Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Minkä ikäisenä sinun persoonallisuutesi oli kehittynyt "kokonaiseksi"?
22.11.2009 |
Itse nyt 25 ja huomaan että on arvot ihan kamalassa muutoksessa. Jos joku kysyy, niin en osaa vastata, koska tuntuu, että se mitä nyt ajattelen on niin suuresti ristiriidassa sen kanssa, mitä ennen ajattelin: enkä tiedä kumpi on totta (ts. onko tämä vain väliaikaista).
Onpa outoa huomata että oma persoonallisuus muuttuu!
Kommentit (50)
Mulle kävi osittain vähän samalla tavalla. Olen aina ollut vähän oman tieni kulkija, mutta jossain vaiheessa, ehkä siinä 20-25 tietämillä jostain syystä aloin elää (yrittää) kuten "normit" määräävät. En ole ikinä voinut niin pahoin, näin jälkikäteen ajatellen. Nyt olen 35 ja olen muutaman viime vuoden aikana alkanut elää kuten itse lystän. Lapsieni vauva- ja pikkulapsi aika meni kamalassa stressissä, kun yritin olla "kuten muut äidit, kuten muut perheet".
Jossain vaiheessa elämä vain vaihtoi suuntaa ja löysin itseni. Muutamia yksittäisiä esimerkkejä, lopetin jakkujen käytön, joita käytin koska "niitä oli pakko käyttää". Leikkautin poikatukan, josta olin aina haaveillut, mutta sellaista "ei voinut olla naisilla". Aloitin uusia harrastuksia, aloin sanoa mitä itse ajattelen, aloin tehdä omia ratkaisuja. Nyt olen onnellisempi kuin koskaan ennen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ehkä jossain tuossa n. 26-27-vuotiaana aloin muotoutua huomattavassa määrin sellaiseksi kuin olen nyt (olen siis 36v).
Sitä ennen olin tosi jyrkkä ja mustavalkoinen. En ole täysin tästä ominaisuudesta päässyt edelleenkään (mahdankohan koskaan päästä?), mutta ero entiseen on silti huomattava.
En kuitenkaan ollut siihen astikaan ollut aina samanlainen, vaan iso murros oli tapahtunut jo 17-18-vuotiaana. Joten mistäs minä tiedän vaikka tässä olisi vielä useampikin suuri persoonallisuudensäätö edessä ennen kuolemaani - missä vaiheessa ehkä olen sitten lopullisesti "valmis".
33 v.
Kaikki elämässä eletty ja koettu vaikuttaa. Elämä ei ole tasaista vieläkään, joten en koe itsekään olevani valmis. Itse asiassa toivon, etten koskaan olekaan.
Yli 30v. olin vain muita miellyttävä kiltti-tyttö ja ahdistunut sellainen. Nyt huomaan muuttuvani tottelemattomaksi ja ah, paljon onnellisemmaksi ja paremmin voivaksi.
Palaset loksahtivat kohdalleen ja se pieni ahdistus sisällä suli pois. Mulla on selvät sävelet miten aion loppuelämäni viettää. Olen työssä, missä autan ihmisiä. Haluan kehittyä siinä ja hakea vielä opiskelemaan.
Aion rakastaa enemmän, lukea enemmän, mietiskellä enemmän, hidastaa enemmän, tavata ihania ihmisiä enemmän, tukea muita enemmän, hyväksyä muut ihmiset, antaa anteeksi, juoda vähemmän, sunkistellä vähemmän, olla vähemmän pessimisti. Harjoittaa vetovoimanlakia. Olla onnellinen ja kiitollinen. Unelmoida enemmän.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tama on tosi mielenkiintoinen aihe.
Sama fiilis, mietin koska se mun elämä alkaa, ja tuolloin alkoi. Huomasin selvittäneeni itsetunto-ongelmani, arvoni, tutustuneeni persoonallisuuteeni ja hyväksyneeni sen, antaneeni anteeksi vanhemmille. Teen työtä joka on mulle oikea, yms kaikki loksahti paikoilleen. Muutoksia tapahtuu kaiken aikaa ajatuksissa ja arjessa, mutta ne peruspalikat on selkeät ja eheät.
Parhaiten tämän huomaa siitä että ennen vertaili, tunsi epävarmuutta paljon enemmän- nyt elää, ottaa toiset huomioon ja suhtautuu asioihin avoimin mielin, mutta jotenkin ei vilkuile sivuilleen, kuulostele kelpaako, hyväksytäänkö tms. Elämä tuntuu eheältä ja täydeltä. (vaikka kriisiä ja vaikeutta on, mutta ne ei kosketa sisintä) Jos joku ei pidä musta niin mitä siitä. Itse pidän:)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nyt 36-vuotiaana alkaa sydän ja järki sekä maailmankatsomus olla sitä, millä pärjää hyvin (niin itsensä, kuin muidenkin kanssa).
Ei sillä ole mitään tekemistä henkisen kasvun kanssa:D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ja kovia muutoksia ei ole tapahtunut, tuosta iästä lähtien olin ihan järkevä ja tasapainoinen aikuinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
kylläkin todettu olevan melko pysyviä. Suuret muutokset saattavat aiheuttaa rajuja muutoksia ja tietysti ihminen (tai toivottavasti) osaa koko ikänsä oppia, omaksua uusia käsityksiä jne.
Ja ihmisissäkin on eroja; toiset kasvavat ympäristön tuttuihin, turvallisiin rooleihin jo nuorena, toiset eivät mahdu niihin vaan on itse etsittävä tiensä- silloin kestää aikansa, että löytää sisäisen identiteettinsä. Jonka taas on todettu vaikeuksien tullen olevan paljon kestävämpä kuin konservatiiviset, ympäristön määräämät mallit.
Ja kyllä mä ainakin selvästi tunnistan eron siinä että etsin itseäni ja arvoja tosi kauan, kokonaisuus alkoi hahmottua vasta yli 35v. Ja henksitä kasvua toivottavasti tapahtuu koko ajan, mutta persoonallisuuteni on melko eheä ja pysyvä. Jos ei olisi en varmaan enää jaksaisi vaan sairastusin johonkin masennukseen tms.
myöhäisyydessä ole mitään vikaa. Päinvastoin, oppii avarakatseisuutta ja suvaitsevaisuutta mitkä ei yleensä vielä parikymppisenä puhkea kukkaan:)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Niin me kaikki tuon ikäisinä ajateltiin olevamme valmiita. Mutta kuinkas kävikään, se todellinen kasvu alkaa vasta tuossa kolmenkympin hujakoilla.
Tunnen itseni vanhaksi kun sanon, että te olette vielä melkein teinejä ja mielestänne valmiita selättämään koko maailman, mutta uskonpa, että myöhemmin tulette ymmärtämään, mitä tällä kysymyksellä oikeasti tarkoitettiin.
T. 36v, joka oli olevinaan aikuinen 25- vuotiaana
joku tykkäs mun alotuksesta niin että nosti sen! Ai et oon ylpee ;)
mutta nyt 34-vuotiaana olen jo täysin eri tyyppi.
Olen vihdoinkin uskaltanut antaa omien tunteiden vaikuttaa päätöksiini jne.
Ja ihmisissäkin on eroja; toiset kasvavat ympäristön tuttuihin, turvallisiin rooleihin jo nuorena, toiset eivät mahdu niihin vaan on itse etsittävä tiensä- silloin kestää aikansa, että löytää sisäisen identiteettinsä. Jonka taas on todettu vaikeuksien tullen olevan paljon kestävämpä kuin konservatiiviset, ympäristön määräämät mallit.
Eli jos jollain ei ole ollut yhtä vaikea persoona kuin sinulla, se pitää väkisin yrittää kääntää negatiiviseksi. Onkin siis peräti konservatiivista, jos nuoruusikä ei ole pelkkää ristiriitaa toisen perään!
Jotain alkaa jo vähän hahmottua. Huomaan, että esim. 30-vuotiaana kun kuvittelin jo olevani aika kypsä olinkin melkomoinen raakile. Sama kehitys jatkunee. Kai sitä 80-vuotiaana mummona on jollain tapaa ehyt. Hope so.
Ja ihmisissäkin on eroja; toiset kasvavat ympäristön tuttuihin, turvallisiin rooleihin jo nuorena, toiset eivät mahdu niihin vaan on itse etsittävä tiensä- silloin kestää aikansa, että löytää sisäisen identiteettinsä. Jonka taas on todettu vaikeuksien tullen olevan paljon kestävämpä kuin konservatiiviset, ympäristön määräämät mallit.
Eli jos jollain ei ole ollut yhtä vaikea persoona kuin sinulla, se pitää väkisin yrittää kääntää negatiiviseksi. Onkin siis peräti konservatiivista, jos nuoruusikä ei ole pelkkää ristiriitaa toisen perään!
Mitään vaikeutta ja vikaa ole ollut- ne eväät vaan joita ympäristö tarjosi, eivät sopineet yksiin tarpeideni ja haaveideni kanssa. lapsuudenympäristöään ei tietääkseni voi valita. Ei siinä mitään vikaa ole jos on suora ja selvä tie- mulla ja monella muulla ei ole ollut. Sellainen tutkimustulos on oikeasti olemassa, että kestävin identiteetti on heillä jotka ovat "kulkeneet vaikeuksien kautta voittoon" ja omien havaintojeni perusteella ne ihmiset jotka eivät ole joutuneet kohtaamaan kovinkaan paljon ristiriitoja ovat myös niitä suvaitsemattomimpia, heidän ihmiskuvansa on usein kapeahko ja tuomitseva ja heidän todellisuutensa se ainoa oikea. Ristiriidat myös kasvattavat ihmistä.
Hyökkäyskin on defenssi.
Alue: Aihe vapaa
Mä tykkäsin itsestäni nuorena, mä olin tosi hyvä tyyppi. Sitten parikymppisenä mulle tuli joku ihmeellinen aikuistumisvimma ja mä tietoisesti unohdin sen oikean itseni ja aloin elämään muiden odotusten mukaan.
Nyt, viimeisen parin vuoden aikana, mä olen pikku hiljaa löytänyt sen 16-vuotiaan minän ja oon tosi onnellinen nyt! En jaksa välittää muista ihmisistä, kyseenalaistan kaiken sovinnaisen ja elän ihan omaa elämääni.