Miten ne traumat oikeasti ilmenevät, jos päivähoito aloitettu varhain?

Työläisten alle-kolevuotiaat ovat tavallisesti kuitenkin hoidettu naapurin tädin lasten kanssa tai sitten ukin ja mummin.Sama oli myös tilanne "ennenvanhaan" Suomessa.Tässä "hoitojärjeselyssä" lapsella oli mahdollisuus kiinnittyä yhteen samaan hoitajaan josta myös hänelle ja hänen äidilleen tuli tärkeä ihmissuhde.Suomessa kasvava ryhmä alle-kolmevuotiaita kasvaa isossa lapsiryhmässä vaihtuvien aikuisten varassa.Hoitopäivät ovat myös pidempiä kuin missään muualla euroopassa (lapsimäärää kohden).



Lapsi kasvaa ja kehittyy parhaiten merkitsevien jatkuvien ihmissuhteiden varassa. Surullista on että Suomessa tähän tosiasiaan kiinnitetään hyvin vähän huomiota. Jostain kummallisesta syystä uskotaan että hoitajan koulutus on tae lapsen hyvälle hoidolle,ei lapsen ,vanhempien ja hoitajan läheinen suhde.

On muistettava, että traumat ilmenevät vain Suomen kansalaisissa. Britit, ranskalaiset, irlantilaiset, belgialaiset, espanjalaiset ja saksalaiset lapset tietävät jonkun perkuleen salaisen vippaskonstin traumoja estämään.

Täältä palstalta saat yhtä runsain mitoin "asiantuntevia" vastauksia, kuin jos menisit tekemään galluppia paikkakuntasi päätien varrelle.



Liian varhainen pakkovieroitus vaikuttaa esim. kiintymyssuhteiden muodostumiseen. Muutaman ensimmäisen vuotensa aikana lapsi vasta muodostaa maailmankuvansa ja tärkeimmän kiintymyssuhteensa, ja jos se jää turvattomaksi lapsen kokiessa hylkäämistunteita, tulee ongelmia mm. parisuhteen luomisessa. Sitoutumiskyvyttömyyttä, ripustautumista tms. Ongelmia kiintymisessä omiin lapsiin, ei tunnisteta heidän tarpeitaan, mahdollisesti myös sysätään nopeasti pois jaloista ja ahdistutaan lasten aiheuttamasta sitovuuden tunteesta ym. Esim. 9 tuntia päivässä on suoranainen ikuisuus vauvaikäiselle, eikä hän tilanteesta ymmärrä sen enempää, kuin että äiti ja isä eivät ole täällä, eikä ketään, joka olisi omistautunut vain hänelle niin paljon kuin olisi tarvis.



Myös päivähoitopaikka voi luonteestaan riippuen aiheuttaa monenlaista muuta hämminkiä. Iso ryhmä opettaa lapsen käyttämään kyynerpäätaktiikkaa ja "selviytymään" silloin, kun sellaista ei tarvitsisi vielä oppia. Kun jonkun aikuisen pitäisi olla pitämässä lapsesta huolta, eikä siten, että lapsi joutuu pärjäämään yksin isossa laumassa. Lisäksi melu ja häly ja rasittava viriketulva aiheuttavat omat ongelmansa, kuten keskittymiskyvyn ongelmia, luovuuden kehityksen ongelmia ja jopa kuulon alentumista. Vielä aikuisenakaan ei ehkä kykene olemaan hetkeäkään yksin, vaan ahdistuu, jos joutuu omien ajatustensa kanssa kahden.

No, mulle perhpäivähoitaja oli kaikki kaikessa koska vanhemmat teki niin pitkää päivää että näin heitä just sen tunnin illassa. Mä itse asiassa kutsuin pph:ta äidiksi ja äitiäni tädiksi kun opin puhumaan. Sit piti vaihtaa hoitopaikkaa, se oli ihan hirveää. Tuntui kuin olisin menettänyt kaikkein rakkaimmat ihmiset. Mulle tuli niin voimakkaat psykosomaattiset oireet, et mua käytettiin jatkuvasti lääkärissä ja psykologillakin vatsakipujen, oksentelun ja pääkiupujen vuoksi.



Siitä taas, etten nähnyt isääni viikkokausiin ja äitiänikin vähän, ei tullut mitään oireita.

Tällaiset asiat kun riippuvat niin monesta tekijästä, joista yksi tärkeä on päivähoidon laatu. Esim. on ihan eri asia olla hoidossa omassa kodissa hyvän palkatun hoitajan hoivissa tai hyvällä pph:lla kuin ruuhkaisessa päiväkodissa.

Meitä on kuitenkin aika paljon aikuisia, joilla ei ole mitään tunne-elämän ongelmia tai vastaavia, vaikka hoitoon meidät on laitettu reilustikin alle vuoden ikäisinä. Jos aikainen hoitoon vienti automaattisesti tuottaisia "pahaa jälkeä", ei tämä olisi mahdollista.

Enkä sano tästä siksi, että olisin laittanut omat lapseni hoitoon pieninä (en ole), vaan ihan vain yleisenä huomiona. Nämä asiat eivät ole niin yksinkertaisia. Tämän saman kertoisi varmasti myös esim. Liisa Keltinkangas-Järvinen, jonka kirjallisuuteen olen itsekin tutustunut.

Täältä palstalta saat yhtä runsain mitoin "asiantuntevia" vastauksia, kuin jos menisit tekemään galluppia paikkakuntasi päätien varrelle.

Liian varhainen pakkovieroitus vaikuttaa esim. kiintymyssuhteiden muodostumiseen. Muutaman ensimmäisen vuotensa aikana lapsi vasta muodostaa maailmankuvansa ja tärkeimmän kiintymyssuhteensa, ja jos se jää turvattomaksi lapsen kokiessa hylkäämistunteita, tulee ongelmia mm. parisuhteen luomisessa. Sitoutumiskyvyttömyyttä, ripustautumista tms. Ongelmia kiintymisessä omiin lapsiin, ei tunnisteta heidän tarpeitaan, mahdollisesti myös sysätään nopeasti pois jaloista ja ahdistutaan lasten aiheuttamasta sitovuuden tunteesta ym. Esim. 9 tuntia päivässä on suoranainen ikuisuus vauvaikäiselle, eikä hän tilanteesta ymmärrä sen enempää, kuin että äiti ja isä eivät ole täällä, eikä ketään, joka olisi omistautunut vain hänelle niin paljon kuin olisi tarvis.

Myös päivähoitopaikka voi luonteestaan riippuen aiheuttaa monenlaista muuta hämminkiä. Iso ryhmä opettaa lapsen käyttämään kyynerpäätaktiikkaa ja "selviytymään" silloin, kun sellaista ei tarvitsisi vielä oppia. Kun jonkun aikuisen pitäisi olla pitämässä lapsesta huolta, eikä siten, että lapsi joutuu pärjäämään yksin isossa laumassa. Lisäksi melu ja häly ja rasittava viriketulva aiheuttavat omat ongelmansa, kuten keskittymiskyvyn ongelmia, luovuuden kehityksen ongelmia ja jopa kuulon alentumista. Vielä aikuisenakaan ei ehkä kykene olemaan hetkeäkään yksin, vaan ahdistuu, jos joutuu omien ajatustensa kanssa kahden.

on olleet 4 ja 5 kk vanhoja, kun äiti palasi töihin. Oikein fiksuja nuoria miehiä, käy mun miehen kanssa joskus kalassa. Leikkivät aiemmin meidän lapsen kanssa, kun olivat pahimmassa teini-iässä. Eli ei ainkaan päälle päon näy kauheita traumoja, ahkerasti opiskelelia ja aktiivisia nuoria. Eivät istu tumput suorassa valittamassa masennusta... Ja suurin osa naisista menee siellä töihin lapsen ollessa alle puolen vuoden ja siellä tehdään yleensä pitkää päivää.

"Miten ne traumat oikeasti ilmenevät, jos päivähoito aloitettu varhain?"



Persoonallisuushäiriönä aikuisiässä?

Muistan joskus lukeneeni että pahoja jälkiä voi jäädä jos sekä päivähoito on huonolla tolalla että kotiolot ovat huonot. Rakastavassa perheessä ja tavallisessa hoitopaikassa kohtuullisen lyhyillä päivillä, terve ja normaali lapsi selviää eli ei jää tulevaisuutta haittaavia jälkiä. Mutta ehdottomasti mukavempihan on lapsuus viettää kiireettömästi kotona. Mutta kun elämä ei ole 100 % täydellistä koskaan kellään. Riittävän täydellinen on ihan ok myös..liika täydellisyyskään kun ei ole hyvästä loppujem lopuksi. Sellaisia me ihmiset olemme.

Elämässä kaikki ei ole täydellistä. Riitävän hyvä on ok, ei se elämä aikuisenakaan ole koko ajan upeaa.

Muistan joskus lukeneeni että pahoja jälkiä voi jäädä jos sekä päivähoito on huonolla tolalla että kotiolot ovat huonot. Rakastavassa perheessä ja tavallisessa hoitopaikassa kohtuullisen lyhyillä päivillä, terve ja normaali lapsi selviää eli ei jää tulevaisuutta haittaavia jälkiä. Mutta ehdottomasti mukavempihan on lapsuus viettää kiireettömästi kotona. Mutta kun elämä ei ole 100 % täydellistä koskaan kellään. Riittävän täydellinen on ihan ok myös..liika täydellisyyskään kun ei ole hyvästä loppujem lopuksi. Sellaisia me ihmiset olemme.

tunnen pari masentunutta, elämästä tippunutta nuorta. Toinen on huumekoukussa, toinen välillä mieleisairaalassa ja tuetussa asunnossaan. Molemmilla äiti on ollut kotona lapsen kouluun menoon asti, ja kaikessa otettu lapsi huomioon. Eivät ole oikein koskaan uskaltaneet kotoa lähteä, maailma pelottaa liikaa.

äidit kotona pitkään. esim saksassa yleistä. Tai on au pair kotona. Varmaan kiintymys-suhteisiin vaikuttaa kenen kanssa lapsi viettää aikansa. Johtuuko tämän päivän aikuisten itsekkyys, siitä että kiintymyssuhde lapseen ei ole kovin läheinen? Tämän päivän vanhemmathan ovat olleet itse hoidossa pienenä. Tosin silloin -70 luvulla hoitajia oli enemmän lapsia kohden. Vanhat työntekijät kertovat, että vanhemmat myös hakivat lapsensa ajoissa hoidosta. Lapsia ei pidetty hoidossa "turhaan". Kannattaapa ottaa selvää tässä keskustelussa myös hoidon laadusta, eli mitä se oli ennen vanhaan. Tuskinpa oli ryhmissä erityislapsia näin paljon kuin on tänä päivinä.

Toisin kuin esim. 30 vuotta sitten, nykyään lapset ovat perhe-elämän keskipisteessä ja heitä arvostetaan enemmän kuin koskaan (siis omina yksilöinään) historiassa. Eli ihan hyviä tyyppejä sieltä kasvaa, oli hoitomuoto mikä tahansa.

Lapsi kestää paljon kaikkea, jos saa tarpeeksi sitten "hyvää" tilalle. Eli päivähoito on ok pienellekin, jos hoitaja(t) on hyviä eikä hoito ole liian laitosmaista ja persoonatonta. Siihen päälle pitää vanhemmilla olla tarpeeksi energiaa keskittyä lapsiinsa täysillä hoitopäivien jälkeen ja viikonloppuisin. Lisäksi jos lapsella on siihen päälle vielä runsaasti rakastavia ihmissuhteita, ei ole mitään hätää.



Sitten taas lapsi joka pienestä pitäen tekee 10h hoitopäivää, vanhemmat ei jaksa mitään, vaan tuuppaa lapsen hoitoon lomillakin, ei muita läheisiä suhteita jne. silloin ei varmasti mene hyvin.

Itse en käytäkään koskaan ilmaisua "trauma" perinteisen hoitopaikan yhteydessä:):) Syy, miksi en suosittele päivähoitoa alle kolmi-nelivuotiaille on jo listattu tuolla ylempänä. Liian varhainen vieroittaminen ensisijaisesta hoitajasta aiheuttaa psyykkistä turvattomuutta, joka SAATTAA johtaa erilaisiin ongelmiin (esim. tunnetaidot, sos.vuorovaikutustaidot jne...). Erityisesti päiväkoti on haitallinen usein aivan pienille, sillä ryhmäkoot ovat aoivan liian suuria. Pieni lapsi ei kykene olemaan vuorovaikutuksessa kuin iästä riippuen 1-6 ihmisen kanssa yhtä aikaa. Kaikki tämän ylittävä ihmismäärä kääntää sosiaaisen kasvun laskuun, eli ns. "viidakon laki" (aggressiivinen käytös je heikompien sortaminen) yleistyy. Kova melu aiheuttaa OSALLE lapsista myös oppimisvaikeuksia.



Mielestäni on todella kornia kun ihmiset sanovat, "eiväthän jenkkilapset tai etelä eurooppalaiset lapsetkaan ole saaneet traumoja, enkä minäkään vaikka menin jo vauvana hoitoon! Eihän hoito voi aiheuttaa mitään negatiivista!" Pointti onkin se, ettei varhainen hoitoon vieminen välttämättä vaaranna lapsen hyvinvointia, mutta riski siihen on suurempi. Aivan samalla tavalla kuin jos harrastat tietoisesti suojaamatonta seksiä, et VÄLTTÄMÄTTÄ saa sukupuolitautia, mutta riski on suuri:):)



Toivottavasti tämä valaisi tätä ikuisuusasiaa entisestään. Kun nämä nykytutkimukset saavat tässä hitaasti uudistuvassa yhetiskunnassa enemmän jalansijaa, olen varma, että muutamien vuosien päästä liki kukaan ei vie pientä lastaan päiväkotiin. Sen sijaan hoitaja kotona tai hyvä pph on ihan varteenotettava vaihtoehto jos työelämä kovasti syystä tai toisesta houkuttaa.

selviytyvätkö lapset, vaan mikä oikeasti on heille parasta?

Eiköhän se ole ihan riittävän hyvää vanhemmuutta, jos lapsi tuntee itsensä rakastetuksi ja arvokkaaksi. Tämä toteutuu kyllä, vaikka lapsi olisikin päivähoidossa, mikäli kotiolot ovat kunnossa ja kotona annetaan rakkautta lapselle.



Kun aina kuulutetaan sen maalaisjärjen perään, niin eikö tässä just nyt olis sen paikka...?

millaista lapsella on päivähoidossa, jos hän on niin pieni ettei osaa kertoa siitä? Pienen lapsen hoitopäivä voi todellisuudessa olla vaikka kuinka kamala, mutta lapsi on kyvytön ilmaisemaan sitä. Se, että täti/tädit ovat mukavia vanhemmille ei kerro vielä yhtään mitään siitä mitä tapahtuu kun vanhemmat eivät ole paikalla. Isommalla lapsella on paremmat edellytykset puolustautua/kertoa kokemastaan. Varmasti paljon vaikuttaa se, saako lapsi hyvää hoivaa päivähoidossa. Mutta tämän arvioiminen on vaikeaa, sillä lapsi itse ei välttämättä myöhemminkään muista, millaista oli 1-2 vuotiaana päivähoidossa. Aikuisuuden paha olo jää selittymättä.

ongelmia parisuhteessa eikä suhteessa lapseen. Pitäis varmaan nähdä jotain tilastoja asiasta, tällainen "lapselle tulee" tai "saattaa tulla" informaatio on yksinään aika tyhjää.

Todella hyvä ja kerrankin asiallinen kiihkoton kirjoitus.

Itse en käytäkään koskaan ilmaisua "trauma" perinteisen hoitopaikan yhteydessä:):) Syy, miksi en suosittele päivähoitoa alle kolmi-nelivuotiaille on jo listattu tuolla ylempänä. Liian varhainen vieroittaminen ensisijaisesta hoitajasta aiheuttaa psyykkistä turvattomuutta, joka SAATTAA johtaa erilaisiin ongelmiin (esim. tunnetaidot, sos.vuorovaikutustaidot jne...). Erityisesti päiväkoti on haitallinen usein aivan pienille, sillä ryhmäkoot ovat aoivan liian suuria. Pieni lapsi ei kykene olemaan vuorovaikutuksessa kuin iästä riippuen 1-6 ihmisen kanssa yhtä aikaa. Kaikki tämän ylittävä ihmismäärä kääntää sosiaaisen kasvun laskuun, eli ns. "viidakon laki" (aggressiivinen käytös je heikompien sortaminen) yleistyy. Kova melu aiheuttaa OSALLE lapsista myös oppimisvaikeuksia. Mielestäni on todella kornia kun ihmiset sanovat, "eiväthän jenkkilapset tai etelä eurooppalaiset lapsetkaan ole saaneet traumoja, enkä minäkään vaikka menin jo vauvana hoitoon! Eihän hoito voi aiheuttaa mitään negatiivista!" Pointti onkin se, ettei varhainen hoitoon vieminen välttämättä vaaranna lapsen hyvinvointia, mutta riski siihen on suurempi. Aivan samalla tavalla kuin jos harrastat tietoisesti suojaamatonta seksiä, et VÄLTTÄMÄTTÄ saa sukupuolitautia, mutta riski on suuri:):) Toivottavasti tämä valaisi tätä ikuisuusasiaa entisestään. Kun nämä nykytutkimukset saavat tässä hitaasti uudistuvassa yhetiskunnassa enemmän jalansijaa, olen varma, että muutamien vuosien päästä liki kukaan ei vie pientä lastaan päiväkotiin. Sen sijaan hoitaja kotona tai hyvä pph on ihan varteenotettava vaihtoehto jos työelämä kovasti syystä tai toisesta houkuttaa.

... olisivat ihan suolesta. ; ) Toistaiseksi Suomi kuitenkaan ei näytä vetävän tutkimusten perusteella pidempää kortta lasten henkisen hyvinvoinnin suhteen, vaikka äidit ovat kotona huomattavasti pitempään kuin EU-maissa keskimäärin. Kaivakaa niitä tutkimuksia esiin, en nyt jaksa googlata niitä.

Eli näyttäisi siltä, että kotiolot kyllä kompensoivat ihan kivasti.

Miten muuten käy yhteiskunnan, verotulojen ja naisten tasa-arvon, jos jokaikinen äiti jää kotiin piiitkäksi aikaa lapsten syntymän jälkeen? Hoitomuotojen on valitettavasti myös sovittava yhteen vallitsevan yhteiskuntamallin kanssa, ellei nyt ihan vallankumousta tässä ruveta aloittamaan.

Mielestäni on todella kornia kun ihmiset sanovat, "eiväthän jenkkilapset tai etelä eurooppalaiset lapsetkaan ole saaneet traumoja, enkä minäkään vaikka menin jo vauvana hoitoon! Eihän hoito voi aiheuttaa mitään negatiivista!" Pointti onkin se, ettei varhainen hoitoon vieminen välttämättä vaaranna lapsen hyvinvointia, mutta riski siihen on suurempi. Aivan samalla tavalla kuin jos harrastat tietoisesti suojaamatonta seksiä, et VÄLTTÄMÄTTÄ saa sukupuolitautia, mutta riski on suuri:):) Toivottavasti tämä valaisi tätä ikuisuusasiaa entisestään. Kun nämä nykytutkimukset saavat tässä hitaasti uudistuvassa yhetiskunnassa enemmän jalansijaa, olen varma, että muutamien vuosien päästä liki kukaan ei vie pientä lastaan päiväkotiin. Sen sijaan hoitaja kotona tai hyvä pph on ihan varteenotettava vaihtoehto jos työelämä kovasti syystä tai toisesta houkuttaa.