Olenko outo kun en vetänyt herneitä nenään?
Olemme Joulun ja Uuden Vuoden perinteisesti kaukomailla. Olemme yleensä järjestäneet Joulun vanhemmillemme ja sisaruksillemme Itsenäisyyspäivänä.
Nyt appivanhempani sanoivat lähtevänsä maalle jo ensi viikolla ja palaavansa tammikuussa eli eivät tule joulujuhlaamme.
En suuttunut, en loukkaauntunut. Minulla on mukavat appivanhemmat eli olisi ollut mukavaa jos olisivat tulleet.
Totesin, että syödään sitten Uuden Vuoden illallinen tammikuussa.
Kommentit (6)
saavat täällä kyytiä, kun vastaavat johonkin kieltävästi.
-ap-
herneet nenään. Taitaa tuo asia sua kuitenkin jostain syystä kaivella kun avauksen teit...
elämästänne ja lapsistanne? vai onko isokin perintö odottamassa?
viettää joulunpyhät ulkomailla kaukana sukulaishössötyksistä niin ehkä se ei sitten ole niin musertavaa jos sukulaishössötykset haluaa pysytellä itsenäisyyspäivänä kaukana teistä :)
Aika pitkä maallepako niillä appiksilla kyllä.
kaupungissa. Tänä vuonna ovat olleet landella kaiketi 70 % vuodesta. Ensi vuonna aikovat muuttaa kirjansa landelle. Siellä on appiukon kotitalo eli eivät mene mihinkään mökille.
ap
P.S. En tiedä perinnön kokoa eikä kyllä kiinnostakaan ja minulla on erittäin mukavat appivanhemmat. Juuri oltiin porukalla eli minun vanhemmat, appivanhemmat ja me reissussa. Hauskaa oli!
siitä että olisit voinut vetää tästä herneet nenään?