Rasistiset ennakkoluulot ovat surkuhupaisia.
Kommentit (25)
Onhan meillä kulttuureissa eroja ja esimerkiksi juuri afrikkalaisissa kulttuureissa on kasoittain sietämättömiä piirteitä ja sillä ei ole mitään tekemisät ihonvärin kanssa. Yhtä lailla mua tökkisi umpisuomalainen, joka ajattelisi ja toimisi samoin kuin noissa tietyissä kulttuureissa. Esimerkiksi minun arvomaailmaani ei sovi se, että aikuiset miehet vain sotivat ja naiset tekee kaiken työn.
aikana. Luepa hieman historiaa.
Esimerkiksi minun arvomaailmaani ei sovi se, että aikuiset miehet vain sotivat ja naiset tekee kaiken työn.
Kysymys on siitä, että afrikkalaisessa kulttuurissa miehet istuu reservinä odottamassa seuraavaa sotaa. Ts. eivät rauhankaan aikana tee yhtään mitään. Ole hyvä ja älä viitsi rinnastaa suomalaista yhteiskuntaa vaikka tansanialaiseen tai somalialaiseen.

jossakin päin Afrikkaa,etkä "afrikkalaista kulttuuria"?
se on jos sinä katsot oikeudeksesi kertoa minulle lapselliselle ja vähä-älyiselle kuinka minun tulee ajatella? Tai jos ajattelen eri tavoin kuin sinä ajattelen silloin joko jalkovälilläni, olen lapsellinen tai kritiikitön massan mukana menevä.