Auttakaa!!! Miten lopetan lasten läpsimisen ja heille huutamisen?!?!?

Printtasin sen oikein että voin tutustua ja perehtyä siihen kaikessa rauhassa myöhemmin. Minä tarvitsen apua myös..

terapeutille keskustelemaan asiasta.

minua se auttoi, oikeasti!!

täällä on tullut todella hyviä neuvoja sulle ap. itsekin olen melkein samassa tilanteessa. lyömään tai tukistamaan en kuitenkaan enää sorru, sen tien kävin läpi esikoisen kanssa, valitettavasti. kun hän oli pienempi, läpsin muutaman kerran, joskus tukistin, ja raivosin niin että lapsi ihan pelkäsi. en voi antaa sitä itselleni anteeksi koskaan. ja en myöskään uskaltanut koskaan kertoa siitä kenellekään. ongelmia riitti muutenkin siihen aikaan. mutta sen päätin jossain vaiheessa etten lasta lyö enää, vaikka mikä tulisi. enkä ole lyönyt, enkä tukistanut. joskus huudan, ja väitän että kolmen vilkkaan pojan äidiltä ovat joskus kaikki keinot käytetty, silloin on vain pakko huutaa eikä se lasta riko. jos joskus tekee mieli läimäyttää huudan lapselle että menee omaan huoneeseensa, minkä lapsi aina tekeekin. sitten rauhoitun ja menen hetken päästä pyytämään anteeksi, että huusin.



itse olen viime aikoina kokeillut etenkin toista uhmaikäänsä elävään ekaluokkalaiseen tuota, että kun olen tosi vihainen, katson häntä suoraan silmiin ja puhun niin hiljaa että hän tuskin kuulee. teen selväksi sen miten vihainen olen jo pelkästään sillä äänensävyllä. toimii paljon paremmin kuin huutaminen. en silti sano mitään kauheaa, niin että lapsi pelkäisi.



paljon on helpottanut myös se, että olen oppinut relaamaan ja "valitsemaan taisteluni". lapset voi vähän riehuakin joskus, kunhan ei paikat mene rikki eikä ole liian myöhä. koti voi olla sotkuinen, kunhan tärkeät tavarat löytyvät. tuo on tärkeä pointti, että silloin menee hermot jos ei vaatteet löydy kun niitä tarvitaan, tai jos tiskit kasaantuu. pidän huolta siitä että pyöritän tiskikoneen joka päivä ja vähintään yhden koneellisen pesen pyykkiä. muista hommista voi luistaa jos on huono päivä. sillä lailla kannattaa olla itselleen armollinen, et ei aina ei tarvii jaksaa laittaa ruokaa, välillä voi syödä valmisruokia. pyykitkin saattaa meillä olla koneessa joskus lähemmäs vuorokauden ennen kuin muistan tai jaksan ne ripustaa. ei kannata siitä stressata. yhteiset hassuttelu- ja sylittelyhetket ovat tärkeitä. joskus lapset kiukkuavat vain sitä huomion puutetta. kun jaksaa sitä antaa, pääsee loppupeleissä paljon helpommalla.

täällä toinen yh, joka sai hermonsa kasaan vasta kun aloitin mielialalääkityksen. Nyt kaikki on helpompaa muutenkin ja elämä tuntuu kivemmalta.



En tosin koskaan läpsinyt, mutta huusin (kovaa) ja uhkailin 3-4-vuotiasta :((

Enkä tietenkään läpsinytkään tms.

Muutaman kerran piti ääntä vähän "vihastuttaa", mutta sen katson todellakin ihan normaaliksi. Mieli heti paljon paljon parempi. Yksi HYVÄ päivä takana ja toivottavasti monta samanmoista edessä.



ap :)

Onneksi olkoon! Pystyt siihen, huomenna jatkat vaan samalla innolla! Tsemppihalaus sinulle ja mukavaa joulun odotusta :)

Näin se lähtee menemään!

Muista seuraavan kerran kun hermo meinaa mennä, että täällä on kokonainen av-raati, joka uskoo suhun :)



Tsemppiä, Ap

Miksi lopettaa? Eihän naisten väkivalta ole vaarallista, heillä on niin vähän voimaa. Muistakaahan nyt, että ensiapupolille tuotavat ovat ensisijaisesti miesten pahoinpitelemiä!



Läpsi vaan, kyllä naisella on oikeus suuttua, jos tulee hormonikuohu. Miestäsi myös voit hieman läpsäistä.

Oletko koskaan kuullut sanaa sympatia? Myötätunto?

Onneksi olet itse niin täydellinen, ettet tee ikinä mitään mitä ei pitäisi!

Ap haluaa muuttua, minusta se on jo paljon. Ja jos ihmiset tukisivat toisiaan enemmän eivätkä aina nälvisi niin muuttuminen olisi varmasti paljon helpompaa ja ongelmia olisi paljon vähemmän.

Nyt sohaisit muurahaispesää! Odotan kauhulla, millaisia vastauksia tulet saamaan!

Mutta neuvolasta tms apua en varmasti uskalla ikinä hakea. Eli se on varmaan ihan mahdoton ajatus.

Toivottavasti saisin täältä apua, toivottavasti mammat osaisivat nyt kerrankin ajatella myötätuntoisesti. Edes lasten takia.



ap

Jos pelottaa niin älä sano että lyöt lapsiasi, sano että jos et saa apua niin pelkäät että kohta lyöt.

Mieti nyt jo lasten kannalta, millanen kuva niillä on omasta äidistä joka huutaa ja läpsii! Ota puheeksi neuvolassa, vaikka olisi miten vaikeaa, sinä voit saada konkreettista apua sieltä.

Ja mieti sekin, että onko se parempi vaihtoehto, että lapsesi päiväkodissa/koulussa lipsauttaa opettajalle tai päivähoitajalle, että äiti läpsii! Silloin asioihin puututaan varmasti, halusit tai et!

saat myötätuntoa..Rakastan lapsiani mutta joskus kun itse olen väsynyt ja lapset ei usko mitään niin tulee huudettua ja joskus annan tukkapöllyä..Huono omatunto siitä tulee ja eihän se edes mitään auta mutta joskus vaan menee hermot. Pyydän kyllä anteeksi jos olen ns. turhaan huutanut liian kauan/lujaa. Itsekkin kaipaisin apua..Ei tästä vastauksesta sinulle ollut mitään hyötyä mutta ehkä helpottaa kun tiedät että ihan kaikki muut eivät ole täydellisiä...

Itselläni on kouolulaisen ja uhmiksen kanssa samat ongelmat vaikka en ole yh, vaan naimisissa, mutta jotkut päivät vaan.. voih! Luultavasti olet masentunut, siltä kuulostaa ja siihen vaivaan apu ei tule ovelle koputtamaan vaan sinun itse on sitä haettava.. Jaksamista ja rohkeutta!

sä olet kehittänyt itsellesi tavan huutaa ja läpsiä ja uhkailla. Ihan siitä riippumatta, miksi se on kehittynyt, nyt sun pitää samalla lailla opettaa itsesi pois siitä.



Minä ehdotan että sidot ranteeseesi huivin tai narun tai jonkun merkin. Kun sitten nostat kätesi huitaistaksesi, näet sen ja muistat, ettei pitänyt. Ajoissa. EHkä se sama ´huivi muistuttaa huutamisestakin. Opettele vaikka kuiskaamaan, se on tarpeeksi "erilaista", jotta pysyt tietoisena omasta toiminnastasi. Se tietoisuus auttaa myös olemaan huutamattaa.



Nyt on niin, että ne lapset todennäköisesti vänkäävät vastan ja ovat tottelematta ja hölmöilevät juuri siksi, että sä olet päästänyt tilanteetn tuommoiseksi. Kuka nyt tuommoista kunnioittaisi? Sun pitää etabloida uudestaan asemasi perheen johtajana. Se tarkoittaa sitä, että vaikka lapset vänkää miten niin sä ET huuda etkä läpsi, mutta asiat menevät silti, kaikesta vänkäyksestä huolimatta, niin kuin sinä sanot. Hiljaa mutta varmasti. Annan sen vanhimman vängätä, älä huuda, mutta älä myöskään anna periksi. Joskus kun vänkäys on vähän mennyt ohi, voitsit puhua hänen kanssaan siitä, että moinen ei ole oikein asiallista. Selitä vielä että ymmärrät hänen olevan "siinä ikävaiheessa" mutta ettei se silti käy.



Rankaiseminen ei ehkä ole se, keino, jolla saat nukkujaanmenohölmöilyn loppumaan. Tuo kuminauhakärsivällisyys ja oikeasta menettelystä kiinnipito lienee se pitkäaikaisesti ainoa keino. Jos rankaiseminen on välttämätöntä, käytä jäähyä. Mutta palkitseminen tai nukkumaanmenosta mukavaa tekeminen voi olla toimivampi ratkaisu. Meillä vielä 10-vuotias saatiin takaisin ruotuun nukkumaanmenon suhteen kun lupasin lukea sadun aina kun hän on ennen yhdeksää sängyssä - mutta vain jos hän on ennen yhdeksää sängyssä. Noinkin vanha tykkäsi vielä kuunnella ääneenlukua. Vaikka lapset nukkuisivat eri huoneissa, heidät voi kerätä yhteen luvun ajaksi. Käytä keräämiseen sen ongelmatapauksen huonetta, ja kannat tai talutat nuo muut sieltä sitten omiin sänkyihinsä.

Nyt vaan taitaa olla niin että kun elo lasten kanssa on aika "hullua" sullakin yksinään vastuullasi kolme melko pientä vielä, niin ainut keino "pärjätä" on huolehtia omasta jaksamisesta. Lapset sotkee, riehuu, tappelee, kiukuttelee jne siitä ei oikein pääse mihinkään (onhan tietysti parempia ja huonompia aikoja, ja vuosi vanhempien erosta on varmasti sitä huonompaa).



Tärkein kysymys on miten itse järjestät elämäsi ja olosi niin että JAKSAT tuota hulinaa? Koska saat levätä / saatko koskaan? Mitä sellaista saat tehdä jossa itse rentoudut / lataudut?



Vaikka sulla on pieniä lapsia niin ei niin pieniä etteivät pärjäisi esim. MLL hoitajan kanssa illan, kaksikin viikossa ainakin siihen asti kun tunnet että alat saamaan voimasi takaisin. Turha ehkä öisin hoidattaa lapsia muilla, jos saat silloin nukuttua (?) vaan satsaa siihen että pääset tekemään jotain muuta mieluista.



Tietysti myös sinun pitäisi päättää että et koskaan läpsi ja keksiä muu keino toimia silloin kun pinna palaa (juokse talon ympäri, näin teki oma äitini ja itse olen jatkanut samalla linjalla).



Voimia!

Mutta neuvolasta tms apua en varmasti uskalla ikinä hakea. Eli se on varmaan ihan mahdoton ajatus. Toivottavasti saisin täältä apua, toivottavasti mammat osaisivat nyt kerrankin ajatella myötätuntoisesti. Edes lasten takia. ap

perheneuvola nimenomaan on teidän paikka. Minulla on ystävä, jolla aikoinaan oli yh:na kasvatusvaikeuksia lapsensa kanssa, ja neuvolan kautta hänet ohjattiin perheneuvolaan. Ei AVUN hakeminen ole mikään pelkäämisen paikka, vaan se mitä NYT teet. Teet melkoista vahinkoa, jos et etsi uutta käyttäytymismallia.

Suosittelin katsomaan myös sitä englantilaista lastenkasvatusohjelmaa, Supernanny vai mikä se nyt oli. Ne vinkit on toimineet meilläkin.

"Helppo" neuvoa, kun joudun itse vain kerran kuussa viikon pyörittämään lapsishowta yksin miehen reissussa ollessa, mutta mulla auttaa seuraava:

- palkitsen lapsia hampaiden kustannuksella

- palkitsen itseäni, jos saan heidät itse hermostumatta nukkumaan.



Noina viikkoina tehdään ylimääräinen iltaulkoilu. Haetaan vaikka kävellen kaupasta maitoa ja muroja, paluumatkalla lapset saavat pomppia lätäköissä. Viimeksi tuli paljon kuivattavaa, mutta iltapalan jälkeen nukahtivat kaikki kiltisti, tosin vain parina iltana.



Aikaista iltapuuhien aloittamista, meillä ainakin kun olen yksin iltatoimet venyy ja venyy...



Myönnän, että tuohon huutamiseen sorrun välillä itsekin :(. Mutta hae apua vaikka juuri tuolta neuvolasta, ruumiillinen kurittaminen on kamala juttu.