Eronnut nainen: Kuinka kauan tapailit uutta miestäsi, ennen kuin esittelit lapsillesi?
Missä vaiheessa uskalsit luottaa suhteen kestävyyteen niin että tutustutit miehen lapsiisi?
Kommentit (5)
Tosin sitä onnea ja kestävyyttä riitti vain runsaaksi vuodeksi :(
Jos ajattelen itseäni lasten asemaan- on tuore ero ja äiti esittelee miesystävän- hyvinkin pieni lapsi vaistonvaraisesti tietää että uusi ihminen tulee paikalle missä ennen oli heidän isänsä- ja ahdistuu/loukkaantuu/ tuntee oman turvallisuutensa/isänsä kunnian olevan uhattuna. Jos vielä isä loukkaantuu/ahdistuu, lapsi vaistoaa sen ja jää tavallaan yksin siihen väliin, ottamaan vastuuta aikuisten kuvioista,.
Ehkä olen väärässä, mutta musta tuntuu että asia on näin- ja lapselle siis hyvin vaikea vaikka ei paljastaisi mitään- ja että sitä on aikuisten vaikeaa ymmärtää/huomata.
Lapset kulki kimppakyydillä harrastuksiin ja olivat päättäneet, että nyt löytyi äidille kiva mies :).
Olivat penteleet ihan pokkana esittäneet miehelle kutsun, että minä olen pyytänyt syömään ulos ja toivoisin kovasti, että tulisi ja minä biffaan. Mulle taas esittivät asian, että tää mies on heitä kuskannut ja hän oli esittänyt, ettei tahdo bensarahaa, vaan kiitokseksi voisin viedä hänet ulos syömään.
Siitä se sitten lähti. Ensin nolotti/nauratti, kun selvisi penteleiden kepponen Yhdessä ollaan oltu 7 vuotta.
ap on nainen, ja haluaa tietää miten pian muut naiset ovat esitelleet miesystävänsä lapsilleen. Tai, jos ap vaikka on mies, joka haluaa tietää kuinka pian naiset yleensä esittelevät uuden miehen lapsilleen.
Mie oon tapaillu omaani yli vuoden, lapsi on tavannut miehen vain kerran (isossa tapahtumassa jossa mies oli sukulaisineen ja vietettiin aikaa ryhmässä). En näe syytä kiirehtiä asian kanssa, koska en tiedä tuleeko tästä koskaan tän kummempaa. Viimeaikoina tosin alkanu kyllästyttää se, että tapaamiset tarvii sopia aina kalenterin mukaan.. onhan se vähän niin kuitenkin, että lapsi kuuluu tiivisti pakettiin miun kanssa, ja jos ei kelpaa ni se on voi voi.
Lapseni ovat tottuneet siihen, että äidillä on sisarukset, ystäviä, tuttavia, naapureita, työkavereita: sekä naisia että miehiä, joiden kanssa istutaan iltaa ja kahvitellaan, käydään elokuvissa ja lapsineen huvipuistoissa yms., niinpä myös neljättä vuotta eron jälkeen silloisen miesystäväni ja nykyisen aviomieheni kutsuin heti kahville ja hän tapasi neljä lastani. En tietenkään esitellyt häntä tulevana poikakaverina tai aviomiehenäni vaan nimeltä. Näkipähän mieskin heti millaista naista tapailee, jos on tapaillakseen...
Meille molemmille se kolahti heti, että halutaan olla yhdessä perheenä. En ollut seurustellut eron jälkeen muiden kanssa.