ALOITE: Kukaan ei vie opettajille mitään!
Olisi hyvä koulun tai tarhan osalta kieltää kerta kaikkiaan opettajien lahjat.
Tässä on niin paljon eriarvoisuutta.
Minusta koulut ja tarhat toimisivat hienosti jos kieltäisivät lahjojen tuonnin.
Kommentit (24)
Ja minusta on naurettavaa ehdottaa edes. Kukaan ei pakota sinua viemään.
yhteislahjan opettajalle (tarhatädeille ja eskariopeille yms.) niin osallistuisin mielelläni muutamalla eurolla.
Nyt kypsyttää tämä "kymppi sinne ja kymppi tänne"-systeemi.
Itse olen ollut ala-asteella vuosina -80-86 ja kertaakaan en olen vienyt opettjalle edes korttia. Ja olen sentään ollut ns. kiltti tyttö, opettajan lellikki ja vielä opettajan lapsen paras kaveri. Ja pk-seutu kyseessä.
ja kortin jouluna, tämä siis v. 1973->
Ja yhdessä hankittiin yläasteella ja lukiossa luokkakaverien kanssa aina keväällä isompi lahja.
Ei tuo ole mikään uusi tapa. Kuulunut hyviin tapoihin jo pitkään.
Itse asiassa muistan, että äidillä oli tapana jakaa kahvipaketti joulun alla myös mm. postinkantajalle.
Olin silloin ekaluokalla ja uskoisin tavan olleen voimissaan jo 7 vuotta vanhemman isoveljenikin aikaan.
Lahjoja annetaan jos tuntuu, että on aihetta.
ovat ainakin muistaneet minua jo ihanilla lahjoilla, suklaalla, kynttilöillä, teellä, glögillä ja jopa hedelmäkorilla.
Kiitos kaikille muistamisesta. On kiva tietää, että arvostatte työtäni
Mun mies aloitti open hommat v. 84 ja sai jo heti ekana jouluna melkein kaikilta oppilailtaan jonkin lahjan. Siis on tuo tapa ollut jo 80-luvulla, varmaan aiemminkin.
Oletko huolissasi opettajien eriarvoisuudesta? Jos näin on, kiitos huomaavaisuudesta. Itse olen yläkoulun aineenopettaja ilman valvontaluokkaa ja joudun tyhjin käsin katsomaan, kun luokanopettajakollegat kantavat selkä vääränä suklaarasioita kotiin. No, leikki leikkinä. :)
varmaan tällä palstalla kaikille - lopetetaan kaikki hyvät käytöstavat ja toisten huomioiminen kokonaan!
saa antaa lahjan ihan kenelle haluaa eikä sen pitäisi ketään haitata.
osoittaa, että arvostan heidän työtään ja olen äärettömän kiitollinen siitä erinomaisesta hoidosta, jota lapseni vuodesta toiseen päiväkodissa saa. Hoitajien ja lastentarhanopettajien palkat ovat surkeita, mutta silti he jaksavat antaa päiväkodin lapsille paljon enemmän kuin vain perushoidon. Itselläni on yli kaksinkertainen palkka, mutta harvoin olen yhtä innostunut ja motivoitunut työssäni kuin nuo päiväkodin kultakimpaleet, jotka ovat pienet joululahjansa ansainneet.
ja kun ap:llä ei ole rahaa niin kenelläkään ei saisi olla.
Me viemme, koska olemme todella tyytyväisiä tytön opettajaan ja opetukseen ja viemme myös pojan tarhaan hoitajille, koska poikani on arkisin joka päivä heidän kanssaan.
Me muistimme tarhan opettajia ja samalla myös kokki/siivoojaa, ai että ilahtui silmin nähden. Tuli itsellekin hyvä mieli, tuskin monikaan muistaa sitä, joka siivoaa ja kokkaa lapsille, meillä on taas ollut tapana muistaa kaikkia.
Muistakaa tekin myös niitä jotka tekevät sitä näkymätöntä työtä taustalla, jotta lapsilla ja hoitajilla hommat toimivat.
Mä mietin tota eriarvoisuutta myöskin. En opettajien kantilta, enkä halua uskoa myöskään muistamisten vaikuttavan oppilaaseen suhtautumiseen.
Mutta lapset. Kyllähän lapset huomaavat, että toiset tuovat sitä ja tätä ja toisten ei ole mahdollista, vaikka itse haluaisivatkin. Ja siksipä en käsitä kalliita lahjoja opettajille/hoitotädeille tms., vaan minusta muistaminen pitäisi osata hoitaa ei-niin-kalliisti. Yhteislahjoissakin on se vika, että juuri ne tietyt lapset jäävät helposti niidenkin listojen ulkopuolelle. Mutta olen kyllä silti itse yhteislahjojen kannalla myös, silloin tulee ainakin periaatteessa mahdollisuus kaikille, kunhan rahallinen arvo ei huitele missä sattuu.
Ainakin minä haluaisin naivisti opettaa omille lapsille, että tämmöisten muistamisten arvoa ei kerro hintalappu. Itse ajatuksella tehty kortti on vähintään yhtä arvokas kuin Taika-muki.
Sopisiko sitten samalla, että tämä jatkuva opettajan työn väheksyminen ja mollaaminen loppuu?
Itse olen niin loukkaantunut näistä "pakko viedä lahja, etti lapsi kärsi" -viesteistä, että en enää edes halua lahjoja. En voi mitään sille, että näitä lukiessa tulee sellainen olo, että olen päätynyt opettajaksi ahneuttani. Kuvittelin ihan väärin tähän asti olevani kutsumusammatissa oppilaiden vuoksi...
jos jatkossa osaat pitää turpasi kiinni lomistamme.
en edes ehdi tuollaisia miettimään, joulukorttejakaan en ehtinyt postittamaan ja kukaan ei tule tänävuonna saamaan edes joululahjaa multa. työelämä vie kaikki mehut, varsinkin kun lapsi ei sopeudu millään vaan itkee kaiket päivät.
osoittaa, että arvostan heidän työtään ja olen äärettömän kiitollinen siitä erinomaisesta hoidosta, jota lapseni vuodesta toiseen päiväkodissa saa. Hoitajien ja lastentarhanopettajien palkat ovat surkeita, mutta silti he jaksavat antaa päiväkodin lapsille paljon enemmän kuin vain perushoidon. Itselläni on yli kaksinkertainen palkka, mutta harvoin olen yhtä innostunut ja motivoitunut työssäni kuin nuo päiväkodin kultakimpaleet, jotka ovat pienet joululahjansa ansainneet.
hoitajilla on todella hyvät palkat koulutukseensa nähden.
Luuletko, että opettaja antaa jonkun muutaman euron suklaan takia jollekin parempia arvosanoja? Tä?
Olet idiootti, sorry nyt vaan.
Tee kortti lapsen kanssa opettajalle, se on aivan yhtä arvostettu lahja, eikä maksa mitään.