Minulla on tällainen pimeä puoli

Olenko mielestänne ihan avohoitopotilas?



ap

vaikka oman terveyskeskuksen kautta. Jaksamista ja kielen ja mielen hallintaa!

"En mielelläni ole ihmisten kanssa tekemisissäkään, sillä haluan välttää konflikteja ja riitoja ihmisten kanssa. Pelkään että minä aiheutan niitä. Jos en ole muiden kanssa tekemisissä, ei tule riitojakaan. Lisäksi automaattisesti oletan ihmisten inhoavan minua enkä siksi halua solmia uusia tuttavuussuhteita ihmisten kanssa."



Minä olen tässä mainitsemassasi asiassa ihan samanlainen. Se tuntuu vain pahenevan, mitä vanhemmaksi tulen. Välillä tekisi mieli laittaa kaikkien kanssa välit poikki, koska en kestä epävarmuutta ja pelkoa konflikteista.

Välillä itken ihan hirveästi, koska minusta kaikki vihaavat minua.

Sosiaalisten tapaamisten jälkeen mietin koko illan, että sanoinko jotain tyhmää ja loukkaantuivatkohan ihmiset, ja mitäköhän ne nyt juttelee minusta.



En tiedä, mistä tällainen johtuu. Minulla ainakin on todella suuri luottamuspula kaikkiin ihmisiin, mutta muistan näin olleen ihan lapsesta asti.



Tsemppiä!

Olenko mielestänne ihan avohoitopotilas?

ap

mikä mulla voisi olla? Voiko mulla olla skitsofrenia, kun tosiaan luulen noiden muiden ihmisten inhoavan minua? Eli mulla on harhoja.



-ap-

Olen myös säyseä ja ujo ja ehkä myös sosiaalisestikin vähän rajoittunut, sillä usein ihmiset ovat minusta väsyttävän tylsiä tai muuten ärsyttäviä. Ystäviä minulla kyllä on silti:-)



Ehkä ero on siinä, että ajattelen pääasiassa, että ihmiset pitävät minusta (ja jos eivät, ei helmiä sioille... ;-))

Vaikuttaa siltä, että sulla on huono itsetunto. Mulla on tapana raivostua silmittömästi ja ajattelen todella kauheita asioita mitä tekisin ihmisille, mutten koskaan tekisi niin. On ihan eri asia ajatella tekevänsä jotain kun itse tekeminen. Ihmissuhteet on tosi vaikeita ja hemmetin monimutkaisia. Ihmisiä on niiin erilaisia. Ei ole todellakaan mikään ihme, et joillakin menee hermot niinkuin kahella tässä keskutelu-aiheessa et alkaa välttelee ihmisiä ettei tulis riitoja. Mä olen tehny sellasen kompromissin, et välttelen vain tiettyjä ihmisiä ja olen tekemisissä vaan sellasten kanssa joiden kanssa olen samalla aaltopituudella.

kun on noin selvä sairaudentunto ;). Tuo on minusta kohtalaisen tavallista käsittelemätöntä lapsuutta vaan, joka oireilee. Tai siis lapsuudessa opittuja toiminta- ja ajattelumalleja, jotka eivät toimi kovin hyvin nykyhetkessä. Niistä voi oppia pois esim. terapiassa. Mikään lääkitys ei tuollaista paranna, sitä on ihan turha kuvitella. Lääkityksellä saa vain turrutettua kivun pois, ei se ratkaise sisäisiä ristiriitoja.

on sitä käsittelemätöntä lapsuutta?

Toi luottamuspula voi tulla ihan siitä, että lapsena on jätetty yksin itkemään toistuvasti, on jätetty toistuvasti yöhoitoon tms. ihan sylivauvana.

Et kuulosta skitsofreeniselta minun mielestäni. Pikkuisen taikauskoinen on tuo ajatuksesi pahojen ajatusten kostautumisesta, mutta monilla muillakin on sellaisia käsityksiä.



Enemmänkin lähtisin miettimään, olisiko tilannetta helpompi lähestyä itsetunto-ongelmana, masennuksen oireena (tuo mielialojen ja kiukun vaikea hallinta oli minulla yksi merkittävä oire), sosiaalisena fobiana, ahdistusoireena, tms. Käsittääkseni pisimmälle vietynä kyseessä voisi olla estynyt persoonallisuushäiriö - mutta sitä on tuskin aihetta alkaa ensimmäisenä epäilemään! Luonnehäiriöt ovat harvinaisia, sen sijaan erilaiset mieliala- ja itsetunto-ongelmat sekä sosiaalisten tianteiden pelko vaivaavat huomattavaa osaa ihmisistä. Sellaisiakin, joista et varmasti uskoisi päällepäin.



Keskusteluapu auttaisi - yksityinen terapia tosin maksaa, enkä ole varma miten elppoa on päästä julkisten tukipalvelujen piiriin (en tunne suomalaista järjestelmää hyvin, joku muu ehkä osaa auttaa siinä asiassa). Mielialalääkitystä varmaan tarjotaan, jos lääkäri päättää että ongelmasi on masennuksesta tms. johtuvaa. Sosiaalisten tilanteiden jännittämiseenkin on tarjolla pilleriapua.



Itse kallistuisin kuitenkin sille kannalle, että sinun kannattaisi ruveta rakentamaan tervettä ja ehjää itseluottamusta. Ajattelisin niin, että ihminen joka noin kovasti pelkää muita ihmisiä, ja tuntee itsensä niin uhatuksi että sitten pelokkaassa raivossa satuttaa läheisiään, on jotenkin sisäisesti hauras. Vahvuus, optimismi, luottamus elämään - ne olisivat ehkä hyviä tavoitteita asettaa itselleen...



Jos ulkopuolista apua on oikeasti vaikea saada, voit lähteä liikkeelle ihan elämäntapakirjallisuudesta.

Mutta enemmän rohkeutta tarvitsisit, niin sinulta häipyisi tarve kuvitella "kostoja", kun saisit suusi auki (ystävälilsesti, mutta napakasti) ajoissa.

saaminen ja sen rakentaminen enää yli 30-vuotiaana?

Itse kallistuisin kuitenkin sille kannalle, että sinun kannattaisi ruveta rakentamaan tervettä ja ehjää itseluottamusta. Ajattelisin niin, että ihminen joka noin kovasti pelkää muita ihmisiä, ja tuntee itsensä niin uhatuksi että sitten pelokkaassa raivossa satuttaa läheisiään, on jotenkin sisäisesti hauras. Vahvuus, optimismi, luottamus elämään - ne olisivat ehkä hyviä tavoitteita asettaa itselleen...

saaminen ja sen rakentaminen enää yli 30-vuotiaana?

yli 30-vuotiaana. Usein vasta kun lähestytään 40 vuotta. Nuorena jaksaa pitää kulisseja pystyssä ja puolustusmekanismeja toiminnassa. Luoja kiitos mulla ei koskaan saatu lääkitystä "toimimaan". Elämä on nyt ihan erilaista, usein jopa ihanaa! Kaiken sen tuskan jälkeen.

Mitä keinoja sinulla oli käytössä?



[iLuoja kiitos mulla ei koskaan saatu lääkitystä "toimimaan". Elämä on nyt ihan erilaista, usein jopa ihanaa! Kaiken sen tuskan jälkeen.

[/quote]

itsetunnon kasvattamiseen aikuisiällä?

Veikkan, että kyse on perinnölllisen vetäytyvän temperamentin (ks. Liisa Keltikangas-Järvisen kirjat) ja välinpitämättömän kasvatuksen yhdistelmästä. Tosi yleistä Suomessa ja tunnistan vastaavaa itsestänikin.



Ihmiset käyttäytyvät eri lailla normaalisti ja stressitilanteissa. Hyväntahtoinen ja vetäytyvä ihminen, joka haluaa kaikille pelkkää hyvää, toimii stressin pahentuessa tyypillisesti siten, että ensin hän vetäytyy eikä kerro kenellekään ongelmistaan ja pahasta miehestään, ja jos stressi vielä pahenee, hän räjähtää.



Näitä räjähdyksiä ympäristö hämmästyy kovasti, koska ihminen on normaalisti niin kiltti ja tasainen. Räiskyvämpi persoona saa häiriköidä samaan tapaan vaikka päivittäin ilman että kukaan kiinnittää siihen sanottavasti huomiota. Ja henkilö itsekin pelästyy räjähdystään ja jää helposti sitä pohtimaan ja suurentelemaan mielessään.



Kirjastoissa on hyllyt täynnä itsensä kehittämiseen liittyvää kirjallisuutta, sieltä kannattaa aloittaa. Etsivä kyllä löytää. Itse olen ottanut itsestäni täysin uuden painoksen yli 30-vuotiaana, monilla eri tekniikoilla ja keinoilla, mukaan lukien jooga, ryhmäterapia, kriisiterapia, NLP-kurssit, työpaikan johtamistaidon kurssit yms.