Iso suru erityislapsen "kavereista"...

Meillä vähän samaa ongelmaa jo päiväkodissa. Jospa löytäisitte lapselle niitä oikeita kavereita! Tuollainen syö lapsesi itsetunnon aivan kokonaan. Kaveruus ei ole tuollaista! Kerro se myös lapsellesi. Niin ja sitten mistä niitä kavereita... Minkäs ikäinen teidän lapsi on?

Meillä vähän samaa ongelmaa jo päiväkodissa. Jospa löytäisitte lapselle niitä oikeita kavereita! Tuollainen syö lapsesi itsetunnon aivan kokonaan. Kaveruus ei ole tuollaista! Kerro se myös lapsellesi. Niin ja sitten mistä niitä kavereita... Minkäs ikäinen teidän lapsi on?

Niitä oikeitakin kavereita on (erityisluokalta ja vanhasta erityiseskarista, erityislapsia hekin) mutta ongelmana on se, että koska kyseessä on erityisluokka, niin porukka asuu hajallaan... eikä ketään "oikeita kavereita" asu lähellä. Väkisinkin koulun ulkopuolella yhteydenpito sitten jää sellaiseen satunnaiseen kyläilyyn.

Ja olen lapselle tietysti sanonut, että parempi olla tuollaisia ilman, mutta ei se lasta lohduta, kun yksin väsää lumiukkoa kotipihalla. =(

Ja positiivista on kuitenkin että kavereita on kuitenkin olemassa! Tsemppiä teille. Meillä on veljekset pienellä ikäerolla joten meidänkin kyläilyt ovat aika satunnaisia.

Niitä oikeitakin kavereita on (erityisluokalta ja vanhasta erityiseskarista, erityislapsia hekin) mutta ongelmana on se, että koska kyseessä on erityisluokka, niin porukka asuu hajallaan... eikä ketään "oikeita kavereita" asu lähellä. Väkisinkin koulun ulkopuolella yhteydenpito sitten jää sellaiseen satunnaiseen kyläilyyn. Ja olen lapselle tietysti sanonut, että parempi olla tuollaisia ilman, mutta ei se lasta lohduta, kun yksin väsää lumiukkoa kotipihalla. =(

ja yksi pääsyy siihen, miksi meidän as-poika EI jatkanut erityisluokalla. Se oikeasti vaan taannutti sosiaalisessa kehityksessä. Mut jos teillä on esim oppimisen takia pakko jatkaa erityisluokalla (ja voin kertoa että ensimmäinen puoli vuotta normaaliluokalle siirryttäessä on ihan helvettiä myös sosiaalisesti, mutta jos siitä pääsee yli, asiat alkavat parantua) teidän kannattaisi yrittää tehdä kaikkenne kuljettaaksenne lasta kavereille ja kavereita teille. ILman harjoitusta kun ei myöskään kehity, sosiaalisestikaan. Sitäpaitsi lapsen suru kaverittomuudesta on kauheaa katsella... Ja sekin, miten on valmis vaikka olemaan kiusattavana, kunhan jonkun sosiaalisen kontaktin saa (emidän poika kyllä tajusi, että häntä kiusataan - se vaan oli hinta, jonka hän olisi ollut valmis maksamaan siitä, että saa olla jonkun kanssa. Hirveätä. Onneksi asiat ovat nyt paremmin. TOivottavasti se kestää kun siirrytään yläasteelle ja nykyinen kaveripiiri hajoaa taas...)

pakottaa olemaan kenenkään kaveria.



minulla kokemusta toiselta puolen, nimittäin pojallani on ollut ns. erityiskaveri ja naapurissa myös toinen ns.normaalikaveri.



no tuo erityiskaveri on jatkuvasti häirinnyt leikeissä negatiivisesti sähläämällä ja "pilaamalla" leikkejä. tahallaan tai tahattomasti. esim pojat tekivät pieniä lumipalloja kasaan tarkoituksena rakentaa niistä muuria. no tuo erityislapsi kävi jatkuvasti heittämässä poikia lumipalloilla ja pojat kielsivät että älä heitä rakennetaan linnaa. heittäminen vaan jatkui ja kohta pojat koittivat siirtyä syrjempään tekemään muuriaan niin tämä eritysipoika seurasi jo hiukan hermostuneena mukana ja kohta oli rikkomassa rakennelmia. josta kaksi "normaalipoikaa" jo suuttuivat ja kohta olikin sotapystyssä.

erityispojan isä sitten illalla soittaa että poikani kiusaa hänen lastaan. niimpä niin. asioilla on kaksi puolta ja minä näin tilanteen. kehotin lastani olemasta enää tuon erityispojan kanssa JOS eivät pysty leikkiä sovussa ja lapsi oli samaamieltä. poika nimittäin aiheuttaa näitä vastaavia tilanteita jatkuvasti kun lapset yrittävät leikkiä yhdessä. kukaan ei tahdo enää ottaa tätä eritysipoikaa mukaan kun hän vain tuhoaa/härnää ja sitten kotona kantelee muista että "tekivät sitä ja tätä". vaikka asia on ihan toisinpäin. ei ole mukava saada puheluita joissa vastapuoli väittää omia lapsia kiusaajiksi ja oma kullannuppu ei ole tehnyt mitään tietenkään kun on ERITYISLAPSI

pakottaa olemaan kenenkään kaveria.

minulla kokemusta toiselta puolen, nimittäin pojallani on ollut ns. erityiskaveri ja naapurissa myös toinen ns.normaalikaveri.

no tuo erityiskaveri on jatkuvasti häirinnyt leikeissä negatiivisesti sähläämällä ja "pilaamalla" leikkejä. tahallaan tai tahattomasti. esim pojat tekivät pieniä lumipalloja kasaan tarkoituksena rakentaa niistä muuria. no tuo erityislapsi kävi jatkuvasti heittämässä poikia lumipalloilla ja pojat kielsivät että älä heitä rakennetaan linnaa. heittäminen vaan jatkui ja kohta pojat koittivat siirtyä syrjempään tekemään muuriaan niin tämä eritysipoika seurasi jo hiukan hermostuneena mukana ja kohta oli rikkomassa rakennelmia. josta kaksi "normaalipoikaa" jo suuttuivat ja kohta olikin sotapystyssä.

erityispojan isä sitten illalla soittaa että poikani kiusaa hänen lastaan. niimpä niin. asioilla on kaksi puolta ja minä näin tilanteen. kehotin lastani olemasta enää tuon erityispojan kanssa JOS eivät pysty leikkiä sovussa ja lapsi oli samaamieltä. poika nimittäin aiheuttaa näitä vastaavia tilanteita jatkuvasti kun lapset yrittävät leikkiä yhdessä. kukaan ei tahdo enää ottaa tätä eritysipoikaa mukaan kun hän vain tuhoaa/härnää ja sitten kotona kantelee muista että "tekivät sitä ja tätä". vaikka asia on ihan toisinpäin. ei ole mukava saada puheluita joissa vastapuoli väittää omia lapsia kiusaajiksi ja oma kullannuppu ei ole tehnyt mitään tietenkään kun on ERITYISLAPSI

Ja lapseni toki osaa olla ärsyttävä... mutta ko. tapauksessa nämä tavislapset ovat niitä hurjempia ja villimpiä. Heistä esim. kivisota on kiva leikki.

ap

Minulla (viitonen, sen as-pojan äiti) on ihan rehellisesti nyt 12 vuoden ajalta sellainen kokemus, että hyvinnkasvatetut lapset selviävät erinomaisesti poikani kanssa ja osaavat sopia hänen kanssaan leikistä niin että kaikki sujuu päivästä, viikosta ja vuodesta toiseen. Sitten on niitä toisenlaisia lapsia, joiden kanssa ei onnistu, tulee tappelu ja molemminpuolisia syytöksiä siitä, miten toinen kiusaa ja härnää. Jos nyt ihan rehellisiä ollaan, niin nämä jälkimmäiset pojat ovat myös niitä, jotka sytyttelevät syksyisin heinikkopaloja, varastavat kiioskilta, rikkovat koulun ikkunoita ja joutuvat tappeluihin. Siis muutenkin kuin meidän pojan kanssa.



Ja siis muutenkin kuin minun mielessäni - vuosi sitten kesällä poikani joutui uimarannalla tappeluun (ovat jo 12, joten saavat välillä olla keskenään uimarannalla) yhden tämmöisen kanssa ja sain kuulla siitä nuorisotyöntekijän kertomuksen. Hänkin sanoi kyllä tuntevansa sekä näiden että meidän pojan ongelmat ja syytti ihan yksioikoisesti sitä toista riitapukaria tästä tappelusta. Mutta hänkin äitinsä reagoi asiaan jokseenkin niin kuin sinä. EI hänen kultamurunsa mihinkään ole syyllinen, kyllä sen on pakko olla meidän poika, kun hän on kerran erityislapsikin.

pojat leikkivät naapurin pihassa. 2 normaalipoikaa yksi eritysipoika siis.



leikkivät kesällä vesiämpäreillä ja pikku ukoilla. erityispoika alkaa sähläämään eikä eskity leikkiin. kaksi muuta ei kiinnitä huomiota vaan jatkaa leikkiä. erityispoika keksii ottaa naapurin kukkaruukun käsiinsä huomionhaussa ja alkaa jankuttaa että heitän tämän. pojat leikivät yhä mutta sanovat älä heitä se menee rikki. poika jatkaa heitänkö tämän heitänkö.. pojat kieltävät ja koittavat jatkaa leikkiä. lopulta poikani kyllästyy jankkaamiseen ja sanoo että "no heitä sitten" ja eritysipoika heittä ruukun joka menee rikki.



ja taas illalla puhelinsoitto meille: poikani käski heidän poikaansa rikkomaan naapurin kukkaruukun, "matias" kertoi että teidän "teppo" oli sanonut hänelle että heitä se, ja meidän "matias" oli uskonut kun niin ihannoi teidän poikaanne. "matias" sitten heitti poikanne käskystä ruukun joten mielestämme teidän kuuluu korvata naapurin kukkaruukku.



eli siis tämäkin kääntyi niin että meidän lapset olivat pyytäneet erityispoikaa rikkomaan ja heidän vanhempansa vaativat meidän korvausta vahingolle.



onneksi tämä naapuri oli sen verran fiksu että sanoi arvaavansa miten asia oikeasti oli eikä ottanut korvauksia vastaan vaan asia painettiin villaisella.

en vain ymmärrä miksi eirtyislasten vanhemmat ovat niin kärkkäitä aina syyttelemään muita omansa toiminnasta. erityisyys ei ole mikään syy. ja tosiaan ketään ei voi pakottaa olemaan tuollasen lapsen kaveri

pojat leikkivät naapurin pihassa. 2 normaalipoikaa yksi eritysipoika siis.

leikkivät kesällä vesiämpäreillä ja pikku ukoilla. erityispoika alkaa sähläämään eikä eskity leikkiin. kaksi muuta ei kiinnitä huomiota vaan jatkaa leikkiä. erityispoika keksii ottaa naapurin kukkaruukun käsiinsä huomionhaussa ja alkaa jankuttaa että heitän tämän. pojat leikivät yhä mutta sanovat älä heitä se menee rikki. poika jatkaa heitänkö tämän heitänkö.. pojat kieltävät ja koittavat jatkaa leikkiä. lopulta poikani kyllästyy jankkaamiseen ja sanoo että "no heitä sitten" ja eritysipoika heittä ruukun joka menee rikki.

ja taas illalla puhelinsoitto meille: poikani käski heidän poikaansa rikkomaan naapurin kukkaruukun, "matias" kertoi että teidän "teppo" oli sanonut hänelle että heitä se, ja meidän "matias" oli uskonut kun niin ihannoi teidän poikaanne. "matias" sitten heitti poikanne käskystä ruukun joten mielestämme teidän kuuluu korvata naapurin kukkaruukku.

eli siis tämäkin kääntyi niin että meidän lapset olivat pyytäneet erityispoikaa rikkomaan ja heidän vanhempansa vaativat meidän korvausta vahingolle.

onneksi tämä naapuri oli sen verran fiksu että sanoi arvaavansa miten asia oikeasti oli eikä ottanut korvauksia vastaan vaan asia painettiin villaisella.

en vain ymmärrä miksi eirtyislasten vanhemmat ovat niin kärkkäitä aina syyttelemään muita omansa toiminnasta. erityisyys ei ole mikään syy. ja tosiaan ketään ei voi pakottaa olemaan tuollasen lapsen kaveri

Eihän hän muuten olisi erityinen. Tekstisi on tosi yksioikoista: jos oma lapseni olisi paiskannut kukkaruukun niin en olisi tosiaankaan siitä muita syyttänyt. Olisin hoitanut asian ja sillä selvä. Mutta vaikka toinen olisi miten "outo" tahansa, niin kerropa miten se oikeuttaa heittelemään kivillä ja lyömään nyrkillä naamaan? Ja onko tuollaisesta kertominen "kantelua"?

ap

Erityislapsissa ja tavislapsissa sekä heidän vanhemmissaan on erilaisia ihmisiä ja erilaisia kasvatustapoja. Tietysti on hyvä tuoda erilaisia puolia asioista esiin mutta maailma ei ole mustavalkoinen vaan siihen väliin mahtuu kaikki sateenkaaren värit.

Eli myös erityislapsissa on lapsia joiden kanssa on hankala tulla toimeen mutta niin on tavislapsissakin! Ap kyseli apuja omaan ongelmaansa johon toivottavasti joku osaa apuja antaa.

Tämä palsta on ehdottomasti huonoin palsta puhua erityislasten ongelmista. Saat vain pahan mielen.

Minä surffaan täällä mutta omista huolistani purkaudun aivan muualle.

ja valitettavasti negatiivisessa mielessä ainakin alkuun. Mulla on muutama erityislapsi lähistöllä, sanotaanko nyt vaikka näin.



Eräs näistä on lapsemme kaveripiirissä ja siellä aiheutuu vain ongelmaa, ei yksinkertaisesti voida puhua edes leikkimisestä tai mistään normaalista lasten touhuamisesta vaan tuhoamisesta ja kaaoksesta. Mutta koska on kyseessä erityislapsi niin täytyyhän se ollakin näin, erityislapset nyt kun ovat tällaisia kaikkine erityispiirteineen, erikoisuuksineen. Mutta missä ovat vanhemmat, eivät ainakaan ohjaamassa tätä erikoisuutta.



Toinen erityislapsi on sitten varmasti myös täystuho mutta häntä kyllä ohjataan olemaan kuten muutkin lapset. Ja leikit onnistuu. Mallia voi erityislapsikin ottaa aivan muista lapsista ja opetella niistä omista "vinkeistään" huolimatta käyttäytymään toisella tavalla silloin kun leikitään muiden kanssa, näinhän me muutkin huomioidaan toisia kun porukassa ollaan.



Olen siis sitä mieltä, että täällä on tilaa kyllä kaikenlaisille ihmisille ja olipa erityislapsi tai tavallinen lapsi niin kaikki voi leikkiä yhdessä. Ei silti lapsi voi kantaa huolta toisesta, toisen tekemisistä vaan aikuinen on se joka vastaa lapsestaan. Ja jos on erityislapsi, jolla tietää olevan vielä suurempia vaikeuksia hallita perusasioita niin ehkä aikuisen olisi syytä olla ulkona vaikka "lakaisemassa portaita" ja kuulostella sitä (erityis)lapsensa pärjäämistä siellä porukan mukana.

"toimimaan paremmin" leikeissä ja muutenkin. Kylmä tosiasia vaan on, että siihen kuluu aikaa vähän kauemmin kuin tavallisilla lapsilla. Se ei käy tässä ja nyt, vaan vähän kerrallaan.



Tiettyyn pisteeseen asti vanhempien pitää ja he voivat kulkea tasoittamassa lapsensa teitä ja ohjaamassa tätä. Mutta ennen pitkää heidän täytyy erityislapsenkin kohdalla päästää irti ja antaa lapsen opetella itse. Taiteilu näiden kahden välillä on aika vaikeaaa (mieti murrosikäisen kasvatusta ptenssiin 14). Erityislasten kanssa tätyy aina yrittää ajatella että "ongelma tänään on ratkaisu huomenna. Tai ensi viikolla. Tai ainakin ensi vuonna - no ennen pitkää kuitenkin." Myös erityislasten on saatava säheltää ja mokailla aikansa - muuten he eivät opi. Se aika on vähän pitempi kuin tavislapsilla, mutta se on vaan otettava.

kaveriongelmaa koitettu ratkaista harrastuksella, jossa onkin syntynyt melko hyviä kaverisuhteita. Todella hankalaa, kun koulukaverit ovat ympäri pitäjää ja heissäkin niin monenlaista persoonaa ja kasvatustapaa.

erityislapsi. On tyttö ja samaa ikää kuin meidän tyttö ja hänen hyvä ystävänsä. Nämä kaksi ovat tosi rauhallisia ja kilttejä, kun taas tämä erityislapsi on ihan kohelo. Esimerkiksi rakentavat jotain linnoitusta, niin tämä yksi juoksee siitä läpi rikkoen sen. Tekee saman hetken päästä uudelleen jne. no, voi kuvitella, miten paljon tätä yhtä halutaan seuraan. Toisaalta ymmärrän, että sekin tyttö tarvisi kavereita ja olen yrittänyt rohkaista ottamaan mukaan touhuihin. Vaikeaa se vaan on, kun yksi heittää hiekkaa naamaan, rikkoo kaiken, nimittelee ja terrorisoi kaiken pilalle.

Jos se lapsi aiheuttaa haittaa ja harmia, tuhoaa ympäristöä esim. hajottaa niitä kukkaruukkuja ja toisten leikkejä niin onko oikein, että ne kaverit on ne jotka sitä erityislasta siinä porukassa opettavat käyttäytymään oikein?

-Ei todella ole, ei ainakaan minun lapseni opeta! Kyllä ne leikit loppuvat hyvin lyhyeen jos ei ne erityislapsen vanhemmat ole ohjaamassa sitä lastaan! Ei ole kenenkään etu enää siinä vaiheessa eikä kannata selitellä millään "paremmalla toiminnalla ja hitaammalla oppimisella"

"toimimaan paremmin" leikeissä ja muutenkin. Kylmä tosiasia vaan on, että siihen kuluu aikaa vähän kauemmin kuin tavallisilla lapsilla. Se ei käy tässä ja nyt, vaan vähän kerrallaan.

Tiettyyn pisteeseen asti vanhempien pitää ja he voivat kulkea tasoittamassa lapsensa teitä ja ohjaamassa tätä. Mutta ennen pitkää heidän täytyy erityislapsenkin kohdalla päästää irti ja antaa lapsen opetella itse. Taiteilu näiden kahden välillä on aika vaikeaaa (mieti murrosikäisen kasvatusta ptenssiin 14). Erityislasten kanssa tätyy aina yrittää ajatella että "ongelma tänään on ratkaisu huomenna. Tai ensi viikolla. Tai ainakin ensi vuonna - no ennen pitkää kuitenkin." Myös erityislasten on saatava säheltää ja mokailla aikansa - muuten he eivät opi. Se aika on vähän pitempi kuin tavislapsilla, mutta se on vaan otettava.

ilmeisesti teidän suvulla jäänyt vähän vähemmälle?

kuka aikuinen suostuisi viettämään vapaa- aikaansa esim. jonkun väkivaltaisen ja järkeä ymmärtämättömän autistin kanssa vain siksi, että tämä oppisi käyttäytymään paremmin? Itse et saisi tuosta "ystävyyssuhteesta" muuta kuin pahaa mieltä, mutta sinun pitäisi vaan jaksaa ollaksesi jalo.

on kaverina naapurin erityislapsi, vaikka toisinaan kyllästyvät tämän erityislapsen erityisiin temppuihin ja haluavat pitää välimatkaa.



Ymmärrän lapsiani oikein hyvin. Ei semmoisen kanssa ole kiva leikkiä, joka kesken leikin saattaa alkaa rikkomaan leikkiä tai piilottelemaan tai rikkomaan leluja. Enää hän ei lyö eikä potki toisia lapsia (vanhempiansa vain) mutta yrittää komentaa heitä lyömään toisiaan.



Muutaman kerran olen antanut tälle lapselle porttikiellon kotiini huonon käytöksen takia. Sen jälkeen (porttikiellon päätyttyä) hän on jaksanut aina pitkään leikkiä asiallisesti muiden kanssa.



Lapsen vanhemmat ovat täysin uupuneita tämän lapsen kanssa. Käytöksenä kotona on vielä paljon pahempaa kuin kylässä.

Siitä ovat kiitollisia että minäkin jaksan osallistua lapsensa kasvatukseen ja opetan mm. sen että ihan kaikke käytöstä ei suvaita ja huonosta käytöksestä tulee seurauksia (pois kylästä joutuminen ja pahimmassa tapauksessa määräaikainen porttikielto ko. kyläpaikkaan).

Itsestään antaa fiksumman kuva, jos viitsii käyttää isoja kirjaimia lauseen alussa ja vähän vaikka kappalejako pitkissä jutuissa.



Noin vaan vinkiksi.