkeina jne), porojen ja pölisevän lumen kanssa voi eteen tulla nopeastikin yllättäviä tilanteita.

Vinkiksi Ap:lle, osta hyvä auto(tarpeeksi iso, se on vakaampi ajaa kuin pikkutirskut), asennuta hyvät lisävalot, ja puhelimeen handsfree niin kylläpä matkat sujuu.

Ja tuo joka minua nauratti ihan tosissaan oli jonkun mainitsema "ohittaminen vastaantulijoiden kaistalla", ajoin nimittäin toissa talvena n 40km matkan kokonaan vastaantulijan kaistalla kun minun kaista oli tuiskulumen peitossa niin ettei auto jaksanut vetää eteenpäin. Ylämäissä kyllä mietitytti jos joku vastaan, mutta näkyyhän ne valot sieltä ensiksi...

Nyt ap kova kovaa vastaan ja selvitätte asian.

Onneksi ei ole korttiakaan. Meillä asiat päätetään yhdessä, asuinpaikkaa myöten on mietitty niin, että on lyhyet matkat töihin. Miksi ihmeessä ette voi muuttaa??

ap ymmärrän sinua täysin, itse en suostuisi ikinä ajelemaan tuollaisia työmatkoja. Itse olen ollut joskus kolarissa ja se jätti ikuisen pelon autoiluun. Olisiko ap mahdollista päästä jonkun kyydissä tai linja-autolla tuo matka?

se on aivan kamalaa. Mä menen paljon, paljon mielummin julkisilla vaikka kestää tuplasti kauemmin.

Mulle 80 km per suunta olis kunnon stressin alku.



Nuija mies kun pakottaa moiseen, hanki asunto lähempää työpaikkaa ja muuttakaa sinne lasten kanssa viikolla ja tulette pe kotiin.



Ehkä sitten mieskin tekee jotain, kun päätät näin.



Mulla oli stressiä aikoinaan, ihan mitättömästä asiasta, mutta se tuli esille joka ikinen aamu. Burnout siitä tuli, kun pari vuotta märehdin.



Ja ajattele, sulla voi mennä tohon 3 h aikaa per päivä, se aika on pois lapsilta. Ihan pelkästään tämän asian pitäisi päättää asia.

pitää mennä töihin, kun lapsi täyttää 3v. Jos kuitenkin haluat aloittaa työpaikassa niin voithan toteuttaa sen suunnitelman, että asut lasten kanssa työpaikan lähellä vuokralla. Tai sitten olet kotona lasten kanssa niin kauan, että löydät työpaikan lähempää kotoa. Ei tällaisia asioita mies voi yksin päättää, neuvotelkaa vaihtoehdoista!

perusta maahantuontifirma ja hoida kotoa käsin, mikä on koulutuksesi?

Ei ajamisessa ole mitään ihmeellistä.

Kunnon auto vaan alle äkkiä siihen tottuu.

Siellä etelässä ei taideta ymmärtää näitä pohjoisen etäisyyksiä, esim meillä on työssäkäyntialueen laidalta toiselle 160 km. Jos siellä työtä on, se on otettava vastaan tai lähtee korvaukset. Siis jopa 320km/päivässä. Tuskin tuota ovat ymmärtäneet ne työvoimahallinnon virkamiehetkään, jotka näitä työssäkäyntialueita ovat määritelleet!

ja jostain sitten siityä esim. linja-auton kyytiin? Ymmärrän sinua AP täysin!



Sitten selvittäisin tuon asuntoasian työpaikkasi läheltä. Onko työpaikkasi kaupungissa? Jos, niin luulisin sinne pääsevän linja-autollakin jostain, johon voisit autolla päästä?



Miehesi on todella joustamaton, pahoittelen.

oli mielestäni hyvä ehdotus, ala perhepäivähoitajaksi, jos teidän paikkakunnalla lapsia riittää. Tai jos palaat työpaikkaasi, niin vaihdatte kunnon auton, ja uudet renkaat. Äkkiä ajamiseen tottuu, ja saat vielä ilmeisesti aloittaa kesällä, joten syksyllä olet jo ihan haka ajamisessa. Miksi ette voisi myös muutta lähemmäs työpaikkaasi?



Itse palaan myös töihin ensi kesänä. Työmatka on n. 40 min autolla, ja pääasiassa moottoritietä, mutta kyllä muakin jo inhottaa ajatus lumimyräköissä ajamisesta. Se on vaan tosi kamalaa. Eli ymmmärrän sinua. Mutta jos ei ole paljon vaihtoehtoja, niin ajettavahan se on.

Voi, elämässä on sisko rakas kovempiakin haasteita. Älä missään nimessä ajattele eroa. ajattele positiivisesti! minulla sama juttu paitsi vauva vielä mahassa. Matkaa 90 km x 2. Kesällä ajelen. Kesäaamut aikaisin ihania! luonto kaunis ja mieli hyvä, kun nousen aikaisin. Tehokas olo. Voin kertoa et matkaan tottuu. autoon kannattaa panostaa, jos kukkaro sallii. mahdollisimman vakaa ja sisältä hiljainen. Mielellään diesel. muista työmatkavähennykset verotuksessa! Lisävalot hyvät. Kyytiin musiiikkia vaikka kirjastosta, äänikirjoja. itse olen lukenut kieliä ja ajattelin opiskella matkat kieliä cdltä. Ota mukaan termosmukiin kahvia, pulloon mehua, keksejä, leipiä, karkkia. Itse syön aamupalaa aina 1,5 tunnin matkan rauhassa. Handsfreen kanssa voit löpistä ystävien kanssa puhelimessa, hoitaa asioita tai soittaa kotiin. Talvella minulla on työpaikan lähellä kakkoskoti, yksiö. Niitäkin löytyy kivoja. Muista, että illat siellä ovat äidin omaa aikaa, jos mies ja lapset kotona... : ) voi vaikka käydä jumppaamassa tms. mitä mielit. Itse ajattelin ottaa muksun sitten viikoksi mukaan Isoon kaupunkiin. haaveilin pistäväni hänet kansainväliseen leikkikouluun tms. Lapsi sopetuu. viikonloppuna isä sitäkin rakkaampi! työnantajani ihana, tulee vastaan puolella yksiön vuorakuluista, kun jaksan käydä töissä kaukaa.muista, että yli 90 km matkan jälkeen tämänkin saa verotukseen!! sekä omaan että firman verotukseen.Kesällä asunto vuokratataan kesäsijaiselle. Ja kaiken päälle, oikeassa kodissa oli herkkua viikonloppuna ja lomalla. Mieskin ikävöi..

On se outoa, että vaikka liikenteessä kuolee keskimäärin joka päivä ihminen, kannustetaan ihmisiä tien päälle. Sitten kun tulee sikainfluenssa, johon kuolee harva perusterve, ollaan koko ajan pesemässä käsiä, välttelemässä siellä ja täällä käymistä tai pelätään rokotuksen sivuvaikutuksia - miettikää mikä on oikeasti vaarallista.

miten mies perustelee haluttomuutensa muuttaa. Tottakai hän kuulostaa jukuripäältä ja häntä on helppo haukkua, kun ap ei kerro miehen motiiveista mitään.

Olen samaa mieltä kuin ed. kirjoittaja, että eniten varmaan jännittää työelämään paluu muutaman kotivuoden jälkeen ja se kanavoituu ajamiseen.

todellakaan ole. Syrjäiset tiet, hyvä jos aura-auto käy lumet heittämässä tieltä iltapäivään mennessä. Ja tuota lunta näillä seuduilla riittää vaikka sinne etelän suuntaan jakaa. Olen ajatellut, että ottaisin vuokra-asunnon työpaikan läheltä ja asuisimme siellä viikot lasten kanssa. Mies ei halua kuunnella tällaista vaihtoehtoa lainkaan. Siksi tuon eron heitin tänne ajatuksena. Eihän todellakaan mies voi yksin päättää, että nyt tehdään niin kuin hänelle sopii. Miehen vuoksi täällä asutaankin...