Suomalaiset miehet paskoja
Miehenä mua ottaa oikeasti päähän tämä täälläkin esiintyvä Sofi Oksanen-hypetys ja suomalaisen miehen yleinen mollaaminen. Jopa oma vaimoni sanoi, että töissä olevat ulkomaiset miehet kohtelevat naista paljon paremmin, avaavat ovia, eivätkä koskaan juttele naisille niin törkeästi kuin mitä suomalaiset vastaavat, minä kuulemma mukaanlukien.
Mua ei ihan oikeasti haittaa, jos ulkomaista miestä kehutaan ansioidensa mukaan ja meitä vastaavasti haukutaan, mutta olisi reilua katsoa hieman ympärilleen ja kysyä itseltään, että ketä rakentaa yh-äideille kuntien tarjoamat asunnot, maksaa sosiaalituet ja kenen ansiosta länsimaiset yhteiskunnat ovat valovuoden edellä niiden maiden yhteiskuntia, josta nämä kehutut maahanmuuttajat tulevat sekä mikä on naisen asema näissä maissa?
Minun suunnittelemiani tuotteita on myyty monta kymmentä miljoonaa ja sen seurauksena niin moni ihminen saannut työtä ja toimeentuloa perheelleen, että tuntui todella, todella rajulta kuulla olevansa paska, jopa paskempi kuin se, jonka maahanmuuton olen tänne osaltani mahdollistanut.
Sofi Oksanen ja muut suomalaiseen mieheen pettyneet naiset, mukaanlukien rakas vaimoni. Teillä on vapaus valita haluamanne mies, enkä ainakaan itse halua pitää ketään vierelläni väkisin, joten tehkää jo valintanne ja painukaa sitten hittoon pystyyn täältä. Nimi isänmaa, tarkoittaa nimittäin juuri sitä, me miehet voimme halutessamme sanoa ketä täällä asuu, oli se sitten reilua tai ei. Ja tällä hetkellä te petaatte kovaa vauhtia sen puolesta, että jokainen kynnelle kykenevä mies on samaa mieltä kanssani.
Kommentit (130)
jos oma aikani menisi apn tavoin kirjoitellessa, miehenä, av-palstalle näitä juttuja. No kukin tavallaan. Onhan hommafoorumillakin ihmiset aika fanaattisesti asiansa puolesta kirjoittamassa. hankkikaa elämä ja keskittykää lähimmäisiinne, t: 40 v mies joka tekee perheelleen tässä ohessa ruokaa ja ei ihan koko ketjua jaksanut lukea
kun taas veljeni, joka oli monta kertaa auttanut vaimoani ja perhettämme (taannut mm. asuntolainamme)
Kuten aloituksessasi kehuit, että suunnittelemiasi tuotteita on myyty miljoona, niin miten jouduit noin täydellisenä pilarin rakentajana/pystyssäpitäjänä pyytämään takausta?
Ja eiköhän veljesi taannut sen lainan enemmän sinun vuoksesi.
Tosin jos veljesi ajattelee naisista yhtä ala-arvoisesti kuin sinä, niin en yhtään ihmettele ällötyksen tuomaa tunneta. Ehkä vaimosi ei vain tajua, että sinäkin ajattelet samoin?
mikäli lähes kaikki naiset ajattelevat ja käyttäytyvät samalla tapaa, kuten oletettavaa on, ei tälle maahanmuutolle ole näköpiirissä loppua ja suomalainen mies voidaan jatkossa kirjoittaa entistäkin pienemmällä.
Siis miten naiset ajattelevat ja käyttäytyvät?
Minusta monet kirjoittajat ovat täällä maininneet, että suomalainen mies on omasta mielestään paras. Näin minäkin ajattelen, mutta sinun kaltaista miestä en huolitsisi, koska et arvosta naisia ja sinusta naisilta pitäisi ottaa kaikki päätäntävalta pois. Eihän se nyt yksin ole kaikkien naisten päätös, että minkälainen pakolaispolitiikka tms. Suomessa on. Eiköhän näihin päätöksiin ole vaikuttaneet ne suuresti arvostamasi pilarin pystyssäpitäjä-miehet?
Tällä hetkellä tosin miehet eivät tätä vielä ymmärrä, silmät eivät ole auenneet,
Sinä olet ainoa, jonka silmät ovat auenneet?
listallesi vaikka olen mies? Mielipiteeni on että olet fundamentalistinen ja et kykene normaaliin vuorovaikutukseen. Täällä on paljon fiksuja ja rakentavia naisten mielipiteitä, joita et ole huomioinut lainkaan. Et taida edes haluta rakentavaa keskustelua vaan hakea oikeutusta vihallesi joka kohdistuu maahanmuuttajien lisäksi käsittämätöntä kyllä, puoleen suomalaisesta väestöstä! Olisin kiinnostunut tietämään kohdistuuko naisvihasi myös mummoikäisiin vai kulkeeko yläikärajasi jossain kolmenkympin tietämillä?
Vaimoni tuttavapiiriin kuuluu myös toinen maahanmuttaja, joka on kuulemma edellistä "kunniallisempi perheenisä" ja jolta tämä viime jouluna "osti" erään koriste-esineen, vaikka olen liki varma, että kyseessä oli työkaverilta työkaverille annettu joululahja.
Epäilet siis, että vaimosi joutuu salailemaan sinulta, että on saanut miespuoliselta työkaverilta joululahjan? Miksi sitä pitää salailla? Pelkääkö vaimosi reaktiotasi jostain syystä? Kuulostaa ikävältä. Teille tekisi varmasti hyvää käydä perheneuvolassa tai vastanlaisella ammattiauttajalla tällaisten asioiden takia ja noiden, mistä olet aiemmin kertonut.
niin saat kohdella muita kuten haluat? Ei tule mieleen käyttäytyä paremmin ja huomioida muitakin?
kannattaisko katsoa peiliin? T. Nainen joka rakastaa omaa suomalaista miestään!
Että osa suomalaisista miehistä on paskoja ja osa ulkomaalaisista miehistä on paskoja ja tässä tilanteessa naiset(suomalaiset ja ulkomaalaiset naiset) rakastuvat niihin ihaniin suomalaisiin ja ihaniin ulkomaalaisiin. En ole vielä kuullut kenenkään normaaliälyisen ihmisen suusta että ihmisen kansallisuudesta voisi tietää millainen ihminen on kyseessä. Tuskinpa sinullekaan kukaan on niin sanonut, kunhan haluat kitistä tai provoilla.
olet joutunut yleistyksen ja leimaamisen kohteeksi.
Tiedän mitä silloin tarkoitetaan kun puhutaan stereotypisestä "Suomalaisesta miehestä" mutta en todellakaan allekirjoita sitä että "kaikki" ovat sellaisia tai edes kukaan täysin täyttäisi niitä normeja.
Musta ehdottoman hyväksymättömiä ominaisuuksia jotka yleensä yhdistetään Suomalaiseen Mieheen ovat: väkivaltaisuus, alkoholismi, toisen mollaaminen, rasismi jne
Negatiivisia: puhumattomuus, ennakkoluuloisuus, kateus, joustamattomuus, pessimismi
Ja asiat joista ei liikaa Suomalaisia Miehiä kehuta: vaatimattomuus, ahkeruus, isänmaallisuus, perhekeskeisyys, realismi, tasa-arvoinen vanhemmuus
Asioissa on niin hirveän monta puolta että kuka tahansa joka niputtaa minkä tahansa ihmisRYHMÄN samanlaiseksi persoonaksi menee kyllä korpimetsään
..kun tuollaisen vuodatuksen sait aikaiseksi!
Kyllähän suomalaiset miehetkin kilpaa haukkuvat suomalaisia naisia läskeiksi, miesmäisiksi, laiskoiksi juopoiksi, mutta en minä ainakaan ota sitä itseeni kun en sellainen ole. Ja kuten sinäkin, mielestäsi naiset eivät ole saaneet aikaan Suomessa yhtään mitään..Kyllä, meillä, aivan kuten sinullakin on vapaus valita ja myös vapaus asua Suomessa, vaikka tämä ei maailman paras paikka olekaan!
..., mutta en juo (paljon), en hakaa vaimoani, käyn kaupassa, siivoan, hoidan lapsia, teen ruokaa, rakensin kotimme, korjaan automme, ja niin edelleen. Välillä sanon toki pahasti takaisin vaimolleni, mutta en kyllä yhtään sen pahemmin kuin hän minulle.
Mulla ei tulisi mieleen verrata vaimoani muiden maiden vastaaviin, mutta jostain syystä saan nyt tätä paskaa päälleni vaimoni lisäksi jopa Sofi Oksasten kaltaisten ihmisten toimesta. Että, jos te naiset kuvittelette korjaavanne juttuja haukkumalla suomalaisia miehiä vieläpä näin epäreilulla tavalla ja nuoleskelette maahanmuuttajia, niin voitte olla varmoja ainakin rasismin noususta. Se mitä me miehet olemme tehneet teidän hyväksenne, ei näköjään riitä, mikään ei riitä, mutta maahanmuuttaja se on vasta kiva. Kukaan ei vain kerro, että kuka senkin hyysäämisen täällä maksaa, mutta jatkakaa, hyvää tästä vielä tulee.
puolustautua yleistyksiä vastaan. Yleistät, halveksit ja lynkkaat ihmisryhmää josta (ja etenkin jonka ikäluokista) tunnet vain mitättömän murto-osan. Teit lyhyessä viestissä julmia yleistyksiä mm. naisista, yksinhuoltajista ja suomalaisista. Viestisi sävy oli mustavalkoinen ja aggressiivinen. Huomaathan kuitenkin että yleistyksesi perustuvat sekä epäonniselle parisuhteellesi että kiivalle luonteenlaadullesi. Toit kannanotollasi hyvin kärkevän vahvistuksen aiheesta tehtyihin aiempiin oletuksiin.
Mistäs perustuslaista tuollaisen isänmaan määritelmän nappasit?
Nimi isänmaa, tarkoittaa nimittäin juuri sitä, me miehet voimme halutessamme sanoa ketä täällä asuu, oli se sitten reilua tai ei. Ja tällä hetkellä te petaatte kovaa vauhtia sen puolesta, että jokainen kynnelle kykenevä mies on samaa mieltä kanssani.
Minäkin käyn töissä ja maksan veroja joilla hyvinvointia pidetään yllä. Enkä ole mies.
että miehet "rakentaa yh-äideille kuntien tarjoamat asunnot", heh, ihan itte minä itte jouduin asuntoni ostamaan. Ja ilman tukia.
toisekseen, oletko ollenkaan lukenut tätä palstaa kun luulet että naiset hyysää maahanmuuttajia. Täällähän on ihan päinvastainen mieliala.
Lukemisteni perusteella arvioisin, että suomalaisen naisen hyvä asema Suomessa ei ole suomalaisen miehen ansiota, vaan kovan ja karun ympäristön missä vuosisatoja on tarvittu kummankin sukupuolen täysi työpanos pelkkään hengissäsäilymiseen.
Ihmettelen kyllä edelleen tuota miehistä asennetta, että kun on puskettu töitä, tehty miljoonia, tehty rahaa saa sen jälkeen heittäytyä lepäämään laakereilleen ja muut kunnioittaa täysillä. Ei, ihminen on sosiaalinen eläin ja vaatii hieman ihmismäisiä käytöstapoja jotta suurimman osan silmissä ansaitsee kunnioitusta.
Itse olen miesvaltaisella alalla töissä, ja meillä on talo täynnä mukavia, ystävällisiä, kohteliaita mallikelpoisia ihmisiä jotka sattuvat olemaan miehiä. Hyvin työnsä tekevä mieskin kykenee siihen jos tahtoo.
...ehkä hieman paremmin, jos olisit housuissani. Joskus tuntuu, että suomalaisen miehen ainoa arvo tälle yhteiskunnalle on jonkinlaisen työmuurahaisen rooliin sopeutuminen, yhteiskunnan peruspilarien pystyssä pitäminen ja kantaa huolta, että perheellä on ruokaa pöydässä.
Jos mun vaimoni, Sofi, te olette spontaanisti sitä mieltä, että maahanmuuttajat ovat meitä parempia ja me väkivaltaisia paskoja, niin eiköhän siinä ole kaikki tarpeellinen sanottu ja sitä onnea kannattaa ehdottomasti etsiä sieltä mistä sitä sitten löytää. Se, että hyväksymmekö me miehet tänne muita uroita, ei ole sinun tai mammun päätettävissä, kun luonto toimii tavallaan ja heikoin lähtee.
sanoa että te miehet JOUDUTTE olemaan työmyyrinä, koska naisethan sen todellisen RANKIMMAN työn joutuu tekemään loppujen lopuksi, teidän siittämänne lapset puskea ulos ja sitten 24h7 ikivuorotyötä, ja "pakoon" siitä ei pääse edes töihin.
Ihan oikeesti rankimmissa tilanteissa olen ollut hyvin kateellinen miehelleni joka pääsee töihin AIKUISTEN ihmisten ilmoille JOKA päivä.
Minun mieheni arvostaa minua ja äidin "työtäni" hyvin paljon ja minä puolestaan häntä.
Saan arvostusta itse kotona, niin ei ole varaakaan haukkua.
Onneksi mulla on MIES.;)
Mielenkiintoinen kisa, kummat tekee RANKIMMAN työn. Kuka voitti?
No tarkoitus ei oolut kilpailla, vaikka kuulosti varmaan siltä, vaan kertoa ettei ne naisetkaan yleisesti vain "makaa" kun miehet paiskivat töitä, vaikka tuo niin haluaa kuvitellakkin..
t.15
todella onnellinen, että minulla on MIES, eikä ap:n kaltainen vikisevä valittaja, joka kaiken lisäksi vaikuttaa hyvin aggressiiviselta.
Kiitos asiallisesta palautteesta, lisään nämä sinne listaan myöhemmin.
Tämä seuraava kohta ansaitsee kuitenkin parempaa kommentointia, kun muutamia poikkeuksia lukuunottamatta tämä voisi olla suoraan vaimoni suusta.
Uskoakseni suurin syy tähän, ettei mammun tarvitse uhota, johtuu siitä, että suomalainen nainen on vahaa näiden käsissä ja sallitte heille jopa enemmän kuin kotimaisille vastaaville. Hyvä esimerkki tästä oli, kun vaimoni mollasi ja haukkui veljeäni (sinkku) ällöttäväksi mm. lukuisten naisseikkailujen ja etelänmatkojen takia. Samaan aikaan tämä kuitenkin kehui erästä maahanmuuttajaa hyvätapaiseksi, kohteliaaksi, mukavaksi, ja niin edelleen. Sattuneesta syystä laitoin tämän maahanmuutajan nimen Googleen ja pienen etsimisen jälkeen törmäsin web-sivulla tämän puolialastomaan kuvaan, jossa oli alla teksti "Gelecek...". Vaimoni mukaan kyseessä oli varmaan "jokin vitsi", mutta edelleen tämä piti kyseistä maahanmuuttajaa mukavana, kun taas veljeni, joka oli monta kertaa auttanut vaimoani ja perhettämme (taannut mm. asuntolainamme), oli edelleen "ällöttävä".
Vaimoni tuttavapiiriin kuuluu myös toinen maahanmuttaja, joka on kuulemma edellistä "kunniallisempi perheenisä" ja jolta tämä viime jouluna "osti" erään koriste-esineen, vaikka olen liki varma, että kyseessä oli työkaverilta työkaverille annettu joululahja.
Koko jutun pointi ei kuitenkaan ole siinä mitä tämä tarkoittaa henkilökohtaisesti minulle, ottaa toki päähän, vaan sitä, että mikäli lähes kaikki naiset ajattelevat ja käyttäytyvät samalla tapaa, kuten oletettavaa on, ei tälle maahanmuutolle ole näköpiirissä loppua ja suomalainen mies voidaan jatkossa kirjoittaa entistäkin pienemmällä. Tällä hetkellä tosin miehet eivät tätä vielä ymmärrä, silmät eivät ole auenneet, mutta kehityksen suunta on selvä eikä muutosta ole odotettavissa ainakaan vähään aikaan. Ohessa lähi-idän johtavan lehden Egypt Today:n julkaisema artikkeli:
http://www.egypttoday.com/article.aspx?ArticleID=8708