Tulipa taas paha mieli tytön puolesta: Yli 128-koon kivoja vaatteita on todella vaikea löytää. :(
Tyttö on 134-senttinen 8-vuotias, joka tykkää vielä tyttömäisistä vaatteista ja väreistä. Vaaleanpunainen ja pinkki sekä erilaiset painokuviot ovat kovassa huudossa.
Taas eilen jouduimme karvaasti kokemaan, että koosta 134 lähtien tällaista tarjontaa on hirveän huonosti. Tyttö ihan tuskastui siihen, että kaikki kivat vaatteet ovat joka paikassa pienten puolella, ja että isojen tyttöjen vaatteet ovat yksivärisiä, tummia ja "rumia" (suora lainaus tytöltä).
En minäkään ihmettele, etteivät esim. musta, harmaa ja tummanvioletti oikein iske tuon ikäiseen. :( Kiertelimme useita kauppoja ja onneksi yksi poikkeus löytyi: Seppälä. Vaikka en muuten juuri Seppälästä vaatteita osta enkä pidä niitä järin laadukkaina, niin tässä suhteessa ko. putiikki teki vaikutuksen. Siellä oli VÄRIKKÄITÄ ja näteillä kuvilla varustettuja vaatteita myös isommille.
Kommentit (88)
kokoja on 146/152 saakka ja vaatteet on mun mielestä ollut ainakin laadukkaita (kohta kolme vuotta lapsillani näitä käyttänyt). Ihania kuoseja! Malliltaan ovat tosi hyviä varsinkin pitkille ja hoikille lapsille.
Minusta nuo Me&I puserot ja tunikat näyttävät ihan yöpuvuilta. :)
Mutta joo, olen samaa mieltä kuin ap. Pitkille lapsille on vaikea löytää kivoja vaatteita.
Lindexiltä viime vuosina... Nyt kun 122 jää pieneksi on helpot vaateostospäivät ohi :(
Tyttö täyttää pian 6v.
Name It on sitten vissiin meidän pelastus!
Ei todellakaan halua enää "prinsessakuoseja", mutta ei noita teinikamppeitakaan. Olen huomannut siis saman ongelman kuin ap.
Itse turvaudun mm. näihin:
- Polarn o Pyret, jota paikkakunnallamme ei ole.
- Gymboree, jota tilaan USA:sta
- Huutiksesta etsin kivoja yksittäiskappaleita ja olen löytänyt mm. GUESSin farkkuja ja GANTia.
- Myös Me&I jotkut vaatteet ovat kivoja. En ole sinänsä retron enkä kirkkaiden kuosien ystävä, mutta esim. tämän vuoden mallistossa velourtunikat ja niihin sopivat velourhousut ovat olleet suosittuja.
- H&M:n LOGG mallisto on 86-170 cm ja siinä on ihan kivoja perusvaatteita.Nämä siis H&M kuvastosta.
Tänään tuli just H&M kuvasto ja sain ensin sätkyn kun näin Young-malliston. Ihan kauheita kamppeita. Onneksi tuo LOGG pelasti edes jotain vaikka sitä oli vain muutama sivu.
Kyllä meillä on pillifarkkujakin, mutta huomaan näin talvella, että toppahousujen alle menee kivemmin pehmeät housut tai vaikka lyhyt farkkuhame.
Kiva että lapset on lapsia ja pukeutuvat sen mukaan.
kivoja värikkäitä vaatteita isommillekin.
130-senttinen 5,5-vuotias taitaa olla +4SD?
Mä ainakin ostan lapsille reilut 10 cm pidemmän vaatteita, kuin he sillä hetkellä ovat. Vaatteet saa olla mieluummin hetken hieman reiluja, kuin menevät pieneksi parin kuukauden sisällä.
Olen huomannut täsmälleen saman kuin ap. Meillä menee vielä 128, mutta seuraava vaihe on siirtyä teinix-osastolle 5-vuotiaan kanssa. Ilmeisesti ainakin kaupanvaihdos on paikallaan, koska violetti-harmaa-musta hopeisellä punk-printillä kirjaillut vaatteet ei oikein nappaa.
Ja sama kenkähavainto kuin jollain muulla: poikien kenkävalikoimat on _surkeita_. Ihmeellistä, kun kuitenkin poikia on reilu puolet lapsista, miksi heihin ei haluta panostaa samoin kuin tyttöihin.
Name it vaatteista löytyy jotain kivaa, pienessä kaupungissa ei vaan ole kovin paljoa valikoimaa.
Sieltä löytyy värikkäitä perusvaatteita isommillekin. Trikoopaidat on aika edullisiakin, pitkähihaiset kympin kappale. Neuleet ja colleget maksaa vähän enemmän, mutta on myös laadukkaita ja kestäviä (meillä ainakin ollut).
Mä ainakin ostan lapsille reilut 10 cm pidemmän vaatteita, kuin he sillä hetkellä ovat. Vaatteet saa olla mieluummin hetken hieman reiluja, kuin menevät pieneksi parin kuukauden sisällä.
Ostin eilen 114 cm pitkälle pojalleni 110 cm kokoiset Name It farkut, jotka olivat aavistuksen liian pitkät ainakin nyt kun sovitettiin niitä ennen ensimmäistä pesua.
Tässä iässä lapsi kasvaa keskimäärin 6 cm vuodessa. Jos olisin ostanut Name Itin farkut sinun käytäntösi mukaan (reilu 10 cm yli eli ilmeisesti sitten 122 ei riitä, vaan pitäisi olla 128 cm?), ne olisivat lapselle sopivat joskus parin kolmen vuoden kuluttua.
Joudutko käärimään lahkeita ja hihoja uusista vaatteista? Kauanko lapsi käyttää niitä, ennen kuin ne poistetaan käytöstä liian pieninä?
6v tyttö on 128cm pitkä ja alkaa noi 128cm housut olemaan niin just hilkulla, että ihan turha sen kokoisia ostaa..
Jo ihan trikoohousujen löytäminen on työn ja tuskan takana! Farkkua kyllä löytyy joka lähtöön.. Mut laita nyt semmoset päiväkotiin tai haalarin alle... Noh, JOS olis haalari. Tyttö tahtois Lassien Suprafil-haalarin, kun pikkuvlejelläkin on ja kateudesta vihreenä kattelee, kun pikkuveli laskee sillä pyllymäkeä.. Ja ylipäätään haluis haalarin, kun se olis niin paljon helpompi pukea, eikä kuulemma sit hukkuis housut ja takki toisistaan XD (tytön omien sanojen mukaan)
tänään juuri Jesper Juniorissa ainakin. Itse ostin 128 senttisen, niitä oli vain yksi mutta noita isompia useampia. Että kyllä tytöllesi sellainen pitäisi löytyä. Niin, merkki oli Jonathan, ei kai sen pakko Lassie ole olla?
kirpparilta hyväkuntoisen 134 cm Reimatecin haalarin. Tytölle olen myös etsinyt samaa kokoa muttei sellaista löydy mistään ainakaan käytettynä. Aika kummallista ettei edes hyväkuntoista takkia löytyisi. Housuthan voi aina ostaa erikseen.
tänään juuri Jesper Juniorissa ainakin. Itse ostin 128 senttisen, niitä oli vain yksi mutta noita isompia useampia. Että kyllä tytöllesi sellainen pitäisi löytyä. Niin, merkki oli Jonathan, ei kai sen pakko Lassie ole olla?
Vielä sinne 140cm saakka (jos lähtee vähän kauemmas kalaan täältä tuppukylästä ;)) mutta se pitäs olla Lassie, kun siinä on se "kuminen" alaosa = täydellinen pyllymäkihaalari ;D
Kaupat on pullollaan pissisvaatteita, joita en kyllä tytölleni pue. :-( Itse tykkäisi vielä esim. Lindexin uusretro mallistoista, mut ei enää mene sen isoin koko... :( Housuissa menee vielä just ja just 128, mut paidat saisi olla jo vähintään 130 cm.
Seppälästä löysin muuten itsekin eilen kivoja värikkäitä vaatteita! :-) meille ei niinkään tarvitsis vaaleanpunaista olla, mutta kunhan jotain muuta kuin teinimalliston vaatteita, synkkiä värejä kuorrutettuna jollain glittereillä... Dunsin vaatteita on myös käytetty ja samoin Maxomorran 128 on aika reilu vielä.
että juuri 8-vuotta täyttänyt tyttö jaksaa kunnolla peuhata ulkona ja haalareita hänen koossaan ei enää juuri ole. Toppatakin sisään menee lunta ja selkä on aina kylmä. Tyttö on pitkä 148cm, enkä tiedä oikein paljonko kunnon haalarista pitää jo sitten pulittaa, että saa oikeaa kokoa. Suomessa ei oikein tunnuta tajuavan, että pitkäjalkaisiakin lapsia löytyy.
eihän oikeastaan muualla käytetä haalareita eikä ainakaan 8-vuotiaat käytä.
...tilaamalla saa tosi kivoja ja meidän 7 vee (134cm käyttävä)on tykkänyt kaikista aivan hulluna :) Eli siis Bodenilta! <a href="http://www.boden.co.uk/" alt="http://www.boden.co.uk/">http://www.boden.co.uk/</a>
Nyt on ale menossa ja koot vähissä mutta kevätmallisto saapuu pian!
Kävin just tekemässä tilauksen! Odottelen sitä uutta mallistoa meinaan oli kaikki isompien kivat loppu mutta keskimmäiselle ja esikoiselle löytyi ja itselleni tilasin pari paitaa!
Oma poikani kohta 7 vuotta ja n.140cm pitkä. Eskarissa muilla viellä Spiderman, Autot ym. juttuja vaatteissa, mutta eipä niitä löydy enää 140-146cm kokoossa.
että juuri 8-vuotta täyttänyt tyttö jaksaa kunnolla peuhata ulkona ja haalareita hänen koossaan ei enää juuri ole. Toppatakin sisään menee lunta ja selkä on aina kylmä. Tyttö on pitkä 148cm, enkä tiedä oikein paljonko kunnon haalarista pitää jo sitten pulittaa, että saa oikeaa kokoa. Suomessa ei oikein tunnuta tajuavan, että pitkäjalkaisiakin lapsia löytyy.
Mä ainakin ostan lapsille reilut 10 cm pidemmän vaatteita, kuin he sillä hetkellä ovat. Vaatteet saa olla mieluummin hetken hieman reiluja, kuin menevät pieneksi parin kuukauden sisällä.
Ostin eilen 114 cm pitkälle pojalleni 110 cm kokoiset Name It farkut, jotka olivat aavistuksen liian pitkät ainakin nyt kun sovitettiin niitä ennen ensimmäistä pesua. Tässä iässä lapsi kasvaa keskimäärin 6 cm vuodessa. Jos olisin ostanut Name Itin farkut sinun käytäntösi mukaan (reilu 10 cm yli eli ilmeisesti sitten 122 ei riitä, vaan pitäisi olla 128 cm?), ne olisivat lapselle sopivat joskus parin kolmen vuoden kuluttua. Joudutko käärimään lahkeita ja hihoja uusista vaatteista? Kauanko lapsi käyttää niitä, ennen kuin ne poistetaan käytöstä liian pieninä?
Kokoot vaihtelee ihan vaatteitain ja valmistajittain. Meillä poika juuri täyttänyt 3v ja nyt noin 108cm pitkä. H&M:n paidoista menee vielä koko 98/104. Koko 110/116cm H&M:n paidoissa on liian iso. Poika sai joululahjaksi Kappalh:in college puvun, takki ja housut, kokoa 116cm. Takki oli liian pieni, housut sopivat, joten jouduin käymään vaihtamassa sen kokoon 122cm. Eli jouduin valitsemaan 14cm isomman koon kuin mitä lapsi oli pitkä.
Ilmeisesti ne teidän ostamat farkut oli reilua kokoa, mutta jotkut toisen valmistajan farkut olisivat saattaneetkin olla päin vastain pientä kokoa.
Läski?