Minkä ikäisenä sinun persoonallisuutesi oli kehittynyt "kokonaiseksi"?

ei voittoon, vaan lisävaikeuksiin. Tämänhetkinen psykologiantutkimus kyseenalaistaa kärsimyksen jalostavan vaikutuksen.

25-vuotiaalla on selkeä kaksviitosen identiteetti, 36-v. hänen ikäisensä. Eikös se näin kuulukin mennä? Kasvua ikä kaikki...persoonallisuuden perusteet kaiketi jossain määrin muotoutuneet, mutta ikäkriisit kasvattavat meistä jokaista aina kuolemaan saakka.

tosin tällä hetkellä hienosäädössä neljättä vuotta. Alkaa tuntua aika hyvältä, mutta kehitystä tapahtunee taas joskus ;)

tapahtui oikeastaan valmistumisen ja työelämään siirtymisen kohdalla. Olin tuolloin 26-27v. Samalla pysähdyin hetkeksi pohtimaan tulevaisuutta ja mitä siltä oikeasti haluan, mitkä asiat ovat minulle tärkeitä, mistä olen valmis luopumaan. Varmasti vastaavia mylleryksiä vielä tulee, mutta nyt kuitenkin viimeiset viisi vuotta on ollut todella seesteistä aikaa. Olen siis 32v.

kiinnosta, ei ihanteita, ei katkeruutta maailmaa kohtaan, ei anarkiaa. Olenko nyt kokonainen?

Mutta valmiiksi en todellakaan tunne itseäni. Tuskin meistä kukaan on koskaan kokonainen, mutta elämä muuttuu aina vaan ihanammaksi kun ikää kertyy!

ja persoonallisuus kehittyy, näin ainakin minulla olen jo 34v ja nyt taas yksi kriisi päällä. Pitäisi keksiä mitä teen isona. Kaksi ammattia on jo, mutta ei töitä. Opiskelen jotain aikani kuluksi ja mietin mitä alkaisin tekemään (jos olisi varaa).

Olen 28 ja nyt tuntuu, että "persoonan eheytyminen" tapahtu noin 25 - 26-vuotiaana, mutta mistäs sitä tietää, kuinka tulevaisuudessa vielä muuttuu...

Mutta 17-20 vuotiaana jouduin kyllä pistämään elämäni täysremonttiin. Eli kävin tuolloin läpi psykoanalyysin/terapian jossa tavoitteena on lisätä henkilön itsetuntemusta ja auttaa häntä rakentamaan personallisuuttaan uudelleen. Olen siis lähinnä valaistunut :D Ja ikää vasta 23.

Tuntuu, että tänä vuonna olen kasvanut itsekseni :)



Nyt uskallan ja haluan olla se, mitä oikeasti olen. Arvomaailmani on pehmentynyt ja elämäntapani muuttuneet. Ennen rakensin identiteettiäni kaiken sellaisen varaan, mitä pidin "coolina". Nyt kuuntelen sydäntäni ja koitan sitä kautta löytää itseni. Joidenkin kavereiden mielestä olen varmaan kehittynyt tosi uncooliin ja tylsään suuntaan, mutta itse koen elämäni mielenkiintoisemmaksi ja rikkaammaksi kuin ennen. En enää kiirehdi tekemään ja kokemaan kaikkea. En tee mitään siksi, että kuuluu ja pitää (jotta olisin normaali), vaan siksi että haluan. Elämä on tässä ja nyt, jokaisessa arkisessakin hetkessä :)