Tietopaketti kohtukuolemasta

www.kohtukuolema.fi on 8 lapsensa menettäneen äidin tekemät kotisivut aiheesta, joiden tarkoituksena on toimia tuki- ja tietopakettina niille vanhemmille, omaisille ja läheisille, joiden elämä pysähtyy kohtukuoleman edessä.

Me olemme myös kokeneet kohtukuoleman aivan hetki sitten ja minulla olisi pari kysymystä, joihin en ole löytänyt mistään vastausta...



-Millainen on se sairaalan arkku, jos ei hanki omaa arkkua? Mitä materiaalia ja minkä kokoinen?

-Saako tuhkat sirotella mereen?

(emme kuulu kirkkoon)



Kiitos paljon jos joku osaa vastata.

Hei, Osanotto menetykseenne ja voimia tuleviin päiviin. Meillä oli kirkossa vain pahvinenlaatikko jossa pieni poikamme siunattiin ja siitä veimme hänet krematorioon, tuhkat laitoimme sukuhautaan. En osannut silloin suhtautua asiaan joten nyt jälkeenpäin on kaduttanut etten ottanut jotain kauniimpaa.

mutta päätin kirjottaa, koska viestisi on lähetetty päivä sen jälkeen kun meille syntyi enkeli.. :'( Hänet tuhkattiin sairaalan pahvilaatikossa ja siroteltiin mereen, mekään emme kuulu kirkkoon..

http://www.kapy.fi/index.php?page=tukipaketti-perinataalikuolemasta



Käpy Ry:n tukipaketti kohtukuolemista:



Tukipaketti perinataalikuolemasta



Kun vanhemmille kerrotaan, että lapsi, jota he odottavat tai lapsi, jonka he juuri ovat synnyttäneet, on kuollut, aika pysähtyy. Äidillä ja isällä on voinut olla aavistuksia siitä, että kaikki ei ole hyvin, mutta todeksi tilanne muuttuu vasta, kun se sanotaan ääneen. Vanhemmat joutuvat hahmottamaan koko elämänsä suunnitelmineen ja toiveineen yhtäkkiä aivan uudestaan.



Suomessa syntyy vuosittain kuolleena vajaat neljäsataa lasta; noin viisikymmentä heistä on kuollut synnytyksen aikana. Ensimmäisellä elinviikollaan kuolee noin kaksisataa vauvaa.



MIKSI NÄIN PIENI LAPSI VOI KUOLLA?



Vauvan kuolema kohtuun tai synnytyksessä voi johtua monesta eri syystä. Jos vauva menehtyy jo odotusaikana tai synnytyksessä, eli perinataalikaudellaan, tavallisin syyryhmä ovat ennenaikaisuus ja siitä johtuvat hapettomuustilat sekä synnynnäiset epämuodostumat. Nämä vaikuttavat myös ensimmäisten elinviikkojen aikana sattuneissa kuolemantapauksissa eli neonataalikaudella. Synnytyksessä kuoleman aiheuttaa yleisimmin äkillinen hätätilanne, kuten istukan irtoaminen tai napanuorakomplikaatio.



Vaikka vauvan kuolema tutkitaan tarkkaan, jää syy monesti tuntemattomaksi. Näin tapahtuu varsinkin, jos syntynyt lapsi on kuollut jo raskauden alussa. Myös synnytyksessä lähes joka kolmas kuolemantapaus tulee kaikille yllättäen. Selittämätön kätkytkuolema voi olla aivan pienenkin lapsen kuoleman syy.



OLISIKO TÄMÄ PITÄNYT AAVISTAA?



Odottava äiti elää läheisessä vuorovaikutussuhteessa lapsensa kanssa. Usein hän tuntee, milloin jotakin on hullusti. Jos näitä tuntemuksia ei ole kuultu ja lapsi kuolee, mieleen voi jäädä sekä itsesyytöksiä että kaunaa hoitohenkilökuntaa kohtaan. Aina lapsi ei kuitenkaan väsy vähitellen; aina ei ole jotakin tehtävissä. Äidin ei pidä syytellä itseään siitä, ettei valvonut vauvan elämää tarkemmin. Jos lapsen kuolemaan vaikutti osaltaan perinnöllinen sairaus taikka äidin ikä tai vaikea oma perussairaus, itsesyytökset ovat ymmärrettäviä, mutta aiheettomia. Ratkaisut on varmasti tehty lapsen parasta ajatellen ja hoito on ollut tunnollista.



Kysymyksiä voi ja pitääkin esittää sairaalassa ja neuvolassa sitä mukaa kuin ne tulevat mieleen. Synnytystä hoitava lääkäri vastaa niihin sekä ennen synnytystä että sen jälkeen. Hänen luokseen kannattaa hakeutua jälkitarkastukseen ja tarpeen tullen myöhemminkin.



ONKO KUOLLUT VAUVA PAKKO SYNNYTTÄÄ?



Tietoa vauvan kuolemasta kohtuun seuraa tavallisesti pakokauhu: Ei kai kuollutta lasta sentään tarvitse synnyttää ? Asiaa on syytä käsitellä kaikista näkökulmista lääkärin kanssa. Alatiesynnytys on lääketieteellisesti perusteltu muun muassa infektiovaaran takia tai seuraavaa raskautta ajatellen, olkoonkin että sen käynnistyminen saattaa olla vaikeaa ja koko prosessi vanhempien mielestä kohtuuton. Omia ajatuksia ja toivomuksia pitäisi voida käsitellä henkilökunnan kanssa ennen synnytystä.



Monet vanhemmat kertovat kuitenkin, että itse asiassa koettelemuksen läpi käyminen merkitsi surussa helpottavaa vaihetta. Pahin hetki oli kenties sittenkin jo se, jolloin vauvan kuolemasta saatiin varmuus. Synnytys voi olla lasta ja vanhempia kunnioittava kokemus. Silloin otetaan vastaan yhdessä lapsi, jota on lupa pidellä, lupa rakastaa ja lupa surra.



MIKSI LASTA EI SAATU PYSYMÄÄN ELOSSA?



Synnytys ja sen jälkeiset päivät ovat ihmiselämän vaarallisimpia. Lapsen elämä pyritään pelastamaan niin kauan kuin se on hoidollisesti mahdollista ja eettisesti arvokasta. Jos lasta ryhdytään heti synnytyksen jälkeen elvyttämään ja hänet viedään tehostetun hoidon osastolle, vanhemmat saattavat kokea jäävänsä ulkopuolisiksi. Lapsen elämä on niin täydesti keskipisteenä.



Kun lapsen tila ei enää ole hoidon ulottuvissa, vanhemmat joutuvat osallistumaan raskaaseen päätökseen hoidon lopettamisesta. Ensisijaisesti sitä pohditaan yhdessä lääkärin kanssa, mutta myös omahoitaja, sairaalateologi tai muu luotettu ihminen on tueksi. Monet vanhemmat ovat voimakkaita elvytystoimia seurattuaan valmiit luopumiseen piankin. Toiset taas tarvitsevat sopeutumiseen aikaa, minkä kuluessa lasta hoidetaan edelleen. Kun päätös on tehty, on rauhallisten jäähyväisten aika.



MINNE KUOLLUT LAPSI VIEDÄÄN?



Kun lapsesta on otettu kuolinsyyn selvittämiseksi tarvittavat kokeet, vanhemmat, sisarukset ja muut läheiset voivat nähdä hänet ja pitää häntä sylissään. Osaston henkilökunnan kanssa voi sopia menettelytavoista. Ruumiinavaukseen kuolemansyyn täsmälliseksi selvittämiseksi pyydetään vanhempien lupa, ja se tehdään yleensä muutaman päivän kuluttua kuolemasta. Sairaalassa on yleensä kappeli, jonne lapsi tuodaan hyvästijättöä varten.



MITÄ VOI SURRA?



Lapsi on vanhempiensa oma lapsi ja perheensä jäsen, vaikka nämä eivät olisi ehtineet nähdä häntä koskaan elossa. Lasta voi helliä edelleen ja näin jättää jäähyväisiä. Usein jo synnytyksen yhteydessä lapsesta on otettu valokuva. Juuri sillä hetkellä se on voinut tuntua vanhemmista turhalta, mutta jälkeenpäin se on osoittautunut rakkaaksi ja arvokkaaksi muistoksi aivan kuten lapsen hiuskiehkura tai jalanjälki. Ne voi saada toki myöhemminkin.



Jos lapsi ehti saada hätäkasteen tai kasteen, hänet on liitetty seurakunnan yhteyteen ja hänen nimensä on virallisesti kirjattu. Mikään ei kuitenkaan estä vanhempia puhuttelemasta ja hautaamasta lastaan juuri sillä nimellä, joka oli hänelle ajateltukin.



MITEN ENSI PÄIVÄT JAKSAA?



Sairaalassa olo voi tuntua tuskalliselta. Kaikki tuntuu laaditun onnellisesti päättyneitä odotuksia varten. Naistentautien osasto voi olla hienovaraisin vaihtoehto, kun synnyttämättömien äitien näkeminenkin sattuu. Joskus isien läsnäolo sairaalassa on mahdollista. Osaston ihmisille kannattaa jaksaa puhua omista toiveista ja tuntemuksista. Sairaalasta voi haluta mahdollisimman äkkiä pois. Toisaalta kotiintulo voi pelottaa. Keskustelut lääkärin, osaston henkilökunnan, sairaalateologin ja sosiaalihoitajan kanssa auttavat selvittämään omia ajatuksia ja valmistautumaan kotiinpaluuseen tyhjin käsin.



MITEN KOTIIN VOI MENNÄ?



Kun kotiin palaa ilman odotettua lasta, vastaan tulee aina tyhjyys, miten täynnä elämää koti muuten olisikin. Vauvan varusteet saattavat olla yhä esillä muistuttamassa menetyksestä; toisaalta pikaisesti piiloon pannut tavarat voivat muistuttaa siitä yhtä kipeästi. Enää ei ole mihinkään kiire. Lasta varten hankitut tavarat voi siirtää syrjään aivan omaan tahtiinsa.



Kotona voivat odottaa pettyneet sisarukset, jotka tarkkailevat tiiviisti vanhempiensa tunteita ja käytöstä. Heidän surunsa ja kysymyksensä tulevat esiin heidän omaa ikäkauttaan vastaavalla tavalla. Tärkeintä on, että vanhemmat jaksavat huomata lasten halun olla lähellä ja käsitellä asiaa sekä vastaavat kysymyksiin rehellisesti ja huomaavaisesti. Kotiin voi jo ennalta pyytää tukea, käytännön apua tai ihmisiä joiden toivoo olevan tukena vanhemmille tai lapsille.



MITEN LAPSI HAUDATAAN?



Vaikka lapsi on elänyt vain lyhyen elämän, se on kuitenkin ollut hänen kokonainen ja arvokas elämänsä. Vaikka lapsen kuolema on järkytys, jonka haluaisi olevan mahdollisimman pian ohi, hautajaisten valmistelu rauhassa ja omilla ehdoilla on usein avuksi koko perheen surussa. Hautajaisista voi päättää vasta, kun kokee olevansa siihen valmis.



Lapsi siunataan hautaan, kun vanhemmat sitä toivovat, kuuluivatpa he itse kirkkoon tai eivät. Vauvan tai sikiön kokoon tai ikään liittyvät määreet ovat ohjeellisia. Hautaamiseen tarvittavan kuolintodistuksen lähettää sairaala.



Mitä varhaisemmassa vaiheessa vauva on kuollut, sitä tavallisempaa on, että vanhemmat tukeutuvat sairaalan järjestämään siunaustilaisuuteen. Etenkin pienimmät ennen syntymäänsä kuolleet siunataan usein sairaalassa yhteisessä tilaisuudessa ja haudataankin lasten yhteiselle hauta-alueelle tai muistolehtoon, jonka yhteyteen saa lapsen nimen. Vanhemmat voivat kuitenkin järjestää hautauksen myös kokonaan itse tai esimerkiksi seurakunnan tai hautaustoimiston avulla. Pienen vainajan kuljetuksen voi esimerkiksi hoitaa itse. Jos vanhemmat eivät jaksa toimia, ystävä tai sukulainen voi olla tukena.



Lapsen hautajaisissa on otettava huomioon myös sisarusten läsnäolo. Hautajaisiin osallistuminen auttaa lapsiakin käsittelemään surun tunteitaan. Ennen hautajaisia sisaruksille tulee kertoa, mitä hautajaisissa tapahtuu. Kummin tai muun läheisen läsnäolo antaa lapselle turvaa ja vanhemmille tilaa olla hautajaisissa surevat isä ja äiti.



MITÄ SEN JÄLKEEN?



Kun surun pahin shokkivaihe ja hautajaiset monine touhuineen ovat ohi, sanovat monet vanhemmat surun tulevan elämään koko painollaan. Ympäristöllä saattaa olla tarve vakuuttaa että pahin on ohi ja edellyttää paluuta normaaliin lapsen kuolemaa edeltäneeseen elämään. On tärkeää, että vanhemmilla ja sisaruksilla on voimia jaksaa kokea asioita keskenään ja jakaa niitä myös muiden kanssa: sukulaisten, ystävien, neuvolan tai hoitavan lääkärin, kohtalotovereiden. Perheen muut lapset surevat kukin ikäkautensa ja persoonallisuutensa mukaisesti. Kuolemaa voi ja on syytä käsitellä heidän ehdoillaan, omien voimien mukaan. On tärkeätä selvittää, että myöskään sisarukset eivät ole millään tavoin olleet aiheuttamassa vauvan kuolemaa, eivätkä he ole vaarassa esimerkiksi nukkuessaan.



Jokainen on surussaan yksin, mutta eristäytyminen on useimmiten silti haitaksi. Hyvätkin ystävät ja sukulaiset voivat olla neuvottomia ja pelkäävät häiritsevänsä, jos ottavat yhteyttä. Olisi hyvä jaksaa tehdä itse aloite: Kutsua ihmisiä käymään tai pyytää heiltä käytännön apua. Kenenkään ei tarvitse koettaa vaikuttaa vahvemmalta kuin miltä juuri nyt tuntuu.



MITEN LÄÄKÄRI TAI NEUVOLA AUTTAA?



Lapsen kuolemasta saa ja pitääkin puhua äitiä tai lasta hoitaneen lääkärin kanssa. Myös ruumiinavauksen suorittaneen patologin kanssa voi selvittää mieleen tulleita asioita. Tietoa voi haluta odotusajan hoidosta tai lapsen kuoleman syistä; tunteet voivat olla vihaa hoitohenkilöstöä kohtaan tai syyllisyyttä. Kysymykset on kohdattava rehellisesti ja tarvittaessa tapaamisia kannattaa sopia useita.



Lääkäri määrää jo sairaalassa maidonerityksen lopettavan lääkityksen. Samoin hänen kanssaan sekä isä että äiti voivat keskustella mahdollisesta sairasloman tarpeesta ja sen kestosta. Univaikeudet on myös syytä ottaa puheeksi; vanhempien on koetettava pitää huolta omasta voinnistaan, niin turhalta kuin se saattaa juuri nyt tuntuakin.



Suunniteltu suhde neuvolaan tuntuu katkeavan; jotkut äidit kokevat tulevansa hylätyiksi tai jopa näkymättömiksi. Synnytyssairaala voi kuitenkin kertoa puhelimitse äitiysneuvolaan tapahtuneesta. Tällöin tuttu kätilö tai terveydenhoitaja voi pitää yhteyttä vaikka kotikäynnein. Jos äiti ei muista erikseen pyytää yhteydenottoa tai siihen suostua, tiedon kulku viivästyy ja kotonaolo voi ehtiä tulla hyvinkin raskaaksi.



MITÄ MUUTA ON OTETTAVA HUOMIOON?



Suunnitelmat lähiaikojen elämästä muuttuvat rankastikin. Isyysloma jää sikseen ja äidin loma loppuu äitiysrahakauteen. Jos päätöksenteko tuntuu ahdistavan pakkotahtiselta, lisäaikaa voi ottaa.



Lapsen kuolemasta on syytä ilmoittaa erikseen Kansaneläkelaitoksen paikallistoimistolle. Äitiysraha maksetaan aina täysimääräisenä (105 päivää äitiysrahakauden alusta), mutta muiden sosiaalietuuksien maksatus loppuu varsin nopeasti. Työnantajallekin pitäisi ilmoittaa muuttuneesta tilanteesta mahdollisimman pian.



MISTÄ LÖYTYY TUKEA?



Jos suinkin jaksaa hakeutua tuen piiriin, sitä on kyllä tarjolla. Kodin hoitaminen saattaa tuntua ylivoimaiselta. Käytännön apua kannattaa pyytää esimerkiksi kunnan sosiaalitoimistosta tai Mannerheimin lastensuojeluliitosta. Terveyskeskusten psykologit sekä niissä toimivat kriisiryhmät, perheasiainkeskusten ja seurakuntien sururyhmät sekä mielenterveystoimistot tarjoavat mahdollisuuksia mielettömän tilanteen edes jonkinlaiseen hahmottamiseen. Synnytyssairaalan järjestämät jälkipoliklinikat ovat antaneet monille perheille tietoa ja henkistä tukea.



© Käpy ry, Kätkyt- ja lapsikuolemaperheiden yhdistys ry

http://www.kapy.fi/index.php?page=tukipaketti-uuteen-raskauteen



Tukipaketti uuteen raskauteen



MILLOIN ON OIKEA AIKA?



”Koko kesän me kyselimme neuvoja, juoksimme terapeutit ja gynekologit yhdessä ja erikseen. Mietimme, mitä tästä eteenpäin ja ahdistavinta oli huomata, ettei ollut valmiita vastauksia. Koska tämä elettävä elämä on meidän elämämme, on meidän itse siitä myös vastattava.”



Kun on menettänyt pienen lapsen, voi tuntua, ettei enää koskaan jaksa asettua alttiiksi samoille ris keille ja samalle tuskalle: Ei koskaan enää lasta. Tai sitten voi tuntea, ettei selviä eteenpäin ilman lapsen läheisyyttä ja hänen kuvaamaansa toivoa: Uusi lapsi niin pian kuin suinkin.



Kumpikin näkökanta tavallisesti lientyy ajan mittaan. Osittain siihen vaikuttaa jo lääketieteen näkö- kanta, jonka mukaan uusi raskaus on pelkästään fyysisistäkin syistä aihetta aloittaa vasta jonkun ajan kuluttua edellisestä synnytyksestä; ajan pituus riippuu muun muassa edellisen raskauden ja synnytyksen kulusta.



Monesti koko ajatus lykätään sivuun siksi, että lähiympäristö on liian kärkäs neuvomaan. On tavallista joko tokaista: Tehän ehditte saada vielä monta lasta, tai: Älkää hankkiko lasta kuolleen korvikkeeksi, ja: Hankkikaa lapsi vasta kun surutyö on tehty.



Seuraava lapsi on perheen oma lapsi ja oma ratkaisu.



Päätöksentekoa voi kiirehtiä tunne siitä, että ei yksinkertaisesti selviä ilman uutta vauvaa. Iäkkäämpi äiti kokee ehkä ajan kuluvan loppuun. Ehkä perheeseen on alunperinkin haluttu saada keskenään hyvin samanikäinen sisarusparvi. Uuden lapsen ajattelemisen taas saattaa tehdä mahdottomaksi tapauksen ja siitä kenties seuranneiden arvottomuuden ja epäonnistumisen tunteiden pelko. Joku saattaa asettaa uuden raskauden ehdoksi lupauksen tietyistä raskaudenaikaisista tutkimuksista tai, lapsen synnyttyä, tarkkailulaitteesta eli monitorista. Erityisesti jos kuollut lapsi on ainokainen, nämä asiat tulevat pintaan.



Perhe suhteuttaa nämä näkökohdat itse omaan elämäänsä ja tekee ratkaisunsa itse, joko enemmän järjellä tai enemmän tunteella. Valmisvastauksia ei ole.



Joitakin yhteiseksi osoittautuneita kysymyksiä kannattaa silti pohtia. Koska peloilta ei voi välttyä, niin on parasta koettaa jaksaa käsitellä avoimin mielin. Pelkoa ja ahdistusta ei kannata piilottaa, mutta se kannattaa koettaa saada kuriin.



Miksi se tapahtui ? Miksi en voinut estää sitä ? Tapahtuuko se uudestaan ? Voiko sitä estää ? Miten kestän, jos niin käy taas ? Nämä ovat kysymyksiä, joihin on oikeus saada vastaus. Jos kyse on tiedosta, nyt on oikea aika hankkia sitä. Mikäli lapsen ennenaikaisen kuoleman on aiheuttanut epämuodostuma tai sairaus, on luonnollista, että vanhemmat hankkivat käytettävissä olevan tiedon ja kysyvät, millainen on toistumisen riski. Jos kuoleman perimmäinen syy on epäselvä, kuten kätkytkuolemassa ja useiden kuolleena syntyneiden kohdalla, vanhempien on jaksettava suostua epätietoisuuteen. Joskus vanhemmat haluavat palata synnytyssairaalaan selvittääkseen kysymyksiä, jotka ovat jääneet painamaan mieltä.



Jos taas tunteet kuohuvat yli, nyt niitä jaksanee jo käsitellä. Koskaan raskauden ja synnytyksen kulusta ei voi olla täysin varma. Koskaan ei voi tietää, etteikö vauva – vaikka olisikin syntynyt elävänä, vaikka olisikin välttänyt kätkytkuoleman – voisi vahingoittua muulla tavoin. Silti näiden kysymysten selvittäminen ei ole merkityksetöntä. Niiden avulla voi uskaltautua eteenpäin.



Olenko kelpaamaton äidiksi/isäksi ? Miten avioliittomme kestää uuden stressijakson ? Kannattako näin julmaan maailmaan lapsia sitten hankkiakaan ? Myös lapsen kuoleman aiheuttamat syvät elämänkysymykset pitäisi voida kohdata seuraavaa lasta harkittaessa, olkoonkin että uusi sinänsä saattaa olla osa vanhempien vastausta niihin. Monet vanhemmat ovat viimeistään nyt kysyneet: Mikä on elämän tarkoitus ?



Suru saattaa yhdistää perheen, mutta myös erottaa. On tavallista, että isä ja äiti surevat kumpikin omalla tavallaan. Tämä saattaa heijastua ajatukseen seuraavasta lapsesta. Ehkä äiti kokee suo- rastaan koko ruumiillaan kaipausta vauvaan; ehkä hänen ruumiinsa päinvastoin torjuu uuden synnytyksen katkerasti päättyneen jälkeen. Ehkä isä ei koe oikeudekseen altistaa vaimon ruumista enää uuteen rääkkiin, mikä saa ilmauksensa vetäytymisenä: No, jos sinä haluat… Vanhemmat ovat aika harvoin täsmälleen samaan aikaan täsmälleen samaa mieltä uuden vauvan hankkimisesta, mutta lähellä toisiaan olisi hyvä olla.



Lapsen menettäminen herkistää vanhemmat elämän ainutkertaisuudelle. Ennen tehtiin samannimisiä lapsia niin kauan kunnes yksi heistä jäi eloon. Nykyisin harva perhe tekee enää lasta kuolleen tilalle; varoitukset ”korvattavasta” lapsesta voidaan kokea hyvinkin loukkaavina.



Lapsen kuoleman aiheuttama surutyö ei koskaan ole täysin ”tehty”. Siitä ei voi johtaa suoria aikarajoja uuden lapsen hankkimiselle. On kuitenkin syytä rehellisesti tunnistaa yhä kytevät kipupisteet ja muistaa, että kaikki taakse työstämättä jätetty kyllä löytyy edestä päin – mutta niin löytyvät myös hyvät, jaksetut kokemukset.



Sisarukset ovat osa vanhempien päätöstä, mutta vain osa. Viime kädessä aikuisten on arvioitava, mikä on perheelle parasta ja mitä perhe jaksaa.



Jos lapsi päätetään hankkia, on myös varauduttava siihen, että sitä ei kuulukaan. Silloin kuukaudet muuttuvat hyvin pitkiksi. Tätä ahdistusta pitäisi voida jonkun kanssa purkaa. On myös mahdollista, että kuollut lapsi jää vastoin perheen toiveita viimeiseksi lapseksi. Se on jälleen uusi suru, johon ei osannut valmistautua. On myös aivan järkevää sopia siitä, että lapsen hankkimista ei pohditakaan johonkin – ehkä sovittuun – aikaan. Tästä aikalisästä voi tulle perheen kannalta tärkeä toipumis – ja toisiinsa tutustumisen jakso.



”Syntymää ja kuolemaa, kuolemaa ja elämää. Yhdessä etsimme elämän tarkoitusta, mutta onko se muuta kuin elää. Keskustelua, pohdintoja, puhetta ja itkuja. Ja kesken kaiken minä nauran. Olinko se minä ? Nauranko minä ?”



© Käpy ry, Kätkyt- ja lapsikuolemaperheiden yhdistys ry

http://health.groups.yahoo.com/group/tuntematon-enkeli/



Lista on tarkoitettu äideille (tottakai myös isille!), joiden vauva on menehtynyt kohtuun raskausviikon 22 jälkeen. Tämä raja siksi, että joku raja on pakko vetää, alkuraskauden keskenmenolle on omat fooruminsa, ja lääketieteellisestikin rv 22 on rajana sille, että sikiö edes yritetään pelastaa, jos synnytys käynnistyisi jo silloin.



Kohtukuolema eroaa jo syntyneen, ja eläneen (vähän/kauan aikaa) lapsen kuolemasta ehkä siten, että on erilaista, vaikeaakin surra jotakin, joka eli vain omissa haaveissa ja unelmissa, mutta joka kuitenkin oli jo erottamaton osa meitä. Jota olimme jo kauan kantaneet, hoivanneet ja rakastaneet. Vauvamme ovat nyt enkeleitä, joita emme koskaan saaneet oppia tuntemaan. Meille jäi vain tyhjä syli, joka vauvan piti täyttää, tyhjä kohtu, joka ei suojannutkaan vauvaa.



Listan luonteesta johtuen lista on suljettu, ja tänne pääsee vain esittäytymällä listan valvojalle ensin.



Toivomme listalle lämmintä, positiivista, kannustavaa tunnelmaa, tänne voi kirjoittaa ihan kaiken, mikä itseä helpottaa, ja mikä ei toista satuta. Kirjoittelemisiin ja keskustelemisiin!

http://health.groups.yahoo.com/group/pahkina/



Pähkinä ryhmä on perustettu meille odottaville äideille jotka olemme menettäneet pikkuisemme aikaisemmin. Mukana on myös äitejä, jotka vasta haaveilevat raskaudesta menetyksen jälkeen.



Tuntuu vaikealta liittyä mihinkään normaaliin odotusryhmään, kun tämä raskaus tuntuu niin erilaiselta. Pelkoja, jännitystä ja odotusta... niin eri tavalla kuin normaalitilanteessa.



Voimme keskustella raskaudestamme ihmisten kanssa jotka ovat "samassa veneessä".



Nimi Pähkinä tulee listan perustajan menetyksen jälkeen syntyneen vauvan "työnimestä" odotuksen aikana.

Sinulle, joka olet menettänyt lapsesi



"Pieni enkeli tuli meille, hymyili, ja kääntyi pois"



Miksi lapsi kuolee?



Vauvan kuolema kohtuun raskauden- synnytyksen aikana tai synnytyksen jälkeen voi johtua monesta syystä. Epämuodostumat, istukan toiminnan häiriöt tai tulehdukset ovat tavallisimmat raskaudenaikaiset kuolinsyyt. Raskauden- ja synnytyksen aikana lapsi voi menehtyä hapenpuutteeseen. Synnytyksen jälkeen tavallisimmat kuolinsyyt ovat keskosuus, epämuodostumat ja tulehdukset. Toisinaan syntymättömän tai vastasyntyneen kuolema jää epäselväksi. Ruumiinavauksella voidaan saada siihen lisäselvyyttä esimerkiksi sisäelinten vioista ja perinnöllisistä sairauksista. Siksi teiltä pyydetään lupa ruumiinavaukseen. Suomessa noin 600 perhettä vuodessa menettää lapsensa, näistä 400 raskausaikana ja 200 vastasyntyneenä.



Miten lapsen menetyksen voi kestää?



Lapsi on vanhempiensa lapsi ja perheensä jäsen, vaikka hänet joutuu menettämään jo sikiöaikana tai heti syntymän jälkeen. On vaikea tietää etukäteen, miten jaksaa kantaa surunsa ja miten läheiset kestävät sen. Vahvankin ihmisen elämä tuntuu sortuvan surun edessä. Suru vaatii aikaa ja voimia. Mielessä pyörii kysymyksiä:

- miksi kävi näin, miksi juuri meille

- olisiko kuolema voitu estää

- teinkö raskauden aikana jotain väärin

- onko tapahtunut hoitovirhe



Näistä ja muista asioista on hyvä keskustella henkilökunnan kanssa. Asioista puhuminen voi auttaa selviytymään pahimman tuskan ylitse, vaikka vastauksia kaikkiin kysymyksiin ei ole mahdollista saada. On tärkeää, että molemmat vanhemmat tai halutessanne joku muu läheinen on mukana keskustelussa lääkärin, hoitajan, sosiaalityöntekijän, psykologin tai sairaalateologin kanssa.



Perheen muita lapsia ei tulisi unohtaa surun aikana. He aistivat herkästi vanhempiensa murheen. Heille tulee kertoa rehellisesti odotetun vauvan menetys. Apua antaa myös lapsensa menettäneiden vanhempien tukiyhdistys Käpy.



Hautaus



Hautausta varten sairaalasta annetaan hautauslupa, joka viedään oman kotikunnan seurakuntaan. Siellä sovitaan lapsen hautaamisesta. Hautausjärjestelyistä, surun kestämisestä tai muista asioista voi puhua myös sairaalateologin kanssa. Synnytysosastolta lapsi siirtyy patologian laitokselle mahdollista ruumiinavausta varten. Lapsen voi patologian laitokselta noutaa omalla autolla. Vanhemmilla voi olla mukana arkku tai lapsen arkkuna voi käyttää valkoista laatikkoa, jossa lasta pidetään sairaalassa. Hautausjärjestelyt voi antaa myös hautaustoimistolle.



Äitiysloma



Äidillä on oikeus 105 arkipäivän äitiyslomaan ja äitiysrahaan, kun raskaus on kestänyt 22 viikkoa. Oikeutta vanhempainlomaan ei ole. Lapsen kuoleman jälkeen isä ei saa isyyslomaa- eikä rahaa, mutta voi tarvittaessa saada sairaslomaa.



Synnytyksen jälkitarkastus



Jälkitarkastus sovitaan sairaalan äitiyspoliklinikalle 5-7 viikon kuluttua synnytyksestä, jolloin ruumiinavaustulokset ja muut tutkimukset ovat valmiit. Tarvittaessa vanhemmilla on mahdollista saada perinnöllisyysneuvontaa ja apua seuraavan raskauden suunnittelussa ja seurannassa. Pahimma shokkivaiheen ja hautajaisten jälkeen suru saattaa tuntua ylivoimaiselta, siksi synnytysosastolta lähetetään lähete kriisipsykologille, joka ottaa yhteyttä vanhempiin ja antaa vastaanottoajan keskustelua varten.

Käsittelee hieman myös kohtukuolemia ja surutyötä.



Rita Kreula: Kuvittelenko, vai kuoliko jotain?



Kirjan kansiteksti



Suomessa syntyy vuosittain noin 55–60 000 lasta.

Ennen ensimmäisen elinvuoden ikää heistä kuolee noin 200.



Todetuista yli 22-viikkoisista raskauksista noin 200 päättyy sikiön kuolemaan. Tämän lisäksi yhteensä yli 18 000 raskautta keskeytyy

tai keskeytetään vuosittain. On myös arvioitu, että jopa puolet kaikista hedelmöityksistä olisi niin sanottuja biokemiallisia raskauksia, jotka keskeytyvät muutaman vuorokauden sisällä hedelmöityksestä.



Kuvittelenko vai kuoliko jotain? -kirjaan on koottu yli 25 naisen kokemuksia arasta ja hyvin vaietusta aiheesta, raskauden keskeytyksestä sikiöpoikkeavuuden vuoksi.



Kirja koostuu Enkelinkosketusvertaistukiryhmään kuuluvien naisten kokemuksista, tuntemuksista ja ajatuksista.



Kirja sisältää myös tietopaketit sikiöpoikkeavuuksista sekä niiden seulontamenetelmistä, että itse keskeytyksestä

toimenpiteenä.

http://www.podunk.fi/kirja/Mereen_haudattu_unelma.html



Elina Nissinen: Mereen haudattu unelma



Kirja on lapsensa menettäneen äidin henkilökohtainen tarina. Se on tarkoitettu vertaistueksi kohtukuoleman kokeneille perheille. Kirjassa käsitellään lapsen kuolemaan liittyneitä tapahtumia, syitä ja seurauksia, tunteita ja ajatuksia. Se sisältää myös selviytysmiskeinoja, sekä vinkkejä surujn käsittelytavoista.

Ingela Bendt: Kun pieni lapsi kuolee



Kun pieni lapsi kuolee, perhettä kohtaa suru, jonka ohittamiseen ei ole oikopolkua.



Tämän kirjan alkuosa on tarkoitettu perheen avuksi. Se käsittelee suruprosessia käytännön tasolla askel askeleelta.



Kirjasta on apua myös niille, jotka ammatissaan joutuvat kohtaamaan lapsen kuoleman kokeneen perheen jäseniä: sairaalan ja seurakunnan työntekijöille, päiväkotien ja koulujen henkilökunnalle. Jokainen luku päättyy keskustelu- ja pohdintakysymyksiin, joten kirja sopii myös suru- ja keskusteluryhmille ja opintopiireille.



Ruotsalainen kirjailija, journalisti ja valokuvaaja Ingela Bendt menetti itse kaksosensa vauvaikäisinä. Hän on työskennellyt paljon suruun ja kriiseihin liittyvien kysymysten parissa.

http://fi.wikipedia.org/wiki/Kohtukuolema



Wikipedian linkki.

http://www.ebm-guidelines.com/xmedia/duo/duo91652.pdf



"Kuolleena syntynyt lapsi"



Lapsen menettäminen raskauden loppuvaiheessa on erityinen suru surtavaksi. Jokainen

perheen jäsen suree omalla tavallaan. Surun alkunäytökset tapahtuvat synnytyssairaalan

miljöössä, jossa samanaikaisesti iloitaan elävistä vastasyntyneistä. Äiti tai vanhemmat

viipyvät lyhyen aikaa sairaalassa. Vanhempien omien hallintakeinojen tukeminen kriisin

jokaisessa vaiheessa vähentää traumaattisia alkuoireita ja auttaa surun kulkua. Sairaala

on parhaimmillaan turvapaikka. Sairaalan ja avohoidon yhteistyö on tärkeää, koska

menetys realisoituu kotona. Pahimmillaan sureva äiti jää päiväkausiksi yksin kotiin miehen

lähdettyä työhön. Vanhemmat eivät ensisijaisesti halua psykiatrista hoitoa vaan

tietoa siitä, miksi lapsi kuoli.



Jälkitarkastuksessa on kuitenkin kiinnitettävä huomiota myös äidin psyykkiseen kuntoutumiseen: onko hän toipumassa läheistensä avulla vai

verottaako traumaattinen suru liikaa voimia.

Väisänen, Leena: Lapsen menetys - perheen suru ja toipuminen



1999 Kirjapaja

Teresa Laine-Puhakainen: Liian lyhyt elämä



Kirja surusta ja hiljaisuudesta



Yhtäkkiä tapahtuu käsittämätön: lapsi kuolee. Kaiken piti olla hyvin, perheeseen oli syntymässä kolmas lapsi, oli kesä ja vauvanvaatteet odottivat valmiina. Sitten tuli suru. Varoittamatta ja lupaa kysymättä. Miten tästä eteenpäin? Kirjailija käsittelee kokemustaan surusta syvällisesti ja itseään säästelemättä. Surukirja pohtii suremista myös yksilötasoa laajemmin ja ihmettelee yhteiskuntaamme, missä pienille ihmisille ja suurille tunteille on liian vähän tilaa.

http://joypub.joensuu.fi/publications/masters_thesis/koskela_lapsen/kos…



Pro gradu työ, Koskela Harri: Lapsen menetys ja vanhemman spiritualiteetti

Olli Seppälä: Mies joka synnytti



Kirja lapsen menettämisestä isän näkökulmasta.

Kirje lapsensa menettäneille, äidille ja isälle



Lämmin osanotto lapsenne kuoleman johdosta. Olette joutuneet tilanteeseen jollaiseen kenenkään ei koskaan kuuluisi joutua. Olette menettäneet lapsenne, jota niin kovasti odotitte ja toivoitte.



Tämän kirjeen ovat kirjoittaneet äidit, jotka ovat menettäneet vauvansa. Kirjeeseen on koottu yhteen asioita, jotka nämä äidit ovat kokeneet hyvänä ja mistä on ollut heille apua surutyössä!



Synnytys on ehkä jo takana, tai sitten se on vasta edessä. Se on kuitenkin valtavan tärkeä, vaikkakin pelottava kokemus; kuin hyppy tuntemattomaan. Myöhemmin synnytys on usein jopa voimavaroja antava kokemus, muisto, jota vaalitte lopun elämäänne.



Synnytyksen jälkeen voi usein kuolleen lapsen kohdalla toimia samalla tapaa kuin elävän lapsen

synnyttyä. Kätilö näyttää teille lapsenne, ottaa mitat sekä esittelee sormet ja varpaat. Se, haluatteko kokea ja nähdä nämä asiat, on oma valintanne. Saatte tehdä ja päättää niin kuin haluatte. Muistakaa myös, että mikäli päätätte viettää arvokkaan ja tärkeän hetken lapsenne kanssa, mihinkään ei ole kiire, saatte katsoa ja olla lapsenne kanssa niin kauan kuin haluatte, sillä hän on teidän ainutlaatuinen lapsenne. Pitäkää häntä sylissä ja kertokaa kuinka rakas hän on. Hyvästelkää rauhassa. Voitte myös pyytää saada olla mukana lapsenne pesemisessä ja kapaloinnissa.



On myös aivan normaalia jos teistä tuntuu siltä, ettette halua lasta syliinne. Päätös on teidän. Monet ovat kuitenkin katuneet tätä päätöstä myöhemmin, joten miettikää asiaa kaikessa rauhassa. Jos haluatte, niin voitte vielä myöhemmin pyytää lasta luoksenne, nähdä hänet vielä. Kotiutumisemme jälkeenkin teidän on mahdollista käydä katsomassa lastanne niin usein kuin haluatte.



Synnytyksen jälkeen useimmat haluavat käden- ja jalanjäljet lapsestaan, joskus on myös mahdollista saada hiustupsu muistoksi kotiin. Jos käden- ja jalanjälkiä ei anneta automaattisesti, voitte pyytää niitä itse. Halutessanne voitte myös saada painaa jälkiä itse. Samalla voitte painaa useammat jäljet, esimerkiksi sisaruksille, isovanhemmille ja suunnitelluille kummeille annettavaksi. Sairaalassa toimitaan toiveidenne mukaan ja toiveitanne pyritään kuuntelemaan niin paljon kuin mahdollista.



Jos teillä ei ole omaa kameraa mukana, niin sairaalan kameralla kätilöt ottavat kuvia, jotka voitte halutessanne saada. Aluksi voi tuntua siltä ettette halua valokuvaa, mutta myöhemmin mielipiteenne mitä luultavimmin muuttuu ja silloin on tärkeää, että kuvia on otettu silloin kun se oli mahdollista.



Saatatte myös haluta pukea lapsellenne hänen omat vaatteensa. Jos haluatte, niin voitte sen tehdä. Jotkut saattavat haluta viedä lapsen kotiin hyvästeltäväksi, ja siihenkin teillä on oikeus, onhan kyse teidän omasta lapsestanne.



Lapsenne on ehkä jo saanut nimen hätäkasteen muodossa. Jos näin ei ole tapahtunut, niin teillä on yhä oikeus antaa lapsellenne nimi jos niin haluatte.



Jos lapsellanne on sisaruksia ja / tai isovanhempia, on hyvä muistaa, miten tärkeää heidänkin surutyönsä kannalta on nähdä kuollut sisarus / lapsenlapsi, näin kuolemasta tulee todellinen heille ja he tietävät ketä surra. Jos tämä oli ensimmäinen lapsenne, muistakaa, että olette nyt Äiti ja Isä, lopun elämäänne.



Läheisenne eivät valitettavasti tätä välttämättä muista, varsinkin kun aikaa kuluu, mutta Te olette lapsenne vanhemmat, vaikka lapsenne ei täällä kanssanne olekaan. Hän on kuitenkin saanut syntyä ja hän teki lyhyen elämänsä aikana sen suuren muutoksen elämäänne, että teistä vanhemmista tuli Äiti ja Isä.



*****************



Teiltä kysytään paljon asioita ja joudutte tekemään vaikeita päätöksiä. Yksi näistä on päätös siitä, haluatteko ruumiinavauksen lapsellenne vai ette. Ruumiinavaus antaa tärkeitä tietoja lääkäreille ja voi antaa syyn miksi näin tapahtui, miksi lapsenne kuoli. Voi olla, että ette halua näitä tietoja nyt, mutta asia saattaa alkaa mietityttää uudelleen pitkänkin ajan kuluttua. Silloin on tärkeää, että ruumiinavaus on tehty, jotta saatte vastaukset kysymyksiinne.



On kuitenkin hyvä muistaa, että joskus käy myös niin, että mitään syytä tapahtuneelle ei ruumiinavauksesta huolimatta saada. Kukaan ei osaa selittää tai kertoa miksi näin tapahtui. Siihenkin tulokseen on tärkeä varautua.



Sairaalassa ollessanne teillä on yleensä mahdollisuus tavata sairaalapastori ja sosiaalityöntekijä, vakaumuksesta huolimatta on pastorin tapaaminen tuonut useimmille lohtua. Jos taas haluatte olla yhteydessä oman seurakuntanne pappiin, niin on sekin teidän oikeutenne. Voitte hoitaa yhteydenoton itse, jos tunnette jaksavanne tai voitte pyytää tarvittaessa apua sairaalan henkilökunnalta.



Lain mukaan yli 22 raskausviikon jälkeen syntyneet lapset tulee haudata tai tuhkata. Tässä asiassa kukin voi toimia oman tahtonsa ja vakaumuksensa mukaisella tavalla. Monet ovat kuitenkin kokeneet hautajaisten järjestämisen tärkeäksi osaksi surutyötä ja myös mahdollisuudeksi jakaa surun läheistensä kanssa. Jos lapsenne syntyy alle 22 viikkoisena voitte silloinkin halutessanne järjestää hänelle hautajaiset. Mikäli jaksatte, voi olla tärkeää toteuttaa lapsen siunaus- ja muistohetki omien toiveidenne mukaan. Esimerkiksi arkun voitte tehdä itse usealla eri tavalla ja arkkuun voitte laittaa mukaan lelun, sisarusten piirustuksia tai muita muistoesineitä. Siunaustilaisuuteen voitte itse vaikuttaa omien toiveidenne mukaisesti, esimerkiksi musiikin valinnalla. Arkun hautaamisen lisäksi on myös mahdollista sijoittaa uurna tai tuhka vaihtoehtoisiin paikkoihin. Pastorilta saatte lisää tietoa eri vaihtoehdoista.



Sosiaalityöntekijä auttaa teitä käytännön asioissa. Esimerkiksi jos lapsenne syntyi raskausviikon 22 jälkeen, niin äidillä on oikeus äitiyspäivärahaan ja äitiysavustuksen voitte ottaa rahana.



Lähimmäisten apu on arvokasta ja sitä kannattaa pyytää. Halutessanne voitte saada itsellenne ja / tai perheellenne lisäksi keskusteluapua omasta kunnastanne, esimerkiksi terveyskeskuspsykologilta tai perheneuvolasta. Apua arjessa jaksamiseen voitte myös pyytää omalta kunnaltanne.



Saatte puhelinnumeroita ja yhteystietoja, jotka kannattaa pistää talteen. Vaikkeivät ne nyt tuntuisi tärkeiltä, voi niille olla myöhemmin käyttöä. Saatte sairaalasta esitteitä erilaisista vertaistukipalstoista, Käpy r.y.:n yhteystiedot ja kirjallisuusluettelon aiheeseen liittyvästä kirjallisuudesta. Mikäli ette näitä saa, pyytäkää niitä kätilöltänne tai hoitajaltanne.



Käykää tutustumassa vertaistukipalstoihin, kirjallisuuteen ja Käpyyn sitten kun siltä tuntuu. Mikään kiire ei ole, asia on yhtä ajankohtainen nyt kuin kuukausienkin päästä. Toisten saman kokeneiden apu on kuitenkin useimmille korvaamatonta ja uskomattoman lohdullista. Läheisin ystävä ei nimittäin välttämättä ole se paras tuki tässä tilanteessa, mikäli hänellä ei itsellään ole kokemusta lapsen menettämisestä. Useimmiten parhaan avun saa sieltä missä saa keskustella saman kokeneiden kohtalotovereiden kanssa. Silloin saatte kokea tunteen, että joku oikeasti voi ymmärtää, mitä olette kokeneet menettäessänne lapsenne.



Elämä tuntuu nyt pysähtyneen, tuntuu että tulevaisuutta ei ole. Yhdessä olette kuitenkin vahvempia kuin nyt uskottekaan. Lapsenne on hyvässä paikassa, mutta sylinne tuntuu varmasti tyhjältä. Syli ja mieli täyttyvät rakkaudella ja kaipuulla, ikuisella äidin ja isän rakkaudella.



Lapsen menettämisestä ei koskaan pääse yli, eikä ole tarkoituskaan. Sen kanssa oppii elämään, ja ajan myötä pahimmat surun aallonpohjat loivenevat, sen voivat muut saman kokeneet teille kertoa. Lapsenne on aina kanssanne, hän on aina teidän luonanne, sydämissänne ja enkelinä matkan varrella. Voimia tuleviin päiviin ja vuosiin!

Rita Kreula: Kuvittelenko, vai kuoliko jotain? (s. 148–151)



Tiesitkö että..?



Suomessa syntyy vuosittain n.55–60 000 lasta. Heistä ennen ensimmäisen elinvuoden ikää kuolee noin 200. Todetuista yli 22-viikkoisista raskauksista noin 200 päättyy sikiön kuolemaan. Yhteensä yli 18000 raskautta keskeytyy tai keskeytetään vuosittain. On arvioitu, että jopa puolet kaikista hedelmöityksistä olisi niin sanottuja biokemiallisia raskauksia, jotka keskeytyvät muutaman vuorokauden sisällä hedelmöityksestä. Kaavio kuvaa karkeasti sitä, miten monen hedelmöityksen tuloksena on vielä imeväisiän jälkeen elävä lapsi. Taulukon tiedot ovat vain suuntaa antavia.



162000 Hedelmöitykset

103100 Kuolleita yhteensä

81000 Biokemialliset raskaudet

1500 Kohdunulkoiset raskaudet

8000 Keskenmenot

1950 Pysähtyneet raskaudet

10000 Raskauden keskeytykset

300 Prenataalikuolleisuus

340 Perinataalikuolleisuus

140 Neonataalikuolleisuus

200 Imeväiskuolleisuus

58500 Elossa imeväisiän jälkeen



Biokemialliset raskaudet



Biokemiallisilla raskauksilla tarkoitetaan tilannetta, joissa hedelmöittynyt munasolu on kiinnittynyt kohtuun ja muodostanut sen verran istukkasolukkoa, että raskaustesti on positiivinen. Vuoto kuitenkin alkaa muutaman päivän myöhässä, mahdollisesti tavallista runsaampana. Arvioidaan, että jopa puolet kaikista hedelmöityksistä päätyy tällaiseen tilanteeseen.



Kohdunulkoiset raskaudet



Kohdunulkoisten eli ektooppisten raskauksien osuuden kaikista raskauksista arvioidaan olevan noin 2 %. On myös arvioitu, että noin kolmas-neljäsosa kaikista alkaneista kohdunulkoisista raskauksista jäänee diagnosoimatta, sillä lähes oireettomina ne paranevat itsestään.



Keskenmenot



Noin 10–15% tiedossa olevista raskauksista päättyy keskenmenoon, suurin osa niistä kahdeksan ensimmäisen raskausviikon aikana, yleensä kuitenkin ennen 12. raskausviikon täyttymistä. Keskenmenoksi määritellään sikiön poistuminen ennen raskausviikon 23 alkua. Viikon 22 jälkeen tapahtuva tai yli 500g painavan sikiön kuolemaa kutsutaan kohtukuolemaksi. On arvioitu, että jopa kolmasosa raskauksista keskeytyy itsestään. Suurin osa keskenmenoista tapahtuu aivan raskauden alkuvaiheessa, ennen kuin nainen on tietoinen raskaudestaan, siksi luotettavia tilastoja on hyvin vaikea koota.









Pysähtyneet raskaudet



Pysähtyneitä raskauksia esiintyy noin 2,8% raskausviikoilla 10-13. Näiden varhainen toteaminen mahdollistaa optimaalisen hoidon suunnittelun, minkä voidaan ajatella vähentävän odottamattomia äkillisesti alkavia verisiä vuotoja sekä päivystysaikaan ajoittuvia toimenpiteitä.



Raskauden keskeytykset



Raskauden keskeytyksiä tehdään vuosittain yli 10 000. Tähän lukuun on laskettu kaikki vuosittain tehtävät keskeytykset raskauden kestoajasta riippumatta.



Prenataalikuolleisuus



Kohtukuolemalla eli prenataalikuolemalla tarkoitetaan 22-viikkoisen tai yli 500g painavan vauvan menehtymistä kohtuun raskauden tai synnytyksen aikana. Arviolta 0,5% yli 22-viikkoisista raskauksista päättyy kohtukuolemaan. Suuri osa kohtukuolemista tapahtuu hyvin lähellä laskettua aikaa tai yliaikaisissa raskauksissa.



Perinataalikuolleisuus



Perinataalikuolleisuudella tarkoitetaan kuolleena syntyneiden ja ensimmäisen elinviikon aikana kuolleita. Vuonna 2000 kokonaisperinataalikuolleisuus oli 5,7 promillea (tytöt noin 5 ja pojat noin 6 promillea), määrä on laskettu tuhatta (kuolleena + elävänä) syntynyttä lasta kohti. Muihin Pohjoismaihin verrattuna Suomen perinataalikuolleisuus on ollut samaa suuruusluokkaa.



Neonataalikuolleisuus



Neonataalikuolleisuudella tarkoitetaan alle 28 vuorokauden ikäisenä kuolleiden määrää tuhatta elävänä syntynyttä kohti. Vähintään 1000 grammaa painavista 2-3 lasta tuhannesta syntyy kuolleena ja yksi lapsi tuhannesta kuolee ensimmäisen elinviikkonsa aikana. Neonataalivaiheen aikana menehtyy siis noin 2,4 promillea elävänä syntyneistä, suurin osa ensimmäisen elinviikkonsa aikana.



Imeväiskuolleisuus



Imeväiskuolleisuus on arviolta noin 3,6 promillea. Elävänä syntyneistä noin 3 %:lla todetaan merkittäviä epämuodostumia (1500–1900 lasta/vuosi), joista joka kolmannella on useita merkittäviä epämuodostumia tai jokin oireyhtymä. Merkittäviä epämuodostumia havaittiin Suomessa keskimäärin 2,9 %:lla elävänä syntyneistä lapsista. Näistä lapsista noin 5 % menehtyy epämuodostuman vuoksi imeväisiässä hoitotoimenpiteistä huolimatta. Merkittäviä epämuodostumia on keskimäärin 18,2 %:lla kuolleena syntyneistä ja näistä 67,9 %:lla kuolinsyy on epämuodostuma. Perinataaliaikana (kuolleena syntyneet ja alle 7 vuorokauden ikäiset) kuolleista 27,3 %:lla ja imeväisiässä (alle vuoden iässä) kuolleista lapsista 44,6 %:lla on merkittäviä epämuodostumia. Kaikkiaan 31,1 %:lla kuolleena syntyneistä ja imeväisiässä kuolleista on merkittäviä epämuodostumia. Epämuodostumien merkitys varhaislapsuuden kuolemansyynä pysyi kuitenkin suunnilleen samalla tasolla, keskimäärin 24,2 %:ssa vuosina 1993–2002; vuosittain keskimäärin 114 lasta syntyi kuolleena tai menehtyi imeväisiässä epämuodostuman vuoksi.