Mä taidan seota nyt lopullisesti
Päivä mennyt itkiessä, pelkään satuttavani lastani.Ei ole ketään kelle voisin puhua, neuvolapsykologi tavattavissa vasta huomenna eikä tiedä miten pitkän ajan päästä hänellä on vapaita aikoja. Mikä mua vaivaa, Miten helvetissä me selvitään..
Kommentit (8)
Ei tarvitse tuntea häpeää, koska et varmasti oikeasti halua lasta satuttaa. Olet oikeasti masentunut ja se että kerrot sen alkajaisiksi vaikka miehellesi EI ole heikkoutta vaan se täytyy tehdä jo lapsesi ja itsesi vuoksi jotta saat apua! Itselläni on ollut samanlaisia tuntemuksia ja jo se, että puhuu asiasta ääneen helpottaa ahdistavaa oloa! Samaten myös unet helpottaa, joten unohda esim kotityöt hetkeksi, mies illalla lykkimään vaunuja ja nuku! Tsemppiä sinulle!
sitä et tee. Missä mies? oletteko jutelleet? ota tunti kerrallaan, menkää ulos kävelylle ja koita nähdä hyviä asioita esim terve lapsi. On vauvaaika rankkaa välillä (4 lasta on), pitää yrittää eteenpäin ja hommata itselleen jotain kivaa tekemistä esim joku ilta, esim kaffittelua kaverin kanssa. Soita neuvolaan ja selitä miltä tuntuu.
Täytyyhän ihmistä auttaa hädässä ja uskoisin että sosiaalitoimistosta ainakin apua saisi akuuttiin hätään joten kannattaa soittaa sinne..
Onko tuttu asia? käypä vierailemassa ÄIMÄN (äidit irti synnytyksen jälkeisestä masennuksesta) verkkosivuilla: aima.fi. Sieltä löytyy tietoa ja vertaistukea.
Puhu asiasta sille psykologille.
Terv. Äiti joka on selviämässä taudista
autoon kanssasi (tai millä nyt liikuttekaan), aja terveyskeskukseen päivystykseen (tai sairaalaan) ja kerro että tarvitset apua, aiot vahingoittaa lastasi. Sut otetaan hoitoon ja lapsesi huostaan, pääset tilanteessasi eteenpäin. Kaikkea hyvää sinulle, kyllä asiat vielä järjestyvät vaikka nyt ei varmasti siltä tunnukaan.
Ja se neuvolapsykologi on tavattavissa JUURI NYT jos siltä tuntuu. Otat puhelimen käteen, soitat ja sanot että apua on saatava HETI, koska et luota itseesi vauvan seurassa. Jos tilanne ei ole vielä niin paha, kävelylle lähtö on erittäin hyvä idea vaikka nyt kuinka väsyttäisi. Voimia :)
mutta näin pahalta ei ole vielä tuntunut kertaakaan. Minä haluaisin niin olla hyvä ja lempeä äiti, mutta en vain osaa. En kestä lapsen itkua, en tarkoita sitä normaalia itkua joka helpottuu kun lapsi pääsee syliin, vain sitä itkua mihin ei tunnu mikään auttavan. Minun täytyy nipistää itseäni jotten satuttaisi lasta.
Lapsi on yli yhdeksän kuukautta, mutta tätä olo on on joskus ollut aikaisemminkin ennen lasta,väsymyksessä. Alkoi luultavasti entisen poikaystävän aikoihin joka oli väkivaltainen niin henkisesti kuin fyysisestikin.. en muista että sitä aikaisemmin olisi ollut mitään.
Mies on töissä. En ole pystynyt suoraan kenellekään tästä puhua, koska minua hävettää niin paljon, ei äiti saisi tämmöinen olla. Tunnen olevani eristyksessä, ne vähäiset ystävät on kadonneet ja yhteyttä pidetään vain puhelimitse jos sitenkään.
Sydän hakkaa.
Ap
sulla on synnytyksen jälkeinen masennus!