Meidän 5-vuotias on nyt kaksi kertaa sanonut haluavansa kuolla :(

Mä haluun kuolla oon 10v enkä haluis enää elää...

2, http://kiiskisuku.net/#2975 viagra,

mutta sanoo aina, että ei halua kuolla tai sitten miettii oikeaa järjstystä niin, että vanhemmat ihmiset kuolevat ennen nuorempia.



Poika ei ole käynyt seurakunnan kerhossa, mutta yksi tuttu aikuinen kuoli noin vuosi sitten, mikä on voinut hiukan vaikuttaa ajatuksiin.

tuo 3-4-vuotiaan pohtiminen mielestäni.

mitään tekemistä seurakunnan kerhon kanssa.



Meinasin pistää oman aloituksen aiheesta, että meiän 5 v , pian 5 v, ilmoitti mulle yksi päivä (illalla myös), että "mun selän takana on musta hahmo". Siis oman selkänsä takana. Ja aiemmin välillä lapsi aina kysellyt "onko mun selän takana joku, tuntuu siltä."



Mutta toi musta hahmo oli uutta ja vaikka skeptikko olenkin niin äidinvaistolla kihahti kylmä hiki otsalle.



Lapsi on pohdisekelevainen eikä kovinpaljon mielikuvituksella kikkaile ja elän todella toivossa, että tähän ikään kuuluu kaikenlaisten "outouksien" pohdiskelu. meillä yhtenä aiheena on ollut se, kenen kanssa he sisarukset saa mennä naimisiin sisko veljen kanssa ym.

mitään tekemistä seurakunnan kerhon kanssa. Meinasin pistää oman aloituksen aiheesta, että meiän 5 v , pian 5 v..

oli myös esikoisella tuossa vaiheessa (oikeastaan 6-7v) noita 'haluan kuolla' -juttuja. Lapsi on ollut 2 isovanhemman hautajaisissa (3v ja 6v). Ja kun mun suvusta on pari tappanut itsensä, mä olin ihan kauhuissani. Osa liittyi ihan selvästi tekemisen puutteeseen, koska syytä kysyttäessä vastaus oli: ei ole mitään tekemistä. Onneksi ovat vähentyneet nyt.

ja meidän lapset EIVÄT ole olleet kerhossa.



23 taisin olla...

lapsena (5-6-vuotiaana) niin voimakkaasti pyhäkoulun taivasjuttuihin että iltaisin makasin sängyllä silmät kiinni ja kuvittelin lentäväni "ihanaan taivaaseen Jeesuksen luo". Toivoin niin hartaasti kuolevani että jopa pidättelin hengitystä. Muistan kuinka aamulla herätessä harmitti että olin elossa. Lapsuuskoti oli turvallinen ja mukava, mutta pyhäkoulussa painotettiin sitä että maanpäällinen elämä on surkeaa ja vasta taivaassa alkaa "oikea elämä". Nyt aikuisena olen järkyttynyt noista toiveistani! Omaa lastani en aio missään nimessä viedä pyhäkouluun tai srk:n kerhoon.

nyt paljon kuolemispuheita. Joskus pohtii omaa tai jonkun muun kuolemaa, mitä kuolema tarkoittaa, aika usein möläyttelee kaikkea tyyliin "kuolisit pois" pikkuveljelle, kun tulee riitaa jostain pikkuautosta tms. Ei käy seurakunnan kerhossa, en usko että on mitenkään masentunut. Luulen, että on nimenomaan ikäsidonnainen asia: alkaa ymmärtää, että kuoleminen on jotain todellista, jota ei kuitenkaan oikein ymmärrä. Pelottaa, että äiti tai isä tai joku muu kuolee. Asia on niin suuri, omituinen ja pelottava, että sillä pitää myös leikkiä ja kiusata.

lapsena (5-6-vuotiaana) niin voimakkaasti pyhäkoulun taivasjuttuihin että iltaisin makasin sängyllä silmät kiinni ja kuvittelin lentäväni "ihanaan taivaaseen Jeesuksen luo". Toivoin niin hartaasti kuolevani että jopa pidättelin hengitystä. Muistan kuinka aamulla herätessä harmitti että olin elossa. Lapsuuskoti oli turvallinen ja mukava, mutta pyhäkoulussa painotettiin sitä että maanpäällinen elämä on surkeaa ja vasta taivaassa alkaa "oikea elämä". Nyt aikuisena olen järkyttynyt noista toiveistani! Omaa lastani en aio missään nimessä viedä pyhäkouluun tai srk:n kerhoon.

välillä mieleen. Lapsi kyseli että lähdetäänkö me pian sinne taivaaseen ja kuulosti siltä että siitä oli kovat odotukset. Puhuttiin hetki taivaasta ja sanoin että kannattaa koettaa nauttia elämästä maan päällä jne. En nyt näillä sanoilla mutta sisältö tuo. ap

sanottuna suututti tuo ajatus. Että onko järkeä taivaasta toitottaa tuolla lailla. Oikeasti uskovaiset vois koettaa vähän vaihtaa ikivanhaa paradigmaa elämän surkeudesta valittamisesta! Meillä on täällä asiat kuitenkin aika hyvin eikä minusta ole tarvetta opettaa ihmisiä haaveilemaan kuolemanjälkeisestä elämästä. Varsinkaan nyt pieniä lapsia, joilla on elämä edessä.

hieno jutun aihe Vauva-lehdelle! Aihetta on tosin hankalaa käsitellä, mutta on kysymyksenä sen verran monimutkainen ja niin monia vanhempia koskettava, että tulisi hyvä ja tarpeellinen artikkeli!

Koskee kuitenkin vähän isompia lapsia ja heidän vanhempiaan, Vauva-lehden "lapsihaarukka" menee kuitenkin tuossa max 2-v. seudussa; itseni ei ainakaan tullut enää lehteä tilattua tai edes luettua sen jälkeen, kun tenavat selvästi yli sen vauva- ja pikkutaaperoiän.

"pieni, harmiton pyhäkoulu/koulun uskontotunnit ja aamuhartaudet/joulujuhlan jumalanpalvelus" tekevät: ihan oikeasti, onko tässä nyt järkeä? Täytyykö pienelle lapselle, jolle maailma vielä on uusi ja tutkimaton paikka, kertoa moisia aikuistensatuja?



Aika pelottava ja ahdistavakin ajatus, että jossakin on Jumala-setä, joka seuraa jokaisen tekemisiä ja ajatuksia (jotka lähtöjään ovat pahoja, mutta jotka se setä antaa anteeksi). Aika monimutkaista aikuiselle - ellei sitten lapselle?!? Ja näistä ajatuksista on ihan aikuiset vääntäneet kättä ja sotineet ja tappaneet - että mikä niistä on oikea sanamuoto jne.



Minusta on edesvastuutonta, että uskonnonasioita tuputetaan koulussa, jonka pitäisi olla järkeen perustuva paikka. Ja kamalaa, että tavalliset ihmiset ovat niin laumasieluisia, että haluavat tavan vuoksi liittää pikkuvauvansa johonkin järjestöön, eikä tältä edes kysytä, haluaako. Kas, kun ei johonkin kommunistiseen puolueeseen tai satanistiryhmään (ihan sama).

päivittää tilaukseni tuohon MP-lehteen, lapset 4v ja 5v ja Vauvaa lueskelen...

Koskee kuitenkin vähän isompia lapsia ja heidän vanhempiaan, Vauva-lehden "lapsihaarukka" menee kuitenkin tuossa max 2-v. seudussa; itseni ei ainakaan tullut enää lehteä tilattua tai edes luettua sen jälkeen, kun tenavat selvästi yli sen vauva- ja pikkutaaperoiän.

totesi tässä pari kertaa syksyllä, ettei halua enää elää. Ja sitten, että haluaa aina olla äidin ja isän pieni lapsi eikä halua kasvaa aikuiseksi.



Minusta tuo oli ihan selvää isoksi kasvamisen pelkoa, tyttö on muutenkin arka ja ujo ja pohdiskeleva laadultaan.



Seurakunnan kerhojakin voi olla monenlaisia, em. tyttö ei ole niissä käynyt, mutta esikoisemme kyllä kävi. Ei siellä mitään kuolemajuttuja puhuttu ja raamatun kertomuksiakin vain hienosäätäen, lapsen kehitystason mukaan. Ehkä meillä oli hieman tavallista fiksummat kerhotädit?



Meillä ei muuten puhuta Jumala-sedästä vaan olen todennut lapsille (tyttöjä) että ihan yhtä hyvin Jumala voi olla äiti kuin isä. Että jumalalla ei ole selkeää sukupuolta. Ja sitten edelliselle kirjoittajalle: uskonasioita ei nykyään tuputeta koulussa, vaan opetetaan enemmän raamatun kertomuksia, moraali- ja etiikka-asioita. Tietysti näistäkin voi kertoa väärin, mutta ainakin meidän koulussa uskonnonopetus on ollut asiallista ja hyvää eikä silleen "tunnustuksellista" että sillä tähdättäisiin lasten "uskovaistamiseen".

Mene muualle niistä paasaamaan!

"pieni, harmiton pyhäkoulu/koulun uskontotunnit ja aamuhartaudet/joulujuhlan jumalanpalvelus" tekevät: ihan oikeasti, onko tässä nyt järkeä? Täytyykö pienelle lapselle, jolle maailma vielä on uusi ja tutkimaton paikka, kertoa moisia aikuistensatuja? Aika pelottava ja ahdistavakin ajatus, että jossakin on Jumala-setä, joka seuraa jokaisen tekemisiä ja ajatuksia (jotka lähtöjään ovat pahoja, mutta jotka se setä antaa anteeksi). Aika monimutkaista aikuiselle - ellei sitten lapselle?!? Ja näistä ajatuksista on ihan aikuiset vääntäneet kättä ja sotineet ja tappaneet - että mikä niistä on oikea sanamuoto jne. Minusta on edesvastuutonta, että uskonnonasioita tuputetaan koulussa, jonka pitäisi olla järkeen perustuva paikka. Ja kamalaa, että tavalliset ihmiset ovat niin laumasieluisia, että haluavat tavan vuoksi liittää pikkuvauvansa johonkin järjestöön, eikä tältä edes kysytä, haluaako. Kas, kun ei johonkin kommunistiseen puolueeseen tai satanistiryhmään (ihan sama).

Kysy ihmeessä mitä siellä kerhossa on puhuttu. Ja kerro tädeille, mitä lapsi puhuu kotona. Ehkä kaikki ei ole kotoisin kerhosta tai jos onkin, niin ainakin pistää tädit miettimään miten ovat lapsille kertomuksia kertoneet. Itse kyllä luottaisin koulutettuihin ohjaajiin, nykyisin on harvassa enää ne, jotka ei ole koulutettuja, joten osaavat kyllä puhua lapsille lapsentajuisesti.

T. 11 ja pari muuta

MUTTA: meidän poika EI halua kuolla. Eli välillä menee itkuiseksi ja sanoo ettei halua ikinä kuolla eikä muuttua vanhaksi papaksi.



Kyllä mä muistan itsekkin tajuneeni kuoleman joskus 4-5-vuotiaana, mutta muakin suretti se että en halua ikinä kuolla eikä että haluaisin kuolla.



Jospa ap puhuisit lapsellesi niin että tämä elämä on arvokas ja kaikki kuolee sitten aikanaan. Eli täytyy nauttia nyt tästä elämästä eikä ajatella kuolemaa.

Ja kysele vähän, jos vaikka selviäis että miksi ajattelee noin. Se voi olla joku "hassu" juttu miten noi pienet ajattelee.