terapiasta apua saaneet!

2 kertaa masennuksen takia. Ensimmäinen kerta oli 16-18-vuotiaana (silloin kai puhutaan nuoruusiän masennuksesta tms.) ja toinen kerta opiskellessa 24-27-vuotiaana. Mä kerron nyt enemmän tästä psosessista, kun olen aikuisena hakenut terapiaa.



Täytyy saada psykiatrin lausunto, jonka Kela käsittelee. Hakeutumisesta hoitoon täytyy olla vähintää puoli vuotta (muistaakseni) ennen kuin terapiaa voi hakea. Myös yleislääkärin vastaanotto riittää tähän, tai ainakin mulla oli juuri näin. Kelalla pitää vielä käydä virkailijan haastattelussa, se on osa prosessia. Menin YTHS:n osoittamalle terapeutille (ulkoinen palveluntarjoaja), jolle jäin terapiaan, joten en etsinyt terapeuttia.



Kela ei myönnä automaattisesti terapiaa kolmeksi vuodeksi, vaan joka vuosi sitä täytyy hakea erikseen, yleensä sen kyllä saa, jos hoitava taho sitä suosittelee. Mun käsityksen mukaan on niin (ja saatan kyllä olla väärässä), että kaksi vuotta on se, mitä Kela korvaa kokonaa, ja kolmannesta vuodesta pitää maksaa jnkn verran itse. Jotain tällaista siihen kolmanteen vuoteen liittyy, mutta kun en muista tarkalleen, mitä. Omavastuun suuruus riippuu hakijan iästä, alle 27-vuotiaat maksaa vähemmän. Mulla tuon viimeisen vuoden päätös tehtiin sopivasti ennen 27. syntymäpäivää.



Mun käsittääkseni Kela tukee muutakin kuin psykoterapiaa, mutta kai suurin osa terapeuteista on juuri psykoterapeutteja. Ainakin yks mun kaveri kävi kognitiivisella.



Otsikko oli "terapiasta apua saaneet". Mä suhtaudun tuohon apuun vähän ristiriitaisin tuntein. Mun ensimmäinen terapeutti oli vähän hullu itsekin, mulle on oikeastaan myöhemmin paljastunut tämä. Mulla toisaalta synkkasi kyllä tämän terapeutin kanssa, mutta toisaalta luulen, että jotkut mun nykyiset ongelmat johtuu tästä terapeutista. Kiva, eikös! Toisen terapeutin kanssa en oikein osannut kommunikoida, mutta en jaksanut ruveta käymään läpi mitään sellaistakaan prosessia, että olisin vaihtanut toiseen. Olin aika masentunut, en oikein olisi jaksanut hoitaa sellaisia asioita. Sain kyllä terapiasta apua, mutta tuntuu, että en päässyt kovinkaan syvällisesti käymään läpi mitään. En siis väitä, että tämä olisi ollut pelkästään terapeutin vika.

Mä suhtaudun tuohon apuun vähän ristiriitaisin tuntein. Mun ensimmäinen terapeutti oli vähän hullu itsekin, mulle on oikeastaan myöhemmin paljastunut tämä. Mulla toisaalta synkkasi kyllä tämän terapeutin kanssa, mutta toisaalta luulen, että jotkut mun nykyiset ongelmat johtuu tästä terapeutista. Kiva, eikös! Toisen terapeutin kanssa en oikein osannut kommunikoida, mutta en jaksanut ruveta käymään läpi mitään sellaistakaan prosessia, että olisin vaihtanut toiseen. Olin aika masentunut, en oikein olisi jaksanut hoitaa sellaisia asioita. Sain kyllä terapiasta apua, mutta tuntuu, että en päässyt kovinkaan syvällisesti käymään läpi mitään. En siis väitä, että tämä olisi ollut pelkästään terapeutin vika.

Nyt kun itse olen saanut apua ja "nähnyt valon", tekisi mieleni kritisoida tosissaan nykyisiä terapiamuotoja. Niillä ei välttämättä päästä tuohon syvälliseen asioiden käsittelyyn ollenkaan, tai se on niiiiiiin hirvittävän hidasta.

haluaisin kuitenkin sanoa vielä sen, että mikäli tuosta mun viestistä jäi vähän negatiivinen kuva terapiasta, niin tarkoitukseni ei ollut mustamaalata psykoterapiaa! Monet mun läheiset on saaneet apua terapiasta, ja suosittelen sitä lämpimästi! Kannattaa kyllä miettiä etukäteen, miten motivoitunut on selvittelemään sielunsa syvyyksiä. Luulen, että mä olen sellainen ihminen, jolle terapia ei vaan sovi. Oon ehkä liian sulkeutunut siihen tai jotain. En halua välttämättä kertoa mun ajatuksia toisille.

terapiaan YTHS:n kautta. Ensi kaksi vuotta kerran viikossa (maksoi pari euroa kerta) sen jälkeen jatkoin samalla terapeutilla kelan tukemana (hänen yksityispraktiikallaan). Syynä terapiaan menoon oli mm äitisuhde, häpeä, huono itsetunto, ongelmallinen lapsuus alkoholismin varjossa jne. Sain kai jotain apua. Ainakin terapian aikana niin luulin. Nyt kun olen ollut syksyn käymättä (loppui siis) niin tuntuu, että kaikki kaatuu taas päälle. Ei ole ketään kenelle avautua.

uudestaan YTHS:lle ja yrittää saada uutta terapiaa! Kela kyllä yleensä suhtautuu suopeasti, jos terapiasta on jo todistettavasti ollut sulle apua.



T: #2

vitonen tässä.

mun mielestä. Sulla on selvästi jäänyt hoito kesken. Ei kannata heittää hukkaan sitä, mitä olet jo terapiassa saavuttanut.



#2

miten yths asiaan suhtautuisi. Olen kuitenkin heidän rahoillaan jo sen 2v käynyt, lisäksi kelan tukemana 3v. Luultavasti kieltäytyisivät jatkosta. Erityisesti kun olen ns. "ikuinen opiskelija". Omalla kustannuksella tosin voisi käydä.



5

Millaista apua tarvitsee. Moni etsii syvällistä oivaltamista, tietämättä oikein itsekään, mitä se on ja mistä huomaa, että sen on saavuttanut. Esim.masennuksen hoidossa masennuksesta paranemiseen lyhyehkö hoito riittää usein hyvin (esim. interpersoonallinen psykoterapia ja kognitiivinen psykoterapia ovat varsin tehokkaita hoitomuotoja), mutta jos taas masenuksesta paranemisen lisäksi toivoo laajempaa itseymmärryksen lisääntymistä ja sen tutkiskelua, miten vaikapa omat lapsuudenkokemukset elävät nykyisessäelämäntilanteessa voi pidempi psykodynaaminen psykoterapia sopia paremmin. Mutta KAIKISTA TÄRKEIN asia terapian onnistumisen kannalta on se, että terapeutin kanssa synkkaa ja pystyy puhumaan ja ilmeiasemaan kaikenlaisia tunteita, myös negat. myös terapeuttiin kohdistuvia. Hullun terapeutin kanssa ei kannata puuhastella



oman terapian käynyt psykologi

miten yths asiaan suhtautuisi. Olen kuitenkin heidän rahoillaan jo sen 2v käynyt, lisäksi kelan tukemana 3v. Luultavasti kieltäytyisivät jatkosta. Erityisesti kun olen ns. "ikuinen opiskelija". Omalla kustannuksella tosin voisi käydä.

5

kannattaa ainakin ottaa selvää! Mun mielestä sun kannattais mennä psykiatrin juttusille ja selvittää, mitä nyt kannattais tehdä. YHTS:llähän on myös niitä psyk. sairaanhoitajan neuvonta-aikoja. Ei kannata ainakaan jäädä yksin miettimään ja masentumaan. Voihan olla, että sun olo voisi parantua ihan lyhyelläkin akuuttiterapialla.

3kk pitää Kelan sivujen mukaan olla ollut hoitosuhteessa, että on oikeutettu Kelan korvaamaan terapiaan.



Millaisessa kunnossa pitää olla, että terapiassa voi käydä? Muuttuuko terapia (käsittääkseni usein 2krt viikossa) 'elämän keskipisteeksi' ja kuinka raskasta asioiden läpikäyminen on?



Kiitos paljon, jos jaksatte vielä vastailla.

Kelan tukemaa terapiaa ei edes myönnetä kauhean huonokuntoisille, tarkoitan ihan "pöpeille". (Sori tämä ilmaisuni..) Haluavat edesauttaa ihmisen pysymistä työelämässä ja osana veroja maksavaa yhteiskuntaa. Itse kävin siis kerran viikossa psykodynaamisessa terapiassa. Vaatiihan se sitoutumista. Aina ei kiinnostaisi mennä, mutta pois en ainakaan omastani voinut kovin heppoisella syyllä olla. Itse olisin ehkä tarvinnut pidemmänkin terapian. Minulla meni kauan ennen kuin pystyin näyttämään tunteeni esimerkiksi terapeutille. Itkemään ääneen jos siltä tuntui. Kun terapia alkoi loppua, olin vasta alkuvaiheessa tässä avautumisessa.

Sekin voi selventää ajatuksia ja siihen voi vuodattaa KAIKEN ilman pelkoa mistään?

Riippuu paikkakunnasta, miten pitkät jonot on ja miten helposti pääsee terapiaan. Usein valitettavasti jonot ovat vähintäänkin kuukausien pituiset. Yleensä terapiaan pääsee helpommin, jos on työelämässä tai ainakin katsotaan henkilön todennäköisesti vielä kuntoutuvan työkykyiseksi. Täytyy tosiaan on tietyssä "kunnossa" päästäkseen terapiaan. Esim alkoholiongelma pitäisi ensin hoitaa muualla. Vastasin, vaikka kysymys ei ollutkaan minulle osoitettu.