Missä iässä lapsi alkaa tajuta AJANKULUN? Esim. että aamuisin puetaan, ei
maata eteisen lattialla laulamassa ja katsomassa kirjaa.
Olemme koettaneet opettaa 7- ja 6-vuotiaille ajankulua mm. kertomalla, kuinka monta minuuttia on lähtöön. Lisäksi näytämme aina kellosta, missä viisarit ovat silloin kun pitää esim. olla aamupala syötynä, vaatteet puettuna, hampaat pestynä jne.
Arkiaamut nyt vain ovat sellaisia, että niissä on minuuttiaikataulu. Vai onko teistä kohtuutonta, että aikaa sisävaatteiden pukemiseen on 10 minuuttia, aamupalaan 15 minuuttia, pesuihin 5 minuuttia ja ulkovaatteiden pukemiseen 10 minuuttia? En tiedä mitä lisäaika auttaisi, koska silloin lapset varmaan vain vanuisivat lattialla puolta pitempään.
Joinakin aamuina toimet sujuvat hyvin, mutta toisina aamuina mitään ei tapahdu, vaikka me vanhemmat seisoisimme päällämme.
Missä iässä tähän on odotettavissa muutosta?
Kommentit (12)
En tiedä miten nopeasti lapset nuo hommat yleensä hoitavat (omani on vasta 2v) mutta itselleni ei kyllä riitä pesuihin 5min ja aamupalaan 15min. Toisaalta taas omaan pukemiseeni menee vähemmän aikaa...
Mun miehellä on vieläkin vaikeuksia hahmottaa tuollaisia, vaikka se on jo kohta neljäkymmentä.
on vähintään 1 tunti. Sen vähemmällä tulee aivaan kaamee hässäkkä ja huutoa, kun kello tikittää.
Lapset on 3 ja 5 v. ja me mennään vasta ysiksi, joten yötä jää riittävästi, vaikka käytetään aamuun tuo tunti tai ylikin.
Alkusyksy oli yhtä tuskaa, vaikka sanoi että pidä kiirettä 10 min päästä pitää lähteä niin mikään ei edennyt.
Lisää vähän aikaa, jos näyttää ettei tuo aika riitä. Meillä aika samat ajat käytössä ja nyt riittää, alkusyksystä ei. Ja kyllä tähän asti olen saanut katsoa perään, että esim pukeminen etenee, siihenhän saa kulumaan vaikka puoli tuntia, jos unohtuu haaveilemaan.
Onko lapsilla omaa kivaa seinäkelloa? Se voisi auttaa.
tapellaan siitä, kauanko aikaa johonkin asiaan kuluu. Eli esim. jos sanon, että puoli kahdeksan on oltava autossa ja kello on silloin 7.15, ei tajua sitä, että se aika käytetään siihen valmistautumiseen, ei löhöilyyn :-)
osaa suunnilleen päivän kulun, esim iltapäivä, ilta, kohta on iltapala, aamulla pian lähdetään ulos jne.
Toiset oppivat 5-vuotiaana, ja toiset eivät todellakaan edes kuusikymppisenä. Meillä vanhin poika oli ekaluokkalaisena jo hyvin tarkka kellosta ja viikonpäivistä ym, pikkuveljensä ei vielä yläasteellakaan hahmota aikaa yhtä hyvin...
Eli esim. jos sanon, että puoli kahdeksan on oltava autossa ja kello on silloin 7.15, ei tajua sitä, että se aika käytetään siihen valmistautumiseen, ei löhöilyyn :-)
En ole koskaan puuttunut koko asiaan. Ekaluokalta lähtien ollut jokaisen lapsen itse hoidettava homma. Olen välillä nukkunutkin kun lapset lähtevät varsinkin kun ollut itsellä iltavuoro. Jos myöhästyvät koulusta niin sitten itse kärsivät seuraukset. Ei ole ollut kuin pari kunnon myöhästymistä ja kouluikäisistä kokemusta jo 10 vuotta.
vaan siitä, ettei lapsella yksinkertaisesti ole motivaatiota noihin hommiin? Ei hän tajua stressata lähtöä, ei osaa välttämättä ajatella myöhästymisen seurauksia, ei tajua töissäkäymisen velvoitteen konseptia, ei sitä aikatauluttamisen ideaa ylipäätään jne. Ei hänellä tunnu se lähestyvän lähdön ja kiireen paine vanteena pään ympärillä, koska sellainen ei vielä kuulu hänen maailmaansa. Se stressi ja muiden odotukset tulevat vasta myöhemmin ja sitten ihminen onkin niiden orja yleensä loppuelämänsä tai ainakin eläköitymiseen saakka.
Vai mitä olette mieltä?
Mutta asiaan. Meillä 5-6 vuotias sanoi näihin kymmeniin minuutteihin ja kellosta katsomisiin, että älä aina noita aikuisten asioita en katso! Nipisti silmät kiinni ja jatkoi lusikan lätkimistä puuroon. Hän on aina ollut tempoltaan rauhallinen, mutta kouluun meno auttoi asiaa. Samalla pienet kiristämiset ovat olleet tehokkaita, ne jotka on valmiita (siis ihan oikeasti syöneet lautasen tyhjäksi, pukeneet, pedanneet) pääsevät tänä aamuna äidin kyydissä kouluun. Se joka on viimeinen saa tänään siivota pöydän tai lähden käymään kaupassa, mukaan pääsee jos ehtii, kauppa menee kohta kiinni. Näiden kokemusten myötä hidaskin lapsi saa niitä kokemuksia, että mitä se oikein tarkoittaa että NYT pitää tapahtua ja huomaa, että kun pistää vaan lusikkaa suuhun ja nuttua niskaan niin lopulta tulee valmista. Minä kokeilin aikaisemmin nousemista, mutta se auttoi vain sen, että oli enemmän aikaa lutrata sen puuron kanssa. Mitään ei edelleenkään tapahtunut, ennen kuin minulla äänensävy alkoi muuttua. Se tietysti olisi ihanteellista, jos olisi itse virkeänä, valmiina niin voisi tehdä sitä lähtöä yhdessä lapsen kanssa. Meillä tunti näyttää olevan minimi, mikä aika menee sängystä ulos siirtymiseen aamulla.
Olen 1,5 -vuotiaan yh-äiti ja yrittäjä. Aamuisin on pakko olla tiettyyn aikaan liikkeellä. Ei voi kerta kaikkiaan myöhästyä yhtään. Ollaan pojan kanssa molemmat JÄRKYTTÄVÄN aamu-unisia lisäksi. Itse en pysty nousta ennen poikaa; en kerta kaikkiaan jaksa.
Meillä kello herättää tunti ennen lähtöä. Tämä tarkoittaa sitä, että jos torkutetaan niin aika on jostain muusta pois. Tai jos aamupuuroon menee enemmän aikaa, pukemisen tai äidin naaman laittamisen (työ vaatii) on tapahduttava nopeammin. Usein syön itse vasta puolenpäivän jälkeen "aamupalan", koska en ehdi ottaa kuin kahvikpin.
En aio missään vaiheessa ottaa käyttöön mitään "nyt sulla on vartti aikaa tehdä tuo" kun ei se toimi moneen aikuiseenkaan. Meillä on käytössä ainoastaan lempeä kehotus ja jos se ei toimi, on vuorossa "nyt heti" ja jos ei tapahdu niin sitten laitetaan tapahtumaan. Viimeaikoina on alkanut olla melko oma-aloitteinen ja esim. tulee syömään puuronsa tai ottaa ulkovaatteensa esille heti pyydettäessä. "Heti" on kaiken ikäisille helposti ymmärrettävä. Siis jos se tosiaan vaaditaan HETI.