Ylireagoinko?
olen 33v isätön kahden lapsen äiti. Äitini meni naimisiin kun olin 5v ja uuteen liittoon syntyi kolme lasta. Isäpuoleni on ollut ihan ookoo, mutta aina tosi etäinen. Ulkopuolisuuden tunne on aina ollut mukana koko elämäni ajan ja se on todella, todella kipeä asia. Se on myös näkynyt monin tavoin, ei huonona, mutta vähintään epätasa-arvoisena kohteluna lapsesta asti. Omaa isää mulla ei siis kerta kaikkiaan ole. Äiti ei pitänyt puoliani ikinä, koin aina olevani ihan vaan välttämätön paha, rikka silmässä.
Muutin nuorena pois kotoa, menin naimisiin ja sain kaksi lasta. Lasten myötä omat lapsuuden kokemukset on tullu tosi vahvasti pinnalle ja esim. juhlapyhät ja synttärit on aina mollivoittoiset.
Jouluaattona saimme kuulla että siskoni saa vauvan. Ihana uutinen! Itkin onnesta siskoni puolesta ja sitten äitini rääkäisi isäpuolelleni et "me saadaan yhteinen lapsenlapsi, voi ihanaa, sustakin tulee ukki!". Vieressä mun lapset jotka just olivat tuoneet ukille lahjan. Mulla on niin paha mieli, olen niin loukattu. Enkö mä ikinä pääse perheenjäseneksi? Surettaa ja itkettää.
suutuinko turhasta?
Kommentit (7)
Miksi eivät edes jätä moisia typeryyksiä kahdenkeskisiksi jos tosiaan noin ajattelevat. Miettisivät miltä lapsistasi tuntuu.
Loukkaantuisin kyllä minäkin. Yritä nyt kuitenkin sivuuttaa tuollaiset tyhmät kommentit ja yritä rakentaa lapsillesi turvallinen elämä ja perhe, jossa he kokevat olevansa tärkeitä ja rakastettuja.
LAsten iästä riippuen varmaan selittäisin mitä mummo tuolla kommentilla tarkoitti, eli että on biologisesti oikea lapsenlapsi, henkinen lapsenlapsi on aivan yhtä tärkeä.
Eli varmaankin kutsuvat ukiksi.
Jos et niin miksi lapsillesi hän olisi ukki?
Ei kai kukaan aikuinen ihminen ole lapsen isovanhemmista mustasukkainen? Eihän se ole biologisilta millään lailla pois jos muutkin mahtuvat saman ukin sydämeen.
Ap:n mielipahan kyllä ymmärrän. Etenkin se, että tuollainen asia pitää lasten kuullen huudella. Jos yhtään lohduttaa, niin minä olen vähän samantyyppisessä sorsitussa asemassa kasvanut, eikä siitä sen pahempia traumoja ole jäänyt. Se riitti hyvin, että oli omien vanhempien silmissä rakkain =)
sanoin isäpuolta pienenä isäksi, eihän mulla ollut toistakaan isää. Siirryin kyllä pian etunimeen. Äitini kutsuu isäpuoltani aina ukiksi lapsilleni, eli sanovat ukiksi. Kai sekin nyt sitten loppuu.
Toivoisin todellakin että kun uusioperheitä rakennetaan ettei ketään lapsista jätettäisi ulkopuolelle. Jos ottaa naisen/miehen jolla on jo lapsia niin pitäisi muistaa että kaikki kuuluvat pakettiin. Etenkin ne, joilla toista vanhempaa ei edes ole.
Mun miehen äidillä lapsia myös edesmenneen ekan miehensä kanssa ja minä varmistan aina että mieheni isä tietää että vain mieheni lapset ovat lapsenlapsiaan koska he oikeasti ovat ainoat oikeat lapsenlapset hänelle, muut vaimonsa lapsenlapset eivät ole hänen lapsenlapsia koska mieheni isällä on vain yksi biolapsi, mieheni.
Meillä tilanne on päinvastainen. Vanhempani erosivat kun olin 18-vuotias. Molemmilla on uudet elinkumppanit. Äitini miesystävällä ei ole omia lapsia ja haluaa kovasti olla ukki meidän lapsille. Minulla ei ole sitä vastaan mitään, vaikka äidin miesystävä ei koskaan ollut "isäni".
Isäni naisystävällä puolestaan on useita lapsia ja lastenlapsia ja hänen roolinsa suhteessa meidän lapsiin on lähinnä "täti".
Tuollainen tilanne, josta ap kirjoitti, kuulostaa ikävältä. Kyllä minä ainakin loukkaantuisin nimenomaan omien lapsieni vuoksi. Ei itselläni olisi niin väliä, mutta kurjaa lapsille.
Harmi, ettei isäpuolellasi ole tilaa sydämessään kaikille lapsenlapsilleen.
Jos et niin miksi lapsillesi hän olisi ukki?
Olen pahoillani puolestasi mutta ehkä suutuit kuitenkin turhasta.
Mun miehen äidillä lapsia myös edesmenneen ekan miehensä kanssa ja minä varmistan aina että mieheni isä tietää että vain mieheni lapset ovat lapsenlapsiaan koska he oikeasti ovat ainoat oikeat lapsenlapset hänelle, muut vaimonsa lapsenlapset eivät ole hänen lapsenlapsia koska mieheni isällä on vain yksi biolapsi, mieheni.