Aivan järkyttävä ikävä mun tyttöä:(

Ajattele lapsen kannalta, jos pitää itse järjestelyä hyvänä, ja hanki itsellesi muuta elämää

Mä en vaan tiedä onko tämä niin hyvä systeemi enää. Tyttökin sanoo että iskällä on tylsää.ap

ja sanoi, että oli ihan kamalaa, kun tuntui, ettei missään ole omaa kotia. Vain aina vierailulla.

Tosin sitten kun vaihdettiin niin että on kahden viikon aikana yhteensä 10 pv äidillä ja 4 isällä, niin rauhoittui näin jälkikäteen selvästi. On ollut oikein tyytyväinen ja niin minäkin.

ettei ne lapset kuitenkaan niin onnellisia ole kuin jos olisi vain yksi koti tai se vaihtoväli vähän pidempi. Näin se vain on ja monille vanhemmille se on vaikeaa myöntää mutta niin vain pitäisi tehdä.



Ei kukaan, ei juuri kukaan vanhempi itse ero tilanteessa suostu siihen että alkaa pakkaamaan reppunsa joka toinen viikko ja vaihtaa aina kotia sunnuntaisin..Vuodesta toiseen..

tuosta viikko-viikko-systeemistä on luovuttu viimeistään lapsen mennessä kouluun. Kaverit, koulu, harrastuspaikat, oma huone, omat tavarata, koulukirjat, harrastusvälineet jne. kun ovat sitten yleensä selkeästi yhdessä osoitteessa ja tietyssä naapurustossa/kaupunginosassa.



Meidän 9-vuotiaalla on ainakin jo ihan omat kuvionsa. Lähimmät kaverit naapurissa ja yhteinen koulumatka jne. Isommalle lapselle on tosiaan tärkeää jo se oma tila, oma huone, omat tavarat, oma reviiri. Ei sitä voi olla samalla tavalla kahdessa paikassa, ei ainakaan aina viikon välein muuttuen (eri asia olisi esim. asua puoli vuotta aina toisessa maassa ja sitten toisessa). Kyllähän sen tietää jokainen aikuinenkin, joka on esim. seurustelun alkuvaiheessa seilannut "mennääks meille vai teille yöksi"-vaihetta kumppaninsa kanssa. Jossain vaiheessa sitä haluaa muuttaa yhteen, eikä vähiten siksi, että rasittaa seilata kahdessa kodissa. Se lempipaita tai se hiustenkiharrin, jota juuri tarvitsi, on sitten kuitenkin aina väärässä osoitteessa.



Minusta nyt on vanhemmilla vakavan keskustelun paikka. Etenkin ja erityisesti siis, jos lapsi kokee haluavansa asua pysyvämmin toisessa kodissa. - Onhan se surullista sille vanhemmalle, joka jää etävanhemmaksi, mutta se on sitten se hinta, minkä VANHEMMAT joutuvat erostaan maksamaan. Pääasiassa pitäisi olla lapsi ja lapsen tarpeet (ja isomman lapsen kohdalla jo lapsen halut ja toiveetkin). Yleisesti ottaen kouluikäisellä eroperheen lapsella nyt kuitenkin on se lähikoti, jossa asutaan ja etäkoti, jossa vieraillaan.



Tämän ei tarvitse tarkoittaa etävanhemman ja lapsen suhteen väljähtymistä. Mutta useimmat isommat lapset kokevat selvästi selkeämpänä sen, että on toinen koti ikään kuin se ensisijainen koti.

Mä olen etä, isä lähi, asumme n. 10km:n päässä ja vien tytön kouluun kun on luonani. Hänellä on ystäviä sekä täällä että siellä(lisäksi isällään sisarpuolet)ja toki koulukaverit ovat tervetulleita meillekin. Tavarat on kummassakin kodissa, mukana kulkee vain koulukamat. En usko, että isä muuhun järjestelyyn suostuisi. ap

Voitko sinä ajatella muuttavasi lähemmäs tyttöäsi jos kerta hänen koulunsa on lähellä isän kotia?



Silloin voisitte nähdä enemmän isä viikoillakin iltaisin. Nyt kun lapsi on jo noin iso, että osaa kulkea omatoimisesti niin kannattaisi lapsen tähden luopua kovin tiukoista viikko järjestelyistä mikäli se on mahdollista.

Kauhea ikävä poikaa joka on joka toinen viikko isällään..ja mustakin tuntuu että vaikeutuu vaan :(

taloudellinen tilanteemme on niin heikko, emme saisi sieltä tällaista vuokra-asuntoa. Lisäksi en haluaisi tytönkään takia taas muuttaa, kun kuitenkin on juuri hyvin sopeutunut tänne. ap

jolloin viikko-viikko-järjestely on ihan eri asia.



Tiedän perheen, jossa välimatkaa on n. 300m. Lapsella on samat kaverit ja kuviot molemmissa kodeissa. Samoin oma huone molemmissa osoitteissa.



Viikko-viikko-systeemi vaatii vanhemmiltakin hieman miettimistä ja uhrautumista. Ja ennen kaikkea hyviä välejä.

Mua ärsyttää sellaiset vanhemmat jotka eroaa ja eivät itse ole valmiita tekemään mitään liikkuja sen lapsen eteen!



Joo ymmärrän jos on rahasta kiinni, mut yleensä asiat on järjesteltävissä, ei heti kannata olla et "ei, ei voida ei ole sitä ei tätä.. kun just on tähän näin asetuttu niin en nyt haluais.." Juu mut se lapsi juoksee näitä kodin välejä, kun se jaksaa niin mielellään!



Eli nyt sulla sitten vain on se ikävä ja tilanne on tämä teillä. Aika varmasti taas helpottaa, tulee parempia vaiheita.

sinusta "etän" on se, että tytön koulu on isän kotia lähempänä. Muutenhan ei ole mitään "etäkotia" ja "lähikotia", jos kerran luonapito on jaettu 50/50.



Onko tytön mielipidettä kysytty? Eli haluaako hän, että järjestelyä muutetaan, ja jos muutettaisiin, kumman luona HÄN ensisijaisesti haluaisi asua? Sanoit, ettei isä suostuisi muunlaiseen järjestelyyn. Mitäpä, jos oma tyttö kokee järjestelyn raskaaksi ja haluaisi muuttaa sitä? Eikö isä kykene keskustelemaan asiasta järkevästi ja miettimään tytön tarpeita?



Ja entä sinä sitten: mikä on oikeasti muuton esteenä? Mitä tarkoitat "tällaisella" vuokra-asunnolla? Minä ainakin voisin kuvitella teidän tapauksessa ihan kaksiossa asumista (ja asumiseenhan saa pienituloisena kunnaltakin tukea). Tytölle oma huone ja sinulle nukkumajärjestely olohuoneeseen. Esim. alkovillinen kaksio on tällaiseen ratkaisuun täydellinen. Minä ainakin joustaisin ja venyisin aika hemmetin pitkälle lapsen edun nimissä. Viikko-Viikko-järjestelykin voi tosiaan toimia, jos välimatkaa ei kotien välillä juuri ole.



KESKUSTELKAA nyt ensin tilanteesta sekä lapsen että toistenne kanssa. Ja miettikää kaikkia mahdollisia vaihtoehtoja tarkasti.

jonka ex muutti ulkomaille ja mies näkee lapsiaan sen takia vain 3 kertaa vuodessa, useammin ei ole varaa lennättää heitä meille.... Miesparka, koko ajan kauhea ikävä. Isillä on yhtä vahvat tunteet lapsiinsa kuin äideillä.

jonka ex muutti ulkomaille ja mies näkee lapsiaan sen takia vain 3 kertaa vuodessa, useammin ei ole varaa lennättää heitä meille.... Miesparka, koko ajan kauhea ikävä. Isillä on yhtä vahvat tunteet lapsiinsa kuin äideillä.

jonka ex muutti ulkomaille ja mies näkee lapsiaan sen takia vain 3 kertaa vuodessa, useammin ei ole varaa lennättää heitä meille.... Miesparka, koko ajan kauhea ikävä. Isillä on yhtä vahvat tunteet lapsiinsa kuin äideillä.

Mä en vaan tiedä onko tämä niin hyvä systeemi enää. Tyttökin sanoo että iskällä on tylsää.ap

Olen keskustellut tästä oman exäni kanssa ja tulimme siihen tulokseen, että isällä ollessaan lapset sanovat että äidillä on tylsää, ja äidillä ollessaan sanovat että isällä on tylsää. :-)

Mutta ap:n ongelmaan. Vuoroviikko ei välttämättä toimi enää tuon ikäisellä muutenkaan. Omat lapseni ovat 7 ja 9 eikä siitä tulisi varsinkaan 9-vuotiaan kanssa enää mitään, kun hänellä on niin kiinteät kuviot täällä minun luonani, missä on koulu ja kaveritkin.

Jos sulla pää hajoo niin mieti eksääsi, se voi ikävöidä ihan samoin.

ettei ne lapset kuitenkaan niin onnellisia ole kuin jos olisi vain yksi koti tai se vaihtoväli vähän pidempi. Näin se vain on ja monille vanhemmille se on vaikeaa myöntää mutta niin vain pitäisi tehdä. Ei kukaan, ei juuri kukaan vanhempi itse ero tilanteessa suostu siihen että alkaa pakkaamaan reppunsa joka toinen viikko ja vaihtaa aina kotia sunnuntaisin..Vuodesta toiseen..

onnellisessa ydinperheessä jossa on isä ja äiti.

Tutkittu juttu on että lapset on onnellisimpia

onnellisessa ydinperheessä jossa on isä ja äiti.

Ja sä hyödyit tästä kommentista miten.. sun mielestäkö Ap:n pitää nyt mennä takaisin yhteen sen ex:n kanssa jolla jo lapsiakin toiselle naiselle -vai mitä ajat takaa.

Ja jos siis yleisesti eroamista vastaan olet lasten takia niin lyön vaikka vetoa että lapsi on onnellisempi jos toisiaan inhoavat vanhemmat eroavat.

Ei ihan tule onnellisen perheen mallia jos lapsi asuu kodissa jossa vanhempienb välillä ei ole mitään helliä tunteita. Puhumattakaan jos on riitoja huutoa ja jopa väkivaltaa ja/tai alkoholilla läträämistä niinkuin suomessa valitettavan usein on.

Itse erosin kun ei miehen kanssa yksin kertaisesti ollut mitään tunnetta jäljellä. Hän elänyt lapsuuden perheessä jossa vanhemmat olivat yhdessä vain lasten takia (anoppi itse kertoi minulle) mitään tunteita perheessä ei näytetty ja mistään asioista ei ikinä puhuttu, siis vaikeista asioista. No mitä siitä seurasi. Lapsestakasvoi tunnekylmä aikuinen mies, joka ei osaa ilmaista tunteitaan (jos niitä edes on) eikä puhua mistään asioista.

Itse en sellaiseen kulissi helvettiin halunnut jäädä ja vielä siirtää tätä mallia omalle lapselleni myös.

Erosimme ja nyt poika käy isällään joka toinen viikonloppu. Lapseni on varmasti näin huomattavasti tasapainoisempi ja onnellisempi kun suurimman osan ajasta asuu perheessä jossa aikuiset selvästi rakastavat toisiaan, on hassuttelua, naurua halaamista ja suukkoja. Ilmapiiri on avoin ja asioista puhutaan.