Kun lukee näitä etä, lähi, exä, nyxä, lapsipuoli ja uusperhe juttuja ja kiistoja

ei voi muuta kuin olla onnellinen omasta ydinperheestään :) Ja joskus tulee mieleen, että ei ihme jos uusperhe ja elatuskuviot ovat noin vaikeita kun parisuhteissaan epäonnistuneet ihmiset ei vaan voi hanskata niinkin yksinkertaista hommaa, kuin kuka maksaa lapsen ruuat jos lapsi on exällä tai missä nyt lienekään.

On meitäkin, joilla on toimiva uusperhe ja exän kanssa hommat toimii.

jatku loputtomasti, kuolemaan saakka...?

jatku loputtomasti, kuolemaan saakka...?

t: ydinperheessä asuva

Meillä on täällä just tutuilla tilannetta päällä, ja voi tuska soikoon, kun noihin kiistoihin vedetään sitten kaikki tututkin mukaan ottamaan puolia, kun ei osata keskustella niitä asioita vain asianosaisten kesken. Ja lapset kärsii ja kaameeta seurattavaa.



Joten kyllä toivon luojalta, ettei itse tarvi koskaan moiseen joutua.

epäonnistunut vaikka päättyykin eroon eikä toisen kuolemaan.Suhde voi olla hyvä, rakkautta riittää kunnes se loppuu. Mitä sen jälkeen tapahtuu, on toinen tarina. Ei saa yleistää, että kaikki uusperhe-kuviot olisivat vaikeita, onnistuneitakin varmasti on. Mutta kuka niistä puhuu, tulee kertomaan kuinka hyvin hommat sujuu.

Toisaalta jos jaksaa muutaman vuoden ajan sinnitellä niin kaikki rauhoittuvat ja onni alkaa kukoistaa. Ydinperheissähän on toisi päin: ensin ollaan pari vuotta onnellisia ja sitten tulee arki ja vaikeudet. Uusperheessä on instant arki.



Meillä ovat kaikki olleet sovussa (tai sitten riittävän syvällä taisteluhaudoissaan) jo monta vuotta. Silti tuntuu kieltämättä hyvältä, kun puolison meillä asuva lapsi täyttää 18. Ei enää pelkoa että joudun tekemään ulkopuolisille tiliä yksityiselämästäni. Sillä äitipuolethan ovat melkoisen suurennuslasin alla ja pienikin voi johtaa lastensuojeluilmoitukseen Oikean Äidin taholta.

niin kyllä siihen joskus ihan oikeasti on syytäkin.

kun hampaat-irvessä-ydinperhe, missä kaikki voi huonosti! Ja varsinkin äiti on katkera viimeistään siinä vaiheessa, kun lapset on lentäneet pesästään, että tässäkös tämä elämä oli! Huonon puolison rinnalla vierähti vuosikymmeniä!

Toisaalta jos jaksaa muutaman vuoden ajan sinnitellä niin kaikki rauhoittuvat ja onni alkaa kukoistaa. Ydinperheissähän on toisi päin: ensin ollaan pari vuotta onnellisia ja sitten tulee arki ja vaikeudet. Uusperheessä on instant arki.

Meillä ovat kaikki olleet sovussa (tai sitten riittävän syvällä taisteluhaudoissaan) jo monta vuotta. Silti tuntuu kieltämättä hyvältä, kun puolison meillä asuva lapsi täyttää 18. Ei enää pelkoa että joudun tekemään ulkopuolisille tiliä yksityiselämästäni. Sillä äitipuolethan ovat melkoisen suurennuslasin alla ja pienikin voi johtaa lastensuojeluilmoitukseen Oikean Äidin taholta.

nyt 10v ja tänä aamuna katselin kun miehen poika veti mustaa pukua päälle valmistautuessaan ysiluokkalaisten vanhojen tansseihin. Aivan tippa linssissä sitä katseli, kuin oma lapsi olisi kyseessä. Vaan alussa oli todella hankalaa sopeutua lapsiperheen elämään, olin itse 22v kun mentiin yhteen ja mulla ei ollut mitään kokemusta lapsista. Onhan tässä joutunut kasvamaan itsekin aika tavalla vuosien mittaan. Noh, niinpä se kasvu vaan jatkuu omienkin lasten myötä ja hyvä niin. Onneksi meillä miehen exä on järkevä ihminen, jonka kanssa ei ole tarvinnut taistella mistään; pystytään pojan asioita hoitamaan kimpassa.

Ne ovat aina kärkkäimmin arvostelemassa, jotka eivät asioista mitään tiedä.

Vaikka exä on mikä on, ja aiheutttaa ongelmia, me ollaan onnellisia. Kiva että sä oot onnellinen ydinperheestäsi, mä en ollut omastani, mutta uusperheestäni olen. :)

Elämme käytännössä kuin ydinperhe nelistään ja joka toinen vkl saamme varhaisteinin kylään. Miehen lapsi on ihan kiva ja ei tosiaan vaikuta meidän perheeseen mitenkään, suuntaan tai toiseen. Nuoremmat tykkäävät, itse tykkään jutella pojan kanssa ja mitään hankausta ei ole. Odotan kyllä murrosiän kuohuja ja mahtaako sitten tulla jotain sanomista, mutta ainakin 7 vuotta on menty tosi sopuisasti. En vastusta pojan käymistä meillä mitenkään, en ajattele mitään negatiivista hänen ollessaan meillä, mutta en kyllä sanottavasti kaipailekaan. Tykkään ja on läheinen, mutta en siinä mielessä rakasta, että ajattelisin jatkuvasti pojan "parasta".



Miehen eksä ei puutu meidän elämään ja elarit mies maksaa. Ei se elari nyt niin iso summa ole ja käytämme rahaa aika avokätistesti muutenkin, joten mitäpä tuosta. Ei se hetkauta taloutta suuntaan tai toiseen, enkä ole koskaan kokenut tinkiväni jostain sen olemattoman elarin takia. Sama summahan menee, jos innostutaan lähtemään vaikka teatteriin miehen kanssa ja käydään samalla syömässä ravintolassa.

Mutta en tuomitse ketään, tiedän että usein ero on ihan perusteltu.



Yleisellä tasolla vaan ihmettelen, miksi niin älyttömän moni parisuhde kariutuu! Miksi ihmiset eivät saa suhteitaan toimimaan paremmin?

Meillä on erottu ja sovittu asioista sovussa ja nykyinen uusperheeni toimii isosta lapsikatraasta huolimatta monin verroin saumattomammin yhteen kuin keskiverto ydinperheissä konsanaan.



Yhtälailla voisin yleistää, että ydinperheelliset pitävät kulisseja pystyssä vain sen takia, ettei tarvitsisi kasvaa ihmisenä ja ottaa vastuuta elämästään ja ennen kaikkea lasten onnesta ja edusta. Täällä kuulee aina sanottavan, että lasten etu on ydinperhe, no matter what. Se ei valitettavasti pidä paikkaansa. Lasten etu on tasapainoiset ja onnelliset vanhemmat, jotka huolehtivat heistä (ja itsestään) ja heidän tarpeistaan.

Mennään naimisiin kun niin "kuuluu tehdä" tietyn pituisen seurustelun jälkeen. Ja onhan se niin ihqua saada juhlat ja prinsessapuku.

Mutta en tuomitse ketään, tiedän että usein ero on ihan perusteltu.

Yleisellä tasolla vaan ihmettelen, miksi niin älyttömän moni parisuhde kariutuu! Miksi ihmiset eivät saa suhteitaan toimimaan paremmin?

Mä olen äitipuoli, ja oikein iloinen lapsipuolistani. Meillä on ihan hyvät välit myös miehen entisen puolisoon.

Ja on ollut vanhempien säätöä, äitipuoli ja sellaista..mutta en mä sillä. Halusimpa nyt vain sanoa mielipiteeni..onhan noita hyviäkin uusperhekuvioita, mutta uusperheet hajoaa kanssa aika helposti...en minä ainakaan enää ottaisi ystäväni lailla miestä jolla on jo pari kariutunutta perhetta taustallaan, huonoksi havaittu heppu jo valmiiksi. Ystävä leikki sen kanssa 5 vuotta tätä uusperheleikkiä ja teki kaksi lasta ja nyt on äijä taas markkinoilla...sillä on jo 6 elatusapua maksettavana :) heh heh...

En pidä aloittajaa arvostelija, mustavalkoisena tai minään sellaisena, joksi häntä nyt tämän aloituksen johdosta syytellään. Oletan, että hän vain toteaa/pohdiskelee exä, nyksä ym. asiasta.



Mutta, olen hänen kanssaan samaa mieltä! Minäkin elän hyvässä "ydinperheessä". Omassa lapsuuden kodissani kaikki ei ollut todellakaan hyvin. Eroa ei tullut, mutta kaikki oli todellakin päin honkia. Tälläkin hetkellä välini sinne ovat kummalliset. Ero olisi ollut todnäk pelastus. Syystä osaankin arvostaa "normaalia ydinperhe-elämää"!

Eletään ja ollaan niin kuin ydinperheissäkin. Tuskin kukaan ydinperheellinenkään on koko ajan kertomassa muille kuinka hyvin menee - miksi uusperheellisen pitäisi?



Julkisuudessa on aina näitä ääritapauksia uusperheistä, niitä joilla ei ole mennyt hyvin, ja sitten ap:n tapaiset ihmiset kuvittelevat, että kaikilla on sellaista.