Lue keskustelun säännöt.
Meidän 5-vuotias on nyt kaksi kertaa sanonut haluavansa kuolla :(
30.11.2009 |
Ja molemmilla kerroilla vakavissaan ja rauhallisessa tilanteessa, ei raivostuneena. Eilen sanoi että äiti, tiedätkö onko olemassa miehiä tai naisia tai lapsia jotka haluaa kuolla? Keskusteltiin ja lapsi oli sitä mieltä että haluaa kuolla. On niin vaikea tietää mikä on vakavaa ja mikä ei. Tuli esille se että on niin tylsää kun ei ole leluja ja puhuttiin myös taivaasta ja mennäänkö me sinne (onko seurakunnan kerhossa puhuttu taas pikkasen liikaa taivasjuttuja, kerho tuntuu olevan todella uskonnollispainotteinen). Toisaalta lapsi oli niin vakavana ja surullisena jotenkin.
Harrastaako muitten tämänikäiset tällaisia puheita?
Kommentit (46)
"ketän ei pitäis hoitaa, kun ne pääsee nopeemmin jeesuksen luo" oli 5 vuotiaan kommentti, kun puhuttiin sairaasta kaverista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
käydä uskonnollisissa kerhoissa.
En tunne yhtään lasta, joka haluaisi kuolla tai puhuisi tuollaisia. Ehkä kannattaisi miettiä, millaisia juttuja kerhossa puhutaan - uskonnolliset asiat, jos on joku fanaatikko siellä kerhoa vetämässä, voivat olla lapsen kehitykselle vahingoksi.
Minusta tuollaiset puheet ja surumielisyys ei ole ihan tavanomaista 5-vuotiaalle.
joskus moisia puhuu, taitaa olla iälle tyypillistä, eikö tuossa iässä juuri mietitä kaikkea jännää.
Ei noita kerhossa opita vaan taitaa enemmänkin kuulua ikään. Meillä juuri 6 täyttänyt poika joka on myös hyvin kiinnostunut kaikesta kuolemaan liittyvästä. Ei ole koskaan sanonut haluavansa kuolla, mutta muuten aihe kiehtoo kovasti (kuka kuolee milloinkin, miksi kuollaan, minne sitten joutuu, tappoleikit ovat tosi pop jne).
Lapsi EI ole srk kerhossa.
käydä uskonnollisissa kerhoissa.
En tunne yhtään lasta, joka haluaisi kuolla tai puhuisi tuollaisia. Ehkä kannattaisi miettiä, millaisia juttuja kerhossa puhutaan - uskonnolliset asiat, jos on joku fanaatikko siellä kerhoa vetämässä, voivat olla lapsen kehitykselle vahingoksi.
Minusta tuollaiset puheet ja surumielisyys ei ole ihan tavanomaista 5-vuotiaalle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ja olla kiinnostunut kuolemaan liittyvistä asioista kuin olla surullinen ja vakava ja toivoa kuolevansa (siis jos tuo surumielisyys ja vakavuus on lapsen yleinen olotila, ei liity vain tuon kuolemishalun sanomisen tilanteeseen).
että se on uskonnollispainotteinen seurakunnan kerhona, mutta on yllättänyt se miten uskonnollispainotteinen. Askarrellaan tosi usein kaikenlaisia uskontoaiheisia juttuja ja minusta lapsille kerrotaan liiankin pelottavia asioita. Lisäksi pienellä paikkakunnalla ei ole muita vaihtoehtoja kuin seurakunnan kerho, joten lähes koko ikäluokka käy kerhossa.
Ja meidän lapsi on aikaisemminkin ollut toki kiinnostunut kuolemisesta ja esim. siitä nähdääkö taivaassa, mutta huolestuttaa nämä puheet että haluaisi kuolla. ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lapsi pohtii kuolemankysymyksiä ja voi sanoa haluavansa kuolla. Muttei varmaan tarkoita sillä sitä, mitä vanhempi sillä ymmärtää. Tuntuuhan se kamalalta jos lapsi sanoo haluavansa kuolla, mikä meni kasvatuksessa vikaan? Yhtä lailla tuohon ikään kuuluu kysymykset syntymästä, elämän tarkoituksesta yleensäkin. Meilläkään ei olla srk:n kerhossa, mutta kotona kyllä on puhuttu uskonnollisista asioista. Onneksi voi lapselle kertoa, että kuoleman jälkeen on olemassa taivas. Lapselle nämä on luonnollisempia asioita kuin aikuiselle.
Onko lapsi ollut hautajaisissa tai onko joku lähipiiristä kuollut? Sekin voi nostattaa näitä kysymyksiä.
(siis jos tuo surumielisyys ja vakavuus on lapsen yleinen olotila, ei liity vain tuon kuolemishalun sanomisen tilanteeseen).
Illalla lapsi oli minusta ihan ok! Leivoin ja pyöri siinä mukana ja asetteli kippoja yleiskoneeseen. Naurettiin kun luettiin iltasatua jne. Sitten lapsi ei saanut nukuttua (sattui suunnittelemattomat päikkärit huonoon saumaan) ja sanoi että pitää tulla hänen sängyn laidalle koska häntä pelottaa. Ja sitten rupesi puhumaan noita kuolemajuttuja. Lasten kanssa onkin juuri se ongelma että voivat vaikuttaa olevan ok vaikka eivät olekaan. ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Toki voit kertoa ohjaajille, jos lapsi puhuu kotona tuollaisia juttuja. Joskus saattaa ammattilaisillakin tulla ylilyöntejä, ts. kertovat liian pelottavia juttuja. Kun oikeastihan Raamatussa on pelottaviakin kertomuksia. Mutta paljolti riippuu ohjaajasta, miten niitä kertoo. Esim. pääsiäisessä ei ole pakko mässätä ristinkuolemalla vaan korostaa sitä ylösnousemista ja iloa. Kyllä päiväkerhoissa yleensä korostetaan sitä rakastavaa Jumalaa ja Jeesusta lasten ystävänä. Ei niinkään kuolemajuttuja, vaikka niitäkin saatetaan sivuta varsinkin pyhäinpäivän aikaan. Mutta turvallisessa ilmapiirissä kerrottuna minusta lapsen kuuluukin kuulla myös kuolemasta. eihän meistä kukaan täällä ikuisesti elä.
että muillakin lapset sanovat haluavansa kuolla. Juuri viikonlopulla poika 5v sanoi haluavansa kuolla. Sydän muljahti ympäri ja etsin jo netistä kovasti tietoa onko normaalia ym. Ilmeisesti siis kuuluu vähän niinkuin ikään, jos muillakin samaa.
Meillä iloinen ja reipas lapsi muuten, mutta välillä pohtii muutenkin syntyjä syviä.
Tämä sattui siis meillä myös illalla, sanoi että pelottaa ja alkoi itkeä ja sanoi haluavansa kuolla. Juttelun jälkeen kyllä sanoi ettei oikeasti, pelotti vaan niin paljon eikä tykkää öistä kuulemma muutenkaan.
Julmalta tuntuu ja kuulostaa kyllä äidin korvissa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
on luoda turvallinen ilmapiiri, kysellä mikä pelottaa ja puhua lapsen kanssa. Voi myös rukoilla, vaikka omin sanoin, kertoa sen mikä pelottaa ja pyytää että saisi rauhallisen yöunen. Meillä lapsi itse juttelee illalla omin sanoin Taivaan Isälle pelottavat asiat. On myös itse valinnut iltarukouksekseen:
Rakas Jeesus autathan, etten pelkää pimeässä.
Outoja ääniä pelästyn olethan ihan tässä.
Yö on sinulle kirkasta ja valosi aina loistaa.
ota mua pientä kädestä se kaiken pelkoni poistaa.
Tietysti jos tällainen ei ole teillä luontevaa, keksit varmaan oman tavan luoda lapselle turvallinen olo, mutta meillä toimitaan näin.
(siis jos tuo surumielisyys ja vakavuus on lapsen yleinen olotila, ei liity vain tuon kuolemishalun sanomisen tilanteeseen).
Illalla lapsi oli minusta ihan ok! Leivoin ja pyöri siinä mukana ja asetteli kippoja yleiskoneeseen. Naurettiin kun luettiin iltasatua jne. Sitten lapsi ei saanut nukuttua (sattui suunnittelemattomat päikkärit huonoon saumaan) ja sanoi että pitää tulla hänen sängyn laidalle koska häntä pelottaa. Ja sitten rupesi puhumaan noita kuolemajuttuja. Lasten kanssa onkin juuri se ongelma että voivat vaikuttaa olevan ok vaikka eivät olekaan. ap
ja fiksu, että hän voi puhua asianmukaisesti 5-6-vuotiaille kuolemasta - niin, ettei se herätä pelkoa ja painajaisia.
En jaksa uskoa, että monellakaan kerhon vetäjällä on tuollaista kykyä, sen verran on tullut nähnyä näitä uskonnollisorientoituneita seurakunnan työntekijöitä. Ei tarvitse olla kovinkaan kummoinen taito ja koulutus, että pääsee vetämään kerhoja. Kaikki eivät osaa suhteuttaa tarinoitaa kuulijoiden ikään.
Minusta kannattaisi vähän selvitellä kerhon vetäjän puheita ja tyyliä kertoa asioista lapsille, jos kerhossa käynti näyttää kerran tuottavan lapselle pelkoja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
uskonnollisissa kerhoissa käyvillä?
En tunne yhtään lasta tuttavapiirissäni, joka pelkäisi kuoleman-asioita tai puhuisi viisi-kuusivuotiaana kuoleamasta siihen sävyyn, että haluaisi itse kuolla. Näistä lapsista kukaan ei käy kirkon kerhossa. Heille kuolema on toki normaali asia - joiltakin on jopa kuollut oma lähiomainen.
Onko tuo kuolemaan toive/pelko ja siihen liittyvä ahdistus liitoksissa uskonnollisuuteen?
Monet aikuisethan, joilla on ollut uskonnolliset vanhemmat, ovat kertoneet traumatisoituvan lapsuudessaan raamatun kertomusten ja ylipäätään perheen tai yhteisönsä liiallisen ja ankaran uskonnollisuuden vuoksi.
seurakunnan kerhossa meidän poika, eikä muutenkaan olla erityisen uskonnollisia. Iltarukous lausutaan joka ilta kyllä eikä ole edes tämä perinteinen"jos sijaltain en nousisi"-rukous. Oletko varma ettei kellään tutullasi ole lapsi puhunut kuolemasta? En minäkään pojan peloista jokaiselle päiväkotitutulle juttele, empä juuri kellekkään ennen tätä itseasiassa.
ja kysellyt siitä kaikenlaista, mm. koska hän kuolee, koska äiti tai isi kuolee jne. Hänen toinen vaarinsa on kuollut jo ennen hänen syntymäänsä ja koska on vierailtu haudalla, lapsi on kysellyt myös paljon siitä, miten vaari kuoli, näinkö minä vaarin kuolleena, miltä se tuntui jne. Näiden keskusteluiden yhteydessä lapsi on myös sanonut joskus haluavansa kuolla. Toki se tuntuu pahalta, mutta lapsi on sanonut sen ihan iloisesti ja ei selvästi ole ymmärtänyt, mitä sanoi. Hän vain pohtii kuolemaa, yrittää ymmärtää sitä ja kommentti on liittynyt siihen, ei siinä ole ollut mitään todellista masennusta tai todellista halua kuolla. Eiköhän tämä ole normaalia kehitystä!
En väitä etteikö muillekin, mutta aspergerissa se kuuluu yhtenä tunnusomaisena piirteenä syndroomaan (noita piirteitä on kymmeniä eikä yksi niistä vielä tarkoita että lapsella on aspergerin syndrooma).
Mieheni, joka on aikuinen asperger, kertoi, että hän halusi noin 5-vuotiaana kovasti kuolla. Se oli hänen suurin toiveensa. Perheen tilanne muuttui kuitenkin äkillisesti, kun he muuttivat ulkomaille, ja ilmeisesti kiinnostus uusia olosuhteita kohtaan sai pojan päättämään, että hän haluaa sittenkin elää. Hän kertoo, että hänet otettiin uudesa ympäristössä niin ystävällisesti vastaan, että kuolemanajatukset unohtuivat. Hän sanoo kuitenkin tehneensä tietoisen valinnan että hän jatkaa elämistä.
Mieheni kysyi minulta, minkä ikäisenä minä päätin elää, ja kummasteli, kun olin sitä mieltä, etteivät kaikki tee sellaista tietoista päätöstä vaan elävät vain.
Mä haluun kuolla oon 10v enkä haluis enää elää...
Minä olen MÖRKÖ ja syön pieniä lapsia!
Ts. normaalia lapsen kehitykseen kuuluvaa juttua. Ei kannata huolestua. Huolestuttavampaa on, jos äiti tai isä alkaa puhua vastaavaa.
Tiedän tunteen, kun lapsi sanoo haluavansa kuolla, se hätkäyttää ja tuntuu todella pahalta, vaikka tietääkin, että lapsi ei ymmärrä mistä puhuu.
Ja mitä tuohon seurakunnan kerhon uskonnollispainotteisuuteen tulee, eiköhän sen kuulu sellainen ollakkin, kun kerran seurakunnasta on kysymys.