Nykynaisen elämää, osa 1.

Seurustelin itse vuosia kahden ( no eri aikaan tietty ) itseäni 4-5v nuorempien kundien kanssa - ekalla kerralla mut jätettiin, tokalla jätin itse, koska suhde oli ahdistava; halusin tiedostamattanikin jo jotain muuta, kuin baareissa riekkumista, bileitä, pussikaljaa ja puistoissa pelailua ja hengailua, mutta poikaystäväni ei - mikä ei sinänsä ollut ihme koska hän oli niin paljon nuorempi.

Nyt mulla on ensimmäinen, mielestäni tasapainoinen suhde ihmisen kanssa, joka on saman ikäinen, kuin itse olen. Älkää nyt luulko, että tuomitsen suhteita, joissa mies on nuorempi, en todellakaan, - mutta totean vaan, että niissä monille naisille jää tai voi jäädä vain luu käteen.

Sama pätee myös miehiin, mutta ikäeron pitää olla suurempi näin päin, esim. 10vuotta. Näissä tapauksissa nainen usein kasvaa henkisesti ensin miehen rinnalle, sitten miehen ohi - ja sitten erotaan.



Ympärilläni on jatkuvasti surullisia tapauksia, jotka voisivat olla kuin omasta elämästäni - siis jos olisin jatkanut entiseen malliin.

Tottakai sinkku ja lapsetonkin voi olla onnellinen ja se voi olla juuri sitä, mitä ihminen on aina toivonut ja halunnutkin, mutta nyt en puhukan heistä - vaan Naisista, jotka etsivät harmonista ja rakastavaa suhdetta, jossa ei tarvitse kaiken aikaa pelätä tulevansa jätetyksi tai jossa ei tarvitse niin kovasti yrittää näyttää/olla olemukseltaan nuorempi ja tuntea mahdollista ulkopuolisuutta poikaystävän kavereiden seurassa - jos oletetaan, että kaverit ovat myös Naista nuorempia vähintään 5v ja usein muuta naiset, tytöt, vielä paljon enemmänkin, 10vuottakin nuorempia.

Sanokaas mulle, että kenen itsetunnolle se ei alkais pikku hiljaa käymään? Jatkuva biletyskin alkaa näkyä naamasta vähän eri tavalla, kuin nuoremmilla.



Nainen ymmärtää kyllä, että itseään 10vuotta nuoremmat naiset ottaisivat mielihyvin hänen kumppaninsa ja nainen myös tietää, että mieskin on huomannut saman. Nainen ehkä uskottee itselleen olevansa silti jotain niin erityistä, ettei miestä kiinnosta muut. Nainen panostaa suhteeseen vimmalla - mies alkaa puhua erilleen muuttamisesta.



Sitten jo kohta erotaankin.



Täällä pääkaupunkiseudulla ( ainakin ) on kovin tyypillistä olla "hyvännäköinen, itseään hyvin hoitava ( palvova ), 30+ bailaava, menestyvä, lapseton sinkku" - tai vastaavasti kaikkea tuota, mutta seurustella - ja kumppanina on usein itseä useta vuosia nuorempi mies. Sitten seurustellaan muutama vuosi, nainen ehkä uskottelee - kumppanilleen, joka ei halua ainakaan vielä lapsia, ettei ole niistä itsekän kiinnostunut ja alkaa uskoa tähän myös itse. Matkustellaan ja elämä on kivaa.



Kun vihdoin ero on selvä, Mies on juuri ja juuri kolmekymppinen, mies suree kyllä eroa, mutta löytää kohta parikybäsen heilan, jonka kanssa saa mahtavaa jatkoaikaa nuoruudelle; matkustelua, haaveita, haaveita hamassa tulevaisuudessa ehkä lapsistakin jne jne - mutta elämä jatkuu lapsettomana, vailla velvollisuuksia vielä pitkään, vaikka kymmenenkin vuotta...



Mitä tapahtuu naiselle: nainen on jo 35v tai yli - ja tajuaa, että on antanut viimeiset todelliset nuoruusvuotensa tälle tyypille, joka nyt katosi hänen elämästään ikuisiksi ajoiksi nuoremman luo.

Nainen on kyllä edelleen hyvännäköinen ja ehkä menestynytkin; mikään ei ulkoisesti viittaa epätoivoisuuteen millään elämän osa-alueilla - mutta: yksin ollessaan nainen itkee ja miettiin, olisko sittenkin pitänyt hankkia lapsia, valita toisin? Nyt alkaa hysteerinen miehenmetsästys; vielä on aikaa, ennen kuin tuma tummuu, vielä olen hedelmällinen, nuori ja sileä.



Maanantaisin Nainen katsoo Sinkkuelämää ja heittää itsekin Manolot jalkaan ja lähtee drinkille. Paskaako tässä, kaikki on ihan hyvin - hän uskottelee - olenhan niinkuin Carrie - ihana, haluttava, lähes täydellinen. Naisella on paljon ystäviä, joilla ei myöskään ole lapsia, tai ei ainakaan miestä. Nainen ei pysty enää kuvitteemaankaan, että milloinkaan enää edes voisi hankkiutua raskaaksi, että antaisi mahansa venyä ja rintojensa turvota; ei herra varjele! Huolella hankitut lihakset ja "tyttömäinen" olemus olisi mennyttä sen siliän tien.

Nämä Naiset ovat mielestään paljon nuoremman näköisiä, kuin perheelliset kanssasisarensa, joskus he säälivät kavereitaan, jotka ovat ovat väsymyksen painamia - mutta ovat samaan aikaan myös salaa tyytyväsiä - ompahan yksi huolen aihe, jota hänellä itsellään ei ole.

He eivät osaa/jaksa/tajua olla näille väsyneille äideille avuksikaan - ja miksipä heidän pitäisikään.

Joskus Naista ärsyttää katsoa, kun joku hänen perheellinen ystävänsä näyttää tosi hyvältä ja kun tämä kertoo, että hänellä menee hyvin; ei saisi mennä - sitä Nainen ei kestä, koska hänellä pitää mennä aina paremmin, makeemmin.



Mitä tapahtuu Naiselle? Jatkakaa tarinaa: