Yli 40-vuotiaat! Miltä tuntui täyttää 40?

eli ei oikeastaan miltään henkisesti. näkö kyllä heikkeni ja remppaa kropassa entistä enemmän.

Sain vuosi sitten (43) toisen lapseni ja kyllä tämä vauva pitää minut nuorekkaana. Kuten minäkin pidin oman äitini.



Mutta sanotaanko nyt niin että tuo 50 kauhistuttaa enenmmän kuin 40...

Ei kaikilla näy kropassa, eikä kasvoissa.

Tosin se alkaa kyllä ennen 40-vuotispäivää, joten kriisi ei ajoitu juuri tuohon maagiseen päivään. Itsellä ollut suuria muutoksia lähiaikoina, joten ei ole ehtinyt "mässäillä" vanhenemisella, mutta tosiasia on, että iho ohenee ja rypistyy, harmaita hiuksia alkaa tulla ja painonhallinta on hankalampaa. MUTTA, samaan aikaan parisuhde kukoistaa, seksi on loistavaa (sama kumppani kohta 20v.), lapset kasvavat, eivätkä tarvitse samanlaista huolenpitoa kuin aiemmin (ei yöheräämisiä jne.). Talous on aika vakaa ja elämä mallillaan. Ja elämää edessä toivon mukaan vielä toiset 40v. Eli vanhuudesta ei minusta voi puhua. Pukeutumisella ja itsestä huolehtimisella voi saada itsensä "iättömäksi".

Tai on fysiologinen ihme (tai kirurgin veitsen uhri).

Ei kaikilla näy kropassa, eikä kasvoissa.

kuin 30v. Toki paljon merkitsee sekin että olin 40v paljon paremmassa parisuhteessa kuin 30v, jolloin oli lapset pieniä ja työelämän ja koulutuksen stressi vielä päällä.



Ensivuonna tulee 50 täyteen eikä pelota sekään; parisuhde vain paranee, lapset kasvaa ja itsetunto on kohdillaan. Voi olla että ensivuodesta tulee tähänastisen elämän paras vuosi!

Kun tajusin että sama matka on 40:een kuin 30:een, jonka olin ihan vasta täyttänyt :)



Jo pari vuotta ennen 40-vuotispäivääni olin mieltänyt itseni nelikymppiseksi mutta kieltämättä sinä päivänä kun sen 40 täytin, tuntui wanhalta. Mut meni äkkiä ohi tuo tunne. 40 on hyvä ikä!

Kolmekymppiset meni ihan huomaamatta, lapsia punnersin maailmaan ja ikäkriisiä ei ehtinyt edes miettiä. Vaan neljäkymmentä tuntuikin sitten jo kunnolla. Muistan, kun omat vanhempani täyttivät 40, ja hehän olivat jo ihan ikäloppuja... Jotenkin vaan tuli sellainen olo, että tässäkö tämä sitten on! Minulle helpotusta toi se, että opiskelin uutta tutkintoa, ja vaihdoin myös työpaikkaa haastavampaan ja mukavampaan. Myös fyysisesti huomaa, ettei enää ole ihan nuori. Olen aina ollut todella hoikka (melkein laiha), mutta niin vaan alkaa rasvaa kertyä vatsanseudulle (onneksi myös rintoihin), ja silmäluometkin jo roikkuvat.

Mutta kai tämä tästä! Kohta olen siinä tilanteessa, että lapset ovat isoja ja "voin elää itselleni". Onneksi tuli lapset tehtyä suht ajoissa.

usein aika surkeassakin kunnossa.

Tajusin mm alkaa pitää itsestäni huolta, nyt pari vuotta rajapyykin jälkeen olen erinomaisessa kunnossa, mieliala korkealla ja tunnen itseni 2-kymppiseksi:)

Tai on fysiologinen ihme (tai kirurgin veitsen uhri).

Ei kaikilla näy kropassa, eikä kasvoissa.

Ylipainona?

piti kirjoittaa hyväksytkö vanhenemisen, ei vanhuuden!! Hups! ap

en usko että kukaan erehtyy luulemaan 40-vuotiasta parikymppiseksi.



Ylipainohan ei iästä kerro mitään, ylipainoisia on kaiken ikäisiä.

Olin juuri vaihtanut työpaikkaa ja mennyt hiljattain naimisiin, joten mummoutuminen ei tullut ihan ensimmäisenä mieleen. Tämä 50 ottaa jo ihan eri lailla koville.

hallintavaihe päällä, et mä olen mä, saa olla sellanen kun on. Mikä on ollu jännää, tapaa mielenkiintoisia ihmisiä, ja yhdistävä tekijä on harmaa tukka, ihan kun olis joku yhteisö.

Ja kaikkinensa on paljon parempi olo oman itsensä kanssa fyysisesti ja psyykkisesti. Koen olevani hyvännäköinen, t-paidassa ja farkuissa, näytän sellaselta johon haluaisin itse tutustua, musta on tullut joku muu kun mitä olin nuorempana. Miksei koskaan kerrota että elämä paranee yli viiskymppisenä?

Vaikka aiemmin oli kuullut että naisilla tuo 40-kriisi on pahin, ja minulla ihan oikeasti oli kolmenkympin kriisi, ei 40 ollut enää ollenkaan paha.



Tuo on totta, että ikääntymisen merkit alkavat näkyä oikeastaan ensimmäistä kertaa, mutta jännä juttu, se ei haittaa kun kokonaisuutena on vielä ihan ok.



Jotenkin tämä ikä on oikeastaan aika hyvä, ei enää tee niin suurta numeroa perseellään olevast aparisuhteesta, lapset ovat isompia ja taloudellinnen tilanne on erittäin hyvä. Elämä on aika helppoa.

..ilmeisesti useimmat lakkaavat välittämästä ja uskaltavat tosiaan alkaa olla itsejän. Ulkonäköllä enää oikeasti ole enää yhtä paljon väliä, kun ei olla mukana nuorten sarjoissa. Ei enää synnytetä, ei enää kilpailla nuorista miehistä ja aika harva enää vaihtaa työpaikkaakaan. Elämältä on jo pääosin saatu se, mitä tultiin hakemaan. On ihan se ja sama, voiko pitää työpaikan pikkujoulussa hihatonta ja avonaista mekkoa.

ihan kamalaa!! Silmien ympärillä juonteita, kaula kun vanhalla naisella. Olen hoikka, joten ei paino-ongelmia. Jatkuvsti jotain pientä kremppaa, kaikki muut näyttää paremmilta... Ihan pyllystä!

Sairastuin ihan fyysiseti synttäripäivänä, taisi olla henkistä :)

nyt noin kuukauden päivät ja ihan hyvältä tuntuu!

Minä mietin ennen 40 v pvä enemmän sitä minkäläinen itse olen ihmisenä kuin sitä mitä on saavuttanut tai mitä ei ole vielä tehnyt..

perusasiat kunnossa, ihana perhe, 3 lasta josta pienin 10 kk, pikku iltatähtönen...ikäero muihin lapsiin 10 v!

toki näkyy naamassa enemmän ryppyjä kuin silloin kun oli 30 v mutta so what?

elämä jatkuu ja ihanasti jatkuukin!

40 v on hyvä ikä, ja mitä muuta voi kuin hyväksyä että vanhenee siinä missä muutkin !

Oli kamalampaa täyttää se 30, jostain syystä. Tajusi ihan oikeasti olevansa menossa aikuisen oikeesti vastuuseen elämästään. Olin silloin raskaana ja se vaan jotenkin kolahti.



Hiljan mä kerroin työkaverilleni aikovani pyrkiä yliopistoon. - No sä olet niin nuorikin vielä, mä olen jo 45 enkä enää jaksaisi. - Mä olen jo 40 ja puoli...Et ole tosissasi?!....



Mulla on nuori ja rypytön naama edelleen :)