kenellä alkaa painonpudotus nyt heti tai "sitten tammikuussa" :)?
itsellä alkaa nyt heti. Olen saanut 6kg ennen joulua pois ja nyt joulunaikaan mässytin 2kg takaisin. 10kg olisi pois saatava kesään mennessä,mutta eipä tässä kiire ole. ajattelin tuolla kiloklubissa alkuun laskeskella kaloreita sitten ihan oman pään mukaan. En ole aikaisemmin kokeillut mutta ajattelin jollain tapaa kokeilla vähä hiilihydraattista ruokavaliota. syön kuitenkin ruisleipää,puuroa,hedelmiä,tummaa pastaa ja perunaa,mutta vähennän reilusti entisestä. esim. otan kahden sijaan yhden perunan,kahden leipäpalan sijaan yhden jne.
Kommentit (12)
Xtravaganza ja pussikuuri. 500 kcal/pv. Viimeeksi sain elokuussa 3 viikossa -8,2 kg pois. Kaikki on myös pysyneet poissa. Nyt samanlainen rykäisy, tai jos on rahaa, niin jatkan pidempäänkin. Tavoite 94 -> 80, nyt näin aluksi. Olen 171 cm.
lasken kaloreita ja liikun, jätän pois kaikki makeat ja sipsit ym. Paljon on matkaa, mutta toivottavasti kesään mennessä on poissa kilot.
että minulle on tuosta vain tullut 8kg lisää painoa viimeisen kolmen vuoden aikana :-( Nyt siis 175/72 eli pitäisi kyllä vähintään 65kg laskea. Mutta miten? Ruokahalu aivan hillitön.
vauva/imetyskiloja 8 ja ne pitää karistaa pois ettei tarvitse laittaa vaatekaappia uusiksi. Halvemmaksi tulee tuo laihdutus.
ja koittanut katsoa ruokavaliotakin. Nyt 3viikkoa poissa salilta ja syönytkin olen mitä sattuu. Tänään palaan ruotuun, mitä nyt uutena vuotena tulee herkuteltua välissä. Syksyn aikana rasvaa lähetnyt jo mukavasti pois, lisää pitää vielä lähteä kesään mennessä.
Aamulla vaaka näytti 75,15, kesäkuussa pitäis alkaa painon vitosella!
Ihan vain 5 kiloa olisi tarkoitus saada kesään mennessä pois. Painoa on nyt liikaa eli 95 kiloa, jos pääsis edes tonne 90 kiloon. Ja ihan liikkumalla ja vähentämällä ruoan määrää yritän laihtua. Syön liikaa nykyään. Osaisiko joku kertoa, kumpi olisi parempi systeemi, kun nykyään syön viisi kertaa päivässä. Eli aamiaisen, lounaan, välipalan, päivällisen ja iltapalan. Niin kantsiiko jättää yksi ruokailu kokonaan väliin vai syödä edelleen viisi kertaa, mutta vähentää ruokamääriä? Toki ymmärrän, ett ruoan laatu ratkaisee paljon...
syömisestä, ettei verensokeri pääse laskemaan. Vähennä määrää tai paremminkin, huijaa itseäsi ja vatsaasi vaihtamalla esim. peruna/riisi/pasta vihanneksiin. Ne täyttävät mutta ovat vähäkalorisia. Patrik Borgin mukaan suurin osa päivän ravinnosta olisi saatava klo 16 mennessä. Jos et syö aamulla ja päivällä tarpeeksi, se kostautuu illalla, ja silloin syöt ja napsit koko ajan jotain. Patrik Borgin kirjat ovat muutenkin hyviä, hän puhuu sallivan syömisen puolesta, eli että mitään ei kielletä koska ihminen alkaa himoita sitten just sitä, ja ihmisen pitää uskaltaa syödä niin paljon että nälkä lähtee, joka aterialla. Hänen mielestään myös joka pv saa syödä herkkuja, koska niiden syönti vähenee luonnostaan, kun syöminen saadaan kuntoon ja terveelliseksi.
Pitääkin katsoa kirjastosta, jos löytyisi tuon Borgin kirjoja. Mulla on just ongelmana tuo iltasyöminen, mut jos koittaisi, että söiosikin kunnon lounaan ja vähän kevyemmän päivällisen.
mutta kunnolla vasta kun kotiudutaan uuden vuoden vietosta anoppilasta. En viitsi siellä niuhottaa kun käydään vaan pari kertaa vuodessa. Nyt kuitenkin nää viikon alkupäivät kevyesti ja askelmittari taskussa. Parissa vuodessa tullut 15 kiloa, osittain masennuksen takia. 168/72 nyt, tavote jotain 60.
170cm, nyt paino 71 ja pitäs päästä 63kg. Ihan lähtee tuolla makean vähentämisellä ja liikkumisella.
Omaa laiskuutta tuo kilojen kertyminen, bussilla ajellut töihin kävelyn sijaan ja joka ilta mättänyt karkkia tms...juhannuksen jälkeen hiipynyt kilot.
Kesää kohti pois :)