Mikä on sopiva määrä perheaikaa??

Ok, liikuntaa täytyy olla jokaisella oikeus harrastaa yksin tai perheen kanssa.



Meillä mies tekee reissutyötä eli ei ole aina viikolla kotona, mutta aina kun mahdollista ollaan yhdessä koko perhe tai ainakin osa.

Usein jompikumpi on kuopuksen kanssa ja toinen isompien lasten kanssa.



Siitä en tykkäisi, jos molemmilla olisi omat menot, eikä koskaan koko perheen yhteisiä juttuja.

10-20 viikonloppua? koko viikonloppua pe-su ilta vai mitä? Jos todellakin koko viikonloppu, niin kyllä 10 vuodessa olisi jo liikaa.



Jos ei pysty sopimaan kohtuullisesta oman ajan käytöstä ja haluaa enemmän, niin silloin ei ole valmis parisuhteeseen. Parisuhde on kompromisseja.

En sano mitään määriä kuinka paljon mielestäni voi olla viikonloppuja/iltoja pois, mutta itse mietimme nämä asiat siltä kannalta että lapset eivät saa kärsiä vanhempien omista menoista.

Meillä äidin ja isän harrastusmäärä vaihtelee vuodenaikojen mukaan. Lisäksi niitä pyritään sovittamaan aikatauluun sillä tavoin, että ne vähiten haittaa perhe-elämää.



Käytännössä minä juoksen maalis-syyskuussa todella paljon, talven aikana vähemmän. Nuo lenkit pyrin ajoittamaan kuitenkin joko ilta-aikaa, eli mies jää laittamaan lapsia lenkki-iltana nukkumaan ja minä lähden juoksemaan. Tai vaihtoehtoisesti juoksen aamulla, kun muut nukkuu tai viikonloppuna sillä aikaa kun esikoinen on omissa urheilutreeneissään.



Mies harrastaa heinä-maaliskuussa 3 iltana viikossa plus pelireissut päälle. Treenit on arki-iltoina niin, että minä jään laittamaan lapsia nukkumaan, kun mies lähtee. Viikonlopun pelireissut on toki pois yhteisestä ajasta, onneksi yön yli reissuja ei ole montaa ja välillä on toki kotipelejäkin :)



Meillä mies on ehkä 5 viikonloppua vuodessa pois kotoa harrastusten takia. Yksittäisiä lauantai- tai sunnuntaipäiviä sitten tuohon päälle. Onhan se harmi, enkä yhtään enempää haluaisi hänen olevan pois. Pitäisi myös hyvin itsekkäänä ja kohtuuttomana, jos olisi vielä enemmän pois.



Mielestäni se siis kertoo itsekkyydestä ja kohtuuttomuudesta ja siitä, että harrastukset ja omat menot on miehelle perhettä tärkeämpiä, jos on noin paljon pois kotoa (siis sen 20 viikonloppua).

arki-illat ovat pienten lasten kanssa niin lyhyitä, että viikonloppujen uhraaminen omiin menoihin on aika itsekästä, ja varmasti vaikuttaa koko perheeseen....

ja minä hoidan yksin lapset ja kodin, niin hän on lähes täysin tinkinyt omista harrastuksistaan, jotta voisi viikonloppuna osallistua lasten elämään. Meillä viikonloput on miehen työn vuoksi sitä perheaikaa.

No mää lähtisin siitä että liikaakin voi olla! :D



Minusta lapselle tekee hyvääkin olla toisen vanhemman kanssa osan ajasta, joskus omassa harrastuksessa, joskus mummolassa.

Kyllä lapsesta saa kasvamaan takiaisen, joka ei ymmärrä ettei maailma lopu siihen että vanhemmat ei ole kokoajan näkyvissä.



Ja se aika on lähinnä siitä kiinni miten homma sujuu. Jos joku perheenjäsen jää paljon vaille jotain huomioo niin se on huono juttu, vaikka se että isä harrastaa 10 viikkoa vuodesta moottoriurheilua jossainpäin Suomea (eikä perhe ole mukana). Silloin pitää karsia. Pitää huomata että lapsi kaipaa.



Asiaa kannattaa miettiä sen lapsen kannalta vaikka: jos käy töissä ja harrastaa paljon niin miten paljon on lapsen läsnä?

Se tehdäänkö jotain on epäoleellista tällöin, mielellään ollaan yhdessä ja pelataan lautapelejä.

On paljon perheitä joissa isä vaikka tekee kahta työtä ja kotiin päästyään haluaa nukkua. Se on hyvin valitettavaa lapsen kannalta.



Ei ole mitään järkeä alkaa töitten jälkeen tapahtuvan muutaman tunnin harrastuksen jälkeen potemaan huonoa itsetuntoa kun ei ole kotona jos paikalla on toinen vanhempi, mutta kannattaa muistaa että lapsi tarttee molempia vanhempiaan.



Joskus vanhemmat tarttee keskenäistä aikaa, minusta on tyhmää sanoa että no onhan illalla pari tuntia kun leikki-ikäset nukkuu? Mitä aikaa se on? Kun päivystää.

asiaa ei voi määritellä noin.

Pääpaino pitäs aina olla perheessä ja siitä sitten irtiottoja tilanteen mukaan. Työpäivät vievät jo niin paljon, lähes aina liikaa.

On kai yksilöllistä kuinka paljon kukakin tarvitsee omaa aikaa voidakseen hyvin. Mulla on "sisäinen mittari" ja suhteutan omat menoni sen kautta. mahdollisimman paljon käyn lenkillä, mutta muuten kuullostelen lasten tarpeista- ovatko saaneet tarpeeksi läsnäoloa ja viihtyvät kaverieden kanssa ja omissa jutuissa vai tarvitsevatko enemmän yhdeeäoloa ja yhteistä juttua. Olen huomannut että tämä vaihtelee paljonkin. On suhteessa siihenkin mitä lasten elämässä, kasvussa tapahtuu.

Vihonviimeistä opn ruveta perheen sisällä kilpalaulamaan siitä kenen meno on tärkein. Otat sen minkä tarvitset välttämättä omalle hyvinvoinnillesi -siitä luovut vain poikkeustapauksessa- ja loppu on pelivaraa suhteessa lasten tarpeisiin. Onnellisen se joka tän tajuaa ja osaa- kaikki ei osaa. ja moni mies ei vissiin tajua ikinä.

ekaksi oot töissä ja sitten mietit vielä lähtemistä pois lapsesi luota...

mutta mies on molempia... eli arjen töissä, ja tuon 10-20 vkl vuodessa katsoo oikeudekseen harrastaa kokonaan poissa kotoa. Kysyin noin niinkuin teoreettisesti, että kuinka moni itse haluaisi miehensä tekevän noin, tai haluaisi itse tehdä ja mennä samoissa määrin.



Itse en voisi lastani tosiaan jättää, tai perhettä ylipäätään, kuin harvoin, ja silloinkin ikävöin... mutta olenko minä poikkeava? Mies ei oikein tajua tuota perheajan kaipuutani...

Tän vuoden alusta päätin kirjata ylös paperille viikonlopunviettomme. Mä olen kotiäiti, mies yrittäjä. Mies on itsekäs, mä uhrautuja. Me riidellään aina tästä samasta asiasta. Nyt ajattelin etten enää naputa mutua, vaan lyön vuoden lopussa prosentuaaliset luvut eteen että näin meidän yhteinen vapaamme jakautuu ja mitä mieltä siitä olen ja olet.



Toiminnasta voi olla montaa mieltä mutta mä uskon että se vie meitä kohti rakentavampaa ja tyydyttävämpää yhteiseloa.

jotkut ei vaan tajua, että asioitten tärkeysjärjestys on väärä. Voihan olla, ettei tajua edes rautalangasta vääntämällä. Mutta kannattaa yrittää!



Ja pahinta varmaan on se, kun tajuaa, ettei perhe merkitse oikeasti muun rinnalla. Vaikka sanoisi mitä, teothan ne ratkaisevat.

loputtomiin vääntää miehelle rautalangasta tuota perhe-aikajuttua. Itse olen kuluttanut vuosia valtavasti energiaa ihan hukkaan- mies ei ole tajunnut mitään eikä muuttunut miksikään. Ottaa päähän kaikki hukattu energia.

Muutamalla keskusteluyrityksellä selviää kyllä aikooko mies ottaa vastuuta asiasta tai edes sen ymmärtämisestä. Jos ei teot puhu puolestaan, lopettakaa ihmeessä ja sitten teette omat ratkaisut.Otatte sen oman ajan mitä tarviitte ja jos mies ei vastaa yhteisen ajan kaipuuseen ni täpyttäkää se jollain muulla. tai vaihtakaa miestä Mikään ei oo kauheampaa kuin kuluttaa elämänsä yrittämällä saada joku tajuamaan jotain.